Näytetään tekstit, joissa on tunniste munat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste munat. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 6. huhtikuuta 2022

KOREALAISET AAMIAISSÄMPYLÄT

Glorian Ruoka & Viini -lehden kuva korealaisista aamiaissämpylöistä sai veden herahtamaan kielelle. Aamiaiseksi en näitä kuitenkaan jaksaisi syödä, mutta viikonloppubrunssina ne upposivat loistavasti!

 

 4 briossisämpylää (itse käytin pehmopaloja)
 2 dl majoneesia
 1 rkl gochujang-chilitahnaa
 2 tl tuoretta inkivääriä raastettuna
 4 isoa kananmunaa
 1 dl kermaa
 ½ tl suolaa
 1 rkl voita
 2 tl paahdettua seesamiöljyä
½ kurkku

sinappikurkut:
1 rkl sinapinsiemeniä
 1 rkl riisiviinietikkaa
 1/4 tl suolaa
 1 tl hunajaa
 2 kevätsipulia

Leikkaa kurkku ohuiksi viipaleiksi juustohöylällä. Laita viipaleet tiiviskantiseen purkkiin. 
Lisää joukkoon sinapinsiemenet, etikka, suola ja hunaja. 
Sulje kansi ja hölskyttele kurkkuja hetki, jotta maut tasaantuvat.

Leikkaa kevätsipulit viipaleiksi. Halkaise sämpylät.
Jaa majoneesi kahteen pieneen kulhoon. Mausta toinen majoneesi gochujangilla. Kuori ja raasta inkivääri ja sekoita se toiseen majoneesiin. Levitä gochujang-majoneesi sämpylöiden pohjapaloille.

Riko munat kulhoon. Vatkaa kerma ja suola joukkoon.
Sulata voi paistinpannussa. Kaada munaseos pannuun ja kypsennä sitä miedolla lämmöllä paistinlastalla samalla sekoittaen noin 2–3 minuuttia.

Siirrä pannu syrjään ja kääntele seesamiöljy joukkoon. Jaa lämmin munakokkeli sämpylöille ja lisää päälle inkiväärimajoneesia sekä kurkkuja. Ripottele kevätsipulia täytteille ja nosta sämpylöiden kannet paikoilleen.

tiistai 21. syyskuuta 2021

CILBIR-MUNAT

 Jogurttia, uppomunia, yrttiöljyä ja savupaprikavoita. Tämän on pakko olla hyvää. Näin ajattelin tietämättä lainkaan, mitä autenttisiin cilbir-muniin kuuluu, saati miten saan näppäimistöstäni aikaiseksi oikean kirjoitusasun, "çılbır". No, pian kuulin, ettei tämä Glorian Ruoka & Viinin versio ole lähelläkään autenttista, mutta voi pojat, hyvää se oli!

Uppomunat valmistin itselleni helpoimmaksi kokemallani tavalla eli vähässä vedessä ilman pyörrettä.

3 dl turkkilaista jogurttia

 4 kananmunaa
 2 l vettä
 3/4 dl etikkaa

savupaprikavoi:
 3 rkl voita
 ½ tl savupaprikaa

yrttiöljy:
 1 rkl korianteria hienonnettuna
 1 rkl lehtipersiljaa hienonnettuna
 1 rkl oreganoa hienonnettuna
 1 pieni valkosipulinkynsi
 3 rkl oliiviöljyä
 1 tl valkoviinietikkaa
 ½ tl suolaa
 ripaus mustapippuria myllystä


Sulata voi ja sekoita sen joukkoon savupaprika. Jätä seos odottamaan.

Hienonna yrtit. Kuori ja hienonna valkosipulinkynsi. Sekoita yrttiöljyn aineet keskenään.

Kuumenna laakealla pannulla/kasarissa noin kananmunan halkaisijan syvyydeltä vetää. Lisää joukkoon etikka. Pidä vesi juuri ja juuri poreilevana ja riko munat hyyyyvin varovasti veteen (tai valuta ne vaikkapa kahvikupin kautta veteen) yksi kerrallaan. Mikäli valkuainen lähtee leviämään, kokoa se nopeasti, mutta varovasti keltuaisen ympärille. Parhaiten nämä uppomunat onnistuvat erittäin tuoreista munista, joiden valkuainen ei ole vielä vetistä. Tällä tekniikalla uppomunia valmistaessa et tarvitse munille aikaa, vaan näet, milloin ne ovat valmiita - kun valkuainen on hyytynyt. Nosta valmiit munat varovasti lusikalla pois vedestä.

Kokoa annokset jakamalla jogurtti kahdelle pienelle lautaselle. Asettele kumpaankin annokseen kaksi uppomunaa ja kaada maustevoita ja -öljyä kastikkeeksi.


tiistai 6. heinäkuuta 2021

PAD KRAPAO GAI

Jostain kumman syystä pad krapao on jäänyt meillä kokonaan kokeilematta kotikeittiössä. Virhe piti välittömästi korjata. Tähänkin ruokaan on lukuisia reseptejä, jotka poikkeavat toisistaan suuresti. Broilerin (gai) sijasta ruokaan voi käyttää myös possua (muu) ja jauhelihan sijasta siivuttaa lihasta ohuenohuita siivuja, jotka paistuvat kuumassa wokkipannussa hetkessä. Thaibasilika on kuitenkin ainesosa, joka kaikkia reseptejä yhdistää eikä sitä saa unohtaa, sillä se on koko ruuan sydän. 

