Näytetään tekstit, joissa on tunniste grillistä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste grillistä. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 6. heinäkuuta 2022

KESÄISET KANAVARTAAT

Viime kesänä kokeilin Glorian Ruoka & Viinin kana-halloumi-raparperivartaita. Jääkaapista sattui viikonloppuna löytymään broilerin paistileikkeitä, laadukasta halloumia ja pekonia. Rosmariinia ei nyt ollut, mutta terassilla kasvaa timjamia. Näillä aineksilla vartaista tuli kuitenkin vieläkin herkullisempia kuin alkuperäisellä reseptillä.


600 g broilerin paistileikkeitä
muutama pekonisiivu puolitettuna
300 g lampaanmaitohalloumia
2 raparperinvartta kuorittuna

timjamiöljy:
kourallinen tuoretta timjamia
1 valkosipulinkynsi
2 rkl ekstraneitsytoliiviöljyä
1 tl (sormi)suolaa

Kuumenna grilli. Leikkaa broileri, halloumi ja raparperi 3 cm:n paloiksi. Kääri broileripalat pekoniin ja pujota vuorotellen broileria, raparperia ja halloumia varrastikkuihin.

Riivi timjaminlehdet varsistaan ja hienonna valkosipuli. Laita mortteliin suolan kanssa, jauha tasaiseksi ja lisää öljyä, kunnes seoksesta tulee juokseva kastike.

Grillaa vartaita käännellen noin 10 minuuttia. Grillaamisen loppuvaiheessa sivele vartaat noin 1/3 timjamiöljyllä. Anna vartaiden levätä vielä hetki grillistä poistamisen jälkeen. Siirrä vartaat lautaselle ja valuta päälle loput timjamiöljystä. Tarjoile limeaiolin kanssa.

perjantai 16. heinäkuuta 2021

KANA-RAPARPERI-HALLOUMIVARTAAT SMETANAVAAHDOLLA JA YRTTI-FETASEOKSELLA TÄYTETYT PAPRIKAT

 Lisää uusia, kivoja käyttökohteita raparperille!

Vartaiden resepti löytyi Glorian Ruoka & Viini -lehdestä 5/21 

Epäilin aluksi happaman raparperin ja helposti kuivahtavan broilerfileen yhdistämistä, mutta lopputulos olikin mehukas ja maukas, etenkin smetanavaahdon kanssa nautittuna. 

Myös grillipaprikoiden resepti löytyi samoista lähteistä, joskin muokkasimme alkuperäistä reseptiä melko ronskisti.


KANA-RAPARPERI-HALLOUMIVARTAAT

 400 g broilerinfileetä
 200 g halloumijuustoa
 2 raparperinvartta

rosmariini-hunajaöljy
 2 rosmariininoksaa
 1 valkosipulinkynsi
 2 rkl rypsiöljyä
 1 tl hunajaa
 1 tl suolaa

smetanavaahto
 1 prk (120 g) smetanaa
 1 rkl omenaviinietikkaa
 ½ tl suolaa

lisäksi
 4 varrastikkua


Kuumenna grilli. Leikkaa fileet, halloumi ja raparperi 3 cm:n paloiksi ja pujota varrastikkuihin. Laita vartaat laakeaan astiaan.


Hienonna rosmariininlehdet ja valkosipuli ja laita kulhoon. Lisää öljy, hunaja ja suola. Valuta mausteöljyä vartaille ja säästä loput tarjoiluun.

Vaahdota smetana, etikka ja suola löysähköksi vaahdoksi.

Grillaa vartaita käännellen noin 10 minuuttia. Siirrä tarjoiluastiaan ja valele jäljelle jäänyt mausteöljy vartaiden pintaan. Tarjoa smetanavaahdon kanssa.



TÄYTETYT GRILLIPAPRIKAT

Alkuperäisessä reseptissä käytettiin tuorejuustoa, seokseen tuli manteleita ja paprikat käärittiin pekoniin. Itse en voi sietää manteleita ja vaihdoimme tuorejuuston fetaan. Pekonin puuttuminen oli silkka vahinko, mutta paprikat olivat herkullisia.

