Butter chicken on ollut jo pitkään perheemme to do -listalla. Niin pitkään, että kun Australian Master Chefin pudostushaasteessa kilpailijat tekivät sitä maailmankuululla Saransh Goilan reseptillä, otimme haasteen vastaan ja päätimme tehdä kertaheitolla maailman parasta voikanaa asiaankuuluvine lisukkeineen. Jo pelkkä reseptin suomentaminen kesti noin tunnin. Se kuitenkin kannatti, koska reseptiä oli siten helpompi seurata.
Hämmästyksekseni emme joutuneet edes juurikaan oikomaan reseptin suhteen, koska löysimme harvinaisempiakin aineksia kaupasta ja netistä. Kasoori methiä eli sarviapilaa olin jo aiemmin tilannut
Asian Food Marketista. Kardemummanpalkoja olin raahannut joltain italianreissulta. Muskotinkukkaa löytyi isomman peruskaupan hyllyltä. Inkivääri-valkosipulitahnan teimme raastamalla inkivääriä ja valkosipulia. Voita emme valmistaneet Master Chefin tyyliin hiilen avulla, vaan savustimme voin omenapuupuruilla savupyssyn avulla. Sen sijaan, että olisimme ohjeen mukaisesti käyttäneet voista vain osan, käytimme sen kastikkeeseen kokonaan. Samoin teimme voikanakastikkeen kanssa: ei tässä mitään aleta säästelemään. Emme omista painekeitintä, joten hauduttelimme kastikepohjaa tavallisessa kattilassa kolmisen tuntia. Pieni käännöskukkanenkin reseptiin putkahti: kuminan siemenet olivatkin juustokuminan eli jeeran siemeniä. Vaan eipä se makunautintoa haitannut, että käytimme tavallista kuminaa.
Ruuat valmistimme kaikessa rauhassa. Keittiössä hääräili koko perhe: mies valmisti garam masalan, marinoi kanat ja grillasi ne. Tytär valmisti roti-leivät ja korianteri-minttuchutneyn sekä savusti voin. Minä tein butter chicken -kastikkeen sekä pikkelöidyt sipulit. Työnjako onnistui loistavasti jokaisen kotikokin vahvuuksien pohjalta. Kokkailuun kului meidän perheeltämme neljä tuntia. Kaikki kunnia, suurieleinen hatunnosto ja syvä kumarrus niille Master chefin kilpailijoille, jotka tämän kaiken suorittivat yksin ja tippumisuhan alla kelloa vastaan. Itse reseptissä ei ollut mitään ihmeellistä: kaikki onnistuu aivan tavalliselta kotikokilta. Osa työvaiheista oli oikeastaan naurettavan helppoja. Kokonaisuudessaan resepti on silti ajallisesti haastava, koska se sisältää niin paljon työvaiheita. Jos haluaa päästä hieman helpommalla, voi reseptistä tietenkin valmistaa vain osan, esim. voikanan ja leivät. Lämpimästi suosittelen kuitenkin edes kerran elämässä kokeilemaan kaikkia näitä yhdessä, sillä juuri makujen yhdistelmä oli tajunnanräjäyttävä.