Muista, että thaimaalaisten wokki- eli pikapaistettujen ruokien ydin on todella kuuma pannu ja erittäin nopea kypsennys. Vähänkin liian pitkä kypsennysaika tappaa ainesten raikkaan, tuoreen maun. Samalla kypsennystapa tekee näistä ruuista todella nopeita ja helppoja valmistaa!


riittää keskimäärin kolmelle ruokailijalle

3 rkl (maapähkinä)öljyä
4 valkosipulin kynttä hienonnettuna
2 kevätsipulia siivutettuna
3 salottisipulia neljään osaan lohkottuina
kourallinen (n.120g) vihreitä papuja (haricot) 5cm pätkinä
400 g broilerin jauhelihaa
10-20 hiirenkakkachiliä (prik ke noo, eli pienenpieniä ja tulisia thaichilejä) hienonnettuna
2 isoa, punaista chiliä siivutettuna

2 rkl limemehua
1 rkl kalakastiketta
1 rkl osterikastiketta
1 rkl palmusokeria
2 rkl vettä

iso puntti thaibasilikaa (jätä osa koristeluun)
2 rkl minttua hienonnettuna

1 kananmuna per ruokailija
jasmiiniriisiä


Yhdistä pienessä kipossa kalakastike, osterikastike, limemehu ja sokeri. Kuumenna wokkipannu erittäin kuumaksi ja lisää pannulle puolet öljystä. Paista broilerin jauheliha parissa erässä niin, ettei pannu pääse viilenemään ja jauheliha paistuu eikä keity. Älä ylikypsennä, vaan ruskista juuri ja juuri kypsäksi. Poista jauheliha pannulta.

Lisää loppu öljy pannulle ja kuumenna. Lisää pannulle valkosipuli, pavut, chilit ja sipulit. Pyörittele pannussa minuutin ajan. Lisää pannulle paistettu jauheliha. Heitä sekaan thaibasilika ja minttu, sekä kastikeseos ja pari ruokalusikallista vettä. Paista taas minuutti. Paista pikaisesti pannulla kananmunat jättäen keltuainen löysäksi. Voit tehdä tämän myös ennen wokkaamista. Tarjoile pad krapao keitetyn jasmiiniriisin ja paistetun kananmunan kanssa ja viimeistele annos thaibasilikalla.

torstai 23. huhtikuuta 2020

UUNIMUNAKAS x2

Kunhan nuo meidän hönöt pääsevät kesällä taas kuopsuttelemaan pihamaata ja metsänpohjaa, alkaa pesään putkahdella ihania onnellisten kanojen munia. Jopa sitä tahtia, että niitä on tuhottava useampi kerralla, jotta munakennoille riittää säilytystilaa. 

Uunimunakas on oivallinen keino saada munia pois kuleksimasta. 


PERSIALAINEN UUNIMUNAKAS

Persialaisen uunimunakkaan resepti on Glorian Ruoka & Viini -lehdestä ja löytyy Soppa 365 -sivuilta. Joko meidän kanojemme munat ovat puolta pienempiä kuin kaupan munat,, tai sitten reseptissä oli jokin vinksallaan, koska me jouduimme laittamaan munia tuplasti saadaksemme lehtikaalin edes jotakuinkin uppoamaan munaseokseen.


2 dl lehtikaalia suikaloituna
1 ruukku persiljaa
1 ruukku tilliä
1 ruukku korianteria
4 kevätsipulia
4 kananmunaa (munien koosta riippuen saatat tarvita useammankin)
1½ tl leivinjauhetta
1 tl kurkumaa
1 tl suolaa

lisäksi:
turkkilaista/kreikkalaista jogurttia
(murskattua valkosipulia)
granaattiomenan siemeniä

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Suikaloi lehtikaali, hienonna yrtit ja kevätsipulit. Vatkaa kananmunien rakenne rikki kulhossa. Lisää muut aineet munien joukkoon ja sekoita.

Kaada seos pieneen voideltuun kakkuvuokaan tai leivinpaperilla pohjustettuun irtopohjavuokaan (Ø 15 cm) ja paista noin 35 minuuttia, kunnes munakkaan pinta on hyytynyt. Peitä munakas foliolla kypsennyksen loppuvaiheessa, jos sen pinta uhkaa tummua liikaa.

Tarjoa munakas (valkosipulilla maustetun) jogurtin ja granaattiomenan siementen kanssa.






HALLOUMI-PINAATTIUUNIMUNAKAS

Tämä uunimunakas sen sijaan tuntui pari viikkoa takaperin löytyvän jokaisen kotikokin aamupala- tai lounaslautaselta. Kyseessä on Yhteishyvän halloumi-pinaattimunakas. Alkuperäisessä reseptissä ei ole lainkaan suolaa, mutta mielestäni suolalisäys oli munakkaaseen aivan välttämätön. Munakas jäi mainitulla paistoajalla keskeltä hieman turhan hyllyväksi, joten paistoimme munakasta vielä tovin lisää, kunnes se oli keskeltäkin hyytynyt.


200 g (1 pkt) halloumijuustoa
70 g (1 rs) babypinaattia
250 g (1 rs) minitomaatteja
1 kpl punasipuli (pieni)
8 kpl kananmunaa
1 dl maitoa
½ tl mustapippuria rouhittuna
½ rkl rypsiöljyä
8 kananmunaa
1 dl maitoa
½ tl suolaa
½ tl mustapippuria rouhittuna
Raasta halloumi. Huuhtele pinaatti ja tomaatit. Kuori punasipuli ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi.

Riko munat kulhoon. Vatkaa joukkoon maito ja pippuri.

Öljyä uunivuoka (20 x 26 cm) kevyesti. Ripottele vuokaan ensin pinaatti, sitten halloumi. Kaada päälle munaseos. Lisää pinnalle sipulit ja tomaatit.

