Kaikkea pitää kokeilla, paitsi kansantanhua.
Kun perheen isäntä lähti viikoksi ampumaan lintuja,
minä ja tytär päätimme vastapainoksi viettää vegeviikkoa.
Olemme pyrkineet muuttamaan ruokavaliotamme pikkuhiljaa eettisempään suuntaan. Aloitimme suosimalla eläinperäisten ruokien kohdalla luomua aina kun mahdollista (jauheliha, munat, maitotuotteet). Loppukesästä vaihdoimme lehmänmaidon vegeversioihin. Muut maitotuotteet pysyivät edelleen eläinperäisinä, mutta maito oli helppo vaihtaa, koska sitä kului lähinnä lapsen ruokajuomaksi ja vanhempien kahviin.
Vegemaitovalikoima on nykyään pökerryttävän laaja ja tunsin suurta ahdistusta vegemaitohyllyllä - tai pikemminkin osastolla - kun kuvittelin kokeilevani kymmeniä erilaisia hintavia ja ällöttävän makuisia maidonkorvikkeita. Lyhyen googlettelun, muutaman keskustelun ja parin hutiostoksen jälkeen löysin kuitenkin muutamia mieluisia tuotteita, jotka jäivät arkikäyttöön.
Kiitos ja ylistys soijalatte! Halleluja, mutterikahvi ja kuumennettu, vaahdotettu vaniljasoijamaito!
Täysin kasvissyöjää minusta tuskin koskaan tulee, vegaanista puhumattakaan. Jos nyt sivuutetaan vankkumaton rakkauteni lihaa kohtaan, vegeurani tyssää viimeistään siihen kun pitäisi luopua munista ja juustoista. Etenkin juustoista.
Mutta miksipä en kuitenkin edes
vähentäisi eläinperäisten raaka-aineiden käyttöä?
Ruokiin ja kokeiluihin vaikutti hurjasti se, että olin lapsen kanssa kahden. Vaikka tytärkin tykkää kokkailusta, on eri asia väsätä arkiruokia kahdelle pieniruokaiselle kuin viikonloppuillallisia koko perheelle. Esimerkiksi
juustobasilika- tai
ricottasitruunatortellinit,
sienirisotto,
gnocchit,
melanzane ja
kirsikkatomaattikeitto kuuluvat lemppariruokiini, mutta ihan laiskuuttani en jaksanut alkaa arjen keskellä väsätä tuorepastaa tai gnoccheja ja toisaalta halusin kokeilla jotain uutta.
 |
| Kuva: http://quotesgram.com/funny-quotes-about-vegans/ |
Viikon ruokalistaa suunnitellessani jouduin painimaan lakto-ovo-pesco-pasko-mikälie-vege/vegaani-problematiikan kanssa, mutta päätin lopulta suunnitella ruuat löysin rantein stressaamatta turhaan siitä, sisältävätkö ne juustoa tai munaa. Kun tarkastelin lopputulosta, ihmettelin miten moni ruoka oli loppujen lopuksi ihan aidosti vegaani.
Ensimmäisenä iltana valmistimme vietnamilaisia riisipaperikääröjä, kesärullia. Nämä rullat ovat olleet perheemme suosikkisapuskaa jo kauan, mutta kertaakaan aiemmin emme ole tehneet niistä pelkästään kasvisversioita. Valmisteluissa ei kauaa nokka tuhissut, koska ainekset oli lähinnä pilkottava. Kääräisimme rulliin riisinuudeleita, salaatinlehtiä, avocadoa, porkkanaa, karambolaa, kurkkua, kevätsipulia, korianteria, thaibasilikaa, minttua, inkivääriä ja chiliä. Rullia dippasimme soijakastikkeesta, limen mehusta, chilistä, ruohosipulista ja valkosipulista sekoitetussa kastikkeessa. Vegeversioista jäi mielestäni uupumaan syvyyttä. Koska kaikki täytteet olivat tuoreita ja kylmiä, rullat olivat hieman vaisuja. Ehkä mausteinen, lämmin papusoositäyte olisi tuonut rulliin vähän ryhtiä? Tai tofu tai soijasuikaleet tai joku muu vastaava vegetuote, jota en osaa käyttää?
Seuraavana iltana herkuttelimme tacoilla. Tacomme täytimme tulisella papusoosilla, limellä ja valkosipulilla maustetulla Oatlyn fraichella, avocadolla, korianterilla, chilillä, tomaatilla, kevätsipulilla ja mintulla.
Tacot olivat aivan järjettömän herkullisia ja hotkimme niitä kahteen naiseen peräti 12 kpl! Vegetacoista ei tuntunut "puuttuvan" mitään.
