Näytetään tekstit, joissa on tunniste nuudelit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste nuudelit. Näytä kaikki tekstit

maanantai 18. helmikuuta 2019

RAMENKEITTO

Ramenbuumi tulee, oletko valmis?!

Suomalaiset ovat ehkä vihdoinkin alkaneet ymmärtää, että nuudelit eivät ole pelkästään niitä annospakkauksia, joiden mukana tulee pikkupussi maustekastiketta ja makujauhetta. Hurraa! Kaupasta löytyy nykyään hyllytolkulla erilaisia nuudeleita. Tähän keittoon voi toki käyttää kuivia ramennuudeleita tai pakattuja tuorenuudeleita, mutta itse innostuin kokeilemaan ensimmäistä kertaa nuudeleiden tekemistä alusta asti. Glorian Ruoka & Viini -lehden numerossa 1/2019 oli vakuuttavan oloinen resepti. facebookin ruokaryhmissä hämmästeltiin reseptin monimutkaisuutta: Miksi taikina pitää vaivata jaloin polkemalla? Tarvitseeko taikinaan todellakin paahdettua soodaa? En uskaltanut poiketa reseptistä ja yritin löytää perusteita soodan käytölle. Aasiassa taikinaan käytetään kansuita, joka tekee nuudeleista kimmoisia. Kansuinpuutteessa sen voi korvata paahdetulla soodalla. Sen verran kuitenkin lipsuin reseptiikasta, että nuudelien valmistamiseen käytin pastakonetta. Lopputulos oli onnistunut ja keitto maukasta.



4 annosta
½ dl ruokasoodaa

ramennuudelit
2½ dl vettä
2 tl paahdettua ruokasoodaa
5 dl vehnäjauhoja

liemi
3 cm inkivääriä
1 salottisipuli
1 valkosipulinkynsi
100 g siitakesieniä
1 rkl auringonkukkaöljyä
1 l vettä
2 lihaliemikuutiota (tai muutama ruokalusikallinen härkäfondia)
1 rkl soijakastiketta
1 rkl miriniä

lisäksi
4 kananmunaa
200 g savustettua ylikypsää possunkylkeä
1 nippu kevätsipulia
1 ruukku korianteria
1 levy norimerilevää
4 tl tummaa seesamiöljyä
2 rkl seesaminsiemeniä paahdettuna

Levitä sooda foliolle pellille ja paahda 120-asteisessa uunissa 1 tunti. Jäähdytä. Sekoita vesi ja 2 tl paahdettua soodaa kulhossa, säästä loppu sooda seuraavaan kertaan. Lisää jauhot ja vaivaa koneella tai käsin 5 minuuttia. Laita taikina jääkaappiin puoleksi tunniksi. Jauhota taikinan pinta ja sulje se vahvaan muovipussiin. Vaivaa taikinaa pussin läpi jaloilla polkien 5 minuuttia. Kauli taikina jauhojen avulla ohueksi levyksi. Jauhota pinta ja kääri taikina rullalle. Leikkaa rulla terävällä veitsellä ohuiksi viipaleiksi. 

Kuori inkivääri, sipuli ja valkosipulit. Suikaloi ne ja sienet. Kuullota öljyssä kattilassa 10 minuuttia. Lisää vesi ja liemikuutiot tai fondi. Leikkaa possunkyljestä mahdollinen nahka ja laita se liemeen makua antamaan. Hauduta 10 minuuttia. Siivilöi liemi. Mausta soijakastikkeella ja mirinillä. Keitä kananmunat koviksi (7 minuuttia). Viilennä kylmässä vedessä. Keitä nuudeleita vedessä noin 2 minuuttia. Valuta ja huuhtele kylmällä vedellä. Leikkaa possunkylki ohuiksi viipaleiksi. Paahda ne pannulla nopeasti rapeiksi. 


Leikkaa kevätsipulit renkaiksi ja silppua korianteri. Kuori ja halkaise munat. Jaa nuudelit kulhoihin.


Kaada kuuma liemi päälle.


Lisää possu, munat, sipulit ja korianteri. Viimeistele annokset murretulla merilevällä, seesamiöljyllä ja siemenillä.


maanantai 28. tammikuuta 2019

VEGE PAD THAI


1 pkt So Fine -tofukuutioita (thaimaustettuja)
Öljyä
2 kerää munanuudeleita, keitettynä ja valutettuna
2 kananmunaa
3 valkosipulin kynttä hienonnettuna
1 kevätsipulin varsi siivutettuna
Pari kourallista mung -pavun ituja
1 iso punainen chili
2 sitruunalohkoa
Tuoretta korianteria

1/2 dl asian fond green & fresh
1-2 rkl thaimaalaista chilitahnaa tai korealaista gochujang -tahnaa
1 rkl tamarinditahnaa
1 tl soijakastiketta

Paista tofukuutiot öljyssä pinnaltaan hieman rapeiksi ja kullanruskeiksi. Siirrä sivuun.

Lisää wokkipannuun öljyä ja kuumenna se. Lisää joukkoon kananmunat ja sekoita voimakkaasti niin, että munasta tulee pientä silppua. Lisää joukkoon valutetut, kypsät nuudelit ja jatka wokkaamista. Lisää hienonnettu valkosipuli sekä kastikkeen ainekset ja sekoita hyvin. Kääntele parin minuutin ajan, lisää sitten vielä chilit, kevätsipuli ja idut. Sekoittele noin minuutin ajan. Annostele lautasille, ripottele päälle korianteria ja tarjoile sitruunasiivun kanssa. Pad thain päälle viimehetkellä puristettu sitruuna antaa ruualle ihan oman raikkaan potkunsa!

perjantai 14. syyskuuta 2018

PHO-KEITTO

Pitkän kaavan mukaan tehdyn vietnamilaisen pho-keiton resepti blogissa jo onkin. Keitto on kuitenkin niin herkullista, että sitä on saatava välillä vähän nopeammallakin aikataululla. Vaikka pitkään keitelty liemi onkin tärkeässä roolissa keiton maussa, tyydyttävään lopputulokseen pääsee vaivattomamminkin.