Kypsennä 200-asteisessa uunissa 25–30 minuuttia tai kunnes munakas on hyytynyt.

torstai 2. huhtikuuta 2020

SALAT OLIVIER

Tämä täyteläinen ja ruokaisa perinteinen venäläinen salaatti toimi hyvin myös mifusuikaleilla broilerin sijasta.

Kuva ei tee oikeutta ruualle.


3 kpl broilerin fileepihvejä
3 keitettyä perunaa
1 suolakurkku
3 kovaksi keitettyä kananmunaa
1 dl pakasteherneitä
1 prk (50/35 g) kapriksia
n. 200g jokiravunpyrstöjä suolaliemessä
½ tl suolaa
1/4 tl mustapippuria
½ ruukkua lehtipersiljaa

Paista broilerin fileepihvi kypsäksi ja anna jäähtyä.
Kuori keitetyt ja jäähtyneet perunat ja leikkaa ne kuutioiksi. Kuutioi myös kypsä broileri ja suolakurkku. Kuori ja lohko kananmunat. Sulata herneet ja valuta kaprikset.
Sekoita keskenään perunat, broileri, suolakurkut, kananmunat, pakaste-
herneet, kaprikset ja suurin osa valutetuista ravunpyrstöistä. Jätä osa koristeeksi.
Sekoita salaatin joukkoon majoneesi. Mausta suolalla ja mustapippurilla.
Siirrä salaatti tarjoilukulhoon. Viimeistele lopuilla ravunpyrstöillä ja lehtipersiljalla.

keskiviikko 25. maaliskuuta 2020

SHAKSHUKA

"Mitäs munaruokaa tänään syötäisiin",
kuuluu pikkukanalan onnellisen omistajan jokapäiväinen kysymys.

Tällä kertaa vuorossa shakshuka, mukavan mausteinen ja helppo viikonloopulounas.
Koitin tulkita mistäpäin maailmaa ruoka on kotoisin ja tulin siihen lopputulokseen, että Välimeren suunnalta, Afrikan tienoilta ja juutalaisten kautta lienee sopivan ympäripyöreähkö vastaus.


1 sipuli
1 punainen paprika
2 valkosipulin kynttä
1 punainen chili
1 rkl öljyä
2 tl juustokuminaa
1 tl savupaprikajauhetta
1 tl suolaa
1 tlk kikherneitä
2 rkl tomaattipyrettä
1 tlk tomaattimurskaa
1 dl vettä
100 g paneerjuustoa (tai fetaa)
3 kananmunaa
1 rkl kapriksia
mustapippuria myllystä
tuoretta korianteria (tai lehtipersiljaa)

Kuutioi sipuli ja paprika. Hienonna chili ja valkosipuli. Kuullota sipuleita ja paprikaa öljyssä korkeareunaisessa pannussa tai kasarissa, kunnes ne alkavat pehmetä. Lisää juustokumina, savupaprikajauhe, suola ja chili.


Kaada pannuun valutetut kikherneet. Lisää tomaattipyre, tomaattimurska ja vesi. Lisää paistoksen pinnalle kuutioitu paneer tai feta. Tee pintaan lusikalla kolme pientä kuoppaa ja riko munat varovasti niihin, niin että keltuainen pysyy ehjänä. Ripottele päälle vielä kaprikset.

Hauduta kannen alla miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia, tai kunnes kananmunanvalkuainen on hyytynyt. Rouhi pinnalle mustapippuria ja ripottele tuoretta korianteria.






tiistai 23. heinäkuuta 2019

PARSA-LOHIHODARIT

Jos makkara alkaa pursuta korvista ja hodaritkin on jo "niin nähty", kannattaa kokeilla vielä tätä kesäistä versiota!


Resepti Glorian Ruoka & Viini -lehdestä 4/19.

500g (= 1 nippu) vihreää parsaa
2rkl ruohosipulia hienonnettuna
1 dl parmesaania raastettuna
300g graavilohta viipaleina

kastike
½ sitruuna
2 ½ dl majoneesia
2 tl piparjuuritahnaa

munakokkeli
6 kananmunaa
1½ dl (kaura)kermaa
½ tl suolaa
1/4 tl mustapippuria myllystä
1 rkl voita

8 hot dog -sämpylää

Laita grilli kuumenemaan. Napsauta parsoista puumainen tyvi pois ja huuhdo mahdollinen hiekka pois parsoista. Jos parsoissa on paksu kuori, kuori ne puolivälistä alaspäin.

Tee majoneesikastike. Pese ja raasta sitruunan keltainen kuoriosa hienoksi ja purista sitruunasta 2tl mehua. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään.

Tee munakokkeli. Riko kananmunat kulhoon. Lisää kerma, suola ja pippuri ja sekoita. Sulata voi pannussa. Kaada kananmunaseos pannuun ja kypsennä keskilämmöllä 3-4 minuuttia pohjaa myöten sekoitellen. Pidä lämpimänä esim. folion alla.

Grillaa parsoja 2-3 minuuttia välillä käännellen. Halkaise sämpylät ja kuumenna ne grillissä.

Täytä sämpylät parsalla, munakokkelilla, lohella ja majoneesikastikkeella. Viimeistele parmesaanilla ja ruohosipulilla.


torstai 27. kesäkuuta 2019

PASTASALAATTI ALKUKESÄN SADOSTA


Alkukesän lomamatkamme aikana kasvihuoneessa oli tapahtunut taikoja ja terassin yrttipuskatkin olivat päässeet riehaantumaan. Raparperia puskee enemmän kuin mahtuu säilömään ja omien kanojen muniakin on kertynyt kymmenittäin. Näistä oman pihapiirin antimista sekä kaappien aarteista loihdin pastasalaatin.


