MILTÄ MAISTUI VUOSI 2011?

Vuodenvaihde on aina hyvä mahdollisuus kurkata peruutuspeiliin – todeta mikä meni pieleen ja missä on onnistunut. Mahdollisuus jättää jotain taa, aloittaa jotain uutta. Pitäisikö vähän vielä peruuttaa vai laittaa rohkeasti isompaa vaihdetta sisään? Mitä lupasinkaan viime vuonna?

Lupasin jatkaa blogin pitämistä ja armotonta herkuttelua. Check! Herkuteltua on ainakin tullut useamman vatsamakkaran edestä! Lupasin ylittää mukavuusalueeni ja harjoitella leipomista... Noh, kokeilinhan minä muutamia leivonnaisia, joista pari päätyi suoraan pihanperukoille kompostiin ja pari suoraan juhlapöydän bravuuriksi. Mitään varsinaista tasalaatuista osaamista siis en ainakaan ole tavoittanut kokeiluillani. Yllätyin kuitenkin suuresti kun onnistuin tekemään ihanan tahmeaa suklaa-chilikakkua kertaheitolla.

Toiveenani vuodelle 2011 oli päästä herkuttelemaan tasokkaisiin ravintoloihin minulle vierailla raaka-aineilla, etenkin kampasimpukoilla. Nyt pitää ihan pysähtyä raapimaan päätä ja pohtimaan – kävinköhän kuluneen vuoden aikana kertaakaan kotimaan kamaralla tasokkaassa ravintolassa? En. Tallinnassa ja Italiassa toki tuli testattua uusia herkkuja, ja kampasimpukat tulivat omassakin keittiössä tutuiksi.

Lupasin yrittää katkaista Thaimaanmatkustelun kierteen... Jälleen kerran tuli kuitenkin todettua, että tämä addiktio on ilmeisen vakavaa sorttia, sillä löysimme itsemme taas Thaimaasta, tällä kertaa historiallisista kaupungeista – Ayutthayasta ja Kanchanaburista. Jotain sentään olemme jo tehneet kierteen katkaisemiseksi; Vietnamin matka on vihdoinkin varattuna. Kreeta-addiktio ei ollut ihan yhtä vahva kuin thaikkuaddiktio – saimme itseämme niskasta kiinni ja kävimme kesälomalla Kreetan sijasta Italiassa.

Joku lupaus jäi silti häpeäkseni pitämättä: lupasin kuluvan vuoden aikana kirjoittaa kattavan jutun kreetalaisesta ruokakulttuurista, vaan melkoinen kiire tulee jos aion lupaukseni pitää vielä ennen vuoden vaihtumista...

Vuosi sitten haaveilin, että kehittäisin edelleen taitojani ja kokeilisin monia uusia raaka-aineita. En ehkä tietoisesti pitänyt tätä tavoitteenani, mutta kuin salaa olen oppinut vuoden varrella uusia tekniikkoja ja kokeillut eksponentiaalisesti loppuvuotta kohden kasvavan määrän uusia juttuja. Vasta nyt hiljattain blogiani selaillessani tajusin miten paljon itseasiassa olenkaan vaivihkaa oppinut vuoden sisällä. Oppiminen ei ole tapahtunut kuitenkaan hampaat irvessä, sillä esim. kastikkeita olen innostunut tekemään ihan puhtaasta kokeilunhalusta.

Kuluneena vuonna tuli testattua ensin ravintolassa ja myöhemmin kotikeittiössä mm. ankanrintaa ja kampasimpukoita. Parin kokeilukerran jälkeen alkoi hahmottua, miten nämä kannattaa paistaa ja maustaa. Uskaltauduin valmistamaan itse myös kokonaista broileria, jonka tekemistä olen aiemmin kammonnut, sillä liha josta tunnistaa eläimen anatomian, on pitkään ollut minulle kauhistus. Kehittelin Jamien hyvästä perusohjeesta pikkuhiljaa oman suosikkireseptini. Harvinaisempiakin lintuja tuli testattua; strutsi ei ihan vastannut odotuksiani, sen sijaan pelkoa herättävät riistalinnut yllättivät positiivisesti päästyäni niitä ensimmäistä kertaa valmistamaan mieheni aloitettua metsästysharrastuksen tosissaan.

Täytyy myöntää, että minulla on sitkeitä ennakkoluuloja vegeruokia kohtaan – ne ovat mielestäni liian usein tylsiä, mauttomia ja yksipuolisia. Harvakseltaan, mutta sinnikkäästi olen kuitenkin kokeillut erilaisia kasvispainotteisia ruokia ja löytänyt niiden joukosta pari helmeä, sekä uutta lempparimakuyhdistelmää. Olkoonkin, että mieluummin lisään edelleen kurpitsa-salviarisottooni myös pekonia, ruoka nousi hujauksessa vegesuosikkeihini.