Tähän väliin oodi Oatlyn iMat fraichelle. En olisi ikipäivänä uskonut, että vegetuote voi olla noin toimiva crème fraîchen korvike. Oatlyn tuotteessa on pieni raikas kitkeryys aivan kuten lehmänmaitotuotteessakin. Taustalta kuultaa kyllä kauran maku, mutta ei lainkaan häiritsevästi, kun fraichea kuitenkin käytetään lähinnä ruuanlaitossa eikä sellaisenaan. Maustettaessa kaurafraiche ei käyttäydy täysin samaan tapaan kuin lehmänmaitofraiche. Kun mausteita sekoittaa kauraversioon, ne maistuvat mielestäni aluksi hyvin pistävästi. Makujen kannattaakin antaa tasaantua vaikkapa seuraavaan päivään.
Kun Nukkumatti vihdoin suvaitsi vierailla tyttäreni luona, hemmottelin itseäni vielä katsellen Hercule Poirotia ja herkutellen sipseillä sekä dipeillä, jotka oli valmistettu kaurafraicheen. Joku taco-mausteseoksen mausteista korostui hassusti kaurafraichessa niin, että dippi maistui jollekin leivonnaiselle. Kardemummalle kenties? Seuraavana päivänä dipin maut olivat rauhoittuneet aloilleen. Fraiche on huomattavasti paksumpaa ja rasvaisempaa kuin raikas lehmänmaitokermaviili, johon dippijauheet yleensä sekoitan. Tämäkin tietenkin "vääristää" makua ja tekee dipistä todella raskaan. Tuli huono olo.
Minulla on niinkin hurja pahe ja himon kohde kuin ruisleipä. Jos en jaksa käydä kaupassa tai haluan ruokaa mahdollisimman nopeasti, voin elää pitkäänkin ruisleivällä: aamupalaksi ruisleivät hyvillä päällisillä, lounaaksi lämpimät ruisleivät, illalliseksi hampurilainen ruisleivästä. Vegekokeilujen myötä tutustuin Hälsans Kökin ovovege-pihveihin eivätkä ne olleet valmistuotteeksi lainkaan hassumpia. Parempia kuin joskus sata vuotta sitten syömäni valmis"jauheliha"jäynäjauhopihvit.
Jotenkin oudosti noita kasvispihvejä on nyt sitten jatkuvasti löytynyt hätävarana pakkasesta, ja jotenkin kummasti ne päätyvät usein ruisleivän väliin. Vaikkapa cheddarin sekä eiliseltä ylijääneen lime-valkosipuli-vegefraichen ja tulisen papudipin kanssa, kas näin:
Siinä siis meikäläisen vapaapäivän lounas. Samaan aikaan tyttö veteli koulussa onnesta soikeana liharuokaa, koska heidän koulullaan ei vegevaihtoehtoa ole tarjolla. Pieni kyläkoulu. Kaikki sekasyöjiä. Illalla pyöräytimme maailmankirjat sekaisin ja teimme pizzaa maanantaina.
Perusohje on sama kuin pizzaperjantainakin. Pizzan päälle keittelin tomaattimurskasta ja mausteista kunnon tomaattikastikkeen. Sen päälle mozzarellaraastetta, revittyä mozzarellaa, paistettua munakoisoa, kapriksia, oliiveja, punasipulia ja vielä vähän vuohenjuustoa. Pizza on aina hyvää.
Seuraavana iltana oli vuorossa lasagne. Tyttö vaati saada lasagnensa vegaaniversiona ja oli aivan varma, että olemme aiemminkin valmistaneet lassemme täysin vegaanina. Keskustelu meni jotakuinkin näin:
A: No mun mielestä minä ja iskä tehtiin kerran kasvislasagnea.
Minä: Ai millon?!
A: No just sillon kun lopetettiin tavismaidon juominen.
Minä: Niin niin. Siis valkokastike tehtiin vegemaitoon. Tiedäks mitä siihen lisäksi tuli?
A: No emmä muista.
Minä: Voita. Ja paketillinen tuorejuustoa.
A: Ai. NO EI SITTE. *dramaattisesti*
Minä: Hetkinen... Siis mikäs lasagne se olikaan mitä me sillon syötiin?
A: No en tiiä jos ei se ollut vegelasagne...
Minä: Eikun oikeesti, mikä kastike siinä oli sisällä?
A: No se valkokastike mikä ei sit ollutkaan vege. *jupinaa*
Minä: Eikun se toinen kastike mikä siihen tuli?
A: No mikä se sitten oli?
Minä: JAUHELIHAkastike.
Koin olevani lapselleni velkaa yhden vegaanilasagnen. Tein sen
vuohenjuusto-kasvislasagneohjetta hieman muokkaamalla.
En ollenkaan pidä kuivapastalevyistä, mutta jouduin myöntymään niiden käyttöön, koska en osaa valmistaa pastataikinaa ilman munia. En kyllä ole edes kokeillut. Valkokastikkeen valmistin kauramaidosta, jättämällä pois juuston ja korvaamalla voin oliiviöljyllä.