4 valkosipulin kynttä
1 prk kermaviiliä
2 tl khaat masalaa (tai garam masalaa)
2 tl ras el hanoutia
8 kpl aurinkokuivattuja tomaatteja paloiteltuna
1 raparperin varsi pieninä paloina
kourallinen yrttejä (timjami, oregano, salvia, minttu)
kierrepastaa (noin pussillinen?)

Pannulla öljyssä ja aurinkokuivattujen tomaattien öljyssä paistettuna:
1 prk (265/310g) kikherneitä
3 kananmunaa
+ ripaus suolaa ja cayennepippuria

päälle:
herneenversoja



torstai 11. huhtikuuta 2019

TEXMEX MUNAKASRULLA

Munakasrulla on helppo, nopea ja herkullinen arkiruoka. 
Tämän reseptin nappasimme K-ruoka -sivuilta.
Lopputulos oli hyvä, mutta omaan makuumme hieman valju. 
Seuraavalla kerralla maustamme rullan ronskimmalla kädellä ja ilman valmismausteseoksia.


6 kananmunaa
5 dl maitoa
1½ dl vehnäjauhoja
1/4tl suolaa
1/4tl mustapippuria

täyte:
400g naudan jauhelihaa
1ps (25g) Pirkka tacomausteseosta
1 paprika
n. 50g purjoa
200g maustamatonta tuorejuuustoa
1½ dl mozzarellajuustoraastetta

Vatkaa munien rakenne kevyesti rikki. Lisää maito, vehnäjauhot, suola ja mustapippuri. 
Vuoraa uunipelti leivinpaperilla ja kaada munakastaikina pellille. 
Paista 225 asteessa noin 15 minuuttia. 
Kumoa kypsä munakas toiselle leivinpaperille ja anna jäähtyä.
Ruskista jauheliha pannulla omassa rasvassaan. 
Mausta tacomausteella ja lisää joukkoon kuutioitu paprika sekä hienonnettu purjo. 
Sekoita joukkoon tuorejuusto.
Levitä täyte munakaslevyn pinnalle. 
Ripottele päälle puolet juustoraasteesta ja kääri levy rullalle kääretortun tapaan. 
Ripottele pinnalle loput juustoraasteet ja kuorruta 225-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.


perjantai 22. maaliskuuta 2019

MAALAISSALAATTI JA SINAPPIVINEGRETTI

Ihana, maukas salaatti vaikkapa sunnuntailounaalle.
Resepti: Soppa 365 / Me Naiset.


8 perunaa
4 valkosipulinkynttä
3 rkl oliiviöljyä
2 tl hunajaa
1½ tl suolaa
½ tl rouhittua mustapippuria
4 kananmunaa
1 pkt (140 g) pekonia
200 g vihreitä pitkiä papuja
4 tomaattia
4 kevätsipulin vartta
1 ruukku salaattisekoitusta

sinappivinegretti
4 tl kokojyväsinappia
4 rkl oliiviöljyä
1 rkl omenaviinietikkaa
2 tl hunajaa
½ tl suolaa
1/4 tl rouhittua mustapippuria


Kuumenna uuni 200 asteeseen. Pese ja harjaa perunat. Leikkaa lohkoiksi. Kaada leivinpaperin päälle pellille. Kuori ja murskaa valkosipulinkynnet. Sekoita öljyn, hunajan ja mausteiden kanssa. Kaada perunoiden päälle ja kypsennä uunin alatasolla noin 35 minuuttia, kunnes perunat ovat pehmeitä.


Keitä kananmunat kypsiksi. Jäähdytä ja puolita. Pätki pavuista päät pois ja keitä muutaman minuutin ajan suolatussa vedessä, valuta. Paista pekoni rapeaksi kuumassa pannussa, lisää loppuvaiheessa pavut ja pyörittele pekonin rasvassa.

Lohko tomaatit ja hienonna kevätsipuli. Revi salaatti lautasille. Nosta päälle perunoita, tomaattia, pekonia, papuja, kananmunaa ja kevätsipulia.

Sekoita sinappivinegretin ainekset keskenään ja pirskota päälle.

Vinkki! Lisää halutessasi maalaissalaattiin vihreää pyöräyttämällä pannulla lehtipinaattia pekonin rasvassa.

maanantai 28. tammikuuta 2019

VEGE PAD THAI


1 pkt So Fine -tofukuutioita (thaimaustettuja)
Öljyä
2 kerää munanuudeleita, keitettynä ja valutettuna
2 kananmunaa
3 valkosipulin kynttä hienonnettuna
1 kevätsipulin varsi siivutettuna
Pari kourallista mung -pavun ituja
1 iso punainen chili
2 sitruunalohkoa
Tuoretta korianteria

1/2 dl asian fond green & fresh
1-2 rkl thaimaalaista chilitahnaa tai korealaista gochujang -tahnaa
1 rkl tamarinditahnaa
1 tl soijakastiketta

Paista tofukuutiot öljyssä pinnaltaan hieman rapeiksi ja kullanruskeiksi. Siirrä sivuun.