 4 punaista grillipaprikaa (myydään tällä nimellä, tai suippopaprikoina)
 200 g fetaa
  8 timjaminoksaa
 8 mintunoksaa
 1 valkosipulinkynsi
 1 tl suolaa
 1 tl hunajaa
 (170 g pekonia)


Kuumenna grilli. Leikkaa paprikoista kannat pois ja poista siemenet sisältä esimerkiksi pienellä haarukalla.

Murenna feta kulhoon. Hienonna mantelit, yrtit ja valkosipuli ja lisää ne juuston joukkoon. 
Mausta suolalla ja hunajalla. Lusikoi ja painele täyte paprikoiden sisään.

Jos haluat, kääri pekonit paprikoiden ympärille siten, että suljet samalla päädyn pekonilla. Meiltä oli pekoni päässyt vaivihkaa loppumaan, eivätkä lisukepaprikat mielestämme sitä edes kaivanneet.

Grillaa paprikoita noin 5 minuuttia (tai kunnes pekoni on kypsää).



maanantai 8. kesäkuuta 2020

GRILLATTU NIZZANSALAATTI

Puoliso halusi nizzansalaattia ja minä puolestani olin sitä mieltä, että sitä on juuri vast'ikään syöty. Piti keksiä edes jotain vaihtelua ruokaan. Valion sivuilta löytyikin kiva resepti, joskin perinteisestä nizzansalaatista tämä on aika kaukana. Reseptistä poiketen lisäsimme salaattiin anjovista, joka ainakin minun mielestäni kuuluu erittäin olennaisesti nizzansalaattiin.


4 kananmunaa
600 g kalaa, esim. lohta tai ahventa
500 g keitettyjä varhaisperunoita
1 punasipuli
400 g kiinankaalia
8 isoa kaprista
8 kivetöntä kalamata-oliivia
muutamia anjovisfileitä (n. puoli rasiallista)

kastike:
1 prk (200 g) kermaviiliä
1 rkl säilykekapristen lientä
2 rkl tuoretta tilliä
1 tl Dijon-sinappia

Valmista ensin kastike: sekoita kaikki ainekset ja jätä maustumaan jääkaappiin peitettynä.

Keitä munat mieleiseesi kypsyyteen. Jäähdytä kylmässä vedessä. Kuori ja lohko neljään osaan.

Poista kalasta tarvittaessa ruodot. Laita kala grillin parilatasolle nahkapuoli alaspäin. Grillaa muutama minuutti ja käännä filee. Irrota nahka (säästä ja paista halutessasi rapeaksi molemmin puolin). Grillaa kala kypsäksi molemmin puolin. Mausta suolalla.

Lisää grilliin perunat, viipaloitu sipuli ja kiinankaali ohuina lohkoina. Grillaa kunnes kuumia ja saaneet hiukan paistoväriä.

Kerrostele salaatin ainekset laakealle vadille. Viimeistele kermaviilikastikkeella.


sunnuntai 28. heinäkuuta 2019

GRILLATTU PERSIKKA-PARMANKINKKUSALAATTI

Helteisen sunnuntain herkullisen ja kevyen lounaan resepti löytyi Glorian Ruoka & Viini -lehdestä.



1 l vihreää salaattia (esim. tammenlehvää ja romainea)
4 kypsää persikkaa
1 rkl oliiviöljyä
8 isoa salvianlehteä
8 siivua parmankinkkua
250 g puhvelinmaitomozzarellaa (mozzarella di bufala)
2 rkl suolattomia pistaasipähkinöitä

kastike
 3/4 dl oliiviöljyä
 2 rkl valkoista balsamiviinietikkaa
 1 tl hunajaa
 ½ tl suolaa
 ½ tl mustapippuria myllystä

Sekoita kaikki kastikkeen aineet keskenään. Huuhdo ja valuta salaatti. 

