maanantai 6. syyskuuta 2010

VIHREÄKSI JÄÄNYT PUNAINEN POSSUCURRY

Viimeisimmän Thaimaanmatkamme jälkeen innostuin kokeilemaan currytahnojen valmistamista itse. Hyvä puoli itsetehdyissä tahnoissa on tuore ja itse säädeltävissä oleva maku, mutta kokeilut vievät jonkin verran sekä aikaa että vaivaa ja lopputulos voi harjoitteluvaiheessa olla koominen. Halusin välttämättä kokeilla punaisen currytahnan tekemistä itse, vaikka kaupan tahna on varsin käyttökelpoista ja kaapista olisi löytynyt Thaimaan tuliaisena tuotua tahnaakin. Tahnan valmistuksessa värin salaisuus on chileissä - punaiseen tahnaan käytetään makuna pienempiä chilejä ja värinä reilummin miedompia isoja chilejä. No eihän meidän varastoista löytynyt kuin yhden kokoisia chilejä, joten tahna jäi vihreäksi. Pakkasesta löytyi vielä thaimunakoisoja ja vihreitä pippuriterttuja. Thaimunakoisot voi korvata tavallisella kuutioidulla munakoisolla. Sovelsimme ohjetta muilta osin hieman, käytimme vähän enemmän kookosmaitoa kuin alkuperäisessä reseptissä ja puolet enemmän currytahnaa. Maku oli ihan ok, mutta myönnettäköön että tällä kertaa kaupan tahnalla olisi varmasti saanut paremman lopputuloksen!



1/2dl kookoskermaa
2(-4)rkl punaista currytahnaa
3rkl kalakastiketta
1 1/2rkl ruokosokeria
500g vähärasvaista porsaanlihaa ohuina suikaleina
5dl kookosmaitoa
2 kourallista thaimunakoisoja
kourallinen tuoreita vihreitä pippuriterttuja
7 kaffirlimen lehteä
2 pitkää punaista tuoretta chiliä ohuina viipaleina


Kaada kookoskerma wokkipannuun ja keitä n. 5min kunnes öljykerros erottuu. Lisää currytahna. Sekoita hyvin ja kypsennä tuoksuvaksi. Lisää kalakastike ja sokeri. Kypsennä vielä pari minuuttia tai kunnes seos alkaa tummentua. Lisää porsaanliha, hämmennä 5-7minuuttia. Lisää kookosmaito ja keitä viitisen minuuttia, lisää sitten munakoisot ja pippurit ja kypsennä toiset viitisen minuuttia. Lisää vielä kaffirlimen lehdet, maista ja mausta tarpeen mukaan lisää. Siirrä curry tarjoiluastiaan ja ripottele päälle chiliviipaleita.


Punainen currytahna
(alkuperäinen ohje - omat muutokset suluissa)

3-4 pitkää (n.13cm) kuivattua chiliä
8-10 pientä (n.5cm) kuivattua chiliä tai 10 tuoretta pientä punaista chiliä ilman siemeniä
2 sitruunaruohon vartta hienonnettuna, vain valkoinen osa
2,5cm pituinen pala galangaa hienonnettuna (=2 kukkurallista tl galangamurskaa)
4-5 hienoksi silpuksi leikattua kaffirlimen lehteä
4-5 valkosipulin kynttä hienonnettuna
3-4 salottisipulia hienonnettuna
5-6 korianterin juurta hienonnettuna (käytin jauhettua korianteria 2 reilua tl)
2tl katkarapukastiketta (käytin 2tl kalakastiketta)
1tl paahdettuja, jauhettuja korianterinsiemeniä

Liuota kuivattuja chilejä kuumassa vedessä kunnes ne pehmenevät.
Poista siemenet ja hienonna. Survo morttelissa chilit, sitruunaruoho, galanga, ja kaffirlimen lehdet tahnaksi (itse laitoin sipulitkin tässä vaiheessa). Lisää loput ainekset ja survo tasaiseksi tahnaksi. Voit vaihtoehtoisesti käyttää tehosekoitinta tahnan valmistamisessa. Tahna säilyy käyttökelpoisena jääkaapissa ilmatiiviiseen purkkiin säilöttynä 2vko, pakastimessa 2kk.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...