Lisää wokkipannuun öljyä ja kuumenna se. Lisää joukkoon kananmunat ja sekoita voimakkaasti niin, että munasta tulee pientä silppua. Lisää joukkoon valutetut, kypsät nuudelit ja jatka wokkaamista. Lisää hienonnettu valkosipuli sekä kastikkeen ainekset ja sekoita hyvin. Kääntele parin minuutin ajan, lisää sitten vielä chilit, kevätsipuli ja idut. Sekoittele noin minuutin ajan. Annostele lautasille, ripottele päälle korianteria ja tarjoile sitruunasiivun kanssa. Pad thain päälle viimehetkellä puristettu sitruuna antaa ruualle ihan oman raikkaan potkunsa!

perjantai 21. joulukuuta 2018

MAHTAVAT MARINOIDUT MUNAT


Marinoidut tai pikkelöidyt munat ovat hauskaa pikkupurtavaa. Nämä meikäläisen mahtavat munat saivat liemensä Saransh Goilan butter chicken -reseptin pikkelöidyistä sipuleista. Liemen mausteisuus on munien koko juju: hieman etikkaiset, aavistuksen makeat ja itämaisittain mausteiset munat sopivat makumaailmaltaan täydellisesti vaikkapa anjoviksen kanssa tai tasapainottamaan kylmäsavu- tai graavilohen suolaisuutta leivän päällä. Punajuuren värjäämät munat tuovat väriä ja makua salaatteihin sekä leivän päälle.


Pikkelöidyt munat säilyvät kuulemma etikan määrästä riippuen jopa vuoden liemessään. Mene ja tiedä, nämä omat versioni ainakin ovat säilyneet muuten hyvin kuukauden ajan, mutta ne on parissa viikossa syöty melkein loppuun.


12 kananmunaa
250 g valkoviinietikkaa
1 dl vettä
8 kokonaista neilikkaa
3 tähtianista
1 kanelitanko
2 kuivattua laakerinlehteä
12-15 mustapippuria
1 punajuuri (150g) kuorittuna ja pilkottuna
220 g tomusokeria
100 g salottisipuleita kuorittuna ja neljään osaan pilkottuna

1dl soijakastiketta
1 dl sherryviinietikkaa

Keitä kananmunia 5 minuuttia ja jäähdytä jäävedessä. Kuori munat ja laita sopivaan, puhtaaseen säilytyspurkkiin.

Yhdistä viinietikka ja vesi pieneen kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää kaikki mausteet (tomusokeria, sherryviinietikkaa ja soijaa lukuun ottamatta), sekä punajuuri. Pienennä lämpöä ja anna muhia 15 minuuttia. Valuta pikkeliliemi puhtaaseen kastikekattilaan. Lisää tomusokeri. 

Kuumenna korkealla lämmöllä kiehuvaksi. Varmista, että sokeri liukenee. Lisää salottisipulit, ota pois lämmöltä ja anna pikkelöityä vähintään puoli tuntia. Kääntele sipuleita kymmenen minuutin välein, jotta ne pikkelöityvät tasaisesti. Ota sipulit talteen ja tarkoile ne vaikka intialaisen ruuan, kuten butter chickenin kanssa. Siivilöi liemi ja lisää sen joukkoon vielä sherryviinietikkaekä soijakastike ja liemi munien sekaan. Anna maustua vähintään kuusi tuntia, mielellään parikin päivää ennen maistamista. Kääntele purkkia välillä maustumisen aikana.



maanantai 29. lokakuuta 2018

ELMERIN CURRYKANA

Igorin kana ei meikäläiseen oikein iskennyt, mutta ajatus mehevästä, helposta ja maukkaasta kanavuoasta kyllä kiehtoi. Päätin siis saada aikaiseksi jotain samantyyppistä, mutta vääntää makuvolyymin kaakkoon.

Hmmm... miten olisi currymauste? Kanan lisäksi curry sopii ainakin kananmunan ja kukkakaalin kanssa. Lisää makua saisi savupaprikalla ja chilillä, syntistä mehevyyttä kermalla. Koska käytän ruuanlaitossa kaurakermaa, jossa on yhtä paljon makua mutta puolet vähemmän kaloreita kuin kuohukermassa, lisäsin surutta syntisyyttä vielä cheddarilla. Kauhukseni pikkukaupasta ei löytynyt mitään cheddaria (niitä sulatejuustokumiplätkyjä ei lasketa), joten ostin cheddardippijauhetta. Yllätyksekseni se toimi kermaan sekoitettuna loistavasti.

Annoksen ulkonäkö ei hivele silmää, mutta makunystyröitä ruoka kyllä kutkutteli.


kastike:
1dl paksua turkkilaista jogurttia (Salakis)
2½dl kaurakermaa (Oatly)
1tl tulista savupaprikaa
3tl curryjauhetta
1pss cheddardippijauhetta
1tl suolaa

500g broilerin paistileikettä suupaloiksi pilkottuna
4 punaista chiliä pitkittäin puolitettuna 
1 pieni kukkakaali
1 punainen paprika paloiteltuna
mustapippuria
3 kananmunaa keitettynä ja kuorittuna
parmesaania raastettuna

Sekoita kastikkeen ainekset keskenään.

Kuumenna uuninkestävässä pannussa öljyä ja lisää 2tl curryjauhetta. Sekoita ja anna hetki tiristä. 


Paista tässä öljyssä broilerpalat nopeasti pinnat ruskistaen. Lisää pannulle chilit, paprika ja paloiksi napsuteltu kukkakaali. Mausta vielä muutamalla rouhauksella mustapippuria. 



Sekoittele, niin että kukkakaalit ovat keltaisia. Vähennä lämpöä ja kaada joukkoon noin puolet kastikkeesta ja asettele 3 keitettyä kananmunaa neljään osaan lohkottuina koko komeuden päälle. 


Kaada päälle loput kastikkeesta ja ripottele pinnalle lopuksi vielä muutama kourallinen hyvää parmesaania.