Puolita persikat ja poista kivet. Sivele persikoiden leikkuupinnat öljyllä. Grillaa persikoita keskilämmöllä ensin leikkuupinta alaspäin 2 minuuttia. Käännä persikat ja aseta yksi salvianlehti puolikkaan päälle. Jatka grillaamista vielä 2 minuuttia.


Asettele salaatti, persikanpuolikkaat ja parmankinkkusiivut tarjoiluvadille. Revi mozzarellapallot paloiksi ja lisää ne salaattiin.

Rouhi pistaasipähkinät ja ripottele ne salaattiin. Valuta kastike salaatin pinnalle.

keskiviikko 24. heinäkuuta 2019

RAPARPEKONI 2.0 JA BBQ-DIPPI

Kun raparpekoni nousi somehitiksi kesällä 2016, 
se jätti minut hieman kylmäksi. Ideana hauska, mutta kaipasi vähän tuunailua. Tuolloin pohdiskelin, että kehittelen reseptiä mieleisekseni ja väsään jonkin raparpekonille sopivan dippikastikkeen. Reseptin muokkailu unohtui kuitenkin pariksi vuodeksi, kunnes raparperipuska tänä keväänä hullaantui jälleen puskemaan ennätysmäärän varsia.

Raparpekoni 2.0 osui ja upposi. Lisäsin alkuperäiseen reseptiin chiliä potkuksi sekä enemmän sokeria tasapainottamaan makua. Supersimppeli dippikin sopi tarkoitukseensa loistavasti.


pari raparperin vartta kuorittuna, pitkittäin puolitettuna ja n. 10cm pätkiin pilkottuna
muutama kuivattu punainen chili morttelissa hienonnettuna
n. ½-1 dl sokeria, niin että raparperin varret peittyvät kauttaaltaan
paketti pekonia

dippi
2 dl creme fraichea
1dl HP spicy BBQ hot & smokey -kastiketta


Pyörittele raparperit sokeri-chiliseoksessa. 
Anna maustua vähintään puoli tuntia. 


Kääri raparperit mausteineen pekoniin ja grillaa sopivan ruskeiksi.


Sekoita creme fraiche ja bbq-kastike keskenään.


DIPPAA!



tiistai 23. heinäkuuta 2019

PARSA-LOHIHODARIT

Jos makkara alkaa pursuta korvista ja hodaritkin on jo "niin nähty", kannattaa kokeilla vielä tätä kesäistä versiota!


Resepti Glorian Ruoka & Viini -lehdestä 4/19.

500g (= 1 nippu) vihreää parsaa
2rkl ruohosipulia hienonnettuna
1 dl parmesaania raastettuna
300g graavilohta viipaleina

kastike
½ sitruuna
2 ½ dl majoneesia
2 tl piparjuuritahnaa

munakokkeli
6 kananmunaa
1½ dl (kaura)kermaa
½ tl suolaa
1/4 tl mustapippuria myllystä
1 rkl voita

8 hot dog -sämpylää

Laita grilli kuumenemaan. Napsauta parsoista puumainen tyvi pois ja huuhdo mahdollinen hiekka pois parsoista. Jos parsoissa on paksu kuori, kuori ne puolivälistä alaspäin.

Tee majoneesikastike. Pese ja raasta sitruunan keltainen kuoriosa hienoksi ja purista sitruunasta 2tl mehua. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään.

Tee munakokkeli. Riko kananmunat kulhoon. Lisää kerma, suola ja pippuri ja sekoita. Sulata voi pannussa. Kaada kananmunaseos pannuun ja kypsennä keskilämmöllä 3-4 minuuttia pohjaa myöten sekoitellen. Pidä lämpimänä esim. folion alla.

Grillaa parsoja 2-3 minuuttia välillä käännellen. Halkaise sämpylät ja kuumenna ne grillissä.

Täytä sämpylät parsalla, munakokkelilla, lohella ja majoneesikastikkeella. Viimeistele parmesaanilla ja ruohosipulilla.


maanantai 22. heinäkuuta 2019

GRILLATTU JÄTTIKASSLER, MÄISKITTY KURKKUSALAATTI JA GRILLATTU MUNAKOISO

RAKASTAN munakoisoa. Rakastan, rakastan, rakastan!

