tiistai 12. lokakuuta 2021

KAZAKSTANILAINEN BESHBARMAK

 Meidän perheessä kivoista jutuista tulee nopeasti perinteitä. 
Niinpä, kun vuonna 2019 Suomi voitti MM-lätkän puolivälierissä Ruotsin syödessämme itsetehtyä Janssoninkiusausta, syntyi jälleen uusi perinne: Leijonien pelatessa valmistamme vastustajamaan perinneruokaa (tai jotain, mikä kuulostaa tai näyttää sen maan ruualta - ei ole niin nöpönuukaa).

Tänä keväänä jäälle Leijonien kanssa astui Kazakstan. Se kuulosti haastavalta ruokamaalta, mutta sieltä löytyikin aivan mainion kuuloinen perinneruoka, beshbarmak. Vaikka tätä matsia Suomi ei voittanutkaan, ruoka oli to-del-la hyvää. Juuri sellaista ”kaikki irti simppeleistä aineksista”, niin kuin perinneruuat yleensä.


400 g naudan niskaa/selkää
3 l vettä
1+ 1/2 rkl suolaa
1 porkkana
1 iso sipuli
1 rkl juustokuminan siemeniä
1 tl vastarouhittua mustapippuria
1 rkl voita
1 rkl öljyä
tilliä 

pastataikina:
3 luomumunaa
300g vehnäjauhoja + durumjauhoja yhteensä

Aseta liha kattilaan, lisää 3 litraa vettä sekä ruokalusikallinen suolaa. Kuumenna hiljalleen poreilevaksi. Kuori muodostuva vaahto pois esim. reikäkauhalla tai lusikalla.
Madalla lämpöä ja hauduttele kannen alla ainakin tunnin ajan, tai kunnes liha on kypsää.

Valmista sillä aikaa pastataikina. Sekoita munat hiljalleen jauhokasaan, vaivaa kunnes taikina on tasaista ja saat siihen sopivan sitkon. Anna taikinan levätä kelmuun käärittynä jääkaapissa. Leikkaa taikina sitten pariin osaan ja kauli pastakoneella ohuiksi levyiksi ja niistä 5x5 cm (tai max 8x8 cm) neliöiksi.


Leikkaa porkkana pieniksi kuutioiksi. Leikka sipuli puoliksi, kuutioi toinen puolikas ja tee toisesta puolikkaasta ohuita viipaleita. 

Kun liha on kypsää, nosta se liemestä, anna hieman jäähtyä ja kuutioi pieniksi kuutioiksi. Säästä liemi.

Kaada litra lientä kasariin, lisää kuutioimasi sipulinpuolikas sekä porkkanakuutiot. Lisää myös lihakuutiot sekä mausteet. Keittele, kunnes kasvikset ovat kypsiä. Jos lientä näyttää olevan liian vähän, lisää hieman lientä kattilasta, jossa keitit lihan. Lientä pitäisi olla kasvisten ja lihan seassa sen verran, että sitä riittää valmiisiin annoksiin kostuttamaan pastalevyt. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa.


Kuumenna pannulla voi ja öljy ja kuullota siinä jäljellä olevat sipuliviipaleet kullankeltaisiksi. Siirrä pannu pois levyltä.

Lisää lopun liemen sekaan vettä niin, että sitä on yhteensä kolmisen litraa ja lisää sekaan puoli ruokalusikallista suolaa. Kuumenna kiehuvaksi. Lisää kiehuvaan veteen pastalevyt mahdollisimman "väljästi", ei yhtenä kasana vaan mieluiten yksi kerrallaan. Keitä noin neljä minuuttia, tarkista kypsyys. 

Nostele pasta reikäkauhalla syville lautasille. Annostele päälle lihaa ja kasviksia ja lorauta vielä hieman lientä mukaan. Koristele kullankeltaisilla sipuliviipaleilla sekä tillillä.



tiistai 21. syyskuuta 2021

CILBIR-MUNAT

 Jogurttia, uppomunia, yrttiöljyä ja savupaprikavoita. Tämän on pakko olla hyvää. Näin ajattelin tietämättä lainkaan, mitä autenttisiin cilbir-muniin kuuluu, saati miten saan näppäimistöstäni aikaiseksi oikean kirjoitusasun, "çılbır". No, pian kuulin, ettei tämä Glorian Ruoka & Viinin versio ole lähelläkään autenttista, mutta voi pojat, hyvää se oli!

Uppomunat valmistin itselleni helpoimmaksi kokemallani tavalla eli vähässä vedessä ilman pyörrettä.

