OSA 1 - MAJOITUS JA RAVINTOLAKOKEMUKSIA
Rakastan Ahvenanmaata. Totesin sen heti, kun kurvasimme aurinkoisena aamuna autolla laivasta Maarianhaminan punaisille kaduille. Rakastan saaristoa, kallioita, purjeveneitä, vanhoja puutaloja ja pieniä puoteja. Tuntuu, kuin olisi hypännyt ajassa ja paikassa jonnekin aivan muualle - kuin olisi astunut Astrid Lindgrenin Saariston lapsien tapahtumien keskelle. Nautin suunnatomasti meri-ilmasta, ravintolalaivan kannella istumisesta, pikkukylän tunnelmasta kaupungin keskustassa ja aidoista maalaismaisemista saaren sisäosissa. Kaikki on lähellä, saavutettavissa. Ihastuttavissa ravintoloissa on lyhyet ja yksinkertaiset ruokalistat. Paikallisista, tuoreista aineksista valmistettuja sesongin annoksia. Ei mitään prameilevaa, vaan tuttavallisen herkullista. Ahvenanmaalla on tarpeeksi kotoisaa tunteakseen olonsa turvalliseksi ja kuitenkin sopivan erilaista kokeakseen olevansa vähän ulkomailla.
Kävimme
Ahvenanmaalla edellisen kerran elokuussa 2008. Tuolloin kesäsesonki oli jo hiipumassa ja Maarianhamina vaikutti aavekylältä. Ilma oli kolea ja ravintoloiden ruokalistat siirtyneet suppeammalle syyskaudelle. Nyt Ahvenanmaa pirskahteli saariston kesää - aurinko helli ihoa ja mieltä. Tuntui, kuin merituuli olisi vienyt mukanaan kaikki maalliset maakravun huolet.
MAJOITUS
Koska hotellitarjonta Maarianhaminassa on suppea eikä mikään vaihtoehdoista oikein miellyttänyt, päätimme varata huoneiston Townhouse Apartmentsista. Aivan nappivalinta! Netissä näkemämme kuvat eivät tehneet oikeutta huoneistolle. Kolmen huoneiston talo sijaitsi kivenheiton päässä kaikesta: korttelin päässä ravintoloista ja keskustan putiikeista, muutaman minuutin kävelymatkan päässä satamasta, mutta kuitenkin hiljaisella ja rauhallisella kadulla. Taloon kuului myös aurinkoinen terassi grilleineen. Grilliä emme käyttäneet, mutta nautimme terassilla kuohuviiniä päivän aktiviteettien päätteeksi.
Huoneistomme (nro 3) oli todella siisti, sopivan modernisti sisustettu, valoisa ja viihtyisä. Makuuhuoneen lisäksi löytyi nukkumapaikka pienen olohuoneen vuodesohvalta, joten esiteini sai nukkua omassa rauhassaan. Täysin varusteltu keittiö kiilsi puhtauttaan ja uutuuttaan, kuin sitä ei olisi koskaan käytetty. Juuri sopiva asunto kolmen hengen perheelle. Miksei neljänkin, jos lapset malttavat nukkua keskenään vuodesohvalla.
RAVINTOLOITA
Suunnitellessamme muutaman päivän kesälomavisiittiämme tutustuimme huolellisesti ravintolatarjontaan. Halusimme nauttia edellisellä kerralla hyviksi todettujen ravintoloiden antimista, mutta myös kokeilla jotain uutta.
Saavuttuamme Maarianhaminaan oli hieman liian myöhäistä lounaalle, mutta liian aikaista illalliselle. Nälkä kurni mahassa, koska olimme syöneet vain aikaisen aamiaisen laivalla. Harpoimme muutaman askeleen majoituspaikastamme kohti satamaa ja poikkesimme pizzalla. Ravintolan nimeä en valitettavasti napannut muistiin, mutta googlemapsin perusteella sijoittaisin ravintolan Torggattanin kävelykatuosuudelle. Tilasimme siis kolmeen pekkaan yhden pizzan, jossa oli muistaakseni savustettua karitsanfileetä, rucolaa ja creme fraichea. Kelpo välipala!