Siksi olikin ihanaa löytää hieman erilainen resepti grillatulle munakoisolle. 
Minulle "lihaisa" munakoiso riittäisi pääruuaksi varsin hyvin, mutta en kyllä yhtään harmittele, että testasimme sen kanssa taivaallisen herkullista grillattua jättikassleria. Mäiskitty kurkkusalaatti raikasti näiden liittoa mukavasti. 

Nämä mahtavat kiinalaishenkiset reseptit löysin Glorian Ruoka & Viini lehdestä 5/19.


jättikassler
700g pala possun kassleria
1rkl inkivääriä hienonnettuna
2-3 valkosipulinkynttä
4 rkl soijakastiketta
2 rkl osterikastiketta
2 rkl hunajaa
2 tl sokeria
2 tl suolaa
1 tl mustapippuria myllystä
1 tl chilijauhetta
 4 rkl seesamiöljyä

Leikkaa kassler yhdeksi isoksi levyksi kuin avaisit kääretortun: aseta kassler leikkuulaudalle kapeampi pää itseesi päin ja ala leikata sivulta n. 1cm paksuista viipaletta, mutta älä leikkaa pohjaan asti, vaan käännä lihapalaa niin, että saat siitä leikattua kauttaaltaan 1cm paksuisen levyn.

Kuori inkivääri ja valkosipulit ja hienonna ne huhmareessa. Lisää soija- ja osterikastikkeet, hunaja ja mausteet ja sekoita ne tahnaksi. Sekoita joukkoon öljy. Hiero maustetahna lihaan, kääri liha rullalle, kiedo kelmuun ja marinoi jääkaapissa yön yli. 

Kuumenna grilli. Avaa liharulla levyksi ja valuta liika marinadi pois. Paahda lihaa kuumassa grillissä kahden minuutin välein kääntäen, yhteensä noin 10 minuuttia. 


Leikkaa kypsä liha n. 5 cm viipaleiksi.


grillattu munakoiso
2 munakoisoa
3rkl soijakastiketta
2 rkl (mustaa) riisiviinietikkaa
2 tl maapähkinävoita
2 tl sokeria
1½ rkl rapeaa chilitahnaa (Lao Gan Ma crispy chili paste)
1 rkl osterikastiketta
1 rkl seesamiöljyä

tuoretta korianteria

Kuumenna grilli. Leikkaa molemmat munakoisot pitkittäin kuudeksi lohkoksi. Grillaa ne kypsiksi joka puolelta, yhteensä noin 10 minuuttia. Anna jäähtyä ja valmista sillä välin kastike. 

Laita soija, riisiviinietikka, maapähkinävoi ja sokeri lasipurkkiin, sulje kannella ja ravista kunnes maapähkinä on sekoittunut muihin aineksiin. Lisää chilitahna, osterikastike ja öljy ja ravista jälleen kunnolla. Kaada kastike munakoisoille.


mäiskitty kurkkusalaatti
2 kurkkua
3 valkosipulinkynttä
2 kuivattua chiliä
1½ rkl hunajaa
5 rkl (vaaleaa) riisiviinietikkaa
2 tl suolaa

Paloittele kurkut kolmeen osaan. Laita palat elintarvikepussiin ja mäiski pussia pihanuijalla tai kaulimella, kunnes kurkut ovat tuusannuuskana.

Murskaa valkosipulinkynnet ja chilit ja sekoita ne isossa kunlhossa hunajan, etikan ja suolan kanssa kastikkeeksi. Kaada kurkut pussista kastikkeeseen ja sekoita.


  Nauti kasslersiivut grillatun munakoison ja mäiskityn kurkkusalaatin kanssa.



perjantai 31. elokuuta 2018

SAVUSTETTUJA PUNAJUURIA GRILLATTUJEN PIHVIEN JA RAEJUUSTOKASTIKKEEN KANSSA (Jamie Oliverin ohjeella)

Kokeilimme viikonloppuna pitkästä aikaa uutta reseptiä Jamie Oliverilta. Raejuustokastike kuulosti hieman epäilyttävältä, mutta voi taivas, miten herkullista raikkaan sitruunainen kastike olikaan yrttisten punajuurten kanssa! Lisukkeet olivat niin ihanat, ettei annos olisi edes pihviä kaivannut.

