sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

KARITSANLIHAPELMENIT


Pelmenit ovat ikäänkuin venäläisiä tortellineja. Näitä nyyttejä keitetään suolatussa vedessä tai lihaliemessä - lisukkeiden suhteen on ilmeisesti eri suuntauksia. Itse maistoin ensimmäistä kertaa pelmeneitä vast'ikään Tallinnassa smetanan ja jonkin hillon kanssa tarjoiltuna ja mielestäni onnistuin näissä itsetehdyissä pelmeneissä paremmin kuin hyvin.

n.40kpl

Taikina:
5dl vehnäjauhoja
1dl vettä
1 muna
1/2tl suolaa

Täyte:
400g karitsan jauhelihaa
1 iso sipuli
suolaa, mustapippuria
1/2dl vettä

smetanaa
mustaherukkahilloa

Hienonna sipuli täytettä varten erittäin hienoksi ja sekoita se jauhelihaan. Lisää mausteet ja vesi. Sekoita muna, vesi, suola ja jauhot tiiviiksi taikinaksi. Kaaviloi taikina ohueksi (tai tee kuten minä ja rullaa taikina pastakoneen läpi erittäin ohueksi!) ja ota siitä juomalasin avulla pieniä pyörylöitä.
Laita n.1tl nokare täytettä jokaiselle taikinapyörylälle ja sulje puolikuun muotoon.
Nipistä sitten puolikuun päät yhteen. Voit keittää pelmenit tällaisenaan tai paistaa ne nopeasti voissa pannulla ennen keittämistä. Käytä pelmenit mielellään pakastimessa ennen paistamista. Keitä suolalla maustetussa kiehuvassa vedessä tai lihaliemessä 10min, kunnes ne kohoavat pintaan.
Tarjoile haluamallasi tavalla, esim. smetanan ja mustaherukkahillon kera. Itse tarjoilin illallisella lisäksi suolakurkkuja, hunajaa, smetanaa ja tartarpihviä munankeltuaisella, kapriksilla, sipulisiplpulla ja sinapinlehdillä sekä punaviiniä ja vodkaa jäisistä snapsilaseista.

4 kommenttia:

  1. Wau! Hyvältä näyttää ja varmasti maistuikin. Täytyy varmaan taas joskus tehdä noita herkkuja sun innoittamana :P

    VastaaPoista
  2. Oli ihan älyttömän hyviä! Vertailin muutamaa eri reseptiä ja päädyin hyvin lähelle sun antamaasi, kiitos siitä.

    VastaaPoista
  3. Itse päädyn Tallinnassa AINA "ei-keitettyihin" (mitä ne on, rasvassa paistettu?) ja ovat suurinta herkkuani. Ehkä voisin tällä reseptillä testata itse keitettyjä :)

    VastaaPoista
  4. Itse jätin pakastamisen väliin ja paistoin nopeasti pelmenit pannulla minkä jälkeen laitoin ne yksitellen kiehuvaan lihaliemeen - eivät tarttuneet toisiinsa kiinni kuten pakastamattomat ja paistamattomat pelmenit luultavasti olisivat tehneet.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...