maanantai 4. tammikuuta 2016

LOHISELJANKA

Seljanka on venäläinen keitto - yleensä kalakeitto - jolle jännittävää happamuutta ja suolaisuutta antavat suolakurkku, kapris, sitruuna ja oliivit. Tutkiskelin muutamaa reseptiä ja yhdistelin niistä itselleni mieluisan keiton omalla twistilläni.


4:lle

700g kirjolohta fileenä
2 sipulia
1l vettä
loraus (n.1-2rkl kutakin): hummerifondia, kalafondia ja vasikkafondia
½dl tomaattipyrettä
mustapippuria
suolaa
ripaus chiliä
2 porkkanaa
2 isoa herkkusientä
2 pientä suolakurkkua (esim. Deliciest Villen rapsakka)
1rkl pieniä kapriksia
½ sitruuna
6 vihreää, kivetöntä oliivia
8 isoa kaprista
½dl tilliä 
½dl persiljaa
smetanaa
(suolaa)

Kuumenna kattilassa liemi (=vesi ja fondit) sekä tomaattipyre. Lisää ohuiksi suikaleiksi leikatut sipulit. Mausta liemi rouhitulla mustapippurilla ja ripauksella chiliä. Kiehuttele ainakin vartin verran. Sillä aikaa poista kalasta nahka ja kuutioi lohi reiluhkoiksi paloiksi. Kuori porkkanat, pätki ne kolmeen osaan ja leikkaa pätkät ohuiksi lastuiksi pituussuunnassa veitsellä tai juustohöylällä (varo sormiasi). Siivuta herkkusienet. Leikkaa suolakurkut neljään osaan pituussuunnassa. Leikkaa puolikas sitruuna lohkoiksi. Siivuta oliivit.

Lisää keiton sekaan porkkanalastut, herkkusienisiivut, suolakurkkuveneet, kaprikset, sitruunalohkot ja oliivisiivut. Keittele vielä noin vartti. Hienonna yrtit. Lisää sitten lohikuutiot sekä puolet yrteistä ja kiehauta. Tarkista maku, lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria. Anna hautua muutaman minuutin ajan eli kunnes lohi on juuri ja juuri kypsää. Annostele keitto lautasille, koristele isoilla kapriksilla, lisää keiton päälle nokare smetanaa ja ripottele loput yrtit annosten päälle.

Lohiseljankaa ja karitsanlihapelmeneitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...