Sitkeä, hiljainen kapinani tylsää ja yksipuolista arkiruokaa vastaan jatkuu. Haluan saada ihmiset huomaamaan, ettei arkiruuan tarvitse olla tavanomaista eikä toisaalta herkullinen ruoka ole välttämättä aikaavievää tai kallista valmistaa.

Entäs blogini lukijat? Mitä te olette etsineet ja löytäneet vuoden aikana blogistani? Olivian kana, joka on keikkunut blogini alkuajoista lähtien kirkkaasti suosituimpien reseptien kärjessä (kirjoitushetkellä 1801 katselua), ei aio hevillä luopua palkintopallistaan. Tämä lienee kestoihmetykseni. Onhan resepti toki helppo ja hyvä arkiruoka, mutta mistä ihmeestä se on suosionsa kerryttänyt, mistä ihmiset keksivät näpytellä googleen Olivian kanan, ja miksi se johtaa muita reseptejä tilastoissa ylivoimaisesti?

Riemukseni Olivian kanan ohella blogistani on etsitty yhä useammin risotto- ja lammasruokia, ja heti kun olin julkaissut Wellingtonin pihvin reseptin, se ponnahti luetuimpien joukkoon (vaikkei suosikkiresepteihini kuulukaan) ja kirii kovaa vauhtia Oliviaa kiinni (kirjoitushetkellä 1214 katselua). Harmikseni thaimaalaiset ja kreikkalaiset reseptit eivät ole suosituimpien kärjessä. Ehkä kohdeyleisö on kovin suppea, sillä tiedän ainakin reseptien olevan erinomaisia.

Eniten vierailuja puolialastomaan keittiöön tulee ymmärrettävästi tutuista blogeista ja yhteisöistä sekä facebookista. Yksi musta hevonenkin on silti eksynyt joukkoon ja kirinyt muiden ohi: suurimpana kävijälähteenä url-osoitteissa näkyy tällä hetkellä lemmikkipalsta. En nyt ala pureskelemaan sen enempää ruokkivaa kättä kuvailemalla suhdettani eläimiin, mutta lemmikkipalsta on hyvin epätodennäköinen paikka löytää minut resepteineni! Ja koska kyseiselle palstalle en tunnuksia omista, en pääse edes katsomaan mistä kävijöitä blogiini tupsahtaa, vaan tällaisena kokkaavana allergikkona niistän nenäni, kiitän tätä mystistä lähdettä kaikista vierailuista ja toivon ettei palstalla ole ainakaan haukuttu blogiani pystyyn!

Lukijalaskuriin pamahti tammikuussa 10 000 kävijää, tuplaten kävijämäärät huikeasti vajaassa kuukaudessa. Lukemat ovat olleet siitä lähtien riemukkaassa noususuhdanteessa - huhtikuussa kävijämäärä oli taas tuplaantunut ja marraskuuhun mennessä rikotiin 50 000 kävijän raja. MAHTAVAA! Blogini ei edelleenkään ole mikään huippusuosittu tai mediaseksikäs, mutta sillä on selvästi uusia vakiolukijoita, kiitos teille kaikille! Sydäntäni lämmittää myös se, että kävijätietojen mukaan blogiini löydetään yhä useammin googlesta hakusanoilla ”puolialaston kokki” ja alkuaikojen hutiosumia lukuunottamatta uskon tämän todella tarkoittavan, että hakusanoilla etsitään juuri minun blogiani eikä Sami Garamin mestariteosta...

Edelleen kaikki palaute niin koko blogista kuin yksittäisistä resepteistäkin on enemmän kuin tervetullutta!

Summa summarum. Vuosi on ollut hauska ja haastava. Yllätyksellinenkin monessa mielessä. Nälkä on kasvanut syödessä ja viime vuoden tavoitteet unohtuivat vielä viimeisten ilotulitteiden räiskyessä – osa tavoitteista täyttyi ja tuli ylitettyäkin kuin huomaamatta. On vaikeaa keksiä mitään realistisia tavoitteita tulevalle vuodelle. Ehkä blogini on jo löytänyt oman itsepäisen uransa jossa tarvon eteenpäin myös vuonna 2012. Ensi vuonnakin siis on luvassa makumatkojen inspiroimia kokkailukokeiluja, tuttujen reseptien kehittelemistä yhä paremmiksi, tietenkin Jamien kirjojen läpikoluamista sekä vieraampien raaka-aineiden ja makuyhdistelmien markkinointia enemmän tai vähemmän epäluuloiselle yleisölle.

PUOLIALASTON KOKKI ELMERI
TOIVOTTAA KAIKILLE LUKIJOILLEEN
HERKULLISTA, IHANAA
JA ENNAKKOLUULOTTOMAN KOKEILUNHALUISTA
VUOTTA 2012!