Paista 200 asteisessa uunissa 45 minuuttia.



torstai 8. maaliskuuta 2018

KALAPUIKOT LOHESTA SEKÄ MUNAKASTIKE

Taas vähän tavallisempaa ja arkisempaa ruokaa. Sovelsin kalapuikkojen tekemisessä Jamie Oliverin fish fingers -ohjetta ja munakastikkeen valmistin näppituntumalta, joten määrät ovat taas jotain "sinne päin". Helppoa, nopeaa ja hyvää.



kalapuikot
n. 600g lohta (mahdollisimman tasakokoinen pala eli ei pyrstöpäästä) fileenä
pari kolme kourallista kuivunutta leipää
n. 100g hyvää cheddaria 
2 kananmunaa
1tl tulista savupaprikaa

Poista lohifileestä nahka ja pyyhkäise filee puhtaaksi. Leikkaa lohi n. 10x4 cm pötköiksi. 


Pyöräytä leipä ja cheddar monitoimikoneessa hienoksi muruksi. Riko 2 kananmunaa syvään lautaseen sekoita rakenne rikki, mausta savupaprikalla. Pyörittele lohipötköt ensin munaseoksessa ja sitten leipäseoksessa (ja halutessa toisen kerran munassa ja leivässä). 


Pakasta lohipötkylät toviksi ja paista sitten uunissa 200 asteessa 20 minuuttia. 


munakastike
n. 70g voita
n. 70g vehnäjauhoja
n. 5-7dl maitoa
4 kananmunaa kovaksi keitettynä
suolaa
puoli punttia ruohosipulia hienonnettuna

Sulata kattilassa miedohkolla lämmöllä voi ja sekoita joukkoon saman verran jauhoja. Sekoita tasaiseksi seokseksi, älä anna ruskistua. 


Lisää lämpöä ja sekoita joukkoon pikkuhiljaa maitoa noin puoli litraa. Lisää maito niin tasaisesti, että kastike pysyy koko ajan tasaisena hiljalleen porisevana  seoksena.  Hauduttele noin vartti koko ajan sekoitellen, lisää n. 1tl suolaa. Kun kastike on paksua, lisää 4 keitettyä kananmunaa kuutioituna sekä hienonnettu ruohosipulia.


Tarjoile sitruunasiivun ja keitettyjen perunoiden tai muusin kanssa.

keskiviikko 10. tammikuuta 2018

BIBIMBAP

Tämän korealaisen ruuan nimi on niin hauska, että pakkohan sitä oli kokeilla ihan vaan päästäkseen sanomaan tekevänsä bibimbapia. 

Pipimpappia, pipimpappia, pipimpappia.



Kuten moneen muuhunkin vastaavaan aasialaiseen ruokaan, bibimbapiin voi käyttää lähes mitä vain mieleisiänsä aineksia. Pääelementit kulhosta tarjotussa ruuassa ovat keitetty riisi, sen päälle asetellut kasvikset ja liha, gochujang-tahna ja kananmuna. Nimi merkitseekin jotakuinkin "riisin kanssa sekoitettua". Kasviksina käytetään yleisesti esim. porkkanaa, retiisiä, höyrytettyä pinaattia, kurkkua, kesäkurpitsaa, soijapavun ituja, norilevää ja sieniä. Myös valmistustapoja on erilaisia. Kasvikset voivat olla tuoreita tai kypsennettyjä, liha voi olla raakaa tai kypsää, kananmunan voi laittaa päälle raakana tai paistettuna niin, että keltuainen on löysä. Ideana on kuitenkin ennen ruuan nauttimista sekoittaa ainekset keskenään. Seuraavalla kerralla lisään kananmunan raakana, koska paistettu muna ei mielestäni tuonut ruokaan mitään muuta ihmeellistä kuin löysän keltuaisen muodostaman kastikkeen.

Koska ruuasta on lukemattomia eri variaatioita, päätin vapaasti yhdistellä reseptejä niin, että pääsisin näin alkuun jyvälle ruuan ideasta. Lopputulos oli yllättävän maukas ollakseen niinkin simppeli valmistaa. Itsetehdyn kim chin reseptin nappasin Glorian Ruoka & Viini -lehdestä ja bibimbapkastikkeen sekä pikkeliliemen reseptit Soppa 365 -sivuilta.

Tästä riitti hyvin kolmelle:
n. 1½ dl ilmavaksi keitettyä (jasmiini)riisiä
1 paprika ohuina suikaleina
1 iso porkkana juliennena (=tulitikkumaisina suikaleina)
½ kurkku ohuina siivuina 
pari kevätsipulin vartta siivutettuna
2dl mung-pavun ituja
120g säilöttyä kim chitä (tai vastaava määrä itsetehtyä kim chitä*)

300-400g naudan jauhelihaa
soijakastiketta

3 kananmunaa paistettuna (keltuainen löysänä)

bibimbap-kastike:
½ dl gogchujang-tahnaa
½ dl seesamiöljyä
½ dl seesaminsiemeniä
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna

pikkeliliemi:
1dl vettä
½ dl riisiviinietikkaa
1/4 dl sokeria
1tl rosepippuria

Valmista bibimbap-kastike sekoittamalla sen ainekset huolellisesti (itse jouduin liuottamaan sitkeän gochujang-tahnan ensin pieneen tilkkaan kiehuvaa vettä). Valmista pikkeliliemi: laita kaikki ainekset kattilaan ja kiehauta. Ota kattila pois levyltä ja lisää porkkanasuikaleet liemeen. Kiehauta mung-pavun idut nopeasti vedessä, älä kypsennä pehmeäksi. 

