torstai 4. lokakuuta 2012

TAPAS- JA SANGRIAILTA

Emännöin viikko sitten illanviettoa Espanja-teemalla. Halusin tarjota tapaksia ja sangriaa, vaikka niitä olenkin aika niukasti harjoitellut. Suureksi riemastuksekseni löysin Citymarketista espanjalaista ilmakuivattua kinkkua (jamon serrano), chorizoa ja manchego-juustoa, joten ainakaan ainesten autenttisuudesta illanvieton onnistuminen ei kiikastanut.


Sangrian maun muistan hämärästi jostain kultaiselta 90-luvulta, ensimmäisiltä ulkomaanmatkoiltani Teneriffalta. Olen tämän petollisen janojuoman valmistamista joskus yrittänyt kotonakin, mutta tulos oli katastrofaalinen ja otin paineita hyvän sangriareseptin löytämisestä. Reseptin googlettelun ongelma on se, että jokainen resepti on erilainen.

Sangria on juoma, joka sekoitetaan baarin alkoholitarjonnan jämistä. Turistikohteissa näin saadaan hyödynnettyä huonoimmatkin viinit ja muut lirut. Lähtökohtaisesti siis voisi olettaa, että valitsemalla kunnollisen viinin voi säästää paljon vaivaa maun siedettäväksi säätämisessä. Reseptistä riippuen punaviiniin sekoitetaan jotain vahvempaa alkoholia (konjakki, viski, martini...), limonadia, mehua, sokeria ja/tai soodaa. Sangria tarjoillaan kannusta, jossa on hedelmäsiivuja ja runsaasti jäitä. Yksinkertaisimmillaan onnistuin sangriassa näin:

SANGRIA(1½l)

½ pll punaviiniä
n.½ l sitruunalimonadia (esim.Sprite)
n.½ dl konjakkia
appelsiinisiivuja
kourallinen tummia, kivettömmiä viinirypäleitä
(+ makusi mukaan esim. omena/päärynäsiivuja)
paljon jäitä

Laita hedelmäsiivut kannuun ja kaada alkoholijuomat päälle. Lisää limonadi ja jäät juuri ennen tarjoilua.



VUOHENJUUSTOLLA TÄYTETYT PAPRIKAT

1 prk (350g valutettua) säilöttyä, kuoretonta, paahdettua paprikaa (Royal Tsatsoulis)
200g pehmeää vuohenjuustoa
1 pieni valkosipulin kynsi hienonnettuna
kourallinen yrttejä silputtuna (sileälehtistä persiljaa, basilikaa)
suolaa, pippuria

Sekoita hienonnetut yrtit ja valkosipuli vuohenjuuston sekaan. Mausta makusi mukaan suolalla ja pippurilla. Valuta paprikat ja leikkaa niistä saman kokoisia suorakaiteen muotoisia paloja. Aseta nokare täytettä jokaiselle suorakaiteelle ja kääri paprikapala rullalle niin, että täytettä on tasaisesti koko matkalla rullassa. Kääri rullat elintarvikekelmuun tiiviisti ja anna vetäytyä jääkaapissa mielellään muutama tunti. Rullat pysyvät tämän jälkeen kasassa itsestäänkin, mutta voit tökätä cocktailtikun niihin varmuuden vuoksi.



TUOREJUUSTOLLA TÄYTETYT KESÄKURPITSARULLAT

2 suurta kesäkurpitsaa
1 iso valkosipulin kynsi
oliiviöljyä
suolaa ja pippuria
kourallinen ruohosipulia
200g maustamatonta tuorejuustoa
muutama öljyyn säilötty aurinkokuivattu tomaatti

Leikkaa pestyistä, kuorimattomista kesäkurpitsoista esim. juustohöylällä ohuita, pitkiä siivuja. Silppua valkosipuli. Kuumenna pannussa öljyä ja lisää öljyn sekaan osa valkosipulista. Paista kesäkurpitsasiivuja hetki molemmin puolin, niin että ne pehmenevät. Siirrä sivuun valumaan esim. talouspaperin päälle ja mausta kevyesti suolalla ja pippurilla. Paista siivut useammassa erässä vaihtaen aina välissä öljyä ja lisäten hieman valkosipulia. Anna siivujen jäähtyä.

Hienonna aurinkokuivatut tomaatit hyvin hienoksi tai sekoita monitoimikoneessa tuorejuustosta ja tomaateista tasainen massa. Lisää suolaa, pippuria ja hienonnettu ruohosipuli. Laita jäähtyneen kesäkurpitsasiivun päähän nokare tuorejuustoseosta ja rullaa kääröksi. Vetäytyessään rullat pysyvät kiinni itsestään, mutta voit kiinnittää ne myös cocktailtikulla.



UUNITORTILLA

1 valkosipulin kynsi hienonnettuna
2 kevätsipulia silputtuna
1 vihreä paprika siemenet poistettuna ja pieniksi kuutioiksi leikattuna
1 punainen paprika siemenet poistettuna ja pieniksi kuutioiksi leikattuna
n. 170g keitettyä perunaa pieniksi kuutioiksi leikattuna
6 luomukananmunaa
1dl smetanaa
200g raastettua cheddaria (tai parmesaania)
pieni kourallinen hienonnettua ruohosipulia
suolaa ja pippuria

Keitä ensin perunat, anna niiden jäähtyä ja kuutioi ne. Esilämmitä uuni 190 asteeseen. Vuoraa 18x25cm kokoinen uunivuoka leivinpaperilla. Lorauta paistinpannuun oliiviöljyä ja kuullottele siinä hienonnettua valkosipulia ja kevätsipulia sekä paprikakuutioita noin 10min, kunnes ne alkavat pehmetä. Älä ruskista. Anna jäähtyä ja lisää perunoiden sekaan.

