perjantai 14. syyskuuta 2018

PHO-KEITTO

Pitkän kaavan mukaan tehdyn vietnamilaisen pho-keiton resepti blogissa jo onkin. Keitto on kuitenkin niin herkullista, että sitä on saatava välillä vähän nopeammallakin aikataululla. Vaikka pitkään keitelty liemi onkin tärkeässä roolissa keiton maussa, tyydyttävään lopputulokseen pääsee vaivattomamminkin.


n.1l vettä
2 rkl härkä/vasikkafondia
1 rkl kokonaisia maustepippureita
2 tähtianista
1 kanelitanko
8 neilikkaa
1 tl korianterin siemeniä
peukalon pään kokoinen pala inkivääriä

2 rkl kalakastiketta
2 kerää nuudeleita
1 naudan sisä/ulkofilepihvi
salottisipuli ohuina siivuina

lisäksi:
mungpavun ituja
thaibasilikan lehtiä
pilkottua kevätsipulia
lime puolitettuna tai lohkoina
korianterin lehtiä
punainen chili siivuina
srirachaa
pho-kastiketta

Kiehauta vesi ja lisää fondi, siivutettu inkivääri ja mausteet. Keitto saa kiehua rauhassa sillä aikaa kun valmistelet muut aineet. Siivuta liha mahdollisimman ohuiksi siivuiksi. Siivuta myös kevätsipulin ja salottisipulin. Keitä nuudelit kypsiksi toisessa kattilassa. Kun liemi on porissut maukkaaksi, siivilöi mausteet ja inkivääri pois, kiehauta uudelleen ja lisää kalakastike.


Aseta lautasen pohjalle nuudeleita, kevätsipulia ja salottisipulia, reunoille raakoja lihasiivuja. Kaada päälle kuumaa lientä niin, että se kypsentää lihan sopivasti. Jos haluaa lihansa kypsempänä, voi lihaa keittää hetken liemessä. Lisää annosten päälle loput tilpehöörit ja anna jokaisen ruokailijan maustaa keittonsa srirachalla ja pho-kastikkeella sekä puristaa joukkoon limemehua.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...