Olen sen jo miljoona kertaa maininnut, mutta mainittakoon vielä - en osaa leipoa. Minulla on takataskussa pari vakioreseptiä, joilla onnistun, ja joita osaan jopa vähän soveltaa. Sämpylöitä en ole silti koskaan onnistunut tekemään - kasa golfpalloja on paras suoritus, mitä sämpyläresepteillä olen onnistunut loihtimaan. Teimme viikonloppuna hampurilaisia ja annoimme vielä yhdelle sämpyläreseptille mahdollisuuden - toki ostimme kaupan hampurilaissämpylöitä varalle, olettaen että itseleivotut ovat fiaskoja kuten aina ennenkin.
Löysin Reseptivihko-blogista ohjeen, jota päätimme noudattaa orjallisesti. Reseptissä käskettiin 1,5-kertaistaa rkl- ja tl- mitat, mikäli käyttää tavallisia lusikoita. Tuijoteltuani tovin lusikoitani epäilevästi, päätin ottaa riskin ja noudattaa annettua laskutoimitusohjetta. Matematiikka ei ole vahvin lajini, joten konsultoin tässä insinööripuolisoa. Sämpylöistä tuli maukkaita ja pehmeitä, lisäksi ne kohosivat kauniisti. Sain siis takataskuni täytteeksi uuden luottoreseptin. Hyvästi kaupan hampurilaissämpylät!!!
Resepti on alunperin New York Timesista.
Omaan ohjeeseeni kirjoitin aineiden määrät sellaisina kuin niitä käytin todellisuudessa:
8kpl
2½dl vettä
60ml maitoa
3tl kuivahiivaa
3rkl sokeria
8dl vehnäjauhoja
hippusen reilut 2tl suolaa
3rkl voita
1 muna
voiteluun:
1 muna
1 tl vettä
seesaminsiemeniä
Lämmitä vesi ja maito kädenlämpöiseksi ja lisää hiiva ja sokeri. Jätä seisomaan noin 5 minuutiksi. Sekoita jauho ja suola, nypi voi jauhojen joukkoon.
Peitä sämpylät liinalla ja kohota 1-2 tuntia.
Laita kylmään uuniin kulho, jossa on pari desiä vettä ja kuumenna uuni 200 asteeseen. Näin sämpylät saavat oikeanlaisen pinnan. Meillä olisi käytössämme höyryuunikin, mutta emme uskaltaneet ottaa riskiä reseptistä poikkeamalla, joten tunnollisesti asetimme vesikulhon tavallisen uunin pohjalle.
Voitele sämpylät vesi-munaseoksella ja ripottele päälle seesaminsiemeniä. Paista 10-15 minuuttia.
Tuli ihania sämpylöitä! Tämä resepti tulee kyllä käyttöön.
VastaaPoistaKiva kuulla! Blogiin on tulossa toinenkin helppo ja aivan mahtava hampurilaissämpyläresepti lähiaikoina!
Poista