GARAM MASALA:
½ kanelitanko
2 laakerinlehteä
2 rkl (juusto)kuminan siemeniä
1½ tl korianterinsiemeniä
1 rkl kardemumman palkoja
1 rkl kokonaisia mustapippureita
2 tl kokonaisia neilikoita
2 kuivattua punaista chiliä
ripaus vastaraastettua muskottipähkinää
½ tl jauhettua muskotinkukkaa
2 tl kasoori methiä
suolaa maun mukaan
TANDOORIKANA:
600 g paistileikettä
50 g valutettua kreikkalaista jogurttia
1 ½ tl sinappiöljyä
25 g inkivääri-valkosipulitahnaa
1 rkl chilitahnaa
ripaus jauhettua kardemummaa
¼ tl garam masalaa
½ tl suolaa
VOIKANA -KASTIKEPOHJA:
1 kanelitanko
1 laakerinlehti
4 kokonaista neilikkaa
1 pala muskotinkukkaa
1 musta kardemummanpalko
4 vihreää kardemummanpalkoa
1 kg tomaatteja pilkottuna
250g kuorittua sipulia pilkottuna
50 g valkosipulia hienonnettuna
60 g cashewpähkinöitä
1 tl hunajaa
1 ½ dl vettä
1 ½ dl maitoa
3 tl jauhettua korianteria
1 ½ tl chilijauhetta
2 rkl kasoori methiä
suolaa maun mukaan
70 g voita
2 rkl kermaa
TADKA:
70 g kuorittuja sipuleita hienoksi pilkottuna
20 g kuorittuja valkosipulinkynsiä hienonnettuna
40 g voita
1 ½ tl rypsiöljyä
½ tl chilijauhetta
SAVUVOI:
50 g voita savustettuna
PAAHDETTU KASOORI METHI:
4 rkl kasoori methiä
BUTTER ROOMALI ROTI:
1 kg jauhoja + jauhottamiseen
2 rkl suolaa
1 kananmuna
60 g banaania
2 tl tomusokeria
3 ½ dl vettä
3 ½ dl maitoa
2 ½ rkl rypsiöljyä
80 g voita
PIKKELÖIDYT SIPULIT:
250 g valkoviinietikkaa
1 dl vettä
8 kokonaista neilikkaa
3 tähtianista
1 kanelitanko
2 kuivattua laakerinlehteä
12-15 mustapippuria
1 punajuuri (150g) kuorittuna ja pilkottuna
220 g tomusokeria
100 g salottisipuleita kuorittuna ja neljään osaan pilkottuna
suolaa maun mukaan
KORIANTERI-MINTTUCHUTNEY:
2 ruukkua korianteria
1 ruukku minttua
80 g kuorittuja, paahdettuja maapähkinöitä
2 vihreää chiliä varsi poistettuna
2 ½ cm inkivääriä kuorittuna
2 valkosipulinkynttä kuorittuna
¾ tl suolaa
25 g (1/4 dl) sitruunamehua
4 rkl vettä
KORISTELUUN:
paahdettua kasoori methiä
kermaa
Garam masala: Laita kaikki mausteet kuivalle pannulle keskilämmölle ja paahda, kunnes seos on tuoksuvaa. Kaada pannulta astiaan ja anna jäähtyä. Laita mortteliin ja jauha hienoksi jauheeksi. Siirrä sivuun.
Laita kana ja kaikki loput aineet kulhoon ja sekoita hyvin, niin että kana on joka puolelta maustettu. Laita jääkaappiin marinoitumaan vähintään puoleksi tunniksi.
Voikanakastikepohja: Laita kanelitanko, laakerinlehti, neilikat, muskotinkukka ja kardemummapalot liinan sisään ja sido ne pussukaksi (tai laita maustepallon sisälle). Laita tomaatit, sipulit, valkosipulit, cashewpähkinät, hunaja, vesi, maito, jauhettu korianteri, chilijauhe, kasoori methi, reilu ripaus suolaa, voi ja maustepussukka kattilaan.
Keittele kolmisen tuntia tai käytä painekeitintä, kuten alkuperäisessä ohjeessa.
Ota maustepussukka pois. Survo sauvasekoittimella hienoksi pyreeksi ja laita sivuun.
Tadka: Kuumenna voi ja öljy suuressa kattilassa. Lisää sipulit, paista kullanruskeiksi. Kun sipulit ovat kullanruskeita, lisää valkosipuli ja paista kullanruskeaksi. Lisää chilijauhe, paista minuutin ajan. Siirrä kattila sivuun kunnes voikanapohja on valmis. Kun voikanakastikepohja on soseutettu, lämmitä tadka uudelleen varovasti, älä anna sipuleiden ruskistua. Kun tadka on kuumaa, kaada sekaan soseutettu voikanakastikepohja, anna porista ja sekoita hyvin. Anna porista 12 minuuttia, kunnes väri muuttuu syvän oranssiksi. Siirrä voikanakastike sivuun.
Savuvoi: Savusta kuutioitu voi kelmulla peitetyssä kulhossa savupyssyn avulla. Maista välillä. Savustamiseen kuluu puolisen tuntia.