3 dl turkkilaista jogurttia

 4 kananmunaa
 2 l vettä
 3/4 dl etikkaa

savupaprikavoi:
 3 rkl voita
 ½ tl savupaprikaa

yrttiöljy:
 1 rkl korianteria hienonnettuna
 1 rkl lehtipersiljaa hienonnettuna
 1 rkl oreganoa hienonnettuna
 1 pieni valkosipulinkynsi
 3 rkl oliiviöljyä
 1 tl valkoviinietikkaa
 ½ tl suolaa
 ripaus mustapippuria myllystä


Sulata voi ja sekoita sen joukkoon savupaprika. Jätä seos odottamaan.

Hienonna yrtit. Kuori ja hienonna valkosipulinkynsi. Sekoita yrttiöljyn aineet keskenään.

Kuumenna laakealla pannulla/kasarissa noin kananmunan halkaisijan syvyydeltä vetää. Lisää joukkoon etikka. Pidä vesi juuri ja juuri poreilevana ja riko munat hyyyyvin varovasti veteen (tai valuta ne vaikkapa kahvikupin kautta veteen) yksi kerrallaan. Mikäli valkuainen lähtee leviämään, kokoa se nopeasti, mutta varovasti keltuaisen ympärille. Parhaiten nämä uppomunat onnistuvat erittäin tuoreista munista, joiden valkuainen ei ole vielä vetistä. Tällä tekniikalla uppomunia valmistaessa et tarvitse munille aikaa, vaan näet, milloin ne ovat valmiita - kun valkuainen on hyytynyt. Nosta valmiit munat varovasti lusikalla pois vedestä.

Kokoa annokset jakamalla jogurtti kahdelle pienelle lautaselle. Asettele kumpaankin annokseen kaksi uppomunaa ja kaada maustevoita ja -öljyä kastikkeeksi.


tiistai 14. syyskuuta 2021

BROILERI-LEHTIKAALISALAATTI


Glorian Ruoka & Viini -lehdestä löytyy aina jotain uutta kivaa kokkailtavaa. 
Tällä kertaa kokeiluun pääsi broileri-lehtikaalisalaatti, jonka resepti löytyy myös Soppa 365 -sivuilta.

Sen verran muokkailin alkuperäistä reseptiä, että pyöräytin lehtikaalin pannulla, jätin  ohjeessa mainitut ravintohiivahiutaleet kastikkeesta pois ja lisäsin kastikkeen lautaselle nokareina, enkä sekoittanut sitä lehtikaalin joukkoon. Lopputulos oli maukas ja onnistunut. 

1 rkl rypsiöljyä
 2 broilerinrintafileetä
 2 rkl soijakastiketta
 ¼ tl mustapippuria myllystä
 150 g lehtikaalia
 2 rkl seesamin- tai auringonkukansiemeniä

kastike:
 1 avokado
 ½ sitruuna
 1 rkl kapriksia
 1 tl hunajaa
 ½ tl suolaa
 ¼ tl mustapippuria myllystä

Tee ensin kastike. Halkaise avokado siemenen ympäri leikaten. Lusikoi hedelmäliha sauvasekoittimen kulhoon. Purista sitruunan mehu joukkoon. Lisää kaprikset, hunaja, suola ja pippuri. Soseuta tasaiseksi.

Kuumenna paistinpannu keskilämmölle. Lisää öljy ja kääntele siinä lehtikaalia, kunnes se on hieman pehmentynyt. Asettele lautasille. Paista sitten samalla pannulla rintafileitä molemmin puolin noin 5 minuuttia. Lisää soijakastike pannuun ja anna kiehahtaa. Siirrä fileet pois pannusta ja mausta mustapippurilla.

Viipaloi broileri, asettele salaatin päälle, lisää lautaselle kastiketta ja viimeistele siemenillä.

maanantai 30. elokuuta 2021

ELMERIN RAPARPERILIKÖÖRI

Vieläkö jonkun pihamaalla nuokkuu raparperin varsia?
Vuodesta toiseen yritän epätoivoisesti löytää ja keksiä uusia, kivoja raparperireseptejä saadakseni hyödynnettyä mahtavan satomme. 
Ongelma piilee siinä, etten välitä makeasta. 
Hillot, kiisselit ja piirakat eivät uppoa. 

Tästä eteenpäin tiedän kuitenkin tismalleen, miten saan raparperit takuuvarmasti käytettyä vihonviimeistä vartta myöten. Raparperilikööri. Ensimmäinen kokeiluerä osoittautui jättimenestykseksi, ja sitä seurasi pian toinen ja kolmaskin erä.