Raejuustokastiketta teimme tuplamäärän, koska a) rakastamme kastikkeita ja b) niitä on ohjeissa yleensä lähtökohtaisesti liian vähän. Osuimme oikeaan: herkullista kastiketta upposi tämä tuplamäärä helposti. Punajuuret teimme savustimessa.


8 pientä punajuurta (poista kannat)
pienen tuoreen rosmariini nipun lehdet
1 rkl punaviinietikkaa neitsytoliiviöljyä
merisuolaa ja vastajauhettua mustapippuria
pienen silopersiljanipun kevyesti silputut lehdet
pienen tuoreen basilikanipun kevyesti silputut lehdet
3 x 200 g ulkofilepihvi (alkuperäisessä reseptissä 2 x 100g sisäfilepihvi per ruokailija)

raejuustokastike:
4 kukkuraista ruokalusikallista raejuustoa (löysin kaupasta maukasta 4% raejuustoa)
½-1 sitruunan mehu ja kuori (lisää vähitellen ja maistele!)
neitsytoliiviöljyä
muutaman tuoreen timjaminoksan lehdet


Sytytä grilli tai nuotio. Lado punajuuret kaksinkertaiselle foliolle ja ripottele niille rosmariininlehdet. Sulje folio paketiksi, taita reunat ja tiivistä päädyt. Pistele foliota muutamia kertoja veitsellä, jotta savu pääsee pakettiin. Nosta grillin ritilä paikaltaan, laske paketti varovasti hiillokselle ja pane muutama hiili myös paketin päälle. Jätä punajuuret kypsymään 30-40 minuutiksi, kunnes ne ovat pehmeitä, ja ota sitten paketti hillokselta ja anna sen jäähtyä. Ota hieman jäähtyneet punajuuret paketista ja heitä rosmariininoksat pois. Kuori punajuuret ja heitä hiiltyneet kuoret pois. Leikkaa punajuuret ronskisti lohkoiksi ja pane ne kulhoon. Lisää kulhoon viinietikka, 3 ruokalusikallista neitsytöljyä, runsaasti suolaa ja pippuria ja puolet persiljasta ja basilikasta. Kääntele, maista ja lisää mausteita tarvittaessa. 


Pane toiseen kulhoon raejuusto ja lisää puolikkaan sitruunan mehu ja hienoksi raastettu kuori. Sekoita joukkoon 2 lorausta neitsytöljyä, timjaminlehdet, suolaa ja pippuria. Kääntele kastiketta varovasti. Maista kastiketta ja lisää tarvittaessa sitruunamehua.

Lado pihvit grillin ritilälle ja kypsennä ne haluttuun kypsyysasteeseen, kääntele niitä minuutin välein, nosta ne sitten levähtämään. Jaa punajuuret lautasille. Nosta kummallekin lautaselle pihvi ja reilusti raejuustokastiketta. Ripottele pinnalle loput yrtit ja nauti!


sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

ITALIALAINEN HAMPURILAINEN ELMERIN TAPAAN

Jo aiemmin hyväksi testattu resepti pääsi uuteen syyniin. Vaihdoin tällä kertaa persiljapeston tavalliseksi basilikapestoksi, hampurilaisen väliin tulevan salaatin pinaatiksi ja korvasin tomaatti-sipulisalsasta puuttuvan sitruunankuoren limellä. 



italialainen hampurilainen (3kpl)

600g naudan jauhelihaa (rasvaa mielellään yli 17%)
1 ½ tl suolaa
½ tl mustapippuria myllystä
babypinaattia
2 palloa puhvelinmaitomozzarellaa
tomaatti-sipulisalsaa
pestoa
3 parmesaanisämpylää

Muotoile lihasta 4 pihviä. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Anna niiden olla huoneenlämmössä kypsennykseen asti. 