Lisää savuvoi voikanakastikkeeseen. Lisää kerma ja sekoita. Mausta maun mukaan.
Paahdettu kasoori methi: Laita kasoori methi pannulle ja paista kunnes se on tuoksuvaa ja kevyen savuavaa. Ota pois lämmöltä ja ota puolet talteen myöhempää käyttöä varten. Murskaa loput kämmenellä kulhoon. Lisää 2 tl murskattua kasoori methiä voikanakastikkeeseen. Maista ja lisää tarpeen mukaan kasoori methiä.
Lämmitä grilli. Grillaa kanat vartaissa n. 20 min. Kanan pitää olla hieman hiiltynyttä ja läpikypsää. Siirrä grillistä puhtaalle leikkuualustalle. Ota kana pois vartaista ja leikkaa pieniksi palasiksi. Siirrä kulhoon ja aseta sivuun.
Mittaa 300 g voikanakastiketta ja kaada pieneen kattilaan (tai tee niinkuin me teimme: käytä kaikki!) ja keittele matalalla lämmöllä. Lisää 100 g pilkottua tandoorikanaa voikanakastikkeeseen ja keittele 2-3 minuuttia, kunnes voikana on lämmintä. Poista liedeltä. Mausta maun mukaan. Pidä lämpimänä. Säästä loppu kana myöhempää käyttöä varten.
Roti: Sekoita jauho ja suola monitoimikoneessa, jossa on taikinakoukku. Lisää kananmuna, banaani, tomusokeri, vesi ja maito blenderiin ja sekoita kunnes seos on tasainen. Lisää hitaasti seos jauhoihin ja sekoita keskinopeudella. Jatka sekoittamista 3-4 minuuttia, kunnes taikina on pehmeää ja elastista. Lisää öljy ja sekoita vielä 2 minuuttia. Kiedo elmukelmuun ja anna levätä 20 minuuttia.
Tee sillävälin
pikkelöidyt sipulit: Yhdistä viinietikka ja vesi pieneen kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää kaikki mausteet ja punajuuri. Pienennä lämpöä ja anna muhia 15 minuuttia. Valuta pikkeliliemi puhtaaseen kastikekattilaan. Lisää tomusokeri ja suola.
Kuumenna korkealla lämmöllä kiehuvaksi. Varmista, että sokeri ja suola liukenevat. Lisää salottisipulit, ota pois lämmöltä ja anna pikkelöityä vähintään puoli tuntia. Kääntele sipuleita kymmenen minuutin välein, jotta ne pikkelöityvät tasaisesti.
Korianteri-minttuchutney: Yhdistä kaikki ainekset blenderissä ja hienonna tasaiseksi.
Siirrä kulhoon, lisää mausteita maun mukaan. Peitä kelmulla. Siirrä syrjään myöhempää käyttöä varten.
Butter roomali roti: Sulata voi mikrossa. Kuumenna wokkipannu korkealla lämmöllä. Kun se on kuuma, käännä se ylösalaisin kaasulieden päälle. Jauhota alusta. Jaa taikina 90 g osiin. Vaivaa taikinaa jauhojen kanssa kunnes se ei tartu käsiin. Kauli niin ohueksi kuin pystyt, melkein läpinäkyväksi. Putsaa ylimääräinen jauho rotien pinnasta. Levitä taikina wokkipannun päälle varoen, ettei taikina mene kaksinkerroin.
Kääntele varovasti ja nopeasti 15 sekunnin välein kunnes pieniä ruskeita pisteitä syntyy pintaan. Taittele leivän reunat keskelle molemmilta sivuilta. Kuumenna wokin päällä. Avaa neliöt, sudi voilla, taittele takaisin kiinni ja siirrä lämpimään odottamaan.
Voikana: Siirrä pilkottu kana ja kastikesekoitus tarjoiluastiaan, asettele useita paloja jäljelle jäänyttä kanaa kastikkeen päälle. Pirskottele päälle kermaa ja paahdettua kasoori methiä.
Siirrä chutney tarjoiluastiaan. Lusikoi pikkelöidyt sipulit ja osa pikkeliliemestä tarjoiluastiaan. Aseta roomali roti tarjolle.
NAUTI!