Likööri on ihanaa sellaisenaan kesäisen aterian jälkiruokanapsuna tai vaikkapa soodalla jatkettuna drinkkinä. Reseptikin on huippusimppeli ja helppo muistaa.


5 dl raparperinpaloja
5 dl sokeria
5 dl vodkaa (Russian standard)
1 kanelitanko

Huuhtele ja siisti raparperinvarret ja paloittele ne pieniksi kuutioiksi niin, että saat mahdutettua ne pulloon. Kaada pulloon vodka, nakkaa mukaan kanelitanko ja lisää sokeri. En suosittele laittamaan ensimmäiseksi raparperipaloja ja sokeria, koska vodka ei läpäise tai liuota sokeria hetkessä. Kääntele pulloa niin, että ainekset pikkuhiljaa sekoittuvat. Laita pullo viileään ja pimeään kuukaudeksi, käy välillä kääntelemässä pulloa. Kuukauden kuluttua siivilöi likööri ja pullota se puhtaaseen pulloon.

Maista myös varovasti liköörissä uineita raparperinpaloja - ovat aika tymäköitä. *HIK!*


torstai 19. elokuuta 2021

HULI HULI -KANA


Huli huli -kana oli jossain vaiheessa pienoisessa suosiossa ruokaryhmissä. Googlettelemalla ruualle löytyy melko erilaisia reseptejä. Tulisen ruuan ystävänä valitsin version, jossa käytettiin srirachaa - ja moninkertaistin sen määrän. Broilerista tuli oikein maukasta ja mureaa. Lisukkeeksi valmistin kookosriisiä, mutta seuraavalla kerralla teen kylkeen jonkun kirpsakan salaatin.

600 g broilerin paistileikkeitä
4 kevätsipulia

marinadi:
3 valkosipulinkynttä hienonnettuna
2 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna
2 dl ananasmehua
½ dl soijakastiketta
70 g tomaattipyrettä
1 rkl punaviinietikkaa
3 rkl srirachaa

Mittaa kaikki marinadin ainekset kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Keitä kasaan noin 5 minuuttia.

Anna marinadin jäähtyä.

Kaada marinadi broilerin paistileikkeiden päälle ja sekoita. 
Anna marinoitua jääkaapissa vähintään 2 tuntia.


Laita broilerin paistileikkeet uunivuokaan ja kaada marinadi päälle.
Paista kiertoilmauunissa 180 asteessa 15 minuuttia.

Nosta uunivuoka uunista ja lusikoi paistileikkeiden päälle kastiketta.

Laita uunivuoka takaisin uuniin grillivastusten alle 250 asteeseen ja grillaa paistileikkeitä 5-10 minuuttia tai kunnes pinta on saanut väriä.

Viipaloi paistileikkeet ja aseta tarjolle. Viipaloi kevätsipulit ja ripottele ne broilerin pinnalle.

perjantai 16. heinäkuuta 2021

KANA-RAPARPERI-HALLOUMIVARTAAT SMETANAVAAHDOLLA JA YRTTI-FETASEOKSELLA TÄYTETYT PAPRIKAT

 Lisää uusia, kivoja käyttökohteita raparperille!

Vartaiden resepti löytyi Glorian Ruoka & Viini -lehdestä 5/21 

Epäilin aluksi happaman raparperin ja helposti kuivahtavan broilerfileen yhdistämistä, mutta lopputulos olikin mehukas ja maukas, etenkin smetanavaahdon kanssa nautittuna. 

Myös grillipaprikoiden resepti löytyi samoista lähteistä, joskin muokkasimme alkuperäistä reseptiä melko ronskisti.


KANA-RAPARPERI-HALLOUMIVARTAAT

 400 g broilerinfileetä
 200 g halloumijuustoa
 2 raparperinvartta

rosmariini-hunajaöljy
 2 rosmariininoksaa
 1 valkosipulinkynsi
 2 rkl rypsiöljyä
 1 tl hunajaa
 1 tl suolaa

smetanavaahto
 1 prk (120 g) smetanaa
 1 rkl omenaviinietikkaa
 ½ tl suolaa

lisäksi
 4 varrastikkua


Kuumenna grilli. Leikkaa fileet, halloumi ja raparperi 3 cm:n paloiksi ja pujota varrastikkuihin. Laita vartaat laakeaan astiaan.


Hienonna rosmariininlehdet ja valkosipuli ja laita kulhoon. Lisää öljy, hunaja ja suola. Valuta mausteöljyä vartaille ja säästä loput tarjoiluun.

Vaahdota smetana, etikka ja suola löysähköksi vaahdoksi.