Vatkaa munat, smetana, juusto ja ruohosipuli isossa kulhossa. Sekoita jäähtyneet kasvikset munaseokseen ja mausta suolalla sekä pippurilla. Kaada seos uunivuokaan ja levitä tasaiseksi. Paista uunissa n.30-40minuuttia, kunnes seos on kullanruskea ja kauttaaltaan hyytynyt. Ota tortilla pois uunista ja anna jäähtyä täysin. Leikkaa tortilla suupalan kokoisiksi kuutioiksi.



CHORIZOEMPANADILLAT

125g kuorittua chorizo-makkaraa
250g valmista voitaikinaa
1 kananmuna vatkattuna
(paprikajauhetta)

Leikkaa chorizo pieniksi kuutioiksi. Kauli voitaikina ohueksi ja leikkaa siitä esim. juomalasin reunan avulla ympyröitä. Kauli lopputaikina kevyesti uudelleen ja tee siitä taas ympyröitä. Laita jokaiselle taikinaympyrälle pieni nokare chorizokuutioita. Kostuta taikinaympyrän reunat kevyesti vedellä ja sulje ympyrät puolikuun mallisiksi. Koristele ja kiinnitä reunat vielä haarukan piikeillä. Voit säilyttää empanadilloja jääkaapissa paistamiseen saakka leivinpaperin päällä.


Sivele ennen paistamista empanadillat munalla ja paista 200-asteisessa uunissa 10-15 minuuttia. Voit ripotella päälle vielä paprikajauhetta. Tarjoa kuumina tai lämpiminä.



MINILIHAPULLAT

1 pieni sipuli
1 valkosipulin kynsi
kourallinen sileälehtistä persiljaa
suolaa, pippuria, paprikajauhetta, ripaus chilijauhetta
400g jauhelihaa
3rkl korppujauhoja
1 kananmuna

Hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuullota niitä paistinpannulla öljyssä kunnes ne ovat pehmeitä. Jäähdytä. Pane jauheliha kulhoon ja sekoita joukkoon jäähtyneet sipulit, korppujauho, hienonnettu persilja, mausteet ja muna. Sekoita tasiaseksi massaksi ja muotoile hyvin pieniksi lihapulliksi. Paista kuumalla pannulla kypsiksi.



PUNAINEN MOJOKASTIKE

pari viipaletta kuivahtanutta vaaleaa leipää
1 punainen paprika
2-3 valkosipulin kynttä
2 punaista chiliä
2tl paprikajauhetta
1/4tl juustokuminaa
1dl oliiviöljyä
2-4rkl punaviinietikkaa

Kuumenna uuni niin kuumaksi kuin mahdollista. Laita kokonainen paprika uuninkestävään astiaan ja paahda uunissa kunnes sen kuori on musta. Anna hieman jäähtyä, halkaise, poista siemenet ja vedä kuori irti. Heitä siistitty paprika monitoimikoneeseen ja lisää sinne aavistuksen verran vedessä pehmennetty leipä, hienonnettu valkosipuli ja mausteet. Sekoita tasaiseksi massaksi, lisää oliiviöljy ja punaviinietikkaa. Sekoita, maista ja mausta tarpeen mukaan.



Näiden lisäksi tarjosin paistettuja pekoniin käärittyjä taateleita (useampienkin bileiden hitti, josta en ikinä muista napata kuvaa), ilmakuivattuun kinkkuun (jamon serrano) käärittyä hunajamelonia, manchego-juustoa ja kaupan valmista gazpachoa shotteina. Parempaa gazpachoa saa toki itse tekemällä, mutta metsästysleskiviikkoni aikana resurssini eivät riittäneet enempään. *Marttyyr*



15 kommenttia:

  1. Nostan hattua, upea menu! Oletan, että tähteitä ei juuri vierailtasi jäänyt... ;-)

    VastaaPoista
  2. Kiitos monista hyvistä vinkeistä! Suunnittelen tässä juurikin vastaavaa illanviettoa. :D

    VastaaPoista
  3. Anonyymi2/8/13 15:56

    Nyt on pakko järjestää se kauan suunniteltu tapas-ilta itsekin!

    VastaaPoista
  4. Pakko testata näitä! Nami! Ihania reseptejä täällä sun blogissa :)

    VastaaPoista
  5. Hei, mistä löytää paahdettuja säilöttyjä paprikoita. Kävin Stockmannilla ja Prismassa, kummassakaan ei ollut.

    VastaaPoista
  6. Olen löytänyt Prismastakin, mutta Citymarketista pitäisi ainakin löytyä. Samassa hyllykössä on aurinkokuivattuja tomaatteja, kapriksia ym. säilykkeitä :).

    VastaaPoista
  7. Hei!

    Monelleko hengelle nämä ohjeet suunnilleen riittävät? Suunnittelen tapas-pöytää valmistujaisjuhliin, joihin tulee ainakin parikymmentä henkeä.

    VastaaPoista
  8. Kuudelle tein ruuat, empanadilloja ja tortillaa olisi riittänyt ehkä 10-15:lle.

    VastaaPoista
  9. Hei kiitti näistä tapas-vinkeistä! Näillä saa ihanan illan järjestettyä. :)

    VastaaPoista
  10. Wau! Jo on herkkua!

    VastaaPoista
  11. Tuo mojo-kastike on loistava! Söimme eilen likimain identtisen menun ja se todellakin on hyvä.

    VastaaPoista
  12. Käytitkö empanadilloihin raakamakkaraa?

    VastaaPoista
  13. Anonyymi9/1/16 19:54

    Hei! Säilyyköhän nuo kesäkurpitsa ja paprika rullat nättinä ja hyvinä yön yli jääkaapissa?

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...