Valuta mozzarellat hyvin ja revi kumpikin pallo kuuteen osaan. Kypsennä pihvejä kuumassa grillissä noin kaksi minuuttia kummaltakin puolelta. Pihvit saavat jäädä sisältä punertaviksi. Lämmitä revitty mozzarella grillissä pihvien päällä. Halkaise parmesaanisämpylät. Laita ne lämpeämään hetkeksi grilliin leikkuupinta alaspäin.  


Sivele sämpylän pohja pestolla. Täytä sämpylät pinaatilla, mozzarellakuorrutteisella pihvillä, tomaatti-sipulisalsalla ja valuta n. 1rkl persiljapestoa täytteiden päälle.



tomaatti-sipulisalsa
2 isoa tomaattia
1 punainen kesäsipuli varsineen
1 limen kuori ja mehu, muutama rkl sitruunan mehua
1/4 tl suolaa
1 tl sokeria

Kalttaa tomaatit, eli kuori ne kastettuasi ne hetkeksi kiehuvaan veteen. Kuutioi tomaatit.
Hienonna sipuli. Yhdistä tomaattikuutiot ja sipuli. Mausta sitruunan ja limen mehulla, limen raastetulla kuorella, suolalla ja sokerilla.



pesto
1 ruukku basilikaa
1 dl pinjansiemeniä
1-2 valkosipulinkynttä
100 g parmesaanijuustoraastetta
1-1,5 dl ekstra neitsytoliiviöljyä
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria

Pane basilikanlehdet, pinjansiemenet, kuoritut valkosipulinkynnet ja parmesaanijuustoraaste tehosekoittimeen ja hienonna. Lisää öljyä kunnes saat mieleisesi paksuisen ja tasaisen kastikkeen. Mausta pesto suolalla ja mustapippurilla.



parmesaanisämpylät (6 kpl)
3dl täysmaitoa
25g hiivaa
2rkl sokeria
½ dl oliiviöljyä
1½ dl raastettua parmesaania
1tl suolaa
n. 7dl vehnäjauhoja (durum)
maitoa voiteluun
½ dl parmesaania raasteena pinnalle

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Sekoita maitoon hiiva, sokeri, öljy, juustoraaste ja suola. Lisää jauhoja taikinaan vähän kerrallaan käsin vaivaten, kunnes taikina ei enää tartu sormiin. Jatka vaivaamista vielä noin 5 minuuttia. Kohota liinan alla lämpöisessä paikassa noin 45 minuuttia. Jaa taikina 6 osaan ja leivo palleroisiksi. Kohota pellillä 30 minuuttia. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Paista uunissa 12 minuuttia. Voitele paistoajan kuluttua maidolla ja ripottele pinnalle parmesaaniraastetta. Paista vielä 2 minuuttia.


keskiviikko 23. toukokuuta 2018

SOUS VIDESSÄ PEHMITELTY GRILLATTU ENTRECOTE, KUKKAKAALIPIHVI JA CHIMICHURRI

Tämä ruoka kruunasi helteisen viikonlopun. Pihatöissä vietetyn päivän jälkeen grillattu, suussasulava liha, maukas kukkakaalipihvi ja chimichurrin potkaisu tekivät minusta maailman onnellisimman naisen. 

Entrecote onnistuu toki grillissä ilman sous videtäkin. Kukkakaalipihvit tein muuten Glorian Ruoka & Viinin ohjeella, mutta jätin korianterin pois ja lisäsin savupaprikaa, jotta chimichurri ja kukkakaali osuisivat paremmin yhteen.


n. 200g entrecote-pihvi per ruokailija
öljyä
suolaa, mustapippuria

Vakumoi pihvit jokainen omaan pussukkaansa ja aseta sous videhen 54,5 -asteeseen noin kahdeksi tunniksi. Poista vakuumista, sivele pintaan öljyä sekä suolaa ja mustapippuria. Grillaa mahdollisimman kuumassa grillissä noin minuutti per puoli. 