Grillaa vartaita käännellen noin 10 minuuttia. Siirrä tarjoiluastiaan ja valele jäljelle jäänyt mausteöljy vartaiden pintaan. Tarjoa smetanavaahdon kanssa.



TÄYTETYT GRILLIPAPRIKAT

Alkuperäisessä reseptissä käytettiin tuorejuustoa, seokseen tuli manteleita ja paprikat käärittiin pekoniin. Itse en voi sietää manteleita ja vaihdoimme tuorejuuston fetaan. Pekonin puuttuminen oli silkka vahinko, mutta paprikat olivat herkullisia.

 4 punaista grillipaprikaa (myydään tällä nimellä, tai suippopaprikoina)
 200 g fetaa
  8 timjaminoksaa
 8 mintunoksaa
 1 valkosipulinkynsi
 1 tl suolaa
 1 tl hunajaa
 (170 g pekonia)


Kuumenna grilli. Leikkaa paprikoista kannat pois ja poista siemenet sisältä esimerkiksi pienellä haarukalla.

Murenna feta kulhoon. Hienonna mantelit, yrtit ja valkosipuli ja lisää ne juuston joukkoon. 
Mausta suolalla ja hunajalla. Lusikoi ja painele täyte paprikoiden sisään.

Jos haluat, kääri pekonit paprikoiden ympärille siten, että suljet samalla päädyn pekonilla. Meiltä oli pekoni päässyt vaivihkaa loppumaan, eivätkä lisukepaprikat mielestämme sitä edes kaivanneet.

Grillaa paprikoita noin 5 minuuttia (tai kunnes pekoni on kypsää).



tiistai 6. heinäkuuta 2021

PAD KRAPAO GAI

Jostain kumman syystä pad krapao on jäänyt meillä kokonaan kokeilematta kotikeittiössä. Virhe piti välittömästi korjata. Tähänkin ruokaan on lukuisia reseptejä, jotka poikkeavat toisistaan suuresti. Broilerin (gai) sijasta ruokaan voi käyttää myös possua (muu) ja jauhelihan sijasta siivuttaa lihasta ohuenohuita siivuja, jotka paistuvat kuumassa wokkipannussa hetkessä. Thaibasilika on kuitenkin ainesosa, joka kaikkia reseptejä yhdistää eikä sitä saa unohtaa, sillä se on koko ruuan sydän. 

Muista, että thaimaalaisten wokki- eli pikapaistettujen ruokien ydin on todella kuuma pannu ja erittäin nopea kypsennys. Vähänkin liian pitkä kypsennysaika tappaa ainesten raikkaan, tuoreen maun. Samalla kypsennystapa tekee näistä ruuista todella nopeita ja helppoja valmistaa!


riittää keskimäärin kolmelle ruokailijalle

3 rkl (maapähkinä)öljyä
4 valkosipulin kynttä hienonnettuna
2 kevätsipulia siivutettuna
3 salottisipulia neljään osaan lohkottuina
kourallinen (n.120g) vihreitä papuja (haricot) 5cm pätkinä
400 g broilerin jauhelihaa
10-20 hiirenkakkachiliä (prik ke noo, eli pienenpieniä ja tulisia thaichilejä) hienonnettuna
2 isoa, punaista chiliä siivutettuna

2 rkl limemehua
1 rkl kalakastiketta
1 rkl osterikastiketta
1 rkl palmusokeria
2 rkl vettä

iso puntti thaibasilikaa (jätä osa koristeluun)
2 rkl minttua hienonnettuna

1 kananmuna per ruokailija
jasmiiniriisiä


Yhdistä pienessä kipossa kalakastike, osterikastike, limemehu ja sokeri. Kuumenna wokkipannu erittäin kuumaksi ja lisää pannulle puolet öljystä. Paista broilerin jauheliha parissa erässä niin, ettei pannu pääse viilenemään ja jauheliha paistuu eikä keity. Älä ylikypsennä, vaan ruskista juuri ja juuri kypsäksi. Poista jauheliha pannulta.

Lisää loppu öljy pannulle ja kuumenna. Lisää pannulle valkosipuli, pavut, chilit ja sipulit. Pyörittele pannussa minuutin ajan. Lisää pannulle paistettu jauheliha. Heitä sekaan thaibasilika ja minttu, sekä kastikeseos ja pari ruokalusikallista vettä. Paista taas minuutti. Paista pikaisesti pannulla kananmunat jättäen keltuainen löysäksi. Voit tehdä tämän myös ennen wokkaamista. Tarjoile pad krapao keitetyn jasmiiniriisin ja paistetun kananmunan kanssa ja viimeistele annos thaibasilikalla.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...