MAAKRAVUT MAARIANHAMINASSA - OODI AURINKOISELLE AHVENANMAALLE (OSA2)

OSA 2 - NÄHTÄVÄÄ JA MAISTELUMUISTOJA

Kesälomamatkamme Ahvenanmaalle jäi mieleeni paitsi ilahduttavista ravintolakokemuksista, myös upeista maisemista ja erityisesti pienistä ekskursioistamme Maarianhaminan lähitienoille. 

Saapuessamme Maarianhaminaan lähdimme kävellen tutkailemaan kävelykadun ja itäisen venesataman meininkiä. Satamasta löysimme hauskannäköisen minigolfradan. Ångbåtsryggans Äventyrsgolf ei olekaan aivan tavallinen minigolfrata. 

Valittavana on kaksi erikoista yhdeksän reiän rataa (9 reikää 5e, 18 reikää 8e) ja kaksi vaikeusastetta. Haastetta riittää, kun pallo pitäisi saada lyötyä läpi erilaisten mutkittelevien putkien, pitkin luuppeja ja yli vesiesteen. Ainakin meidän 12-vuotiaalle tyttärellemme vaikeustaso oli silti siedettävä, koska useilla rei'illä oli mahdollisuus kiertää hankala paikka ja hauska rata piti mielenkiinnon yllä pienistä epäonnistumisista huolimatta.
Rata on siisti ja viihtyisä ja sen yhteydessä on ravintola, jota emme testanneet. 

Seuraavana päivänä tutustuimme Pommerniin sekä merenkulkumuseoon. 

Olen aivan lapsellisen hulluna Pommerniin. Kävimme museolaivalla kahdeksan vuotta sitten, ja jo silloin jumituin lukemaan kaikki mukaansatempaavat tarinat ja tutkailemaan ihania, vanhoja esineitä sekä valokuvia museolaivan seiniltä. Tämä ei kuitenkaan yhtään vauhdittanut tämänkertaista visiittiä, vaan jäin entistä hanakammin ihastelemaan samoja tarinoita merimiesten elämästä ja kommelluksista, sekä laivan kohtaamista haasteista ja myrskyistä. 

Museolaiva on kiinnostava myös (miehille ja) lapsille, mutta pienempiä lapsia ei ehkä kiinnosta jäädä lukemaan kaikkia pitkiä tarinoita. Itseäni kiinnostivat erityisesti merimiesten arkeen sekä tietenkin ruuanlaittoon liittyvät kertomukset.

 Mikäli innostut vanhoista esineistä ja tarinoista yhtä helposti kuin minä, otathan huomioon, että aukioloaika on vain klo 17 asti. Itse museolaivan lisäksi laivan yhteydessä olevassa merenkulkumuseossa on paljon nähtäävää, joten varaa siis reilusti aikaa äläkä jätä visiittiä aukioloaikojen viimeiseen pariin tuntiin. Kesällä 2017 Pommern on kunnostustöiden takia suljettu ja aukeaa yleisölle taas kesällä 2018.

Kolmantena päivänä lounastimme Michael Björklundin pizzeriassa, Pub Niskassa. Lounaan jälkeen sulattelimme ruokaa käppäilemällä viehättävässä merikorttelissa, Sjökvarteretissa. Merikorttelissa voi tutustua mm. veneenveistoon, raudantaontaan ja vanhoihin venemoottoreihin, mutta itse nautin eniten kuvankauniista saaristolaismaisemista.
Merikortteli on avoinna yleisölle ympäri vuoden jokaisena päivänä.

Merikorttelista löytyy myös putiikki, jossa myydään ahvenanmaalaisia käsitöitä.