Kastikkeesta tuli yllättävän hyvää. Ehkä se vaati hieman tavallista enemmän suolaa. Joukkoon raastoin muskottipähkinää.
Kasviskastikkeen reseptin olen keksinyt ihan itse ja testannut toimivaksi.
Valitettavasti lasagnesta tuli kuivalevyjen takia aika nuivakkaa. Maku oli silti hyvä (etenkin Srirachalla tuunattuna!), ja kahdelle naiselle lasagnesta riitti syötävää useammalle aterialle.
Thaikkuruuat - ne vegeversiotkin - kätkevät usein sisälleen eläinperäisiä aineita, kuten kalakastiketta tai katkaraputahnaa. Onnistuin tekemään ihan kivaa vegaania kukkakaalicurrya. Kuumensin puolet kookosmaitopurkillisesta, lisäsin siihen punaista currytahnaa ja hauduttelin kunnes rasva alkoi erottua. Heitin sekaan pari suurta kourallista kukkakaalinuppuja hautumaan. Niiden kypsyessä paistelin toisella pannulla sipulia, tuoretta ananasta ja paprikaa. Kun ne olivat sopivan kypsiä eli eivät lötköjä, pyöräytin ne kukkakaalien sekaan ja annostelin lautasille riisin kanssa. Päälle vielä chiliä, kevätsipulia, pippurinmarjoja, korianteria sekä thaibasilikaa. Puristus limesiivusta. Jotakuinkin näin.
Vegaanivieraallemme tarjosimme kahvin kanssa pienet kokeiluluontoiset "leivokset". Raapaisin kasaan mitä sattui löytymään. Pohjaksi Oivallus-leipää, joka on mielestäni juuri niin pullaa, että menee täydestä kahvileipänä. Ja se on vegaania. Tarkistin. Päälle tursotin Plantin kaurakermavaahtoa. Positiivinen yllätys sekin, vaikka muistutti enemmän makeaa tuorejuustoa kuin kermavaahtoa. Päälle vielä kiiviä, viinirypäleitä, pekaanipähkinöitä, banaania ja mintun kukkia.
Viikko alkoi olla loppusuoralla. Lapsi eli koulun ja mummolan sekaruokavaliolla ja minä vegaanilasagnen jämillä ja ruisleivällä. Metsämiehen saavuttua takaisin kotiin nautimme lihallisista iloista - eli söimme täydelliset medium miinus pippuripihvit béarnaisekastikkeella. Olin itkeä onnesta. Säästän blogiini eksyneitä vegaaneja ja jätän laittamatta kuvan pihvistä. Säästän myös kaikkia muita blogiini eksyneitä ja jätän laittamatta kuvan itsestäni liikutuksen vallassa.
Jos en muuta oppinut vegeviikosta, niin ainakin opin arvostamaan lihaa ja olemaan pitämättä sitä itsestäänselvyytenä. Ei sillä että vegeviikko olisi ollut jotenkin huono juttu. Eikä sillä, että vegeruuat olisivat olleet jotenkin pahoja. Kokonaisuutena viikko oli kiva, onnistunut ja opettavainenkin. Loppuviikosta minusta vain tuntui yksinkertaisesti sille, että liika on liikaa. Alkoi tökkiä. Kaikki vegemaitotuotteet maistuivat suussani jotenkin oudon teollisille, vieraan makeille ja teennäisille. Vatsa ei tuntunut täyttyvän kasvisruuasta tarpeeksi ja söin normaalia enemmän pastaa, leipää ja riisiä ja olin normaalia enemmän turvoksissa. Olotilani oli jotenkin epätasapainossa. Ehkä olo olisi tasapainottunut ajan kanssa tai ehkä olisin oppinut pidemmän päälle valmistamaan tasapainoisempaa vegeruokaa. Tarkoitukseni ei kuitenkaan ollut muuttua lopullisesti kasvissyöjäksi vaan kokeilla saako vegeruuasta millään ilveellä hyvää. Saa. Onnistuin innostumaan kasvisruuista ja jatkossa niitä on varmasti enemmän tiedossa koko perheen ruokavaliossa.
Lopuksi haluan vielä sanoa, että arvostan ihan mielettömästi ihmisiä, jotka ovat vaihtaneet sekaruuan vegeruokaa eettisistä syistä ja pystyvät silti olemaan syyllistämättä meitä sekasyöjiä ja saarnaamatta meille raakalaisista elämäntavoistamme. Itseasiassa suurin osa tuntemistani kasvissyöjistä ei tee ruokavaliostaan minkäänlaista numeroa. Olen tämän kokeiluviikon aikana törmännyt jopa sellaisiin ihmisiin, jotka onnistuvat omista vahvoista arvoistaan huolimatta olemaan asettumatta yläpuolelleni ja ovat aidosti kiinnostuneita kokeilustani ja tsemppaavat siinä, vaikka tietävät ettei minusta täysin vegeä saa kirveelläkään. Kiitos!
