tiistai 17. tammikuuta 2017

APPELSIINI-FENKOLILOHI, FENKOLIPERUNAT JA APPELSIINI-KEVÄTSIPULIKASTIKE

Ideapankkini käyttötili on hetken aikaa ollut miinuksella. Ruokaohjeita on kaiveltu netistä, reseptikirjoista ja oman blogin syövereistä, mutta uusia omia neronleimauksia on syntynyt kohtalaisen vähän. Kunnes aloin haaveilla appelsiinilohesta. Tämä ruoka on tehty täysin fiilispohjalta ja näppituntumalla, joten ainesten määrät saattavat vähän heitellä. Lopputulos on kuitenkin mainio.


1kg ruodoton lohifile
2rkl fenkolinsiemeniä
2tl savusuolaa
1tl mustapippuria
1 appelsiinin kuori raastettuna
1 appelsiini kuorittuna* ja siivutettuna
* raasta oranssi kuori hienoksi raasteeksi ja kuori valkoinen osa pois sen jälkeen

fenkoliperunat:
5 perunaa kiinteää tai yleisperunaa
1 fenkoli
fenkolinsiemeniä
suolaa
mustapippuria
ekstraneitsytoliiviöljyä

kastike:
50g voita
1 sipuli hienonnettuna
2rkl vehnäjauhoja
1dl kuivaa valkoviiniä
1rkl hummerifondia
1rkl kalafondia
n. 2dl vettä
1 appelsiinin kuori raastettuna
1½ appelsiinin mehu
5 kevätsipulin vihreät osat hienonnettuna
suolaa, mustapippuria

Aloita kastikkeen valmistamisesta. Sulata voi kattilassa. Kuullota siinä sipulia, kunnes se on pehmeää ja kiiltävää. Lisää vehnäjauhot ja sekoita hyvin. Älä anna jauhojen ruskistua. Lisää valkoviini ja kiehauta koko ajan sekoittaen. Lisää fondit ja sen jälkeen kiehuvaa vettä tasaisesti lisäten ja edelleen koko ajan sekoittaen. Kiehuttele hieman kokoon. Siivilöi kastikkeesta pois sipulit ja kaada kastike takaisin kattilaan. Tässä vaiheessa voit antaa kastikkeen levätä hetken ja valmistella fenkoliperunat ja lohen uuniin. Kun lohi on uunissa, kuumenna kastike ja lisää joukkoon appelsiinin kuori ja mehu. Kiehuttele kasaan, kunnes koostumus on sopiva. 


Maista ja mausta suolalla ja mustapippurilla mieleiseksesi. 
Lisää lopuksi hienonnettu kevätsipuli, älä enää keittele.


Valmistele fenkoliperunat. Siivuta fenkoli ohuiksi lohkoiksi. Lohko perunat pituussuunnassa perunan koosta riippuen noin kuuteen lohkoon. Esikeitä perunoita, kunnes ne ovat lähestulkoon kypsiä, mutta pysyvät vielä napakasti kasassa. Valuta perunat ja heitä ne isoon kulhoon. Lisää fenkolisiivut, mausta fenkolinsiemenillä, suolalla ja mustapippurilla. Lorota sekaan reippaasti öljyä ja sekoita käsin kaikki ainekset hyvin sekaisin.


Putsaa lohifilee ja aseta se sopivan kokoiseen uunivuokaan nahkapuoli alaspäin. Hiero fenkolinsiemenistä, savusuolasta ja mustapippurista morttelissa tasainen mausteseos. Ripottele mausteseos lohen pinnalle ja levitä päälle appelsiinisiivut. Ripottele 1 appelsiinin raastettu kuori pitkin poikin kalan pinnalle.


Kaada fenkoliperunat lohen ympärille vuokaan. Lorottele vielä oliiviöljyä koko komeuden päälle sinne tänne valutellen. Paista 175 asteessa noin 20 minuuttia. 


Annostele lohi lautasille kaapaisten uunivuoasta lohi irti nahastaan. 
Tarjoile kastikkeen kanssa. Koristele fenkolin tupsuilla.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...