Tallinnan ravintolatarjonta on muuttunut huikeasti viime vuosien aikana. Houkuttelevia ja tasokkaita ravintoloita on ilmestynyt kuin sieniä sateella. Näitä vertaillessa huomio kiinnittyy helposti hinta-laatutasoon. Tallinnassa on mahdollista herkutella fiinimminkin kohtuuhintaan. Mikä sitten kenellekin on kohtuullinen hinta, on asia erikseen. Me haimme ravintolaa, josta saisi herkullista ja laadukasta, kekseliästä ruokaa.
Lyhyttä matkaa pikaisella aikataululla suunnitellessa tärkeää oli tehdä pöytävaraus ajoissa. Useiden vinkkien perusteella parhaiden ravintoloiden illallispöydät kannattaa varata jo viikkoja etukäteen. Me saimme pöytävaraukset ongelmitta viikkoa ennen matkaa - tosin etunamme oli se, että saavuimme Tallinnaan torstaina - viikonloppuisin suositut ravintolat ovat varmasti täynnä.
Tukikohdaksemme valitsimme Nordic Hotel Forumin, jonka olemme jo aiemmin testanneet mukavaksi ja siistiksi. Se sijaitsee mukavan kävelymatkan päässä vanhan kaupungin ja sataman välissä. Hotellin aamupala saa minulta erityismaininnan - monipuolinen valikoima raikkaita ja vähän erikoisempia salaatteja sekä lämpimiä ruokia, kaloja ja juustoja, joilla kaikilla saisi mahansa täyteen vaikka koko päiväksi.
RATASKAEVU 16
http://rataskaevu16.ee/fi/
Odotukset olivat korkealla, kun ensimmäisenä iltana tallustelimme kohti Rataskaevua. Ravintolaa oli ylistetty niin TripAdvisorissa, blogeissa kuin Facebookissakin. Ravintola vaikutti viihtyisältä. Meidät ohjattiin pienehköön, tunnelmallisen hämärään ruokasaliin. Pöydät olivat yhtenäisessä tilassa, mutta sijoiteltu niin, että tunnelma oli sopivan yksityinen ja romanttinenkin. Meidän pöytämme tosin sijaitsi lasten leikkinurkkauksen vieressä, mikä vei vähän pisteitä romantiikalta, mutta lapsia ei ravintolassa arkena illallisaikaan näkynyt. Kahdeksan aikaan illalla salin kaikki pöydät olivat kuitenkin täynnä ruokailijoita.
Palvelu oli todella ystävällistä. Otimme alkuun vodkapaukut ruokahalua herättelemään. Punaviinin valinta oli helppoa: Valpolicellat ovat lemppareitani, eikä viinilistaa tarvinnut kauaa tuijotella, kun sieltä yksi Valpolicella pomppasi silmille. Ruokien odottelussa kului tovi, mutta viihtyisässä ympäristössä se ei haitannut - tunnelma oli sopivan rento ja puheensorina mukavan tasaista. Alkuun pöytään tuotiin ihanaa, pehmeää kurpitsaleipää sekä pikkuruiset "terveiset keittiöstä".
Alkuruuaksi mieheni valitsi paahdettuja nahkiaisia uppomunalla ja rucolalla.
Itse otin naudan sisäfileetä avokadon kanssa.
Alkupalat olivat sopivan kokoisia. Etenkin oma annokseni oli lisäksi kuvankaunis. Maulta olisimme odottaneet ehkä hieman enemmän, ainakin ravintolan saamiin kehuihin nähden. Annokseni oli kyllä maukas, mutta wasabi (vaiko piparjuuri?) hallitsi annoksen makua niin vahvasti, että se peitti tyystin alleen ihanien kastikkeiden ja etenkin lihan maun.
Pääruuaksi puoliso tilasi viinissä haudutettua karitsan niskaa mustilla linsseillä, savoijinkaalilla, sekä rosmariini-punaviinikastikkeella. Annos oli oikein maukas ja liha mureaa.
Itse olin etukäteen haikaillut listalta saksanhirven entrecotea, mutta sitäpäs ei paikanpäällä listalta löytynytkään. Valitsin uunissa haudutettua hirven lihaa, selleripyreetä, punajuurta, porkkanaa ja mustaherukkakastiketta. Annoksessani liha oli turhan kuivaa, ja ainakin miehen ruokaan verrattuna hieman mautonta.
En missään nimessä voi sanoa kokemusta pettymykseksi, mutta ruoka oli annosten kauneutta lukuunottamatta aika tavanomaista. Olisin kaivannut kaiken hehkutuksen perusteella ruuilta vähän enemmän kekseliäisyyttä tai yllättävyyttä. Ehkä odotukseni ravintolaa kohtaan olivat ihan liian korkealla, koska ruoka oli kuitenkin maistuvaa ja hyvin valmistettua ja illallinen oli oikein miellyttävä.