kukkakaalipihvit:

1 iso kukkakaali
1 limetin kuori ja mehu
1 valkosipulinkynsi
½ dl oliiviöljyä
1 tl hunajaa
1 tl suolaa
1 tl paprikajauhetta

Poista kukkakaalista lehdet.
Leikkaa kukkakaalin keskiosasta, varren kohdalta pystysuuntaisesti 
3 kpl n. 2 cm:n paksuisia viipaleita. 
Valmista grillauskastike. Pese ja raasta limetin kuori ja purista mehu. 
Kuori ja hienonna valkosipulinkynsi. 
Yhdistä kaikki ainekset ja sekoita tasaiseksi.

Sivele grillauskastiketta kukkakaalipihveille ja grillaa niitä 
5-10 minuuttia/puoli pihvien koon mukaan. 
Sivele kastiketta pihveille muutaman kerran grillauksen aikana.


chimichurri:

kourallinen korianteria hienonnettuna
kourallinen persiljaa hienonnettuna
1 punainen chili hienonnettuna
2 suurta valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 dl ekstra neitsytoliiviöljyä
1/4 dl punaviinietikkaa
½ tl suolaa
½ tl savupaprikajauhetta
hyppysellinen sokeria

Sekoita yrtit ja mausteet kulhossa.
Lisää öljyä sen verran, että seoksesta syntyy tasainen tahna/kastike.

Maista ja mausta lisää tarpeen mukaan.

CHIMICHURRI

Chimichurri - kastike, jollaista olen tehnyt grilliruualle jo kauan tietämättä, että sille on nimikin!


kourallinen korianteria hienonnettuna
kourallinen persiljaa hienonnettuna
1 punainen chili hienonnettuna
2 suurta valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 dl ekstra neitsytoliiviöljyä
1/4 dl punaviinietikkaa
½ tl suolaa
½ tl savupaprikajauhetta
hyppysellinen sokeria


Sekoita yrtit ja mausteet kulhossa.


Lisää öljyä sen verran, että seoksesta syntyy tasainen tahna/kastike.
Maista ja mausta lisää tarpeen mukaan.

Tarjoile grillatun lihan kanssa.


torstai 27. heinäkuuta 2017

GRILLATTU YRTTIFETA

Niin helppoa, niin hyvää! 
Lisukkeeksi lihalle tai vaikka grillattujen kasvisten kanssa herkuteltavaksi. 
Resepti löytyi jälleen kerran Glorian Ruoka & Viini -lehdestä.


2 pkt (à 200g) fetaa
2 valkosipulinkynttä
4 timjaminoksaa
4 tuoretta oreganonoksaa
3rkl öljyä
1/4 tl mustapippuria

Kuumenna grilli, valmista hiillos tai laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. 
Valuta fetat. Kuori ja viipaloi valkosipulinkynnet.

Ota kaksi reilun kokoista palaa foliota ja sivele ne öljyllä. Nosta fetat folioille. 
Ripottele pinnalle valkosipuli, timjamin- ja oreganon oksat sekä rouhittua mustapippuria. 
Valuta 2 rkl oliiviöljyä päälle. 


Kääri folio tiiviiksi paketiksi. 
Kypsennä grillissä epäsuoralla lämmöllä tai uunissa 20 minuuttia.
Tarjoile grillattujen kasvisten kanssa tai lihan lisukkeena.


Erityisen mukavasti grillatun fetan kanssa sopivat 



sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

IHANAT RUISHAMPURILAISET

Ruishampurilainen on koko perheemme lemppari burgeri. Jopa siinä määrin, että näitä on nyt tullut grillailtua harva se viikonloppu siitä lähtien kun terassi oli vielä lumen peitossa.

Juomasuositukseni on ruisolut, joka vie burgerin tuhdin rukiisen maun ihan uusiin sfääreihin.



