AASIALAINEN KANA-BRGR

Terveisiä Aasiasta! 

Kävimme tutustumassa Singaporeen ja Hongkongiin ja haalimassa roppakaupalla uusia ruokaideoita. Yksi reissun maukkaimmista annoksista oli Hongkongissa nautittu schezuanilainen kana-bao, eli aasialaiseen höyrytettyyn sämpylään rakennettu herkullinen kanahampurilainen. Halusin kotona tehdä hampurilaisen, jossa olisi hieman samanhenkistä ideaa ja pääsin samalla testaamaan Herlevin BRGR-sämpylöitä. 

Herlevin BRGR-sämpylöitä (6kpl)

6 broilerin ohutta rintaleikettä

½ dl teriyakikastiketta

½ dl hoisinkastiketta

2 isoa valkosipulinkynttä raastettuna

2 tl viismaustetta

vehnäjauhoja

2 kananmunaa

korppujauhoja (ihan vähän suolaa ja pippuria)

aasialainen coleslaw:

2 kourallista suikaloitua kaalia

muutama retiisi siivutettuna

1/4 fenkolista ohuina suikaleina

1 porkkana suikaloituna tulitikkumaisiksi soiroiksi

2 kevätsipulin vartta ohuina siivuina

2 punaista chiliä ohuina siivuina

1 rkl hienonnettua korianteria

1 rkl hienonnettua säilöttyä sushi-inkivääriä (gari)

n.½ dl turkkilaista jogurttia

limen mehua maun mukaan

suolaa, pippuria

limemajoneesi:

1 annos minuuttimajoneesia

limen mehua maun mukaan

lisäksi:

srirachaa

Marinoi broilerin leikkeet. Sekoita marinadin ainekset huolellisesti broilerin sekaan ja anna maustua mielellään muutama tunti. 

Siivuta ja hienonna coleslawin ainekset, sekoita joukkoon maun mukaan suolaa, pippuria ja limemehua sekä sen verran turkkilaista jogurttia, että coleslaw pysyy kasassa.

Valmista majoneesi ja mausta se sopivan raikkaaksi limemehulla.

Jätä broilerileikkeiden pintaan jonkin verran marinadia, pyyhi vain suurimmat pois.

Pyöräytä leikkeet vehnäjauhoissa, sen jälkeen rikki vatkatussa kananmunassa ja lopuksi hyvin kevyesti suolalla ja pippurilla maustetuissa korppujauhoissa. Paista kuumalla pannulla öljyssä muutama minuutti, kunnes pinta on kauniin kullankeltainen.

Kuumenna tällä välin hampurilaissämpylät 200-asteisessa uunissa parin minuutin ajan.

Kokoa hampurilaiset: limemajoneesia, coleslawia, 

leivitetty broilerpihvi ja srirachaa. 

NAUTI!

Annoksen inspiraationlähteenä toimi Hongkongissa Little Bao -ravintolassa nautittu schezuanilainen kana-bao. Valjusta ulkonäöstään huolimatta burgeri oli mahtavan makuinen. Suosittelen ravintolaa lämpimästi, mikäli satut eksymään Hongkongiin. Myös ravintolan tryffeliranskalaiset olivat herkullisia ja drinkit kekseliäitä ja raikkaita.

HERKULLINEN PAKOMATKA TALLINNAAN

Joulun jälkeen arki painoi päälle. Työstressi ja yleinen väsymys vetivät suupielet alaspäin. Päätimme karata arkea ihan kahdestaan Tallinnaan. Arjenpakomatkaan kuului tietenkin olennaisesti herkuttelu. Olen jo aiemmin seuraillut ravintolasuosituksia Tallinnasta ja muutama vinkki oli jäänyt korvan taakse. Varmuuden vuoksi kysäisin lisävinkkejä eräästä Facebookin ruokaryhmästä. Suositukset vahvistivat aiempia käsityksiäni ja valitsimme pari ravintolaa, jotka keikkuivat jatkuvasti TripAdvisorin kärkipäässä. 

Tallinnan ravintolatarjonta on muuttunut huikeasti viime vuosien aikana. Houkuttelevia ja tasokkaita ravintoloita on ilmestynyt kuin sieniä sateella. Näitä vertaillessa huomio kiinnittyy helposti hinta-laatutasoon. Tallinnassa on mahdollista herkutella fiinimminkin kohtuuhintaan. Mikä sitten kenellekin on kohtuullinen hinta, on asia erikseen. Me haimme ravintolaa, josta saisi herkullista ja laadukasta, kekseliästä ruokaa. 

Lyhyttä matkaa pikaisella aikataululla suunnitellessa tärkeää oli tehdä pöytävaraus ajoissa. Useiden vinkkien perusteella parhaiden ravintoloiden illallispöydät kannattaa varata jo viikkoja etukäteen. Me saimme pöytävaraukset ongelmitta viikkoa ennen matkaa - tosin etunamme oli se, että saavuimme Tallinnaan torstaina - viikonloppuisin suositut ravintolat ovat varmasti täynnä.