Muistikuvamme edellisen reissun ravintoloiden kelvollisuudesta poikkesivat toisistaan. Ravintoloista, joita mies piti loistavina, oli jäänyt minulle huonompi mielikuva ja päinvastoin. Ravintola Indigo oli minulle tässä mielessä positiivinen yllätys.
INDIGO
Viime kerralla söimme Indigossa sisätiloissa ja sain pääruuaksi kuivaa miekkakalaa (kuka hullu tilaa miekkakalaa Ahvenanmaalla?!). Siinä kaikki muistikuvani, enkä halunnut kokeilla Indigoa uudelleen. Mies sai kuitenkin ylipuhuttua minut ja söimme tällä kertaa ulkona, rennommassa atmosfäärissä. Palvelu oli ystävällistä ja sujui suomeksikin. Ruuat olivat erinomaisia. Alkupaloiksi tilasimme toast skagenin ja tartarpihvin. Annokset olivat pienet, mutta maku todella positiivinen yllätys.
Minä tilasin pääruuaksi lämminsavustettua taimenta ja perunasalaattia. Taimen oli melko suolaista, mutta minäpäs pidänkin suolaisesta ruuasta, ja sitäpaitsi ruokajuomaksi tilaamamme Stallhagenin vaalea uutuusolut (Jing & Jang? En ole nimestä varma, koska olutta ei ole vielä edes pullotettu markkinoille) maistui kalan kanssa kerrassaan mainiolta.
Mies tilasi Black Angus -pihvillä varustellun steak sandwichin.
Tytär kehui kovasti omaa annostaan, gnoccheja halloumilla,
pestolla, yrttisalaatilla ja kurpitsansiemenillä.
CLUB MARIN
Jos mies sai pääni kääntymään Indigon suhteen, pyöräytin minä puolestani miehen pään Club Marinin suhteen. Minulle jäi edelliseltä matkalta mieleen maukas rapukeitto, miehelle sen sijaan mauton ja kuiva tonnikala (kuka ylipäätään tilaa tonnikalaa Ahvenanmaalla?!). Palvelu oli parasta, mitä Maarianhaminassa saimme. Todella ystävällistä ja vieläpä sujuvasti suomeksi. Ruokalista oli suppea, eikä siltä olisi löytynyt meille sekä alku- että pääruokia, joten tilasimme pelkät pääruuat. Niin, ja parit hömpsyt.
Tällä kertaa mies kehui katkarapupastaansa.
Ruokajuomana Stallhagenin Pale Ale.
Ja minun toast skagenini oli aivan mahtava.
Ruokajuomana toimi hyvin valkoviini.
Sen sijaan tyttären caesarsalaatti oli pettymys. Märkää salaattia, ei nimeksikään caesarkastiketta, ja kaiken huippuna luullista ja nahallista haaleaa kanaa, jonka nahka lärpätti viileän nihkeän lötkönä.
Ei jatkoon.
Club Marin sijaitsee venesatamassa itärannalla.
Ravintolassa on siistimpi ruokailusali sisällä sekä rennompi, katettu terassi ja ulkoterassi.
Etenkin aurinkoisena iltana
venesatamassa on todella viihtyisää nauttia illallista.
Tällä kertaa kohdalle osui hieman pilvisempi sää.
F.P. VON KNORRING
Ensimmäisenä iltana tallustelimme pitkin itäsataman rantakatua ja päätimme poiketa ravintolalaiva F.P. von Knorringiin olusille (toim. huom. tytär joi soodaa).
Kiinnitimme huomiota ravintolan ruokalistaan ja myöhemmin päätimme palata ravintolalaivaan illalliselle. Laivan ruokasali oli saapuessamme lähes tyhjä. Tunnelma oli viehättävän 80-lukulainen.
Hieman vanhahtava ja kotoisa.
Tunnelmaa korosti kasarihenkinen klassikkodrinkkilista.