3 kpl Ullan Pakarin ruisleipiä
600g naudan burgerjauhelihaa
(tai jotain muuta, laadukasta ja rasvaista naudan jauhelihaa)
suolaa
mustapippuria

3-6 siivua hampurilaisiin tarkoitettua sinihomejuustoa 
tai cheddaria valmiina siivuina (ei sulatejuustoa)
itsetehtyä majoneesia + reilu 1tl La Chinata tulista savupaprikajauhetta
6 pekonisiivua
Puolialastoman kokin maustekurkkuja (tai muita maustekurkkusiivuja)
3 kananmunaa
salaattia
jalapenoja tai grillattuja chilejä
(tomaattisiivuja)
dijonsinappia
srirachaa


Valmista majoneesi ja mausta se savupaprikajauheella. Laita jääkaappiin viilenemään.

Paista pekonit pannulla rapeiksi ja siirrä talouspaperin päälle odottelemaan.


Paista kananmunat pannulla pekonin rasvassa.


Muotoile jauhelihasta kolme suuuuurta pihviä (pihvit kutistuvat paistaessa). 
Älä vaivaa, älä lisää mitään sekaan. 
Muotoile vain jauheliha pihveiksi.
Mausta pinta suolalla ja mustapippurilla (mielellään myllystä).


Grillaa pihvit toiselta puolelta ruskeiksi noin parin minuutin ajan. 
Käännä pihvit ja laita juustosiivut pihvien päälle.
Grillaa taas pari minuuttia, niin että toinenkin puoli ruskistuu ja juusto sulaa.
Pihvi saa (ja mielestäni sen pitääkin) jäädä sisältä punertavaksi.


Grillaa myös tuoreet chilit, mikäli haluat niitä hampurilaiseesi. 
Poista kanta vasta grillaamisen jälkeen.



Grillaa samaan aikaan ruisleivät, aluksi ylätasolla 
ja lopuksi alemmalla - varo, etteivät leivät pääse kärähtämään!

Täytä ruishampurilaisesi.


Nauti välittömästi hyvässä ja rennossa seurassa.
Ruishampurilaisen kanssa maistuu ihan erityisen mainiosti ruisolut.





perjantai 9. kesäkuuta 2017

PAPRIKAISET JAUHELIHAVARTAAT JA COUSCOUSSALAATTI

Helppoa ja nopeaa arkiruokaa kesäiseen keittiöön!


Couscoussalaatti
3dl couscousia
(+3dl vettä)
2 pientä avokadoa kuutioina
puolikas punainen paprika kuutioina
puolikas keltainen paprika kuutioina
pätkä kurkkua kuutioina
1 punainen chili hienonnettuna
kourallinen basilikaa, korianteria ja lehtipersiljaa hienonnettuna
1 kevätsipulin varsi hienonnettuna
pari valkosipulin kynttä raastettuna
loraus soijakastiketta
maun mukaan limemehua
mustapippuria ja itämaista mausteseosta (voit käyttää esim. garam masalaa, juustokuminaa, paprikajauhetta ja kurkumaa makusi mukaan)

Valmista couscous pakkauksen ohjeen mukaan. Kuutioi avokado, paprikat ja kurkku. Hienonna chili, yrtit ja kevätsipuli. Raasta valkosipulinkynnet. Sekoita couscousin sekaan ja mausta soijakastikkeella, limen mehulla sekä valitsemillasi mausteilla. Maistele ja mausta sopivaksi.

jauhelihavartaat (3kpl)
700g naudan jauhelihaa (mielellään rasvaista, yli 15% rasvaa) 
1½tl suolaa
mustapippuria 
2tl tulista savupaprikajauhetta (La Chinata smoked paprika powder - hot)

Sekoita mausteet jauhelihan sekaan, älä vaivaa massaa enempää kuin on tarve. Jaa jauheliha kolmeen osaan ja puristele pötköiksi metallisten vartaiden ympärille. Grillaa pinnalta kauniin ruskeiksi, sisältä hieman punertaviksi.

jogurttikastike
partaäijäjogurttia 
maun mukaan tuoretta, raastettua valkosipulia, limemehua, suolaa ja mustapippuria.

Sekoita mausteet jogurtin sekaan ja anna maustua hetki.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...