n.1l vettä
2 rkl härkä/vasikkafondia
1 rkl kokonaisia maustepippureita
2 tähtianista
1 kanelitanko
8 neilikkaa
1 tl korianterin siemeniä
peukalon pään kokoinen pala inkivääriä

2 rkl kalakastiketta
2 kerää nuudeleita
1 naudan sisä/ulkofilepihvi
salottisipuli ohuina siivuina

lisäksi:
mungpavun ituja
thaibasilikan lehtiä
pilkottua kevätsipulia
lime puolitettuna tai lohkoina
korianterin lehtiä
punainen chili siivuina
srirachaa
pho-kastiketta

Kiehauta vesi ja lisää fondi, siivutettu inkivääri ja mausteet. Keitto saa kiehua rauhassa sillä aikaa kun valmistelet muut aineet. Siivuta liha mahdollisimman ohuiksi siivuiksi. Siivuta myös kevätsipulin ja salottisipulin. Keitä nuudelit kypsiksi toisessa kattilassa. Kun liemi on porissut maukkaaksi, siivilöi mausteet ja inkivääri pois, kiehauta uudelleen ja lisää kalakastike.


Aseta lautasen pohjalle nuudeleita, kevätsipulia ja salottisipulia, reunoille raakoja lihasiivuja. Kaada päälle kuumaa lientä niin, että se kypsentää lihan sopivasti. Jos haluaa lihansa kypsempänä, voi lihaa keittää hetken liemessä. Lisää annosten päälle loput tilpehöörit ja anna jokaisen ruokailijan maustaa keittonsa srirachalla ja pho-kastikkeella sekä puristaa joukkoon limemehua.



perjantai 17. elokuuta 2018

HAPPAMAN TULINEN NUUDELIKEITTO KALAPULLILLA

Tämän tyyppisiä nuudelikeittoja on Thaimaassa pilvin pimein, etenkin food courteilla ja pikkuisissa muovituoliravintoloissa. Näin jossain lehdessä reseptin thaimaalaiselle kalapullakeitolle ja ajattelin  soveltaa reseptiä omaan makuuni. Kun päätin viimein kokeilla kalapullien tekemistä, en enää löytänyt reseptiä mistään, vaikka pengoin kaikki mahdolliset ruoka- ja mainoslehdet lehtikorista. Heitin sitten reseptin taas kerran ihan omasta hatusta, ja sattumalta lopputulos oli täysi napakymppi. Maut veivät muistot vahvasti Bangkokin täpötäysille food courteille. Löysin kaupasta Bang Saray thai pale ale -olutta, joka on maustettu sitruunaruoholla ja kaffirlimellä. Vaikka en IPA-oluista välitäkään, tämä maistui oivallisesti keiton kanssa.



kalapullat:
300g haukifilettä
½ sitruunaruohon varsi (vaaleanvihertävä osa) hieman veitsellä hienonnettuna
1 rkl sour curry pastea (keltainen tai punainen currytahnakin käy)
1 kevätsipulin varsi
2 rkl maissijauhoja
1 kananmuna
1 tl kalakastiketta
2 valkosipulin kynttä

Laita kaikki ainekset monitoimikoneeseen ja pyöräytä tasaiseksi massaksi. Pyörittele massasta pullia. 

liemi:
1½ l vettä
2 rkl aasiafondia
2 rkl hummerifondia (voi jättää pois)
1tl kalakastiketta
1 rkl sour curry pastea (tai keltaista/punaista currytahnaa, lisää tällöin kuitenkin vähän aasiafondia, kalakastiketta ja limen mehua)
peukalonpään kokoinen pala inkivääriä kuorittuna ja ohueksi siivutettuna
½ sitruunaruohon varsi (vaalea osa) noin tuuman pätkinä
2 valkosipulin kynttä ohuina siivuina
5 kaffirlimen lehteä

1 portobello-sieni (tai pari suurta herkkusientä) siivutettuna


lisäksi:
3 levyä/laattaa ramen-nuudeleita (150g)
1 pieni makea sipuli tai suuri salottisipuli ohuina siivuina
1 kevätsipulin varsi kapeina siivuina
2 thaichiliä ohuina siivuina
2 rkl paahdettua sipulirouhetta
tuoretta korianteria
1 lime lohkoina

Kiehauta vesi ja lisää fondit, kalakastike, sekä currytahna. Heitä joukkoon myös inkivääri, sitruunaruoho ja valkosipuli ja anna kiehua vähintään kymmenen minuuttia. Liota sillä aikaa nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan tai kiehauta ne kypsiksi. Valuta ja jaa nuudelit keittolautasten pohjalle. Asettele sipulit nuudelien päälle. Nakkaa keittoon kaffirlimen lehdet, sienet ja tipauta sinne varovasti myös kalapullat. 


Keitä viitisen minuuttia. Annostele lientä ja kalapullia lautasille nuudeleiden päälle ja koristele annokset kevätsipulilla, chilillä, sipulirouheella ja korianterilla. Aseta lautaselle vielä limelohko, jonka jokainen ruokailija voi puristaa liemeen juuri ennen keiton nauttimista. 


Juomasuositus:

Thornbridge Bang Saray thai pale ale 4,5% vol.


torstai 22. maaliskuuta 2018

LIHAPULLA -KHAO SOI

Olen jo aikaisemmin julkaissut tästä ruuasta simppelimmän version, mutta tässä päivitetyssä versiossa pohjois-thaimaalaisen khao soin herkulliset vivahteet pääsevät paremmin oikeuksiinsa. Vaikka en rakastakaan termiä "lohturuoka", on tässä keitossa jotain lämmittävän ja hykerryttävän lohdullista.