Tukikohdaksemme valitsimme Nordic Hotel Forumin, jonka olemme jo aiemmin testanneet mukavaksi ja siistiksi. Se sijaitsee mukavan kävelymatkan päässä vanhan kaupungin ja sataman välissä. Hotellin aamupala saa minulta erityismaininnan - monipuolinen valikoima raikkaita ja vähän erikoisempia salaatteja sekä lämpimiä ruokia, kaloja ja juustoja, joilla kaikilla saisi mahansa täyteen vaikka koko päiväksi.

RATASKAEVU 16

http://rataskaevu16.ee/fi/

Odotukset olivat korkealla, kun ensimmäisenä iltana tallustelimme kohti Rataskaevua. Ravintolaa oli ylistetty niin TripAdvisorissa, blogeissa kuin Facebookissakin. Ravintola vaikutti viihtyisältä. Meidät ohjattiin pienehköön, tunnelmallisen hämärään ruokasaliin. Pöydät olivat yhtenäisessä tilassa, mutta sijoiteltu niin, että tunnelma oli sopivan yksityinen ja romanttinenkin. Meidän pöytämme tosin sijaitsi lasten leikkinurkkauksen vieressä, mikä vei vähän pisteitä romantiikalta, mutta lapsia ei ravintolassa arkena illallisaikaan näkynyt. Kahdeksan aikaan illalla salin kaikki pöydät olivat kuitenkin täynnä ruokailijoita. 

Palvelu oli todella ystävällistä. Otimme alkuun vodkapaukut ruokahalua herättelemään. Punaviinin valinta oli helppoa: Valpolicellat ovat lemppareitani, eikä viinilistaa tarvinnut kauaa tuijotella, kun sieltä yksi Valpolicella pomppasi silmille. Ruokien odottelussa kului tovi, mutta viihtyisässä ympäristössä se ei haitannut - tunnelma oli sopivan rento ja puheensorina mukavan tasaista. Alkuun pöytään tuotiin ihanaa, pehmeää kurpitsaleipää sekä pikkuruiset "terveiset keittiöstä".

Alkuruuaksi mieheni valitsi paahdettuja nahkiaisia uppomunalla ja rucolalla. 

Itse otin naudan sisäfileetä avokadon kanssa. 

Alkupalat olivat sopivan kokoisia. Etenkin oma annokseni oli lisäksi kuvankaunis. Maulta olisimme odottaneet ehkä hieman enemmän, ainakin ravintolan saamiin kehuihin nähden. Annokseni oli kyllä maukas, mutta wasabi (vaiko piparjuuri?) hallitsi annoksen makua niin vahvasti, että se peitti tyystin alleen ihanien kastikkeiden ja etenkin lihan maun. 

Pääruuaksi puoliso tilasi  viinissä haudutettua karitsan niskaa mustilla linsseillä, savoijinkaalilla, sekä rosmariini-punaviinikastikkeella. Annos oli oikein maukas ja liha mureaa. 

Itse olin etukäteen haikaillut listalta saksanhirven entrecotea, mutta sitäpäs ei paikanpäällä listalta löytynytkään. Valitsin uunissa haudutettua hirven lihaa, selleripyreetä, punajuurta, porkkanaa ja mustaherukkakastiketta. Annoksessani liha oli turhan kuivaa, ja ainakin miehen ruokaan verrattuna hieman mautonta. 

En missään nimessä voi sanoa kokemusta pettymykseksi, mutta ruoka oli annosten kauneutta lukuunottamatta aika tavanomaista. Olisin kaivannut kaiken hehkutuksen perusteella ruuilta vähän enemmän kekseliäisyyttä tai yllättävyyttä. Ehkä odotukseni ravintolaa kohtaan olivat ihan liian korkealla, koska ruoka oli kuitenkin maistuvaa ja hyvin valmistettua ja illallinen oli oikein miellyttävä. 

Vanhankaupungin sydämessä sijaitsevalta, suositulta ravintolalta voisi odottaa kiskurihintoja. Hinta-laatusuhde oli kuitenkin omasta mielestäni kohdallaan - loppulasku oli 85e.

Tyytyväisinä ja vatsat täynnä nukutun yön jälkeen heräsimme aikaisin nauttimaan hotellin monipuolisesta aamupalasta ja lähdimme nauttimaan aurinkoisesta päivästä kävellen rauhassa vanhankaupungin kaduilla. Hiljalleen suunnistimme kohti lounaspaikkaa. Rautatieaseman tuolla puolen, karun ja graffiteilla peitetyn teollisuusalueen uumenissa sijaitsi tämä pieni helmi, jonka puoliso oli saamansa suosituksen perusteella valinnut lounaspaikaksemme. 

F-HOONE

http://www.fhoone.ee/en/

F-hoone oli selvästi lounaspaikkamatskua ja sopi tunnelmaltaan mahtavasti ympäristöönsä teollisuusalueen keskelle. Hallimaisessa, korkeassa tilassa ei ollut juurikaan romanttista yksityisyyttä, mutta sisustus oli hauska ja viehättävä. Toki iltahämärällä tunnelma olisi voinut olla aivan erilainen. 

