sunnuntai 19. syyskuuta 2010

PARSAA, ANJOVISTA, SITRUUNAA JA PEKONIA (Jamie Oliverin ohjeella)

2:lle

n.12 vihreää tuoretta parsaa
2 siivua pekonia (tai pancettaa)
2 oksaa tuoretta rosmariinia
2-4 anjovisfileetä
1/2 sitruuna
neitsytoliiviöljyä
nokare voita
(suolaa, mustapippuria)

Laita uuni kuumenemaan 220 asteeseen. Katkaise parsoista puumainen tyviosa ja kuori parsat varovasti nupusta eteenpäin.
Tee parsoista kaksi nippua, lisää nippuihin rosmariinin oksa ja kietaise nippujen ympärille pekonisiivut. Kiepauta parsojen väliin anjovisfilee (tai kaksi, jolloin suolaa ei mielestäni tarvita ollenkaan). Laita niput pieneen uunivuokaan (itse laitoin uunin kestävään pannuun jolla paistoin pekoneihin nopeasti pinnan ennen uuniin laittamista), lisää pannulle puolikas sitruuna leikattu puoli vuokaan päin, lorauta päälle hieman oliiviöljyä ja laita uuniin muutamaksi minuutiksi. Ota vuoka uunista ja lisää uunivuokaan voi, purista paistunut sirtuuna sekaan ja mausta (suolalla ja) rouhaisulla mustapippuria. Aseta niput tarjoiluastioilleen ja kaavi päälle kastikkeeksi vuokaan sekoittunut voi, sitruuna ja anjovis - näiden ja pekonirasvan yhdistelmä toimii täydellisesti. Tarjoile heti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...