  

Lihapullat:
400g naudan jauhelihaa
1rkl valkosipulia hienonnettuna
1 sitruunaruohon varsi hienonnettuna (tai valmista sitruunaruohomurskaa 1rkl)
4 kevätsipulia hyvin hienonnettuna
2rkl punaista currytahnaa
1rkl sitruunamehua
1rkl kalakastiketta
1 kananmunan keltuainen
(suolaa), mustapippuria

4dl kookosmaitoa
2-4rkl punaista currytahnaa (voimakkuudesta ja mausta riippuen)
1tl kurkumajauhetta
4rkl kalakastiketta
1rkl soijakastiketta
suolaa ja vastajauhettua mustapippuria
½-1 limen mehu
kolme kerää keitettyjä munanuudeleita

päälle:
3 kevätsipulia hienonnettuna
4 punaista chiliä hienonnettuna
2-3 salottisipulia hienonnettuna/ohuiksi renkaiksi siivutettuna
4rkl säilöttyjä sinappikaalinlehtiä huuhdeltuna (löytyy etnisistä kaupoista ja esim. Siam House -nettikaupasta, mutta voi jättää joko kokonaan pois tai korvata vaikkapa tuoreella rucolalla)
2rkl öljyssä paistettuja valkosipuliviipaleita
korianterinlehtiä
1 nuudelikerä paistettuna (ei pakollinen)

Valmista lihapullat. Sekoita kaikki ainekset huolellisesti keskenään ja ja pyörittele pulliksi. 

Valmistele tilpehöörit. Paista nopeasti kuumassa öljyssä pari valkosipulinkynttä ohuiksi siivuiksi siivutettuna. Hienonna kevätsipulit. Pilko sinappikaali tai revi rucola valmiiksi ja revi korianterista lehtiä valmiiksi. Paista öljyssä nopeasti myös hieman rikkipuristeltu kuiva munanuudelikerä. Valuta rasva pois.

Mittaa kattilaan noin puolet kookosmaidosta, kiehauta ja lisää currytahna ja kurkuma. Sekoita huolella ja hauduta kunnes seos on tuoksuvaa.

Lisää joukkoon loppu kookosmaito, kanaliemi sekä kala- ja soijakastike. Mausta tarvittaessa suolalla tai lisää kalakastiketta, rouhi sekaan mustapippuria. Tiputtele sekaan lihapullat. Hauduta keittoa 7-10 minuuttia. Nosta kattila liedeltä ja mausta vielä limellä.

Keiton poristessa keitä munanuudelit valmiiksi. Jaa munanuudelit keittolautasten pohjalle. Annostele keitosta lautasille nuudelin päälle lihapullia ja valuta lopuksi annoksiin herkullista lientä. Ripottele annosten pinnalle hieman kaikkia koristeista.


torstai 1. helmikuuta 2018

MALESIALAINEN KANALAKSA

Aasialaiset monivivahteiset, maukkaat, paksut nuudelikeitot 
ovat heikkouteni. 
Thaimaalainen khao soi on loistava esimerkki tällaisesta keitosta. 
Tällä kertaa halusin kuitenkin kokeilla jotain vähän erilaista, ja tulevasta Singaporen matkasta haaveillen päädyin kurkistamaan Malesian suuntaan soveltamalla Suuren aasialaisen keittokirjan katkarapulaksareseptiä. 
Vaikka ainekset ovat hyvin pitkälti samat kuin thaimaalaisessa keittiössä, 
makumaailma on erilainen - jollain tapaa raikkaampi.


maustetahna
4-5 isoa kuivattua chiliä (tai tuplasti pieniä)
1 karkeaksi pilkottu keskikokoinen punasipuli
5 cm pala tuoretta galangaa karkeaksi pilkottuna 
(hätätilassa myös inkivääri käy)
4 viipaloitua sitruunaruohon vartta (vain valkoinen osa)
3 karkeaksi pilkottua punaista chiliä
10 bankulpähkinää (korvaa tarvittaessa macadamiapähkinöillä)
2 tl raputahnaa
2 tl raastettua kurkumaa (korvaa tarvittaessa jauheella)
2rkl öljyä

500 g broilerin paistileikettä
1½ l vettä + muutama rkl kanafondia
1 rkl öljyä
5 dl kookosmaitoa
500 g ohuita tuoreita riisinuudeleita (itse käytin paksumpia tuorenuudeleita)
½ kurkku tulitikkumaisiksi suikaleiksi leikattuna
100 g mungpavun ituja
kourallinen vietnamilaisia mintunlehtiä tai vahvan mintun lehtiä

Valmista maustetahna. 
Liota chilejä kuumassa vedessä parisenkymmentä minuuttia. 
Valuta ja hienonna chilit monitoimikoneessa sipulin, galangan, sitruunaruohon, tuoreen chilin, pähkinöiden, raputahnan, kurkuman ja öljyn kanssa. 
Kaavi astian reunat välillä lastalla, niin että saat tahnasta tasaista.


Pilko broilerin leikkeet suupaloiksi. Kuumenna öljy wokissa ja paista maustetahnaa miedolla lämmöllä välillä sekoittaen noin viisi minuuttia, lisää broileripalat ja sekoittele vielä viitisen minuuttia, kunnes tahna muuttuu hyvin tuoksuvaksi. Lisää kiehuvan kuuma vesi, kanafondi ja kookosmaito. Kuumenna kiehuvaksi, vähennä sitten lämpöä ja keitä vielä viitisen minuuttia. Erota nuudelit varovasti toisistaan ja keitä kiehuvassa vedessä puoli minuuttia. Valuta siivilässä ja jaa neljään syvään keittokulhoon. Kuumenna liemi ja annostele se kauhalla nuudelien päälle. Koristele kurkulla, iduilla ja mintulla. 


tiistai 12. tammikuuta 2016

HELPPO, NOPEA JA HERKULLINEN KEITTO

Tekeekö mieli jotain herkullistä, mutta kevyttä? Pitäisikö ruuan olla helppo ja todella todella nopea valmistaa? Et kuitenkaan välitä valmisruuista? Et ehkä halua tehdä samaa ruokaa useammaksi päiväksi etkä löydä sopivaa respetiä vain yhteen tai kahteen annokseen? Pitäisikö töihinkin keksiä jotain evästä?!