Vanhankaupungin sydämessä sijaitsevalta, suositulta ravintolalta voisi odottaa kiskurihintoja. Hinta-laatusuhde oli kuitenkin omasta mielestäni kohdallaan - loppulasku oli 85e.
Tyytyväisinä ja vatsat täynnä nukutun yön jälkeen heräsimme aikaisin nauttimaan hotellin monipuolisesta aamupalasta ja lähdimme nauttimaan aurinkoisesta päivästä kävellen rauhassa vanhankaupungin kaduilla. Hiljalleen suunnistimme kohti lounaspaikkaa. Rautatieaseman tuolla puolen, karun ja graffiteilla peitetyn teollisuusalueen uumenissa sijaitsi tämä pieni helmi, jonka puoliso oli saamansa suosituksen perusteella valinnut lounaspaikaksemme.
F-HOONE
http://www.fhoone.ee/en/
F-hoone oli selvästi lounaspaikkamatskua ja sopi tunnelmaltaan mahtavasti ympäristöönsä teollisuusalueen keskelle. Hallimaisessa, korkeassa tilassa ei ollut juurikaan romanttista yksityisyyttä, mutta sisustus oli hauska ja viehättävä. Toki iltahämärällä tunnelma olisi voinut olla aivan erilainen.
Ruokailusali on kaksiosainen ja toinen, hieman privaatimpi osio oli tehty täyteen pöytävarauksia. Meillä varausta ei ollut, mutta vapaa pöytä löytyi helposti. Olimme jo etukäteen päättäneet syödä ruishampurilaiset, ja vaikka vatsa oli edelleen täynnä illalliselta ja aamupalalta, emme luopuneet suunnitelmastamme. Ruokalistan simppeli koruttomuus sopi ravintolan tyyliin. Ruokajuomaksi valitsimme ruisoluet. Nappivalinta!
Hampurilainen, "Furger", ylitti odotukseni. Pehmeän ruisleivän sisältä pullottava aberdeen-anguspihvi oli herkullinen ja mehevä, persilja-chiliaioli myhäilyttävän maukasta. Palsternakka- ja porkkanaranskalaiset toivat annokseen kivaa vaihtelua hampurilaisannokseen, joskin minulta suurin osa niistä jäi syömättä, kun vatsani täyttyi pelkästä hampurilaisesta äärimmilleen. Kertakaikkisen ilahduttava lounas!
Palvelu oli ihan ok, melko neutraalia. Ei ynseää, muttei ylitsevuotavan ystävällistäkään. Kahdesta ruishampurilaisannoksesta ja kahdesta ruisoluesta pöytäämme tupsahti 25e lasku, mikä on annosten kokoon ja laatuun nähden varsin tyydyttävä ellei suorastaan edullinen hinta, vaikka jälkeen päin kuulinkin ravintolan hintojen nousseen entiseen verrattuna.
Lounasta sulattelimme vaappuen ähkyinä kohti Lennusadam-merimuseota. Parin kilometrin kävelymatka aurinkoisessa säässä oli miellyttävä, koska reitti kulki Kalamajan kaupunginosan vanhojen ja ränsistyneiden, mutta pittoreskien puutalojen keskellä. Merimuseo on avattu keväällä 2012 ja se sijaitsee ensimmäisen maailmansodan aikana rakennetuissa, entisöidyissä vesilentokonehalleissa. Valtavan hallin hämärässä tunnelmassa portaita ylös ja alas kavutessani aloin voida hieman pahoin. Taustalla humisevat ääniefektit, vatsassani pakottava ruishampurilainen, rappuskammoni ja luultavasti myös edellisenä iltana nautittu alkoholi aiheuttivat kohtalaista huimausta ja jouduin lepuuttelemaan tasaisin väliajoin istuen museon penkeillä. Mielenkiintoisin, joskin rappuskammon lisäksi ahtaan- ja suljetun paikan kammosta kärsivälle ahdistavin nähtävyys museossa oli vanha sukellusvene Lembit. Ei mikä tahansa pikkubotski, vaan hippusen vajaat 60m pitkä, ennen toista maailmansotaa rakennettu sota-alus.
Auringon jo alkaessa kääntyä laskusuuntaan lähdimme takaisin kohti hotellia. Päivälenkkimme oli yhteensä noin kuuden kilometrin mittainen, ja parin kilometrin paluumatka tuntui ikuisuudelta kenkieni alkaessa hiertää jalkoihini useampiakin matkamuistoja. Perille päästyämme korkkasimme kuohuviinin ja lepuutimme väsyneitä jalkojamme pelaillen korttia ja Bezzerwizzerin matkaversiota. Illalliselle ei onneksi tarvinnut taivaltaa kauas, sillä ravintolaan oli matkaa 400m.
