sunnuntai 5. syyskuuta 2010

RAPEA KALASALAATTI

1 sitruunaruohon varsi (valkoinen osa) pilkottuna (tai 1kukkurallinen tl sitruunaruohomurskaa)
4 thaichiliä
1 valkosipulin kynsi
1rkl kalakastiketta
2rkl limettimehua
2rkl palmusokeria (käytin ruokosokeria)
1/4tl jauhettua kurkumaa

300g vaaleaa kalaa fileenä (käytin pangasiusta)
1rkl merisuolaa
maapähkinäöljyä paistamiseen
3 tomaattia paloiteltuna 4-6 lohkoon
2 banaanisalottisipulia ohuina viipaleina
1 pieni punasipuli ohuina lohkoina
pieni kourallinen korianterin lehtiä
2rkl maapähkinöitä pilkottuna

Survo morttelissa kastiketta varten sitruunaruoho, chilit ja valkosipuli tahnaksi. Lisää kalakastike, limettimehu, sokeri ja kurkuma. Sekoita kunnes sokeri liukenee.
Esilämmitä uuni 180 asteeseen. Kuivaa kalafileet ja pyöräytä ne merisuolassa. Aseta uuniritilälle ja paista noin 20min. Anna jäähtyä ja hienonna monitoimikoneella tai haarukalla pieneksi leivän sisustaa muistuttavaksi muruseksi.

Laita kulhoon tomaattilohkot, salottipipulisiivut, punasipulilohkot, korianterin lehdet ja maapähkinät sekä puolet kastikkeesta ja sekoita hyvin.
Kuumenna öljy pannussa ja pudota pieni nokare kalaa öljyyn. Jos se alkaa sihistä heti, öljy on sopivan kuumaa. Lisää tällöin loput kalamurut ja paista rapeaksi (noin minuutti). Poista kalamurut öljystä reikäkauhalla ja valuta ylimääräinen öljy pois talouspaperin päällä.

Siirrä salaatti tarjoilulautaselle ja ripottele pinnalle kalamurut. Lisää loppu kastike vasta juuri ennen tarjoilua, jotta kalamuruset eivät pehmene.

1 kommentti:

  1. Nam näyttää hyvältä. Ja lukihärönen taas täällä lukee mitä sattuu, mä meinaan luulin että kyseessä on kanasalaatti :D

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...