Ei lainkaan mahdoton tehtävä!

Tässä kerrassaan oivallinen keitto, jonka pyöräytin alle kymmenessä minuutissa. Tästä määrästä syntyi kaksi annosta, joista toisen jätin töihin evääksi. Vaikka kyseessä on keitto, kuljettamisessa ei tule ongelmia, koska eväsrasiassa töihin ei kulje lientä, vaan annoksen sekaan lisätään valmistettaessa vain kiehuva vesi. Evääksi säästetty annos on aivan yhtä herkullista, tuoretta ja vieläkin nopeampaa nautittavaksi!

Kuvassa yksi pieni annos
yksi iso tai kaksi pientä annosta:

130g naudan jauhelihaa (pieni loraus oliiviöljyä paistamiseen)
1 kerä nuudelia (Blue Dragon munanuudeleita)

1 kevätsipulin varsi
kourallinen mung-pavun ituja
1 punainen chili
½ limetti

2tl korealaista gochujang-tahnaa (löytyy mm. K-kaupoista, säilyy jotakuinkin ikuisuuden)
2rkl härkäfondia

n. 3-6dl kiehuvaa vettä per annos (3dl yhteen pieneen, 4dl yhteen isoon, yhteensä 6dl kahteen pieneen)

Laita vesi kiehumaan nuudeleita varten. Odotellessasi veden kiehumista pilko kevätsipuli n. ½cm siivuiksi, ota valmiiksi kourallinen ituja ja siivuta vielä chili. Kun laitat nuudelikerän kiehuvaan veteen, voit alkaa paistaa jauhelihaa. Paista se ilman rasvaa tai pienessä lorauksessa oliiviöljyä. Näin pienen määrän paistamiseen ei tuhraannu kuin pari minuuttia, kun pannu on tarpeeksi kuuma. Kun jauheliha on paistettu, käännä liedet pois päältä ja valuta nuudelit.

Yksi iso annos: annostele suuren, syvän lautasen tai pienehkön kulhon pohjalle nuudelit, jauheliha, chilitahna ja fondi. Kaada päälle kiehuvaa vettä (n.4dl) ja sekoita hyvin, niin että näet chilitahnan liukenevan veteen. Purista limenpuolikkaan mehu keittoon. Ripottele pinnalle kevätsipulia, ituja ja chiliä.

Jos haluat tehdä pienet annokset kahdelle ruokailijalle, jaa ainekset yhden ison lautasen sijasta kahdelle pienemmälle lautaselle (tällöin tarvinnet n.5dl kiehuvaa vettä).

Jos teet keiton evääksi, jaa valmiit ainekset eväskippoihin siten, että nuudelit ja jauheliha ovat keskenään samassa kipossa. Fondin ja chilitahnan voit laittaa joko tähän rasiaan tai omaan pikkupurnukkaansa. Laita idut, kevätsipuli, chili ja lime omaan rasiaansa. Kun tulee aika valmistaa ruoka, laita nuudelit, jauheliha, fondi ja chilitahna keittolautaselle ja lisää kiehuva vesi. Sekoita, kunnes chilitahna liukenee. Purista lime ja ripottele tuoreet ainekset pinnalle.

Valmiina töihin vietäväksi - lisää vain kiehuva vesi!

Vinkki 1: Voit aivan yhtä hyvin tehdä vain yhden pienen annoksen. Kaikki ainekset pystyt jakamaan puolet pienemmiksi määriksi. Nuudelikeräkin on helppo raksutella puoliksi. 

Vinkki 2: Modifioi keittoa mielesi mukaan! Vaihda tuore chili kuivattuun, lisää ohueksi siivutettua herkkusientä, lisää tuoretta korianteria, basilikaa tai minttua, vaihda jauheliha paistettuun kanafileesiivuun ja härkäfondi kanafondiin... Aikaa ei kulu juurikaan sen enempää.

Vinkki 3: Kun ostat kaupasta jauhelihaa, jaa se noin 100 gramman annoksiin pakastepusseihin ja tyrkkää pussit pakastimeen. Näin sinulla on aina saatavillasi juuri sopiva määrä jauhelihaa 1-2 annosta varten! Voit pakastaa myös esim. broilerin rintafileitä yksittäin, niin että saatavillasi on sopiva määrä broileria yhteen ruoka-annokseen.

Vinkki 4: Iskikö flunssa? Tykkäätkö chilistä? Eikö ruoka maistu? Ota iso muki, laita sen pohjalle noin ½tl gochujang-tahnaa ja 1tl härkäfondia. Kaada mukiin kiehuvaa vettä n.3dl. Nauti. Liemi maistuu tuliselta lihaliemeltä ja auttaa loistavasti kurkkukipuun ja tukkoiseen oloon.


keskiviikko 6. tammikuuta 2016

BUN CHA

Bun Cha on kotoisin Vietnamin pääkaupungista Hanoista. Annoksen pääosaa esittävät riisinuudelit ja rasvainen porsaanliha, lisukkeina voikin olla lähes mitä tahansa maan ja taivaan väliltä. Jokainen ruokailija kokoaa annoksensa lautaselleen tarjoiluastioihin kootuista nuudeleista, lihasta, kastikkeesta, kasviksista ja yrteistä. Tämäkin resepti on siis vain suuntaa viittova ohje, jonka lukaistuaan voi päästää oman mielikuvituksensa lentoon ainesten suhteen. Itse muokkailin Bun Cha -reseptiä Jamie Oliverin Fiilisruokaa -kirjasta. Jamien ohjeessa käytettiin lihana paistettua possunkylkeä, mutta koska olimme tehneet pakastimeen suuren satsin pulled porkia, käytimme sitä ruokaan.