KAKS KOKKA
http://kakskokka.ee/en/
Tällä kertaa olin asettanut odotukseni hieman realistisemmalle tasolle. En kaivannut enää niinkään mullistavia elämyksiä, kuin Rataskaevulta oletin. Kaks Kokasta puuttui tietynlaista yksityisyyttä. Avara tila, melko kirkas valaistus ja lähekkäin sijaitsevat pöydät eivät luoneet kovin romantisia puitteita, mutta tunnelma oli rento. Palvelu oli todella ystävällistä olematta mitenkään imelää tai teennäistä. Pari mokaakin kuitenkin mahtui palveluun mukaan.
Aperitiiviksi tilasimme lempidrinkkini, negronin.
Toivomamme viini oli päässyt loppumaan. Tarjoilija onneksi suositteli toista viiniä, joka sattui olemaan toinen vaihtoehtomme valitessamme ruokajuomaa. Ensimmäinen pikkukömmähdys palvelussa tapahtui viinin maistattamisessa. Tarjoilija toi ehdottamansa viinin ja kaatoi sitä lasiin maistettavaksi. Miehen todettua viinin olevan kunnossa tarjoilija toi samaa viiniä uuden pullon, muttei maistattanut sitä lainkaan. No, onneksi sekin pullo oli kunnossa.
Alkupalaksi mies tilasi sulatettua Provolone-juustoa prosciutolla, marinoiduilla sienillä ja herkkusienillä. Sain maistaa annoksesta pienen, suussasulavan herkullisen makupalan.
Minä valitsin listalta kevyesti suolattua hirven lihaa piparjuurella, taimenen mädillä, savustetulla munankeltuaisella ja jäkälällä. Nerokasta, herkullista, ihanaa! Nyt annoksista löytyi niin ulkonäköä, makua, kaipaamaani kekseliäisyyttä kuin makujen tasapainoakin.
Tunnelma ja odotukset alkoivat uudelleen kohota. No joo, osuutta asiaan oli varmasti drinkeilläkin. Piipahtaessani toilettitiloissa mies oli päättänyt yllättää minut välidrinkillä. Pöydässä odotti kaksi lasillista kirkasta juomaa. Grappaa? Veikkaukseni pohjautui lasin muotoon. "Ei. Maista ja arvaa!" myhäili mies. Pyörittelin juomaa hetken suussani ja tunnistin maun ihan selvästi, en vain millään saanut päähäni mikä se on. Piparjuuri! Lasissani oli piparjuurivodkaa! Hauska suunpuhdistaja alku- ja pääruuan välissä ja sopi mainiosti alkupalani makuihin.
Pääruuaksi mies tilasi lammasta palsternakkapyreellä, marinoiduilla tomaateilla ja portviinikastikkeella. Itse en oikein osannut tehdä valintaa parin annoksen välillä ja päädyin tilaamaan "tylsästi" entrecoten punaviinireduktiolla ja salaatilla. Kun pääruuat saapuivat pöytään, annokseni oli väärä. Tarjoilija vei väärän annoksen pahoitellen pois, mutta jätti miehen ruuan pöytään jäähtymään ja odottamaan minun annostani. Mies huomautti asiasta ja ystävällinen tarjoilija vei miehenkin annoksen lämmittelemään.
Molemmat pääruuat olivat hyviä. Lammasannoskaan ei ollut kuivahtanut odotellessaan.
Oma annokseni oli kyllä vähän tylsä verrattuna mahtaviin alkupaloihin ja miehen pääruokaan, mutta entrecote oli hyvin kypsennetty ja suli suuhun.
Emme yleensä syö ravintolassa jälkiruokia, mutta nyt halusimme saatella ihanan illallisen makeaan päätökseensä. Tilasimme yhteiseksi yhden annoksen katajaista crème brûlèetä gin tonic -geelillä ja "juopotelleilla marjoilla". Todella mukava päätös illalliselle! Puolikas annos oli varsin riittävä tyydyttämään jälkiruokahaluni. Jälkiruuan kanssa nautimme vielä lasilliset makeaa kuusenkerkkälikööriä, joka sekin sopi loistavasti jälkiruuan makuihin.
Kaks Kokka oli onnistunut siinä, missä Rataskaevu oli vain hiponut rimaa. Yllättäviä makuja, jotain uutta ja jännittävää. Jotain sellaista, mitä ei tulisi ensimmäisenä mieleen kokkailla kotikeittiössä. Pääruokien tarjoilussa tapahtuneesta sekaannuksesta ja odottelusta johtuen loppulaskusta hyvitettiin tilaamamme välidrinkit. Illalliselle jäi hintaa 136e. Ottaen huomioon ruokien tuottama nautinto ja juomien määrä, näin mahtavasta kokonaisuudesta tuon hinnan maksaa tällaisessa ravintolassa ihan nyrpistelemättä.
 |
| Paluumatkalla fiilistelin viime kesän Ahvenanmaanmuistoja Stallhagenin parissa. |
Mikä mukava ja herkullinen pakomatka! Onneksi sain todella paljon hyviä suosituksia Tallinnan ravintoloista - en malta odottaa, että pääsemme uudelleen karkaamaan arjesta ja testaamaan uusia iloisia yllätyksiä!