Ruskista jauheliha pannulla ja mausta kevyesti soijakastikkeella. Keitä riisi ja annostele se tarjoilukulhojen pohjalle. Asettele riisin päälle hieman valutetut porkkanasuikaleet, muut kasvikset, kim chi ja jauheliha omiksi osioikseen. Voit pirskotella pikkelilientä vielä kasvisten päälle. Jaa bibimbap-kastike annosten päälle ja lisä vielä paistettu muna koko annoksen kruunuksi. Nauti syömäpuikoilla ja/tai lusikalla. Sekoita kuitenkin aluksi annoksen kaikki ainekset keskenään niin että bibimbap-kastike ja keltuainen sekoittuvat riisiin ja muihin aineksiin.


*kim chi:
1 kiinankaali
1l vettä
1rkl sokeria
4rkl suolaa

4 kevätsipulia
3rkl raastettua inkivääriä
3rkl raastettua valkosipulia
1rkl jauhettua chiliä (kuivattu chilipalko morttelissa hienonnettuna)
3rkl kalakastiketta

Kiehauta vesi, sokeri ja suola. Jäähdytä huoneenlämpöiseksi. Leikkaa kiinankaali reilun sentin levyisiksi suikaleiksi. Laita kaalisuikaleet kulhoon. Kaada liemi kaalin päälle ja nosta lautanen painoksi päälle. Jätä huoneenlämpöön 12 tunniksi. 

Suikaloi kevätsipulit. Sekoita muut ainekset tahnaksi. Siivilöi liemi pois kaalista. Huuhtele kaali kylmällä vedellä ja purista kuivaksi. Sekoita maustetahna sekä kevätsipuli huolellisesti kaalin joukkoon. 

Laita kim chi kulhoon, peitä kelmulla ja laita paino päälle. Anna käydä huoneenlämmössä 24 tuntia ja siirrä sen jälkeen jääkaappiin. Kim chi on valmista 48 tunnin kuluttua, mutta vain paranee vanhetessaan. 

tiistai 8. maaliskuuta 2016

KHAI LUK KOEI, vävypojan kananmunat

"Tätä perinteistä ruokalajia nautitaan 
uudenvuoden päivänä tai hääaterioilla, 
ja sitä annetaan myös lahjana munkeille, 
kun thait vierailevat temppeleissä. 
Ne ovat mainiota pikkupurtavaa, 
joiden kuorille uppopaisto antaa ainutlaatuisen koostumuksen." 

NO EI VARMANA VOI SYÖDÄ KANANMUNAA KUORINEEN!
En tiedä mättääkö tässä reseptissä joku, vai onko 
thaimaalaisilla kanoilla todella hauraskuoriset munat.

Tiedän, että Thaimaassa syödään uppopaistettuja munia. Resepti on aina kuulostanut kiehtovalta. Mutta kun siinä aivan selvästi sanotaan, että munat uppopaistetaan kuorineen eikä niitä kuoria poisteta. Että uppopaistaminen antaa kuorelle ainutlaatuisen koostumuksen. 
Ei onnistu ainakaan suomalaisilla munilla. Itseasiassa uppopaistaminen onnistuu hyvinkin, mutta tämän jälkeen munat on kyllä kuorittava, jos ne aikoo popsia, sillä kuoren koostumus ei ollut lainkaan ainutlaatuinen, vaan ihan tismalleen yhtä munankuorimainen kuin ennen paistamistakin.
Sen sijaan kuoren alle jäävä kerros muuttui jännittävän nahkamaiseksi.

Mielenkiintoinen resepti joka tapauksessa. Ja tulikuuman kananmunan kuoriminen oli vähintään yhtä mielenkiintoista kuin uppopaistetun kuoren maistaminen, mutta kuorimisen jälkeen munat olivat varsin syömäkelpoisia, jopa hyviä. Seuraavalla kerralla voisimme kyllä kokeilla kuorettoman munan uppopaistamista. Nyt nahkamaiseksi jäänyt munan pinta saattaisi ilman kuorta valmistettaessa rapsakoitua mukavasti 
(tai sitten ei?).


Resepti on kirjasta Löytöretki Thaimaan keittiöihin.

2 kuivattua pitkää punaista chiliä
kasviöljyä uppopaistamiseen
110g aasialaista salottisipulia ohueksi viipaloituna
6 suurta keitettyä munaa kuorineen
2rkl kalakastiketta
3rkl tamarindisosetta
5rkl palmusokeria

Leikkaa saksilla tai veitsellä chilit 5mm paksuiksi paloiksi. Kuumenna 5cm öljyä keskilämmöllä friteeraus- tai wokkipannussa. Kun öljy vaikuttaa kuumalta, laske pala salottisipulia siihen. Jos se alkaa heti pihistä, öljy on valmista. Uppopaista chilejä nopeasti muutaman sekunnin ajan maun antamiseksi. Tee tämä varovasti, jotta chili ei pala. Nosta chilit pois öljystä reikäkauhalla ja kuivaa ne talouspaperilla.

Paista salottisipuleita samalla pannulla 3-4 minuuttia, tai kunnes ne ovat kullanruskeita. Varo, etteivät sipulit pala. Poista ne reikäkauhalla ja kuivaa talouspaperin päällä. Laske samaan kuumaan öljyyn munat yksi kerrallaan. Uppopaista 10-15 minuuttia, tai kunnes jokainen muna on kullanruskea. Nosta munat reikäkauhalla ja kuivaa ne talouspaperilla. KUORI.

Sekoita kastikepannulla kalakastike, tamarindisose sekä sokeri ja keittele 5-7 minuutin ajan, tai kunnes sokeri on liuennut.