Ruokailusali on kaksiosainen ja toinen, hieman privaatimpi osio oli tehty täyteen pöytävarauksia. Meillä varausta ei ollut, mutta vapaa pöytä löytyi helposti. Olimme jo etukäteen päättäneet syödä ruishampurilaiset, ja vaikka vatsa oli edelleen täynnä illalliselta ja aamupalalta, emme luopuneet suunnitelmastamme. Ruokalistan simppeli koruttomuus sopi ravintolan tyyliin. Ruokajuomaksi valitsimme ruisoluet. Nappivalinta!

Hampurilainen, "Furger", ylitti odotukseni. Pehmeän ruisleivän sisältä pullottava aberdeen-anguspihvi oli herkullinen ja mehevä, persilja-chiliaioli myhäilyttävän maukasta. Palsternakka- ja porkkanaranskalaiset toivat annokseen kivaa vaihtelua hampurilaisannokseen, joskin minulta suurin osa niistä jäi syömättä, kun vatsani täyttyi pelkästä hampurilaisesta äärimmilleen. Kertakaikkisen ilahduttava lounas!

Palvelu oli ihan ok, melko neutraalia. Ei ynseää, muttei ylitsevuotavan ystävällistäkään. Kahdesta ruishampurilaisannoksesta ja kahdesta ruisoluesta pöytäämme tupsahti 25e lasku, mikä on annosten kokoon ja laatuun nähden varsin tyydyttävä ellei suorastaan edullinen hinta, vaikka jälkeen päin kuulinkin ravintolan hintojen nousseen entiseen verrattuna.

Lounasta sulattelimme vaappuen ähkyinä kohti Lennusadam-merimuseota. Parin kilometrin kävelymatka aurinkoisessa säässä oli miellyttävä, koska reitti kulki Kalamajan kaupunginosan vanhojen ja ränsistyneiden, mutta pittoreskien puutalojen keskellä. Merimuseo on avattu keväällä 2012 ja se sijaitsee ensimmäisen maailmansodan aikana rakennetuissa, entisöidyissä vesilentokonehalleissa. Valtavan hallin hämärässä tunnelmassa portaita ylös ja alas kavutessani aloin voida hieman pahoin. Taustalla humisevat ääniefektit, vatsassani pakottava ruishampurilainen, rappuskammoni ja luultavasti myös edellisenä iltana nautittu alkoholi aiheuttivat kohtalaista huimausta ja jouduin lepuuttelemaan tasaisin väliajoin istuen museon penkeillä. Mielenkiintoisin, joskin rappuskammon lisäksi ahtaan- ja suljetun paikan kammosta kärsivälle ahdistavin nähtävyys museossa oli vanha sukellusvene Lembit. Ei mikä tahansa pikkubotski, vaan hippusen vajaat 60m pitkä, ennen toista maailmansotaa rakennettu sota-alus. 

Auringon jo alkaessa kääntyä laskusuuntaan lähdimme takaisin kohti hotellia. Päivälenkkimme oli yhteensä noin kuuden kilometrin mittainen, ja parin kilometrin paluumatka tuntui ikuisuudelta kenkieni alkaessa hiertää jalkoihini useampiakin matkamuistoja. Perille päästyämme korkkasimme kuohuviinin ja lepuutimme väsyneitä jalkojamme pelaillen korttia ja Bezzerwizzerin matkaversiota. Illalliselle ei onneksi tarvinnut taivaltaa kauas, sillä ravintolaan oli matkaa 400m.

KAKS KOKKA

http://kakskokka.ee/en/

Tällä kertaa olin asettanut odotukseni hieman realistisemmalle tasolle. En kaivannut enää niinkään mullistavia elämyksiä, kuin Rataskaevulta oletin. Kaks Kokasta puuttui tietynlaista yksityisyyttä. Avara tila, melko kirkas valaistus ja lähekkäin sijaitsevat pöydät eivät luoneet kovin romantisia puitteita, mutta tunnelma oli rento. Palvelu oli todella ystävällistä olematta mitenkään imelää tai teennäistä. Pari mokaakin kuitenkin mahtui palveluun mukaan. 

Aperitiiviksi tilasimme lempidrinkkini, negronin. 

Toivomamme viini oli päässyt loppumaan. Tarjoilija onneksi suositteli toista viiniä, joka sattui olemaan toinen vaihtoehtomme valitessamme ruokajuomaa. Ensimmäinen pikkukömmähdys palvelussa tapahtui viinin maistattamisessa. Tarjoilija toi ehdottamansa viinin ja kaatoi sitä lasiin maistettavaksi. Miehen todettua viinin olevan kunnossa tarjoilija toi samaa viiniä uuden pullon, muttei maistattanut sitä lainkaan. No, onneksi sekin pullo oli kunnossa. 

Alkupalaksi mies tilasi sulatettua Provolone-juustoa prosciutolla, marinoiduilla sienillä ja herkkusienillä. Sain maistaa annoksesta pienen, suussasulavan herkullisen makupalan.