kourallinen kuorettomia maapähkinöitä
n. 1/4 pienestä valkokaalista
n. 1/4 suuresta jäävuorisalaatista
nippu tuoretta minttua
nippu tuoretta basilikaa
nippu korianteria
½ nippua tilliä
4 kevätsipulia
1 punainen chili
pari kourallista pavunituja
puolikas kurkku
2 porkkanaa
1 limetti
paketillinen vermicelli-nuudeleita
n. 10 jättikatkaravun pyrstöä
n.500g pulled porkia
1 sipuli
4rkl hoisinkastiketta

chilikastike
2 tuoretta, punaista chiliä
2 kukkurallista ruokalusikallista ruokokidesokeria
2rkl valkoviinietikkaa
4rkl kalakastiketta
2 limettiä


Valmista ensin kastike. Hienonna kaksi chiliä lasipurkkiin. Lisää sokeri, viinietikka, kalakastike, limettimehu ja desi kiehuvaa vettä. Sulke purkki korkilla ja sekoita niin, että sokeri sulaa nesteeseen.


Paahda maapähkinät ja rouhi ne karkeasti.

Viipaloi kaali hyvin ohuiksi suikaleiksi ja puristele kaalin sekaan muutama ruokalusikallinen chilikastiketta. Kastikkeen survominen kaalin sekaan mehustaa kovaa kaalia pehmeämmäksi.


Aseta basilikan, mintun ja korianterin lehdet sekä hienonnettu tilli tarjolle. Tee samoin siivutetulle kevätsipulille, revitylle salaatille, siivutetulle chilille, lohkotulle limetille ja iduille. Voit sekoitella aineksista myös salaatin, jonka asetat tarjolle suurempaan kulhoon tai tarjoilla ne erillisinä pienemmistä kulhoista. Itse nappaan mieluiten aineksia juuri haluamani määrän erillisistä kipoista.


Halkaise kurkku, poista siitä siemenet teelusikalla kaapien ja siivuta kurkku ohuiksi siivuiksi. Kuori porkkanat ja raasta ne tai pilko tulitikkumaisiksi julienneiksi.

Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan, huuhtaise ne kylmällä vedellä ja valuta.

Poista katkaravun pyrstöistä kuoret ja suoli. Lorauta pannulle öljyä ja paista siinä valmista pulled porkia hetki. Lisää sipulit, katkaravun pyrstöt ja hoisinkastike. Anna kastikkeen karamellisoitua tahmeaksi lihan pinnalla paistelemalla vielä hetki. Aseta seos tarjolle.


Nosta liha, nuudelit, kastike purkissaan sekä lisukelautaset tarjolle ja anna jokaiselle ruokailijalle oma suuri ja syvä lautanen, jolle kukin voi rakentaa oman annoksensa.


Hyvää ruokahalua!
Chúc bạn ăn ngon miệng!



torstai 15. tammikuuta 2015

YAM WUN SEN, tulinen riisinuudelisalaatti

Pohjois-Thaimaassa, Chiang Maissa valmistimme kokkauskurssilla mm. yam wun sen - nuudelisalaattia. Tulinen chili, hapan lime ja suolainen kalakastike on mieleiseni yhdistelmä ja sen raikkaus korostuu riisinuudelisalaateissa. Salaatin valmistamisessa olennaista on se, ettei kastiketta sekoita etukäteen nuudelien sekaan, koska nuudelit imevät nopeasti nestettä ja niistä tulee liian mössöä.


100g lasinuudeleita
100g possun jauhelihaa
5 valkosipulin kynttä
3 salottisipulia
10-20 pientä thaichiliä
30g (kiinalaista) varsiselleriä
3rkl kalakastiketta
2rkl limemehua
1 tomaatti
korianterin lehtiä
(jättikatkaravun pyrstöjä)

Liota nuudeleita 10 minuuttia ja leikka ne n.15cm pituisiksi. Keitä noin minuutin ajan ja valuta. Siirrä kylmään veteen minuutiksi ja valuta uudelleen.

Keitä possun jauheliha vähässä vedessä (tai kookosmaidossa) niin, että saat hakattua sen pieneksi muruksi kypsyessä. Kun jauheliha on kypsää, ota talteen 4rkl keitinliemestä ja valuta loput pois .

Hienonna tai raasta valkosipuli hyvin hienoksi. Leikkaa salottisipulit ohuiksi siivuiksi. Siivuta myös chilit ohuenohuiksi siivuiksi. Siivuta varsiselleri. 

Kaada valutetut nuudelit kulhoon. Lisää jauheliha, säästämäsi keitinliemi, sekä kaikki muut ainekset, paitsi korianteri ja jättikatkaravun pyrstöt.

Sekoita huolellisesti ja tarkista maku. 

Tarjoile jättikatkaravun pyrstöillä ja korianterilla koristeltuna.




perjantai 2. toukokuuta 2014

MUURIKKALETUT VEGELLÄ PAD THAI -TÄYTTEELLÄ

Mikä olisikaan mukavampaa kuin nauttia lounas terassilla kesäisenä päivänä? Päätin vähentää viikonlopun liharuokien määrää ja valmistin pad thai -henkisen täytteen lettuihin vegenä. Sekasyöjäperheemme vege-ennakkoluuloinen mies ja muuten vain ajoittain nirsoileva tytär kehuivat ruokaa aivan törkeän hyväksi, tyttö taisi jopa lipsauttaa, että ovat letut ovat parhaita hänen syömiään lettuja.


letut:
4 munaa
4dl vehnäjauhoja
8dl maitoa
suolaa
voita paistamiseen

täyte:
2 kourallista riisinuudeleita (leveää nauhaa)
öljyä
3 munaa
1 valkosipulin kynsi hienonnettuna
1 porkkana tulitikkumaisiksi tikuiksi leikattuna
100g siitakesieniä kuuteen lohkoon leikattuna
kolme suurta herkkusientä 8-10 lohkoon leikattuna
3 kevätsipulia siivuina
2rkl kalakastiketta
2rkl osterikastiketta
2rkl soijakastiketta
4rkl thaimaalaista chilitahnaa
1tl valkopippuria

lisukkeet:
n.1dl paahdettua sipulirouhetta
2 kourallista sinimailasen ituja
½ limen mehu
muutama suuri mintun lehti
erivärisiä chilejä ohuina siivuina

Vatkaa lettutaikinan ainekset sekaisin ja jätä taikina tasoittumaan. Hienonna, siivuta ja pilko täytteen ainekset valmiiksi. Laita sipulirouhe valmiiksi tarjoiluastiaan ja siivutetut chilit toiseen. Laita myös idut tarjoiluastiaan, mausta limen mehulla ja silppua päälle minttua.  

