maanantai 31. tammikuuta 2011

PARMESAANILLA MAUSTETTU PALSTERNAKKAPYREE, BATAATTIKUUTIOITA JA SIIKAA


Kuka väittää ettei arkena ehdi tekemään kunnon ruokaa? Kunnon ruualla tarkoitan nyt itsetehtyä, lisäaineetonta tuoreista raaka-aineista tehtyä herkullista ruokaa. Väitän, että tämä ruoka valmistui yhtä nopeasti ja helposti kuin perunamuusi ja kalapuikot, mutta maistui sata kertaa paremmalle.

1 iso palsternakka
1 iso bataatti
n. 1dl kermaa tai maitoa
kourallinen raastettua parmesaania
muutama nokare voita
ekstraneitsytoliiviöljyä
1 suurehko siikafilee (muutamaan annospalaan paloiteltuna)
suolaa, pippuria
1/2 sitruunan tai 1 limen mehu
tuoretta oreganoa
loraus juoksevaa hunajaa

Kuori palsternakka ja bataatti. Kuutioi ne, ja keitä suolalla maustetussa vedessä muutamia minuutteja, kunnes palsternakka on pehmeää ja bataattikuutiot ovat sopivan kypsiä eli eivät vielä muussaantuvan pehmeitä.

Kuutioiden kiehuessa paista siikafilee sopivina annospaloina kuumalla pannulla nokareessa voita ja lorauksessa öljyä. Mausta suolalla, vastarouhitulla mustapippurilla ja sitruunamehulla.

Valuta juureskuutiot ja nappaa palsternakkakuutiot joukosta pois. Jätä bataattikuutiot kattilaan, mausta suolalla, pippurilla, lorauksella hunajaa ja nakkaa joukkoon vielä voinokare, kuumenna ja sekoita. Soseuta palsternakkakuutiot esim. sauvasekoittimella, sekoita joukkoon nokare voita, parmesaaniraaste sekä makusi mukaan suolaa ja pippuria. Lisää kuumaa kermaa tai maitoa kunnes koostumus on sopivan pyreemäinen.

Annostele palsternakkapyree lautasille, aseta kalapala sen päälle ja viskaa ympärille bataattikuutioita. Koristele oreganon oksilla lorauta halutessasi vielä hieman öljyä sinne tänne. Tarjoile.

6 kommenttia:

  1. Loistavaa! Just mietin, että mitähän tekisi kuhasta huomenna, ja tässä se on.

    VastaaPoista
  2. Joo, tämä oli hyvää! Tästä sai vielä uuden lisukkeen repertuaariin.

    VastaaPoista
  3. Kivakivakiva että maistui! Kylläpä piristi päivääni :).

    VastaaPoista
  4. Näyttää herkulta. Jos sua on purassut leivonta kärpänen niin miten se ruuanlaittokärpänen puraisis mua!??

    VastaaPoista
  5. Lähdin tätä tekemään skeptisen optimistisesti ja pojat, että oli hyvää. Jätin voin pois palsternakkapyreestä ja tein reippaasti enemmän bataattia. N-A-M! Ja unohdinpa sitten lisätä ostamaani tuoretta oreganoa... Oikeasti lyö laudalta monet ravintola-annokset ja on vieläpä tosi helppo tehdä.

    Ainut huono puoli on, että siika on törkeän kallista. :P

    VastaaPoista
  6. Iso kiitos kokeilurohkeudesta ja kommentista Galaxy <3! Just tää on maailman parasta; kun keksii että helposti ja nopeasti saa herkullista terveellistä ruokaa ja saa sitten jonkun muunkin kokeilemaan ja yllättymään :).

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...