lauantai 23. huhtikuuta 2011

LOHTA, PARSAA JA HOLLANDAISEKASTIKETTA


Helppo, maukas ja nopea keväinen ruoka (3:lle)!

n. 600g merilohta fileenä
suolaa, mustapippuria
1/2 sitruunaa

nippu vihreää parsaa (n.12 kpl)

3 kananmunan keltuaista
3rkl valkoviinietikkaa
2rkl vettä
1tl mustapippureita
2 laakerinlehteä
200g voita pehmeähkönä ja kuutioituna

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen (höyryuunissa 60% kosteus). Nypi lohesta ruodot ja pyyhi kalafile siistiksi. Leikkaa kolmeen samankokoiseen palaan, asettele palat uunivuoan pohjalle, rouhi päälle suolaa ja mustapippuria. Huuhtele parsat ja kuori ne varovasti nupusta varteen päin. Katkaise puumainen loppuosa varresta. Aseta parsat uunivuuan reunoille kalapalojen viereen ja purista sitruunan mehu sekä kalan että parsojen päälle.
Laita uuniin ja anna paistua n.15min tai kunnes on kypsää (älä ylikypsennä - lohi saattaa kypsyä nopeamminkin jos filee on ohutta). Valmista sillä välin hollandaise.

Mittaa pieneen kattilaan etikka, vesi, laakerinlehdet ja mustapippurit. Kiehuta kokoon kunnes nestettä on jäljellä noin puolet. Anna jäähtyä kädenlämpöiseksi. Laita suurehkoon kattilaan pari senttiä vettä pohjalle. Laita kattilan päälle kuumuudenkestävä kulho. Kulhon pohja ei saa osua veteen. Laita kulhoon munankeltuaiset ja siivilöi sekaan jäähtynyt etikkaseos.
Kuumenna kattilassa oleva vesi hiljaa poreilevaksi ja sekoita koko ajan keltuaisseosta. Lisää voita kuutio kerrallaan koko ajan sekoittaen, anna voin sulaa ennen seuraavan kuution lisäämistä.
Sekoita kunnes kastike on paksua, tasaista ja kiiltävää - täydellistä! Maista ja mausta suolalla makusi mukaan. Tarjoile lohipalan ja muutaman parsatangon kanssa, nauti ruokajuomaksi kuivaa valkoviiniä.

2 kommenttia:

  1. Anonyymi5/5/11 15:28

    Ihania ohjeita. Oletko kokeillut tehdö vihreää parsaan ilman että kuorit sitä? Itse kuorin kans aina ihreätkin parsat mutta jostain kuulin että vain valkoiset parsat kuoritaan ja kappas vaan, ainakin mun mielestä parsat on parempia kuorimatta (eivät niin lötköjä vaan ehkä hieman rapsakampia.)

    VastaaPoista
  2. Olen kyllä aina kuorinut vihreät parsat, voisinpa joskus kokeilla olla kuorimatta! Yritän kyllä pitää kypsennysajan niin lyhyenä että parsat pysyvät napakoina.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...