sunnuntai 9. tammikuuta 2011

LÄMMIN LEIPÄSALAATTI: ilmakuivattua kinkkua, salaattia, uppomunia ja parmesaania (Jamie Oliverin ohjeella)


4 annosta (tai esim. tuhti lounassalaatti kahdelle)

1 ciapatta tai ranskanleipä
extraneitsytoliiviöljyä
1 kuorittu valkosipulin kynsi viipaleina
merisuolaa ja vastarouhittua mustapippuria
8 viipaletta parmankinkkua tai muuta ilmakuivattua kinkkua tai 12 viipaletta hyvää pekonia
1 sitruunan mehu
4 suurta luomumunaa (erittäin tuoreita)
3 isoa kourallista rucolaa
1 keskikokoinen tammenlehväsalaatti
parmesaania

Pane uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Halkaise leipä ja revi leivän sisus sormenpään kokoisiksi murusiksi uunipellille leivinpaperin päälle. Lorota leivänmurujen päälle oliiviöljyä, lisää valkosipuli ja mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita. Paista uunissa n.10min eli kunnes leipäpalat ovat rapeita.
Nosta kinkku- tai pekoniviipaleet leipämurjen päälle ja laita takaisin uuniin n.5minuutiksi eli kunnes lihakin on rapsakkaa ja kuumaa.
Sekoita sitruunan mehu, 8rkl oliiviöljyä, suolaa ja pippuria. Pane melko iso kattilallinen vettä kiehumaan, älä laita veteen suolaa.
Kun vesi kiehuu, riko sinne neljä munaa. Kokoa munan valkuainen reikääkauhalla keltuaisen ympärille. Keitä 4 minuuttia jos haluat löysiä munia ja kauemmin jos haluat puolikovia. Uppomunat pysyvät paremmin koossa jos ne ovat aivan tuoreita.
Sekoita salaatinlehdet ja kastike isossa kulhossa (Jamien ohjeessa myös leipä sekoitetaan tässä vaiheessa mutta itse en halunnut rapeiden murujen kostuvan) ja jaa neljälle lautaselle. Jaa leipämurut ja lihat salaattien päälle, halkaise kruunuksi yksi uppomuna per annos ja vuoleskele päälle vielä parmesaania.

2 kommenttia:

  1. Oih! Tää kuulostaa kokeilemisen arvoiselta vaikkapa viikonlopun brunssille.

    VastaaPoista
  2. Oli kyllä hyvää. Ensimmäistä kertaa uskalsin kokeilla uppomunien tekoa ja otin vähän liian varmanpäälle ton keittoajan - ei ollut NIIN vaikeaa kuin kuvittelin, mutta ilmeisesti munat olisivat saaneet olla aavistuksen tuoreempia.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...