tiistai 4. tammikuuta 2011

JAMBALAYA

"Mitäs se jambalaya taas olikaan", kysyi mieheni kun ilmoitin tekeväni sitä illalliseksi. En keksinyt muutakaan selitystä, kuin että kyseessä on hyvin pitkälti samanlainen ruoka kuin paella, mutta enemmän Yhdysvaltojen eteläisten osavaltioiden hengessä. Jäihän se sitten häiritsemään, että mistä se jambalaya on kotoisin ja googlettelu paljasti, että olin osunut veikkauksellani lähemmäs totuutta kuin olisin uskonut. Jambalaya oli espanjalaisten uudisasukkaiden versio paellasta uudessa maailmassa, missä paellaan käytetty sahrami oli korvattava jollakin muulla. Tästä tiedosta innostuneena en enää häpeillyt lainkaan sitä että jambalayani muistutti epäilyttävästi paellaa ja uskalsinpa jopa maustaa sen sitruunalla kun siitä puuttui mielestäni kirpeyttä. Yritinpä vielä ihan tarkoituksellisesti saada aikaan rapsakan pinnan, "crust", jota Master Chef Australian tuomarit vaativat kunnolliselta paellalta. Tämä onnistuikin ihan helposti kun antoi jambalayan hautua ja "kuivahtaa pannuun" lopuksi.

Jambalayastakin on useita versioita ja Kreoli/Cajun -vaikutteista voi lukea lisää esim. Wikipediasta. Itse en erityisemmin välitä tämänkaltaisista riisiruuista, joten jos joskus jatkossa vielä teen "jambalayaa", siitä tulee varmasti enemmän minun tyyliseni ruoka jota tuskin voisi edes jambalayaksi kutsua. Chorizon ja kanan yhdistelmä ruuassa toimii mielestäni kuitenkin mainiosti.
600g firebirds -kanankoipia
3 varsisellerin vartta kapeina suikaleina
1 punainen paprika suikaleina
2 sipulia lohkoina
2 valkosipulin kynttä silputtuna
1tl inkiväärijauhetta
2tl chilijauhetta
300g pitkäjyväistä riisiä
9dl kanalientä
pussillinen (n.10kpl) pakastettuja jättikatkaravun pyrstöjä
sitruuna


Laita kanankoivet 175 asteiseen uuniin puoleksi tunniksi. Paista chorizosiivut pienessä öljytilkassa pannulla parin minuutin ajan. Poista pannulta esim. talouspaperin päälle valumaan. Paista chorizoista jääneessä öljyssä selleriä ja paprikaa muutaman minuutin ajan kunnes ne alkavat pehmetä. Siirrä taas pois pannulta esim. talouspaperin päälle.


Jos pannussa ei ole enää öljyä, lisää sitä tilkka ja paista siinä valkosipulia ja sipulia muutaman minuutin ajan. Lisää sekaan chili ja inkivääri, sekoita ja kuumenna minuutin ajan.


Lisää pannulle riisi ja kuullota noin minuutin ajan kunnes riisi on kiiltävää, varo ruskistamasta riisiä, kääntele koko ajan. Lisää hieman kanalientä ja anna imeytyä riisiin sekoittaen koko ajan. Kaada sekaan loppu kanaliemi ja anna kiehahtaa.


Lisää joukkoon kanankoivet uunista, laita kansi päälle ja anna poreilla n.15min kunnes riisi on kypsää. Lisää tarvittaessa vettä. Maista ja mausta makusi mukaan, mutta älä lisää liikaa suolaa, sillä chorizo on todella suolaista. Lisää sekaan varovasti sekoitellen paprikat, sellerit ja chorizo, anna hautua kannen alla vielä muutama minuutti. Lisää lämpöä ja asettele hieman sulaneet jättikatkaravun pyrstöt päälle. Laita vielä kansi päälle ja kuumenna pari minuuttia kunnes pyrstötkin ovat kuumenneet ja riisi saa hieman ruskean, rapsakan "kuoren" pannua vasten. Piristä makua tarjoilun yhteydessä vielä puristamalla päälle mehua sitruunasta.


P.S: Ihan mielettömän täyttävä ja riittoisa ruoka. Ensimmäisellä ruokailukerralla meinattiin haljeta, vaikka saatiin kahteen pekkaan tuhottua vain noin kolmasosa ruuasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...