Alkupalaksi tilasimme valkosipulietanoita ja toast skagenin. Etanoiden kanssa tarjottu paahtoleipää suoraan kaupan paketista -ratkaisu ei oikein miellyttänyt... Mutta etanat olivat herkullisia, etenkin kun älysin kaivella valkosipulia etanalautasen koloista, minne kaikki maku oli painunut.
Toast skagen oli jälleen kerran nappivalinta.
Pääruokani, vasikkanoisetit choronkastikkeella ja ravunpyrstöillä, oli aivan täydellinen. Liha oli juuri oikean kypsyistä ja mehevää, kastike herkullista ja ainekset maistuivat tuoreilta. Harmi, että olin sopinut miehen kanssa syöväni pääruoka-annokset puoliksi voidaksemme kokeilla molempia ruokia.
En olisi millään luopunut tästä omastani.
Vaikka olivat miehen ahvenfileet hummerikastikkeellakin maukkaita.
Tyttären annos, grillipihvi ja bearnaisekastike eli lehtipihvi ja lähinnä majoneesia muistuttava kastike. Ihan hyvää, kuulemma.
Kaiken kaikkiaan ilta oli onnistunut. Palvelu ei ollut ehkä ihan yhtä rentoa ja ystävällistä kuin se voisi parhaimmillaan olla, mutta asiallista kylläkin. Meitä palveltiin ruotsiksi, emmekä edes yrittäneet vaihtaa kieltä englanniksi tai suomeksi.
Koska matkamme viimeiselle illalle ei ollut suunniteltuna ravintolaa, päätimme palata parhaaksi kokemaamme ruokapaikkaan. Eli F.P. von Knorringiin. Silläkin uhalla, että ensimmäisen laivaravintolaillan jälkeen ruokalistalle ei jäänyt juurikaan mitään uutta kokeiltavaa. Tällä kertaa ravintolasali oli täynnä. Saimme viimeisen vapaan pöydän. Meitä palveltiin jälleen asiallisesti, ruotsiksi. Tilasimme jälleen kasarihenkiset klassikkodrinkit alkuun.
Alkupalaksi otin vuohenjuustosalaattia ja punajuurivinegretteä.
Annos oli kaikessa yksinkertaisuudessaan ihan onnistunut.
Mies otti blinin siianmädillä. Hyvää sekin.
Blini maistui paremmalta kuin omat blinimme.
Pääruokien odottelussa kesti tovi jos toinenkin.
Ei se mitään, meillä on konstimme saada aika kulumaan.
Miehen pippuripihvi oli ihan hyvä ja mehukas, mutta pieni eikä yltänyt ensimmäisen kerran vasikan tasolle.
Minä tilasin härän marmoripihviä (medium miinuksena), hunaja-suolakurkkua, punakaalia, yrttikastiketta ja valkosipuliperunoita. Kuulostaa herkulliselta. Näyttääkin ihan maukkaalta. Kun oikein makustelen sanaa "marmoripihvi", näen edessäni mehukkaan, marmoroituneen, sisältä punertavan ja murean pihvin. Tämä esitys sen sijaan oli pieni, sitkas, sisältä harmaa eli kypsäksi paistettu, ja lisäksi mauton.
Tyttären paistettua lohta ja perunaa, lisänä sitruunamajoneesia. Maukasta, sanoo lapsi. Kuvankin muisti ottaa vasta puolet syötyään. Omaan silmääni aika köyhä esitys hintaansa (9,90e) nähden.
Pihvini oli pettymys mukavasti alkaneelle illalle. Etenkin, kun lisukkeet saapuivat myöhässä eikä kukaan kysynyt meiltä miltä ruoka maistui. Loppua kohden myös palvelun taso laski kuin lehmän häntä. Harmi, etenkin kun kyseessä oli viimeinen iltamme Maarianhaminassa!
PUB NISKA
Pub Niska on Michael Björklunin pizzaravintola Maarianhaminan Sjökvarteretissa. Tunnelma on saaristolaiskortteliin passeli. Minä ja tytär ihastuimme kovasti ravintolan sisustukseen ja pieniin yksityiskohtiin.
