"AMERIKAN IHME" MIDHILL

Mukava päivä Linnanmäellä: vatsanpohjaa kutkuttavia pyörityksiä, auringon paahde iholla, popcornin tuoksua ilmassa, riemunkiljuntaa ja naurua. Kunnes maha kurnaisee ja on aika pulittaa törkeä hinta kuivista nuggeteista, löysistä kierreranskalaisista, mauttomasta perusburgerista tai naurettavan surkeasta buffatarjoilusta. Näinhän se lintsipäivä on perinteisesti sujunut, mutta ei enää... vai?


"Kattilasta laaturuokaa ja makuelämyksiä"

Kattilan kuusi erilaista ravintolaa tarjoavat vähän laadukkaampaa evästä koko perheelle. Sushia, lihapullia, pizzaa, hampurilaisia. Hampurilaisravintola Midhill on Hans Välimäen konsepti. Mielikuvituksettoman perusmättöburgerin sijasta ravintolassa voi kokeilla mm. Black Angus -pihvillä varusteltuja herkkuburgereita, kreikkalaista lammasburgeria sekä hampparia, joka saa makunsa häränhännästä ja luuytimestä. Juustohampurilaisessakin on valinnan varaa - juustoksi voi valita Cheddaria, Roquefortia tai Gruyéreä (olenko muuten ihan pihalla, vai onko Midhillin menussa pieni kirjoitusvihree viimeksimainitun juuston kohdalla...?). Menussa mainostetaan, että ranskalaiset on paistettu ankanrasvassa. Lisäksi listalla on pihvejä, lisukkeita ja jälkkäreitä. Lapsille on oma, simppeli listansa. Kuulostaa herkulliselta.

Ravintola on saanut osakseen negatiivista huomiota - joku asiakas on kauhukseen joutunut pulittamaan vesilasillisesta 1,5e. Kova hinta lasillisesta vettä, juu. Iltasanomissa Välimäki vastaa saamaansa kritiikkiin tyylilleen uskollisen nasevasti: vettä on totuttu saamaan ilmaiseksi kraanasta, mutta jos vesi kannetaan pöytään ravintolassa, jonka tiloista maksetaan vuokraa ja muita kuluja, onko 1,5e liikaa? Välimäki ilmeisesti suostuu kuitenkin kyseenalaistamaan veden hinnan: "ei siinä nyt ainakaan korotuspaineita ole".

Ennakkoasenteita oli siis lähinnä negatiiviseen suuntaan. Ylihinnoiteltua Lintsiruokaa ylimielisellä asenteella tarjoiltuna? Testattavahan se oli.

Kattilan miljöö on ihan mukava, vaikkakaan ei mitenkään ihmeellinen. Kuuden saman katon alle heitetyn ravintolan konsepti on näppärä, jos on allekirjoittaneen tapaan kova jahkailemaan. Lastenvaunuille on ravintolan sisätiloissa oma parkkinsa ja ulkopöytiäkin löytyy. Satuimme ravintolaan hiljaisena hetkenä. Palvelu oli perusystävällisen asiallista, ja ruuat saapuivat nopeasti pöytään. Menussa mainittiin, että hampparipihvi on medium, ellei erikseen muuta toivota. Tarjoilija kuitenkin varmisti, saavatko pihvimme olla mediumit - varmasti kannattavampaa ravintolalle varmistaa kypsyystoive, ettei "syömäkelvoton, raaka pihvi" tule bumerangina takaisin keittiöön. Toim.huom: omasta mielestäni kypsä pihvi on yhtä kuin pilalle paistettu. Tilasin listalta "Secret of Greece" -hampurilaisen (14e), jossa on lammaspihvi, valkosipulia, tsatsikia, tomaattia, salaattia ja "kaikenlaista muuta hyvää". Juomaksi otin oluen (6e). Mies valitsi päivän tarjouksen, Gruyére Burgerin sekä Carlsberg-oluen yhteishintaan 16e. Yhteiseksi otimme yhdet ranskalaiset (5e). Lastenlistalta otimme jälkikasvullemme Kidhill Burgerin (9e), jonka kyljessä tulivat annokseen kuuluvat ranskalaiset. Tytön pieni maitolasillinen maksoi 2,5e, mutta päätin olla nikottelematta, koska oli itse julistanut kohutun vesilasin hinnoittelun olevan (ainakin lähestulkoon) oikeutettu ravintolassa.

Hampurilaisten koko ei päätä huimannut. Lastenpurilainen ei nopealla vilkaisulla paljoakaan eronnut aikuisten hampparista, ja pieniruokainen tyttökin sen jaksoi kokonaan huitaista napaansa. Vatsamme saimme kuitenkin hyvin täytettyä. Maku sen sijaan oli positiivinen yllätys. Sämpylä ei ollut mikään ketjuravintolan höttöpulla, vaan ihanan rapsakkapintainen leipä. Kreikkalaisesta burgeristani en tsatsikia silmämääräisesti erottanut, mutta maku oli mainio, ja etenkin tuoreen mintun raikkaus ihastutti. Pihvini ei ollut toiveestani huolimatta mediumia nähnytkään, miehen pihvi sen sijaan oli sopivan punertava. Nirsoileva, ketjuravintolahampparinsa pelkällä ketsupilla tilaava tyttö söi mukisematta Midhill-kastikkeella ja coleslawilla ryyditetyn hampurilaisen ja kehui pihviä "järjettömän hyväksi". Parasta annoksessa oli siis maku, kuten kuuluukin. Ainekset maistuivat aidoilta ja tuoreilta, ja kokonaisuus oli toimiva - kuin kotona tehtyä. Ranskalaiset olivat iso pettymys - odotin ankanrasvassa paistetuilta raneilta eli "rannareilta" jotain ihan muuta, kuin löysiä ja mauttomia perunatikkuja.

Lounashetken loppusuoralla taivaalta alkoi tihkuttaa vettä ja ravintola täyttyi hetkessä. Laskua saimme odottaa ehkä hetken turhan pitkään, ja siinä oli pikku virhe, jonka selvittämisessä meni tovi. Kolmen hengen perheen lounas maksoi yhteensä viitisen kymppiä, mikä on toki kohtalaisen paljon hampurilaisaterioista, mutta hamppareiden laadun takia "just siinä kipurajalla", kuten mieheni asian ilmaisi. Eli ei pänninyt maksaa.

Loppujen lopuksi elämys ei ollut huikea, mutta olimme tyytyväisiä ja lounastaisin Midhillissä uudestaankin Lintsireissulla.