Puolita munat pituussuunnassa ja aseta ne keltuainen ylöspäin tarjoiluastialle. Valele tamarindikastike ja sirottele rapeat chilit sekä salottisipulit kananmunien päälle.



tiistai 22. syyskuuta 2015

UPPOMUNAT KELMUSSA


Menikö hermot uppomunia keitellessä? Hajosiko munasi?

Perheemme suosikki sunnuntaibrunssi, 
Eggs Benedict, ei ole mitään ilman täydellistä uppomunaa. 
Nykyään valmistammekin uppomunat aina kelmun sisällä, 
jotta lopputulos on takuuvarmasti onnistunut.

Homma on täysin simppeli:
Ota pala elintarvikekelmua ja aseta se pienen kulhon 
tai suurehkon kupin pohjalle. 
Öljyä kelmu kevyesti neutraalilla ruokaöljyllä.
Riko muna varovasti kelmutettuun astiaan niin, 
että keltuainen säilyy ehjänä.
Ripsauta munan päälle hieman suolaa.
Paketoi muna tiiviiksi nyssäkäksi elmukelmun sisään ja 
sido nyssäkkä huolellisesti kalalangalla tai vastaavalla.

Kelmu kestää keittämisen, mutta saattaa sulaa osuessaan kattilan reunoihin.
Munat pysyvät sopivassa kohdassa kattilaa ja on helppo nostaa ylös, jos kelmunyssäkät solmii roikkumaan vaikkapa syömäpuikkoon.

Kiehauta kattilallinen vettä ja aseta uppomunanyssäkkä poreilevaan veteen niin että se on juuri ja juuri kokonaan vedessä. 
Keitä noin neljä minuuttia (4min 20s).
Leikkaa nyytti auki ja aseta uppomuna varovasti kelmusta annoksen päälle.

Muna on kauniin pyöreä, ehjä ja täynnä valuvaa keltuaista. Nam.







tiistai 1. syyskuuta 2015

SPAGHETTI ALLA CARBONARA


Italialaisen ruuan kanssa ei pelleillä. 

Marco Pierre White tipahti arvostuslistani kärjestä hännille lisäämällä 
Australian Master Chefissä carbonaraan kermaa. 
Carbonaraankaan ei tule kermaa. 
Piste. Ugh. Olen puhunut. Asiasta ei keskustella. 

Etsiessämme aitoa ja oikeaa carbonarareseptiä saimme kahlata läpi melkoisen monta ohjetta ennen kuin löysimme etsimämme. Tarpeeksi autenttiseksi reseptiksi kelpuutimme tämän - sillä erotuksella, että parin kananmunan sijasta käytämme carbonaraan 1 kananmunan ja lisäksi kolme-neljä keltuaista munan koosta riippuen.

Olennaisinta on, ettei kananmuna pääse hyytymään pastan sekaan. 
Liian usein ravintolassakin saa pastaa, jonka seassa on epämääräinen munakokkeliseos. 

400g spaghettia
170g luomupekonia/pancettaa/guancialea
150g raastettua pecorinoa
1 kananmunaa
3-4 kananmunan keltuaista
mustapippuria
suolaa

Lisää pilkottu pekoni kylmälle paistinpannulle. Laita pannu lämpiämään miedolla lämmöllä.  Anna rasvan sulaa ja pekonin rapeutua. Laita sillä välin pastavesi kiehumaan suureen kattilaan. Lisää veteen 3 rkl suolaa. Lisää pasta ja keitä al denteksi. Ota kupillinen pastavetta talteen. Kaada pasta siivilään. Kippaa pasta takaisin isoon kattilaan. Riko kananmunat sekaan sekoittaen voimakkaasti, jotta kananmuna ei ehdi hyytyä klimpeiksi. Sekoita mukaan pekoni. Mikäli pasta vaikuttaa kuivalta, lisää mukaan loraus keitinvettä. Sekoita mukaan pecorino ja mustapippuri. Annostele ja nauti.

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

PAAHDETTU KALA JA UUNIMUNAT

Helppoa, hyvää, nopeaa, terveellistä. 
Vieläkö löytyy tekosyitä, miksei arkena ehtisi tehdä kunnon kotiruokaa?
Resepti Glorian Ruoka&Viini -lehdestä 2/2015.


600g ruodottomia siikafileitä (4-8kpl)
50g voita
200g pinaattia
ripaus + ½tl suolaa
24 kirsikkatomaattia
4 luomukananmunaa
1/4 sitruunan mehu
2rkl oliiviöljyä
1/4tl mustapippuria myllystä

Laita uuni lämpenemään 180 asteeseen. Pane voi paistinpannuun ruskistumaan. 
Lisää pinaatit ja hauduta pehmeiksi, noin 1minuutti.
Mausta ripauksella suolaa. 
Kaada pinaatit ja voi uuninkestävään vuokaan. 
Mausta siikafileet suolalla ja laita vuokaan nahkapuoli ylöspäin. 
Halkaise kirsikkatomaatit vuokaan. 
Riko kananmunat varovasti vuokaan niin, etteivät keltuaiset rikkoudu. 
Huom! Jääkaappikylmien kananmunien 
keltuaiset pysyvät helpommin ehjinä. 


Mausta koko komeus suolalla ja pippurilla ja nosta uuniin 10 minuutiksi. 
Kalan pitäisi olla juuri ja juuri kypsää, valkuaisen hyytynyt ja keltuaisen sisältä juokseva. 
Pirskota pinnalle sitruunamehua ja oliiviöljyä ja halutessasi raasta muskottipähkinää mausteeksi. 


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...