Ruokalista oli juuri sellainen kuin pitikin - hillitty ja paikallinen.
Ei liikaa vaihtoehtoja, ei kaikenkattavuutta tavoittelevaa ruokalajivalikoimaa, vaan muutama pizza loistavista aineksista. Toimii.
Jälleen kerran sää suosi meitä lounastajia ja söimme ulkona. Rahtilaatikoista tehdyt pöydät ja penkit toivat lisää merimiestunnelmaa - kaikessa epäkäytännöllisyydessäänkin.
Ravintola oli hiljainen meidän saapuessamme, mutta täyttyi kovaa vauhtia parasta lounasaikaa kohti. Pizzojamme saimme odottaa hyvän tovin.
Ehdin juoda kaikessa rauhassa tumman Stallhagen Delikat -olueni ennen kuin pääsin täyttämään kurnivaa vatsaani pizzalla.
Pizza oli italialaishenkisen rustiikkia ja rapeapohjaista. Juuri sellaista kuin sen pitääkin. Vaikka pizza näytti suurelta, se mahtui hyvin ainakin nälkäisen vatsaan, koska täytteitäkin oli italialaisittain juuri sopivasti. Oma pizzani oli hyvin kevyesti päällystetty vuohenjuustolla, ilmakuivatulla kinkulla, rucolalla, punasipulilla ja balsamicolla.
Tyttären pizzassa oli kanaa, pekonia, punasipulia, tomaattia, aiolia ja rucolaa.
Ravintolan tunnelma varmasti vaikutti paljon miellyttävään lounaskokemukseen. Kaikenkaikkiaan tuomaroimme pizzat sanoilla "kyllä niistä hintansa maksoi" (13e/kpl).
PUB ALBIN
Lähtiessämme Maarianhaminasta meillä oli runsaasti aikaa huoneiston luovutuksen ja laivan lähdön välissä. Suunnistimme länsirannalle vierasvenesatamaan Pub Albiniin. Puitteiltaan hyvin simppeli, meren läheisyys nyt pakostikin tuo tunnelmaa ulkona ruokailuun.
Odotuksemme eivät olleet järin korkealla ja kuvittelimme saavamme ihan tavallisen kokoiset, ohutpohjaiset pizzat, joiden jälkeen jaksaisimme syödä vielä laivalla illallisen. Mutta voi hyvä ihme! Mitkä pizzat! Ensinnäkin täytteet ja maku olivat aivan päräyttävän fantastiset. Etenkin minun pizzani vei jalat alta. Toisekseen pizzojen koko vei meiltä kaikilta jalat alta - puolikaskin pizza olisi riittänyt täyttämään nälkäisen aikuisen. Lapsi jaksoi pizzastaan alle puolet, mutta vaati saada loput mukaan, koska se oli niin hyvää.
Minun lammaspizzani bearnaisekastikkeella.
Miehen tex mex -henkinen pizza.
ÅSS PAVILJONGEN
Sattuipa matkalle kunnon hutilyöntikin. Edellisellä visiitillämme olisimme lounastaneet Michael Björklundin Åss Paviljongenissa, mutta syyskauden menu ei houkutellut. Nyt päätimme testata Åssin. Virhe. Omistaja on vaihtunut. Istuimme vapaaseen pöytään vierassataman ulkoterassille. Jonkin aikaa odoteltuamme tarjoilija tuli ruotsiksi kysymään olemmeko jo tilanneet, ja kun odotimme tarjoilijan ottavan tilauksen vastaan, hän ohjasikin vain hyvin tylysti meidät siirtymään sisälle tilaamaan. No eipä siinä vielä mitään.
