tiistai 5. huhtikuuta 2016

TUUNATTU TARTAR JA PLEITTAAMISHARJOITUKSIA

Kaikki tietävät, että ruokaa syödään myös silmillä. Ruokablogissa annoksen ulkonäöllä ja valokuvan rekvisiitalla onkin suuri rooli. Tärähtänyt, huonossa valossa otettu kuva epämääräisestä kasasta sapuskaa ei houkuttele edes lukemaan reseptiä saati kokeilemaan sitä, vaikka ruoka olisi kuinka taivaallista. Annoksen herkullisuus on jotenkin saatava välittymään kuvasta.


Plating eli "pleittaus" eli ruuan läiskäiseminen lautaselle jotakuinkin silmää miellyttävästi ei ole tällaisen tavallisen kotikokki-bloggarin vahvuuksia. Jos nyt ruuasta tuleekin ihan edustavan näköistä, arjen keskellä ruuan asettelu viimeisen päälle fiinisti ja edustavan kuvan ottaminen vaatii muidenkin kuin itse kokin hermoja. Nälkäinen perhe menettää malttinsa, vaikka kokki yrittää vain nopeasti peittää pahimmat virheet persiljalla. Ruoka ehtii jäähtyä kun lautasta yrittää kääntää kymmeneen eri asentoon, jotta biojätteen näköisestä annoksesta löytyisi valokuvauskelpoinen kulma. Usein tämä prosessi muistuttaa lähinnä Master Chefin pikahaastetta. "Sinulla on aikaa tasan kolme sekuntia! Kolme, kaksi, yksi - noniin, tules nyt syömään sieltä!"

Halusin kerrankin kokeilla kauniin annoksen tekemistä ilman, että joku vinkuu nälkäisenä ruokapöydässä tai hönkii hermostuneena niskaan keittiössä. Niinpä valmistin harjoitusmielessä kylmänä tarjoiltavat annokset ja julistin perheelle, että saan tuhrata annoksiin juuri niin kauan aikaa kuin haluan. Tuunasin perinteisen tartar-pihvin.


Perinteinen tartarpihvi on hyvää, mutta ei kovinkaan edustavan näköistä. Raa'an, hienonnetun lihan päällä lepää yleensä kananmunan keltuainen ja lisukkeena tarjotaan kapriksia, kuutioitua maustekurkkua ja punajuurta sekä hienonnettua sipulia.

Punajuurimurskan sijasta käytin annokseen ohuiksi leikattuja punajuurisiivuja, jotka kiehautin balsamico-cointreauliemessä, jonka puolestaan keittelin siirapiksi napattuani juuri ja juuri kypsät punajuurisiivut pois liemestä.


Maustekurkun korvasin ohuen ohuilla sokeri- ja suolahyppysellisellä maustetussa valkoviinietikassa marinoiduilla kurkkusiivuilla.


Siivutetun punasipulin sivelin samalla viinietikkaseoksella.


Laadukkaan lihan hienonsin veitsellä ja maustoin perinteisesti worchestershirekastikkeella, tabascolla, suolalla ja pippurilla. Pihvin yritin muotoilla hieman tasaisemmin ja asettaa keltuaisen pihvin keskelle painamaani sopivaan kuoppaan.


Normaalisti tartariin ei kuulu kastiketta, mutta makuja korostaakseni halusin annokseen kurkumamajoneesin, jonka valmistin minuuttimajoneesin ohjeella ja maustoin hitusella kurkumaa. Täyteläisen majoneesin kaveriksi keittelin vielä siirapin balsamicosta, punajuurista ja cointreausta.



Löysin kaupasta syötäviä kukkasia, ja turhaan etsimäni pikkuyrtit korvasin kirvelinlehdillä. Pienten kapristen sijaan asettelin lautasille puolitettuja isoja kapriksia.


Haasteellisimmalta annosten tekemisessä tuntui oikean kokoisen annoksen ja ainesten määrän arvioiminen. Olin valinnut hieman liian pienet lautaset saadakseni annoksen näyttämään joltain muulta kuin "ängetyltä".


Lautasen koko rajoitti myös luovuuttani kastikkeiden asettelussa; en voinut mielivaltaisesti räiskiä tai valutella majoneesia ja siirappia pitkin lautasta. Esteettisyyden lisäksi halusin annoksen makujen olevan tasapainossa, joten pruuttailin lautaselle kastikkeita sen verran, että ne riittivät juuri ja juuri maustamaan suurehkon tartarpihvin. Yritin saada punajuuren, punasipulin ja siirapin värit ja muodon harmoniaan syötävien orvokkien kanssa. Omasta mielestäni onnistuin ihan siedettävästi.


marinoidut kurkkusiivut:
kurkkua
sokeria
suolaa
valkoviinietikkaa

marinoidut punasipulisiivut:
punasipulia
sokeria
valkoviinietikkaa

balsamico-cointreausiirappi ja punajuuret:
½dl balsamicoa
½dl timjamihunajaa
½dl cointreauta
½dl vettä
½ punajuuri ohuina siivuina

kurkumamajoneesi:
½tl suolaa
4tl dijonsinappia
2tl valkoviinietikkaa
½tl valkopippuria
1 muna
2½dl öljyä
½tl kurkumaa

tartarpihvi:
500g naudan sisäpaistia
vjaa 1tl suolaa
1rkl worchestershirekastiketta
½tl habanerotabascoa
½tl mustapippuria

lisäksi:
pieniä yrtinlehtiä, esim. kirveliä
syötäviä kukkasia
isoja kapriksia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...