Minä valitsin listalta kevyesti suolattua hirven lihaa piparjuurella, taimenen mädillä, savustetulla munankeltuaisella ja jäkälällä. Nerokasta, herkullista, ihanaa! Nyt annoksista löytyi niin ulkonäköä, makua, kaipaamaani kekseliäisyyttä kuin makujen tasapainoakin. 

Tunnelma ja odotukset alkoivat uudelleen kohota. No joo, osuutta asiaan oli varmasti drinkeilläkin. Piipahtaessani toilettitiloissa mies oli päättänyt yllättää minut välidrinkillä. Pöydässä odotti kaksi lasillista kirkasta juomaa. Grappaa? Veikkaukseni pohjautui lasin muotoon. "Ei. Maista ja arvaa!" myhäili mies. Pyörittelin juomaa hetken suussani ja tunnistin maun ihan selvästi, en vain millään saanut päähäni mikä se on. Piparjuuri! Lasissani oli piparjuurivodkaa! Hauska suunpuhdistaja alku- ja pääruuan välissä ja sopi mainiosti alkupalani makuihin. 

Pääruuaksi mies tilasi lammasta palsternakkapyreellä, marinoiduilla tomaateilla ja portviinikastikkeella. Itse en oikein osannut tehdä valintaa parin annoksen välillä ja päädyin tilaamaan "tylsästi" entrecoten punaviinireduktiolla ja salaatilla. Kun pääruuat saapuivat pöytään, annokseni oli väärä. Tarjoilija vei väärän annoksen pahoitellen pois, mutta jätti miehen ruuan pöytään jäähtymään ja odottamaan minun annostani. Mies huomautti asiasta ja ystävällinen tarjoilija vei miehenkin annoksen lämmittelemään. 

Molemmat pääruuat olivat hyviä. Lammasannoskaan ei ollut kuivahtanut odotellessaan.

Oma annokseni oli kyllä vähän tylsä verrattuna mahtaviin alkupaloihin ja miehen pääruokaan, mutta entrecote oli hyvin kypsennetty ja suli suuhun.

Emme yleensä syö ravintolassa jälkiruokia, mutta nyt halusimme saatella ihanan illallisen makeaan päätökseensä. Tilasimme yhteiseksi yhden annoksen katajaista crème brûlèetä gin tonic -geelillä ja "juopotelleilla marjoilla". Todella mukava päätös illalliselle! Puolikas annos oli varsin riittävä tyydyttämään jälkiruokahaluni. Jälkiruuan kanssa nautimme vielä lasilliset makeaa kuusenkerkkälikööriä, joka sekin sopi loistavasti jälkiruuan makuihin.

Kaks Kokka oli onnistunut siinä, missä Rataskaevu oli vain hiponut rimaa. Yllättäviä makuja, jotain uutta ja jännittävää. Jotain sellaista, mitä ei tulisi ensimmäisenä mieleen kokkailla kotikeittiössä. Pääruokien tarjoilussa tapahtuneesta sekaannuksesta ja odottelusta johtuen loppulaskusta hyvitettiin tilaamamme välidrinkit. Illalliselle jäi hintaa 136e. Ottaen huomioon ruokien tuottama nautinto ja juomien määrä, näin mahtavasta kokonaisuudesta tuon hinnan maksaa tällaisessa ravintolassa ihan nyrpistelemättä.

Paluumatkalla fiilistelin viime kesän Ahvenanmaanmuistoja Stallhagenin parissa.

Mikä mukava ja herkullinen pakomatka! Onneksi sain todella paljon hyviä suosituksia Tallinnan ravintoloista - en malta odottaa, että pääsemme uudelleen karkaamaan arjesta ja testaamaan uusia iloisia yllätyksiä!

MAAKRAVUT MAARIANHAMINASSA - OODI AURINKOISELLE AHVENANMAALLE (OSA2)

OSA 2 - NÄHTÄVÄÄ JA MAISTELUMUISTOJA

Kesälomamatkamme Ahvenanmaalle jäi mieleeni paitsi ilahduttavista ravintolakokemuksista, myös upeista maisemista ja erityisesti pienistä ekskursioistamme Maarianhaminan lähitienoille. 

Saapuessamme Maarianhaminaan lähdimme kävellen tutkailemaan kävelykadun ja itäisen venesataman meininkiä. Satamasta löysimme hauskannäköisen minigolfradan. Ångbåtsryggans Äventyrsgolf ei olekaan aivan tavallinen minigolfrata. 

Valittavana on kaksi erikoista yhdeksän reiän rataa (9 reikää 5e, 18 reikää 8e) ja kaksi vaikeusastetta. Haastetta riittää, kun pallo pitäisi saada lyötyä läpi erilaisten mutkittelevien putkien, pitkin luuppeja ja yli vesiesteen. Ainakin meidän 12-vuotiaalle tyttärellemme vaikeustaso oli silti siedettävä, koska useilla rei'illä oli mahdollisuus kiertää hankala paikka ja hauska rata piti mielenkiinnon yllä pienistä epäonnistumisista huolimatta.
Rata on siisti ja viihtyisä ja sen yhteydessä on ravintola, jota emme testanneet. 