Sisällä ruokalista oli näkyvissä vain ruotsiksi ja minun kääntäessäni listaa tyttärelle suomeksi mies pyysi kassatyöntekijältä suomen- tai englanninkielistä listaa. Sellaista ei löytynyt, mutta tämä kassahenkilö tarjoutui kääntämään suullisesti listan englanniksi. Käännös oli melko takelteleva ja saimme täydentää selostusta osatessamme muutamia olennaisia sanoja paremmin englanniksi kuin työntekijä. Saimme kuitenkin listasta sen verran selkoa, että löysimme mieleisen kuuloiset annokset jokaiselle. Siirryimme Stallhagen -oluidemme kanssa takaisin pöytään istumaan ja odottamaan.
Tovin kuluttua tarjoilija tuli sanaakaan sanomatta iskemään - siis kirjaimellisesti viskaamaan pöytäämme leipää ja alkusalaatit. Köh, alkusalaatit... Usein ensivaikutelma ravintolassa luo odotukset ruuan tasosta ja tämä oli kyllä rimanalitus. Pakastemaissia, tomaattia, tölkkiananasta, kurkkua ja plöräys mitä lie kartanon puolimakeaa sinappista valmiskastiketta. Hui hirvitys. Kun jälkeenpäin vertailimme kokemuksiamme, tyttö sanoi saaneensa tölkkiananaksen sijasta tölkkipersikkaa.
Okei. Odotukset eivät olleet korkealla ja mieli alkoi olla jo vähän matalalla. Itse tilasin lämminsavutaimen-caesarin.
Ihan ok, mutta ei millään tavalla mieltänostattava.
Mies tilasi metsästäjänleivän, joka ei sekään ollut häävi.
Tyttären gnocchi-annos oli masentava. Mitä ilmeisimmin valmis-gnoccheja hädin tuskin kourallinen ja turhan vahvasti kaalin makuinen, vetinen kastike, josta ei maun perusteella erottanut mitä siinä on, koska kaikki maistui samalta. Jäi syömättä.
Kukaan ei tullut kysymään maistuiko ruoka ja palvelu oli todella nuivaa, suorastaan tökeröä. Kahvia oli tarjolla, mutta kukaan ei tullut kehottamaan sitä ottamaan, joten jäi ottamatta. Muistiinpanoihini näpyttelin: "Todella töykeä palvelu, ala-arvoinen alkusalaatti, paska gnocchi". Siinäpä se, tiivistettynä. Aurinko paistoi, siitä plussaa.
Lisäksi lounastimme Stallhagenin olutpanimolla, mutta siitä lisää Ahvenanmaa-turinassa osa 2.
Jotta ruokailukokemukset eivät päättyisi ikäviin tunnelmiin, lisään vielä loppuun muutaman ylistyssanan paluumatkan ateriasta. Söimme nimittäin päivällisen Viking Gracen Oscar à la Cartessa. Jos mielikuvasi laivamatkoista on nuhjuinen ja kännihuuruinen, epämiellyttävä kokemus, suosittelen päivittämään kokemuksia. Viikkari on nimittäin uusinut laivojaan ihan ronskilla otteella ja laivat ovat paitsi siistejä, myös uskomattoman hyviä ravintolatarjonnaltaan. Jos et usko, aloita vaikka vuonna 2013 neitsytristeilynsä matkanneesta Viking Gracesta. Hiljaa nestekaasulla vetten yli lipuva laiva kelpaa taatusti nirsommallekin matkailijalle. Illastimme Gracella pari vuotta sitten hääpäivämatkallamme ja Oscar à la Carten ruuat jäivät mieleen erinomaisina. Tällä kertaa erityisesti alkupalat ansaitsivat kehunsa.
Keittiön tervehdyksenä saimme rapupateeta maa-artisokkamoussella.
Pahoittelen kuvan raidoitusta, johtuu laivan ikkunoista.
Minä otin alkupalaksi vaaleaa gazpachoa, marinoitua merirapua, pikkelöityä kurkkua ja minttua. Keitto oli ehkä hieman mitäänsanomaton, mutta maut toimivat hyvin yhteen.
Mies otti porocarpaccion, worcestershirekreemiä, marinoitua punakaalia ja balsamicohyytelöä. ANNOSKATEUS! Sain sentään maistaa tätä herkkua, enkä yrittämälläkään löydä mitään negatiivista. Nam.