Paista letut muurikkapannulla ja pidä ne lämpiminä.

Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan ja valuta ne. Kaada wokkipannuun tai kasariin reilusti öljyä, kuumenna se ja sekoita öljyyn rikotut munat. Tarkoituksena on saada munista pientä "murua". Lisää joukkoon valkosipuli ja porkkanatikut ja sekoittele hetki, kunnes porkkanat alkavat hieman antaa periksi. Lisää sienet ja kypsennä niitäkin hieman. Lisää sitten valutetut nuudelit ja kuumenna koko hässäkkä. Sekoita joukkoon kala-, osteri- ja soijakastikkeet, chilitahna sekä valkopippuri ja sekoita huolellisesti. Lisää lopuksi kevätsipulit. Kaada tarjoiluastiaan.



Anna ruokailijoiden täyttää itse lettunsa: pad thai -täytettä, itusalaattia, chiliä, sipulirouhetta. 


Aivan sairaan hyvää!



lauantai 19. huhtikuuta 2014

PAW PIA THAWT eli KEVÄTRULLAT

Kevätrullat lienevät kaikille tuttu aasialaisherkku. No, enpä ole näitäkään aiemmin valmistanut, mutta nyt kun joulupukki toi mittarin, jolla pystyy kontrolloimaan öljyn lämpötilaa, uskaltauduimme kokeilemaan rullien uppopaistamista. Valmistimme vain puolet alkuperäisen reseptin rullamäärästä, koska kevätrullalevyjä riitti yhdestä paketista sopivasti tähän määrään. Kuivattua mustasientä ei marketista löytynyt, joten sen virkaa reseptissä ajaa tuore siitakesieni.

Ei mikään estetiikan taidonnäyte, mutta ensimmäisiksi kevätkääryleiksi varsin onnistuneita ja maukkaita.


25g vermisellinuudeleita
1-2 tuoretta siitakesientä ohuiksi, kapeiksi siivuiksi leikattuna
1rkl vehnäjauhoja
1rkl kasviöljyä
1rkl vettä
2 valkosipulin kynttä hienonnettuna
50g possun/kanan jauhelihaa
½ porkkana ohuiksi tikuiksi leikattuna
50g pavunituja
pikkurillin pään kokoinen pala inkivääriä raastettuna
1rkl kalakastiketta
vajaa 1rkl osterikastiketta
hyppysellinen valkopippuria
12kpl kevätrullalevyjä
rypsiöljyä uppopaistamiseen

chilikastiketta tarjoiluun


Upota vermisellinuudelit kuumaan veteen 12 minuutiksi, tai kunnes ne ovat pehmeitä. Valuta ja leikkaa muutaman sentin mittaisiksi pätkiksi. Sekoita jauhot ruokalusikalliseen vettä.

Kuumenna öljytilkka wokki- tai paistinpannussa, pikapaista valkosipuli kullanruskeaksi. Lisää jauheliha ja painele tai hakkaa se pannulla hyvin hienoksi muruksi ja paista kypsäksi. Lisää nuudelit, sienet, porkkanat, pavunidut, inkivääri, kalakastike, osterikastike sekä valkopippuri. Kypsennä vielä muutama minuutti. Maista ja lisää tarvittaessa makua - itse lisäsin kalakastiketta. Anna seoksen jäähtyä.


Kostuta kevätrullalevyt pehmeiksi vedellä ja täytä ne seoksella yksi kerrallaan. Aseta täyte levyn laidalle, käännä levyn lyhyt reuna täytteen yli, sitten levyn reunat sivuilta keskelle ja pyöritä rullaksi. Levitä hieman jauhotahnaa levyn kiinnityskohtaan, jotta rulla pysyy kiinni. Täytä kaikki rullat samaan tapaan.

Kuumenna uppopaistoöljy kattilassa tai wokkipannussa. Pudota varovasti kevätkääryle öljyyn. Jos se alkaa pihistä, öljy on valmista. Paista noin viisi rullaa kerrallaan muutaman minuutin ajan, tai kunnes ne ovat rapeapintaisia ja kullankeltaisia. Nostele reikäkauhalla kuivahtamaan talouspaperin päälle.

Tarjoile kevätrullat kuumina chilikastikkeen kanssa.

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

VIETNAMILAINEN NAUDANLIHA-PHO

(Huom! Valmistusaika yhteensä useita tunteja)

1kg keittoluita
300g naudan keittolihaa
5cm pala inkivääriä ohueksi siivutettuna
1tl suolaa
2,5l vettä
6 mustapippuria
2 tähtianista
1 kanelitanko
4 neilikkaa
1tl korianterinsiemeniä
2rkl kalakastiketta
400g paksuja riisinuudeleita
100g ohueksi viipaloitua naudan ulkopaistia (tai ulkofileetä tai vastaavaa)
3 hienoksi pilkottua kevätsipulia
1 hyvin ohueksi viipaloitu salottisipuli

Lisukkeet:
pilkottua punaista chiliä
pavunituja
tuoreita basilikanlehtiä
pilkottua kevätsipulia
ohuita limen lohkoja
tuoreita korianterinlehtiä
chilikastiketta
(hoisin-kastiketta)


Pane luut, keittoliha, inkivääri, suola ja vesi isoon kattilaan.