Seuraavana päivänä tutustuimme Pommerniin sekä merenkulkumuseoon. 

Olen aivan lapsellisen hulluna Pommerniin. Kävimme museolaivalla kahdeksan vuotta sitten, ja jo silloin jumituin lukemaan kaikki mukaansatempaavat tarinat ja tutkailemaan ihania, vanhoja esineitä sekä valokuvia museolaivan seiniltä. Tämä ei kuitenkaan yhtään vauhdittanut tämänkertaista visiittiä, vaan jäin entistä hanakammin ihastelemaan samoja tarinoita merimiesten elämästä ja kommelluksista, sekä laivan kohtaamista haasteista ja myrskyistä. 

Museolaiva on kiinnostava myös (miehille ja) lapsille, mutta pienempiä lapsia ei ehkä kiinnosta jäädä lukemaan kaikkia pitkiä tarinoita. Itseäni kiinnostivat erityisesti merimiesten arkeen sekä tietenkin ruuanlaittoon liittyvät kertomukset.

 Mikäli innostut vanhoista esineistä ja tarinoista yhtä helposti kuin minä, otathan huomioon, että aukioloaika on vain klo 17 asti. Itse museolaivan lisäksi laivan yhteydessä olevassa merenkulkumuseossa on paljon nähtäävää, joten varaa siis reilusti aikaa äläkä jätä visiittiä aukioloaikojen viimeiseen pariin tuntiin. Kesällä 2017 Pommern on kunnostustöiden takia suljettu ja aukeaa yleisölle taas kesällä 2018.

Kolmantena päivänä lounastimme Michael Björklundin pizzeriassa, Pub Niskassa. Lounaan jälkeen sulattelimme ruokaa käppäilemällä viehättävässä merikorttelissa, Sjökvarteretissa. Merikorttelissa voi tutustua mm. veneenveistoon, raudantaontaan ja vanhoihin venemoottoreihin, mutta itse nautin eniten kuvankauniista saaristolaismaisemista.
Merikortteli on avoinna yleisölle ympäri vuoden jokaisena päivänä.

Merikorttelista löytyy myös putiikki, jossa myydään ahvenanmaalaisia käsitöitä.

Edellisellä matkallamme Ahvenanmaalle vuonna 2008 kävimme Tjudön ihastuttavalla viinitilalla. Päätimme piipahtaa Tjudössä uudelleen, mutta tutun viinitilan googlettelu ei oikein tuottanut tulosta. Ikäänkuin se olisi kadonnut kokonaan kartalta. Kävimme toteamassa asian paikan päällä: Tjudön tuotanto on siirtynyt Smakbyn haltuun. Smakby on vuonna 2012 Kastelholman linnan kupeeseen auennut Michael Björklundin "ruokakeidas", jossa ravintolan ja tislaamon lisäksi on pientuottajien tuotteita tarjoava putiikki.



Vanhaan Tjudön viinitilaan verrattuna Smakbyn on tehdasmaisen kolkko, mutta ajaa asiansa. Emme ruokailleet Smakbyn krouvissa, mutta tutkailimme ruokalistaa pariin otteeseen ja menu vaikutti juuri siltä, mitä lupailtiinkin: paikallista, tuoretta ja sesongin mukaista.



Lounasaikaan (11-15) ravintola täyttyi mukavasti, vaikka illansuussa sali ammotti tyhjyyttään.



Smakbyn tarjoaa juomamaistiaisia tilauksesta ryhmille sekä kesäaikaan drop-in maistiaisia niin ruotsiksi, englanniksi kuin suomeksikin. Palasimme siis maistelemaan Tjudön tilalta tuttuja juomia. Maistiaisissa saimme kuulla mitä Tjudölle oikeastaan tapahtuikaan. Tjudön viinitilan perustaja Peter "Bongo" Erikssonin menehdyttyä hänen veljensä ja myöhemmin setänsä jatkoivat viinitilan toimintaa, mutta lopulta juomavarasto, laitteisto, nimi ja oikeudet siirtyivät Nordiska Matkompanietin haltuun vuonna 2011 ja tislaamo Smakbynin tiloihin. 

Tjudöstä tutut tuotteet ovat edelleen tuotannossa ja pullotettuina tuttuihin, kauniisiin pulloihin, mutta nimisuojan kannalta kyseenalaiset nimet ovat vaihtuneet. Maistiaisten emäntä huomautti, että mikäli kotoa löytyy vielä Tjudön aikainen Ålvados-pullo, sillä on nyt keräilyarvoa. Kotiin päästyäni kurkkasin juomavitriiniimme sydän pamppaillen: kyllä, olin säästänyt edelliseltä visiitiltä ostetun pullon, vaikka se olikin jo tyhjentynyt.

Maistettavaksemme saimme 25e/hlö hintaan viittä eri juomaa niille sopivien makupalojen kanssa. 

