sunnuntai 23. toukokuuta 2010

LOHTA, KIRSIKKATOMAATTEJA, OLIIVEJA, PAPUJA JA ANJOVIKSIA SEKÄ AIOLIA (Jamie Oliverin ohjeella)

Tämä yksinkertainen uunilohi on kuulunut perheemme vakioresepteihin jo yli kymmenen vuotta.


800g lohta
suolaa
sitruunan mehu

200g vihreitä papuja (mielellään tuoreita haricot-papuja)
n.20 kirsikkatomaattia
2 kourallista kivettömiä mustia oliiveja (mielellään kalamataoliiveja)
loraus oliiviöljyä
suolaa, pippuria
muutama basilikan lehti
rasiallinen säilykeanjoviksia



Jos käytät tuoreita vihreitä papuja, kiehauta ne kypsiksi kattilassa vedessä. 
(Jos käytät pakastepapuja, sulata ne mikrossa tai lämpimän, juoksevan veden alla siivilässä.)

Sekoita kulhossa oliivit, tomaatit, pavut, suola, pippuri, öljy ja basilika.




Putsaa lohifile talouspaperilla tai nopeasti viileän veden alla huljauttaen.
 Leikkaa lohifile 4 osaan (tai viillä siihen viillot niin että file on neljässä osassa, mutta nahka yhtenäinen). Aseta lohifile uunivuoan toiseen päähän, mausta suolalla ja sitruunamehulla. Kaada papu-tomaatti-oliivisekoitus uunivuoan toiseen päähän, asettele anjovikset seoksen päälle.
Paista korkeimmalla mahdollisella lämmöllä uunissa n.10-15 minuuttia.



Tarjoile aiolin (resepti) kanssa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...