Alkupalojen yhteyteen tilasimme parit romantiikanherättäjät, eli osterit (3,20e/kpl).
Ostereiden kanssa tarjottiin salottisipulivinaigrettea, joka sopi niille loistavasti.
Pääruokani, grillattuja vasikankyljyksiä, parsaa, kanttarelleja
ja paahdettuja uusia perunoita. Maut olivat ihastuttavan puhtaita ja toimivat yhdessä ja erikseen. Negatiivisena kommenttina on pakko sanoa, että lähes kaikki lautasella oli turhan raakaa. Rakastan kunnon punaista lihaa lähes raakana, mutta vasikankyljys oli luun vierestä hyytelömäisen raakaa. Kasviksiakaan ei saa mielestäni pilata kypsentämällä pehmeiksi, mutta nämä eivät olleet vain napsahtelevan tuoreita, vaan hampaille ikävästi pureskeltavan raakoja. Kevätsipulin raaka kitkeryys suorastaan räjähti nenänielussa. Lisäksi parsat olivat hieman liian vanhoja, jotta ne voisi jättää kuorimatta, ja kuiva kuori jäi heinän tapaan pyörimään suussa.
Maku ratkaisee? Ehkä.
Annoin annokselle kritiikistä huolimatta arvosanaksi 9-.
Harmitti silti jättää osa lihasta syömättä.
Mies tilasi tournedoksen sisäfileestä, béarnaisekastiketta,
tryffeli-perunavaahtoa ja kevätvihanneksia. Lihan kypsyydessä olisi ollut toivomisen varaa, tässä tapauksessa hieman raaempaan suuntaan.
Tyttären vatsalaukku oli siis venytetty äärimmilleen Pub Albinin pizzalla Maarianhaminassa. Onneksi Viikkarilla saa aina tilattua ruuista lasten annoksen. Tytär halusi hiillostettua lohta, fenkolipyreetä ja tomaatti-basilikavinaigrettea. Aikuisten annos olisi maksanut 25e ja viikkarin klubikortilla sai lohiannoksesta vähän alennusta. Lasten annokselle jäi hintaa 8e. Ulkonäöstä ei todellakaan ollut tingitty - oli ihme, että tyttö raaski syödä annoksensa. Onneksi söi, koska ruoka sijoittui ainakin hetkellisesti parhaiden ruokien rankingissä johtosijalle. Eli sairaan hyvää, 10 pistettä.
Mikä muu voisi lämmittää kulinaristiäidin mieltä enemmän kuin se, että entisestä nirsoilijalapsesta on kasvanut hyvää ruokaa arvostava nuori nainen, joka saa ravintolassa huippukauniin ja maukkaan annoksen pilkkahintaan?
Minä nautin jälkiruokani nestemäisenä, mies söi Ahvenanmaan pannukakkua hieman fiinimmässä muodossa.
Tytär halusi jälkkäriksi
crème brûléetä, metsämansikoita ja kuusenkerkkägranitea.
Arvosana 10, brûlee oli tytön mielestä liian makeaa, mutta mansikat tasapainottivat makeutta.
Kaiken kaikkiaan Ahvenanmaan ruokailukokemuksista jäi hyvä mieli. Hutejakin tuli, mutta pääsääntöisesti oli todella ilahduttavaa syödä tuoreista, paikallisista aineksista valmistettua kursailematonta ruokaa ihanissa saaristomaisemissa.
Lisää makuelämyksiä Ahvenanmaanmatkalta tulossa
seuraavassa osassa, jossa selviää minne Tjudön viinitila hävisi kartalta ja miksi ihastuin Stallhagenin panimon oluisiin.
P.S: En toimi minkään ravintolan, laivayhtiön, firman tai tuotteen kätyrinä, eli kaikki mielipiteeni, arvosteluni ja kritiikkini on vilpitöntä ja aitoa, tavallisen asiakkaan saamaan palveluun pohjautuvaa riippumatonta huttua.