tiistai 14. syyskuuta 2021

BROILERI-LEHTIKAALISALAATTI


Glorian Ruoka & Viini -lehdestä löytyy aina jotain uutta kivaa kokkailtavaa. 
Tällä kertaa kokeiluun pääsi broileri-lehtikaalisalaatti, jonka resepti löytyy myös Soppa 365 -sivuilta.

Sen verran muokkailin alkuperäistä reseptiä, että pyöräytin lehtikaalin pannulla, jätin  ohjeessa mainitut ravintohiivahiutaleet kastikkeesta pois ja lisäsin kastikkeen lautaselle nokareina, enkä sekoittanut sitä lehtikaalin joukkoon. Lopputulos oli maukas ja onnistunut. 

1 rkl rypsiöljyä
 2 broilerinrintafileetä
 2 rkl soijakastiketta
 ¼ tl mustapippuria myllystä
 150 g lehtikaalia
 2 rkl seesamin- tai auringonkukansiemeniä

kastike:
 1 avokado
 ½ sitruuna
 1 rkl kapriksia
 1 tl hunajaa
 ½ tl suolaa
 ¼ tl mustapippuria myllystä

Tee ensin kastike. Halkaise avokado siemenen ympäri leikaten. Lusikoi hedelmäliha sauvasekoittimen kulhoon. Purista sitruunan mehu joukkoon. Lisää kaprikset, hunaja, suola ja pippuri. Soseuta tasaiseksi.

Kuumenna paistinpannu keskilämmölle. Lisää öljy ja kääntele siinä lehtikaalia, kunnes se on hieman pehmentynyt. Asettele lautasille. Paista sitten samalla pannulla rintafileitä molemmin puolin noin 5 minuuttia. Lisää soijakastike pannuun ja anna kiehahtaa. Siirrä fileet pois pannusta ja mausta mustapippurilla.

Viipaloi broileri, asettele salaatin päälle, lisää lautaselle kastiketta ja viimeistele siemenillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...