Puolikuiva omenaviini Atlas&Aroma maistui ilahduttavan kesäiselle. Sen makuparina tarjottiin ahvenanmaalaista juustoa. Vaikka pidänkin kuivista viineistä, omenainen kepeys houkutteli ostamaan viiniä kotona kesäpäivänä nautiskeltavaksi. Myös omenalikööri Appleaud viehätti karkkimaisuudellaan. Makuparina oli kinkkusalaattia, jota en kyllä itse yhdistäisi tähän juomaan. Kirsikkalikööri Röd Granitissa oli selkeä amarettomainen karvasmantelin maku, eikä se ollut minun makuuni lainkaan liian makea. Sen seuraksi tarjottiin suklaata. Yrttilikööri Jägerbongon nimi muistutti liikaa Jägermeisteria ja vaihtui Ål-Meister Bongoksi. Likööripullosta löytyy silti edelleen upea lasista puhallettu hirvenpää ja juoma maistuu omaan suuhuni mukavasti miedommalle kuin saksanhirvietiketillä varustettu tunnetumpi yrttilikööri. Myös "Ahvenanmaan Calvados" eli Ålvados koki nimenvaihdoksen: vahva, seurakseen makeutta kaipaava omenaviina löytyy edelleen tutusta omenapullosta, mutta Åpelbrandin nimellä. Ål-Meister Bongon pariksi oli yhdistettu paahtopaisti ja Åpelbrandin pariksi omenakompotti. 

Maistiaisten jälkeen teimme tuliaishankintoja Smakbyn puodissa. Alkoholijuomien lisäksi ostimme muutaman pullon ahvenanmaalaisen Amalian limonaatitehtaan lisäaineettomia, aidoista marjoista ja hedelmistä tehtyjä limppareita ja Björklundin Lähiruokaa-keittokirjan. 

Michael Björklundin idea ruokamatkailijan taivasta hipovasta matkailukokonaisuudesta on kunnianhimoinen - kohde laajenee edelleen ja luvassa on kuulemma myös majoitusta alueella. Mielenkiintoista. Hieman kalsean suunnitelmallista ja kaupallista, mutta mielenkiintoista.

Smakbystä jatkoimme matkaa Bomarsundin linnoituksen raunioille. Linnoitus tuhottiin Oolannin sodassa vuonna 1854. Kivikasoja enemmän minua kiinnostivat jälleen kerran merimaisemat. Etenkin Notvikin tornin raunioilta, korkealta kukkulalta avautuu upea näkymä merelle.

Mukavan ja aurinkoisen retkipäivän päätteeksi poikkesimme paluumatkalla vielä Godbyn Höga C -näköalatornissa ihastelemassa maisemia. 

Parin euron maksusta Uffe på berget -kahvilasta pääsi torniin, jonka raput kyllä laskimme, mutta niiden määrän ehdin jo unohtaa. 

Hemmetin korkea se torni silti oli. 

Itse kärsin rappuskammosta ja mies pelkää korkeita paikkoja. Tyttärellä oli naurussa pidättelemistä seuratessaan meidän tutisevaista etenemistämme puisessa, paikoin nitisevän ja notkuvarappuisen tornin kerroksissa. Näköalat olivat kuitenkin kauhunhetkien arvoiset.

Sää suosi meitä neljäntenäkin päivänä. Olimme varanneet Stallhagenin pienpanimosta panimokierroksen ja olutmaistelun iltapäivälle. Lounaan olimme suunnitelleet nauttivamme HavsViddenissä, Ahvenanmaan pohjoisrannalla Getassa sijaitsevan lomakylän ravintolassa. Suunnitelmamme ei kuitenkaan ollut täysin vedenpitävä. Matkalla jumituimme tietyöpätkälle. Odotimme ikuisuudelta tuntuvan ajan tietyön alkupäässä liikennevaloissa. Ketään ei näkynyt missään, mutta valo paloi meille punaisena. Lopulta meidät tuli noutamaan "luotsiauto", joka ohjasi liikennettä tietyön alku- ja loppupään välillä. Kun viimein pääsimme ohi työmaasta, tajusimme tarkistaa navigaattorista sijaintimme ja totesimme ajaneemme ohi HavsViddeniin johtavasta tiestä juuri ennen tietyöpätkää. Ja eikun takaisin odottamaan luotsiautoa. Voihan Vidden.

HavsViddeniin saavuttuamme päätimme herätellä ruokahaluja nauttimalla maisemista ja meri-ilmasta. Kävelimme rantaan ja kiipeilimme kallioilla ihastellen upeita Selkämeren maisemia. 

Tyttären mielestä maisemat olivat vailla vertaansa ja kallioranta hienoin paikka, missä hän on koskaan käynyt. Tämä tietenkin nostatti entisestään venekuumettani ja aloin jälleen kerran unelmoida omasta matkaveneestä ja kesistä merellä. Toinen vaihtoehto olisi tietenkin palata jonain kesänä HavsViddeniin ja vuokrata sieltä hulppea mökki loman ajaksi. Pieni hintagooglettelu palautti kuitenkin maanpinnalle. Jatkan unelmoimista.

Tarpeeksi kauan kallioilla hypeltyämme aloimme olla nälkäisiä ja suuntasimme hotellin ravintolaan.