Kuumenna kiehuvaksi, vähennä sitten lämpöä ja anna kiehua hyvin hiljaa ilman kantta 3,5h. Kuori pinnalle nouseva vaahto pois. Lisää pippurit, tähtianikset, kanelitanko, neilikat, korianterinsiemenet ja kalakastike ja keitä vielä 40min.

Ota liha pois ja laita sivuun jäähtymään. Valuta liemi talteen, heitä pois luut ja mausteet.


Kaada liemi takaisin kattilaan.

Kun liha on jäähtynyt niin että sitä voi käsitellä, siivuta se ohuiksi siivuiksi poikkisyin.



Siivuta myös raaka naudanliha ohuenohuiksi siivuiksi.


Pane nuudelit hieman ennen annosten kokoamista kiehumaan. Keitä ne ohjeen mukaan juuri ja juuri kypsiksi, valuta hyvin ja jaa annoslautasten pohjalle. Pane nuudelien päälle muutamia kypsiä naudanlihaviipaleita ja muutamia raakoja naudanlihaviipaleita.



Kuumenna liemi kiehuvaksi ja annostele annoslautasille. Koristele annokset sipulilla ja kevätsipulilla.



Laita lisukkeet tarjolle pöytään. Jokainen ruokailija voi itse valita lisukkeensa ja maustaa annoksensa sopivaksi.



Huom. Ruuan salaisuus piilee liemessä, joten pitkää valmistusaikaa ei kannata yrittää typistää. Itse en löytänyt mistään pelkkiä keittoluita, joten pienemällä luumäärällä lopputulos oli niukka ja pliisu, mutta siitä sai esimakua miltä annoksen pitäisi maistua - seuraavaksi sitten jonnekin lihakauppaan luita kaivelemaan!

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

AASIALAINEN VIHREÄ KALA-NUUDELIKEITTO

Thaimaalaisen khao soin ja vietnamilaisten makuyhdistelmien inspiroimana kokeilin nuudelikeittoa kalalla ja tuoreilla lisukkeilla. Hyvää ja kohtuullisen nopeaa esim. lounaaksi tai kevyeksi päivälliseksi.


3-4 annosta

4dl kookosmaitoa
4rkl vihreää currytahnaa

½tl kurkumaa
7dl kanalientä/kasvislientä

1 sitruunaruohon valkoinen osa
2-4rkl kalakastiketta
(soijakastiketta)
½ peukalon kokoinen pala inkivääriä

2 valkosipulin kynttä
2 kevätsipulin vartta
3 kerää nuudeleita

kourallinen korianteria
1 lime
kourallinen mung-pavun ituja
siivu tuoretta ananasta
vihreitä chilejä maun mukaan

öljyä
suolaa, mustapippuria

2 kuhafilettä muutamaan osaan leikattuna

Kaada puolet kookosmaidosta kattilaan ja kiehauta. Sekoita currytahna joukkoon ja kiehuttele, kunnes seos on tuoksuvaa ja hieman rasvaisen näköistä. Lisää kurkuma ja erittäin ohuiksi siivuiksi leikattu sitruunaruohon varren valkoinen osa. Lisää liemi, kalakastiketta ja tarvittaessa makusi mukaan soijakastiketta. Siivuta inkivääri paperinohuiksi siivuiksi ja lisää puolet niistä keittoon. Jätä keitto porisemaan.

Siivuta valkosipulinkynnetkin paperinohuiksi siivuiksi. Kuumenna pienessä kattilassa reilusti öljyä ja uppopaista siinä nopeasti loput inkiväärisiivuista sekä valkosipulisiivut niin että niistä tulee kullanvärisiä ja hieman rapeita. Valuta varovasti siivilässä ja anna kuivahtaa talouspaperin päällä.


Kiehauta kattilassa reilusti vettä ja keitä siinä nuudelit lähes kypsiksi ja valuta ne lävikössä. Siivuta ananas n.½cm leveiksi, muutaman sentin pituisiksi soiroiksi. Siivuta kevätsipulit hieman vinottain n.½-1cm pitkiksi pätkiksi. Leikkaa chilit ohuiksi renkaiksi tai siivuiksi.

Paista kalafileet pannulla hyvin kuumassa öljyssä noin pari minuuttia per puoli ja mausta suolalla ja pippurilla.

Purista liemeen puolikkaan limen mehu.


Kasaa annokset: laita keittolautasen pohjalle pieni kasa nuudeleita ja kaada päälle lientä. Ripottele päälle kasa ituja, ananassoiroja, uppopaistettuja valkosipuli- ja inkiväärisiivuja, kevätsipulisiivuja, chiliä ja korianteria. Aseta lautaselle vielä pari-kolme palaa kalaa sekä limelohko. Tarjoile heti.


maanantai 9. heinäkuuta 2012

RAPARPERIA JA POSSUA NUUDELIEN KANSSA (Jamie Oliverin ohjeella)

Jamie kertoo kirjassaan Jamien kotona (joka muuten kuuluu lemppareihini) reseptin olleen silkkaa nappiin osunutta kokeilua - siis juuri sellaista makutestailua jota itse tykkään harrastaa. "Voittaja-ainesta", kuvailee idolini. Itse en löytänyt lähikaupoistamme krassia joten korvasin sen erilaisilla raikkailla yrteillä ja jouduin turvautumaan valmiiksisiivutettuun ja pakattuun possunkylkeen, mutta hyvin sekin toimi, etenkin kun tein annoksen vain kahdelle.