HavsViddenin nettisivut antoivat olettaa, että lounasta olisi kesäkuun viimeisinä päivinä tarjolla, vaan eipäs ollutkaan. Lounasta alettiin tarjoilla vasta heinäkuussa. Auts.

Jotain murkinaa oli saatava ennen olutmaistelua. Kävimme kurkkaamassa Smakbyn lounaslistaa, mutta se ei oikein napannut ja lounasaika veti ravintolaan sen verran porukkaa, että minua alkoi ahdistaa ehdimmekö ajoissa olutmaistajaisiin. 

Mainittakoon tässä välissä, että myöskään olutmaistajaisiin ilmoittautuminen ei sujunut aivan mutkattomasti. Yritimme varata maistelua jo kotoa käsin, mutta suomeksi näpyteltyyn sähköpostiimme ei koskaan vastattu. Kävimme olutpanimolla paikan päällä kyselemässä, ja maistelutilaisuuksia tuntui olevan kehnosti tarjolla lyhyellä varoitusajalla englanniksi. Kun lopulta saimme nimemme osallistujalistaan, meille vielä myöhemmin soitettiin ja ilmoitettiin ajankohdan muuttuneen. Näistä pienistä aikatauluongelmista huolimatta tutustuminen Stallhagenin pienpanimoon oli ehdottomasti yksi reissun kohokohdista.

Päädyimme siis ruokailemaan Stallhagenin panimon pubiin. Nyt ei enää ollut perääntymismahdollisuutta. Ehtisimme juuri ja juuri syödä ennen panimokierrosta. Lounaslista oli lyhyt ja ytimekäs, ota tai jätä -henkinen kahden vaihtoehdon lista. Luurin nettiyhteys ei ollut kanssani yhteistyössä enkä saanut googletettua mitä kalaa oli tarjolla. Ihan hyvä niin, sillä jos olisin tiennyt kyseessä olevan hauki, en olisi välttämättä uskaltanut ottaa kalavaihtoehtoa.

Haukipihviksi tämä murekepläjäys oli kuitenkin kerrassaan mainio - ei lainkaan sellainen ruotoinen ja mauton piikkipallero, jonka lapsuuden kalapullakokemusten perusteella olisin olettanut saavani. Raikkaan kastikkeen, kermaisen pottumuusin ja kesäisen salaatin kanssa kala-annos oli hyvän mielen kotiruokaa. Maistui makoisalta - minkäs muunkaan kuin Stallhagenin oluen kanssa. 

Myös miehen valitsema lihavaihtoehto oli hyvä, lisukkeet olivat samat kastiketta lukuun ottamatta. 

Aurinkoinen kesäpäivä, hyvä olut ja simppeli, maistuva ruoka. 

Mikäs sen parempaa. 

Aloin nauttia panimon puitteissa vietetystä lounaasta täysin siemauksin.

Sitten panimokierrokselle. Kierroksen isäntänä ei toiminutkaan kuka tahansa kesähessu, vaan Christian Ekström. Jaa kuka? No, Stallhagenin pubin omistaja tietenkin, mutta varmaankin suurelle yleisölle tutumpi siitä, että hän sukelsi Ahvenanmaalla merenpohjaan uponneesta laivanhylystä parisataa vuotta vanhaa sampanjaa. Uskonette, että hänen kertomustensa ansiosta panimokierros sai aivan erilaista syvyyttä aiheeseen. Kierroksella pääsimme tutustumaan perinpohjaisesti oluen valmistukseen ja tarinoihin eri olutlaatujen ja makujen takana. 

Panimokierroksen jälkeen siirryimme pubin puolelle maistelemaan oluita ja niille valittuja makupaloja. Viimeistään tässä vaiheessa olin aivan myyty. Aivan. Täysin. Myyty. Tässä yhdistyi nyt kaikki se, mitä minä himoitsen, arvostan ja haluan tukea. Pieni panimo, pieni ravintola, paikallisten tuotteiden hyödyntäminen, paikallisten tuottajien tukeminen, simppeli idea, maanläheinen toteutus. Ei mitään prameilevaa tai kolkkoa, vaan hyvin kotoisa maalaistunnelma. Ekström kertoi, että ravintolassa ei varsinaisesti edes ole ruokalistaa, vaan ruokaa valmistetaan siitä, mitä milloinkin on tarjolla - raaka-aineet ovat paikallisia. Lihasta pyritään hyödyntämään kaikki osat. Joskus ruokatarjonta vaihtuukin useamman kerran päivässä. Lyhyen ytimekäs lounaslista sai nyt täyden hyväksyntäni.

Ekströmin tarinat ovat viihdyttäviä. Hän kertoi, miltä tuntui saada kuulla, että kotijääkaapissa nököttävän sampanjapullon arvo on noin 50 000 euroa. Hän kertoi minkälaiselta tilalta saadaan Stallhagenin hunajaoluen hunaja. Lumouduin tarinoista niin, että unohdin melkein maistella oluita. 

Ensimmäisenä maistoimme ahvenanmaalaisten mehiläisten hunajasta valmistettua Honungsöliä. Sen kevyt ja kukkainen maku sopi mukavasti sen kanssa tarjoillun paikallisen vuohenjuuston ja hillon kanssa. Seuraavaksi oli vuorossa Pale Ale ja sen pariksi yhdistetty suolattu naudanrinta lipstikkamajoneesilla. Hämmennyin taas hetkeksi makuparin nerokkuudesta. Pale Ale on huomattavasti ensimmäistä olutta vahvempaa ja hiivaisempaa. Ja niin täydellistä naudanrinnan kanssa. Stallhagenin nettisivuilla kerrotaan paikallisen olutharrastajan kuvaavan Pale Alea seuraavasti: "Pale Ale is like a soft, warm, comfortable blanket, but it tastes far better..." (Pale Ale on kuin pehmeä, lämmin, mukava viltti, mutta maistuu huomattavasti paremmalta).

Kolmantena maistiaisena on vuorossa maltainen IPA ja suolasilliä ruohosipulilla. Tutun makumaailman löytäneenä hihkaisin itse "joulu on taas, joulu on taas!" ja seurasin mielenkiinnolla saksasta saapuneiden turistien reaktioita silliin. Ja olueen. Pelkkiä ilahtuneita ilmeitä ja positiivisia kommenteja. Viimeisenä maistoimme vielä Baltic Porteria ja lammasmakkaraa. Taas loistava yhdistelmä. Olut on tehty käsityönä koivusavustetuista maltaista ja siinä on karamellimainen tuoksu.

Panimokierroksesta ja maistelusta jää sydänalaan lämpöinen tunne. Eikä se johdu pelkästään oluen tuomasta hiprakasta, sillä minä maistoin jokaista olutta vain pienen kulauksen, koska toimin kuskina palatessamme panimolta kämpille. Ensin suoritimme toki tuliaisostokset panimon pienessä puodissa. Ihan jo pelkän kannatuksen vuoksi teki mieli tyhjentää koko putiikki.

Kiitos ja ylistys, Stallhagen! Ei tätäkään yritystä varmasti pyöritetä pelkällä intohimolla ja kutsumuksella, mutta puitteista ja asiakkaalle näkyvästä tuotteesta puuttuu näkyvän kaupallinen ja kylmän kolkko leima. Se alkuperäinen viehattävys ja kotoisa lämpö, minkä kliininen Smakbyn oli syönyt Tjudöstä, oli tallella Stallhagenissa. Kotiin palattuamme kävin kaupassa ja kun näin Stallhagenin oluita hyllyssä, nämä mukavat kesäpäivän tunnelmat palasivat mieleeni ja nostivat hymyn huulille. 

Kotiinpaluupäivänä pörräsimme vielä hieman Maarianhaminassa. Piipahdimme pikkuisessa Sittkoffin ostoskeskuksessa (eli "kauppagalleriassa") täydentämässä juomatuliaislastiamme Alkossa sekä pyörähtämässä Fyndet kök & trivsel -keittiötarvikeliikkeessä. 

Ennen laivan lähtöä ehdimme vielä mainiosti käydä Lilla holmenissa. Lilla holmen on pieni saari, jolle pääsee näppärästi satamasta siltaa pitkin. Olimme suunnitelleet käyvämme siellä piknikillä jonain päivänä, mutta suunnitelmat elivät niin paljon, että piknik jäi väliin. 

Saaressa liikuu vapaana hauskan näköisiä kanoja ja kukkoja sekä riikinkukkoja. Lisäksi aitauksissa on nähtävillä kaneja. 

  

Lilla holmen on rauhallinen keidas. Se olisi houkutellut pidemmällekin kävelylenkille, mutta meillä aikaa oli rajoitetusti. Saaresta löytyi myös jäätelökioski ja pieni hiekkaranta. Loistava retkikohde etenkin lapsiperheille.

Olen rakastunut Ahvenanmaahan kahdesti. Tällä kertaa vielä palavammin. Myös tytär ihastui Ahvenanmaahan niin, että suunnitteli muuttavansa sinne aikuisena. Oli hieman toppuuteltava: vaikka kesä saaristossa jättääkin lämpimän kaihon sydämeen, syksyn myötä Maarianhaminakin viilenee ja hiljentyy. Kuitenkin tätä blogikirjoitusta näpytellessä saan palautettua iholleni auringon ja merituulen hyväilyn, mieleeni kesäisen autuaan rauhan ja kielenkärjelle kaikki ne makumuistot, jotka muutaman päivän aikana onnistuimme matkalla haalimaan.

Toki niiden palauttamisessa voi hyödyntää myös reissusta tuotuja tuliaisia.

Ahvenanmaa kutsuu minua palaamaan takaisin.

P.S: En toimi minkään ravintolan, laivayhtiön, firman tai tuotteen kätyrinä, eli kaikki mielipiteeni, arvosteluni ja kritiikkini on vilpitöntä ja aitoa, tavallisen asiakkaan saamaan palveluun pohjautuvaa riippumatonta huttua.