4 annosta

1kg luutonta ja kamaratonta possunkylkeä (leikkaa 3-4cm kuutioiksi)
merisuolaa ja vastajauhettua mustapippuria
maapähkinä- tai kasviöljyä
300-400g munanuudeleita
4 kevätsipulia (puhdista ja leikkaa viipaleiksi)
1(tai maun mukaan) tuore punainen chili viipaloituna (voit myös poistaa siemenet jos haluat)
2 isoa kourallista erilaisia krasseja
nippu tuoretta korianteria
2 limettiä

Marinadi
400g raparperia
4rkl juoksevaa hunajaa
4rkl soijakastiketta
4 kuorittua valkosipulin kynttä
2 tuoretta punaista chiliä (halkaise ja poista halutessasi siemenet)
1 kukkurainen tl viismaustetta (tein itse morttelissa sekoituksen tähtianiksesta, fenkolinsiemenistä, kanelista ja neilikasta)
peukalonkokoinen pala tuoretta inkivääriä (kuori ja silppua)

Kuumenna uuni 180 asteeseen. Pane porsaanlihat uunipannuun ja jätä odottamaan. Kumoa kaikki marinadin ainekset monitoimikoneeseen ja hurisuttele, kunnes saat seoksesta sileän tahnan. Kaada se lihojen päälle ja lisää joukkoon lasillinen vettä. Sekoita kaikki ja peitä uunipannu tiiviisti foliolla. Kypsennä noin 1,5h eli kunnes se on mureaa, mutta ei ole vielä saanut väriä.

Nosta porsaanlihat uunipannusta ja jätä odottamaan. Jos pannuun jäänyt kastike kaipaa mielestäsi sakeuttamista, keitä sitä hiljalleen matalalla lämmöllä kunnes se muistuttaa paksuudeltaan ketsuppia (itse tein ruokaa niin pienen annoksen, ettei pannuun jäänyttä seosta voinut kutsua kastikkeeksi, joten lisäsin pannuun vettä ja irrottelin makuaineita pannusta). Mausta maun mukaan, lisää tarvittaessa joukkoon hieman soijakastiketta. Nosta kastike lämmöltä ja jätä odottamaan.

Kiehauta kattilallinen suolalla maustettua vettä. Nosta iso paistinpannu/wokki liedelle ja kaada siihen kunnon loraus maapähkinä/kasviöljyä. Lisää pannuun possunlihat ja paista muutama minuutti, kunnes ne ovat rapeita ja kullanruskeita (kannattaa tehdä kahdessa erässä jos teet näin suuren annoksen). Pudota samaan aikaan nuudelit kiehuvaan veteen, keitä muutama minuutti ja valuta vesi pois. Jaa nuudelit vielä kosteina neljälle lämmitetylle keittolautaselle.

Annostele nuudeleille reilusti raparperikastiketta, jaa lautasille seuraavaksi rapeat porsaanlihat ja ripottele pinnalle reippaasti kevätsipuliviipaleita, chiliä, krassia ja korianteria. Viimeistele jokainen annos limetinpuolikkaalla.

tiistai 1. toukokuuta 2012

HAUDUTETTUA POTKAA AASIALAISITTAIN NIGELLAN TAPAAN

Naudan potka rocks! Mehukkaat lihakiekot muhivat suussasulaviksi ja saavat mahtavaa makua luuytimestä. Miten mahtava säkä kävikään, että satuin kääntämään juuri kanavaa televisiosta, kun Nigella Lawson alkoi valmistaa naudan potkaa aasialaisittain. Tätähän oli aivan pakko kokeilla! Vaikka odotukset olivat korkealla, ne ylittyivät niin että humahti. Nigella oli aivan oikeassa - hajoavan mehevän haudutetun lihan yhdistäminen rapsakan happamaan salaattiin ei kenties ole autenttisinta aasialaista kokkausta, mutta aivan mahtava keksintö. Pointsit Nigellalle!


Kääntäessäni reseptiä suomeksi tein omaan versiooni hieman muutoksia määriin - ja aineisiin.

1 iso sipuli
2 isoa valkosipulin kynttä
muutaman sentin mittainen pala inkivääriä (noin peukalon paksuinen)
1tl jauhettua korianteria

pari lorausta öljyä
1dl konjakkia
½dl soijakastiketta
½dl palmusokeria
1l lihalientä
1rkl osterikastiketta
½dl riisiviinietikkaa
2 pientä kanelitankoa
1 tähtianis

2 paksua naudanpotkapalaa

salaatti:
1 porkkana
2 salottisipulia
2 keskikokoista punaista chiliä
kourallinen tuoretta korianteria
½limen mehu
1/4dl kalakastiketta
pieni ripaus palmusokeria

Ota lihat ajoissa huoneenlämpöön. Kuumenna uuni 150 asteeseen.

Kuori ja lohko sipulit, kuori ja hienonna valkosipulin kynnet sekä inkivääri. Hienonna nämä kaikki monitoimikoneessa karkeahkoksi tahnaksi, lisää sekaan korianterijauhe.

Kuumenna uuninkestävässä kasarissa tai padassa pari lorausta öljyä ja sekoittele siinä sipuli-inkivääritahnaa kymmenisen minuuttia; kunnes se alkaa saada väriä ja tarttua pannuun.

Kaada sekaan konjakki ja anna kiehahtaa. Lisää soijakastike, sokeri, lihaliemi, osterikastike ja viinietikka. Kiehauta, lisää hieman rikki taitellut kanelitangot ja tähtianis. Laita lihat liemeen, anna taas kiehahtaa, laita kansi päälle ja laita uuniin 2 tunniksi.


Kun aikaa on vielä hetki jäljellä, valmista salaatti: suikaloi porkkana ja salotit tulitikkumaisiksi suikaleiksi. Porkkanasta saat helpoiten sopivan ohutta tikkua, kun leikkaat siitä juustohöylällä pitkiä lastuja pituussuuntaan ja leikkaat nämä veitsellä tikuiksi. Silppua korianteri. Halkaise chilit, poista siemenet ja leikkaa ohuiksi soiroiksi. Yhdistä kaikki salaatin ainekset.

Nosta sitten (reikä)kauhalla lihat sivuun liemestä esim. folion sisään odottamaan ja kiehuta lientä kunnes sitä on jäljellä enää puolet.

Laita lihat tarjoiluastian pohjalle ja kaada kastike päälle. Levitä päälle salaatti ja ripottele salaatin lientä salaatille.

Kiikuta pöytään ja nauti välittömästi esim. nuudelien kanssa.

TAIVAALLISTA!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...