Edellisellä matkallamme Ahvenanmaalle vuonna 2008 kävimme Tjudön ihastuttavalla viinitilalla. Päätimme piipahtaa Tjudössä uudelleen, mutta tutun viinitilan googlettelu ei oikein tuottanut tulosta. Ikäänkuin se olisi kadonnut kokonaan kartalta. Kävimme toteamassa asian paikan päällä: Tjudön tuotanto on siirtynyt Smakbyn haltuun. Smakby on vuonna 2012 Kastelholman linnan kupeeseen auennut Michael Björklundin "ruokakeidas", jossa ravintolan ja tislaamon lisäksi on pientuottajien tuotteita tarjoava putiikki.



Vanhaan Tjudön viinitilaan verrattuna Smakbyn on tehdasmaisen kolkko, mutta ajaa asiansa. Emme ruokailleet Smakbyn krouvissa, mutta tutkailimme ruokalistaa pariin otteeseen ja menu vaikutti juuri siltä, mitä lupailtiinkin: paikallista, tuoretta ja sesongin mukaista.



Lounasaikaan (11-15) ravintola täyttyi mukavasti, vaikka illansuussa sali ammotti tyhjyyttään.



Smakbyn tarjoaa juomamaistiaisia tilauksesta ryhmille sekä kesäaikaan drop-in maistiaisia niin ruotsiksi, englanniksi kuin suomeksikin. Palasimme siis maistelemaan Tjudön tilalta tuttuja juomia. Maistiaisissa saimme kuulla mitä Tjudölle oikeastaan tapahtuikaan. Tjudön viinitilan perustaja Peter "Bongo" Erikssonin menehdyttyä hänen veljensä ja myöhemmin setänsä jatkoivat viinitilan toimintaa, mutta lopulta juomavarasto, laitteisto, nimi ja oikeudet siirtyivät Nordiska Matkompanietin haltuun vuonna 2011 ja tislaamo Smakbynin tiloihin. 

Tjudöstä tutut tuotteet ovat edelleen tuotannossa ja pullotettuina tuttuihin, kauniisiin pulloihin, mutta nimisuojan kannalta kyseenalaiset nimet ovat vaihtuneet. Maistiaisten emäntä huomautti, että mikäli kotoa löytyy vielä Tjudön aikainen Ålvados-pullo, sillä on nyt keräilyarvoa. Kotiin päästyäni kurkkasin juomavitriiniimme sydän pamppaillen: kyllä, olin säästänyt edelliseltä visiitiltä ostetun pullon, vaikka se olikin jo tyhjentynyt.

Maistettavaksemme saimme 25e/hlö hintaan viittä eri juomaa niille sopivien makupalojen kanssa. 

Puolikuiva omenaviini Atlas&Aroma maistui ilahduttavan kesäiselle. Sen makuparina tarjottiin ahvenanmaalaista juustoa. Vaikka pidänkin kuivista viineistä, omenainen kepeys houkutteli ostamaan viiniä kotona kesäpäivänä nautiskeltavaksi. Myös omenalikööri Appleaud viehätti karkkimaisuudellaan. Makuparina oli kinkkusalaattia, jota en kyllä itse yhdistäisi tähän juomaan. Kirsikkalikööri Röd Granitissa oli selkeä amarettomainen karvasmantelin maku, eikä se ollut minun makuuni lainkaan liian makea. Sen seuraksi tarjottiin suklaata. Yrttilikööri Jägerbongon nimi muistutti liikaa Jägermeisteria ja vaihtui Ål-Meister Bongoksi. Likööripullosta löytyy silti edelleen upea lasista puhallettu hirvenpää ja juoma maistuu omaan suuhuni mukavasti miedommalle kuin saksanhirvietiketillä varustettu tunnetumpi yrttilikööri. Myös "Ahvenanmaan Calvados" eli Ålvados koki nimenvaihdoksen: vahva, seurakseen makeutta kaipaava omenaviina löytyy edelleen tutusta omenapullosta, mutta Åpelbrandin nimellä. Ål-Meister Bongon pariksi oli yhdistettu paahtopaisti ja Åpelbrandin pariksi omenakompotti. 

Maistiaisten jälkeen teimme tuliaishankintoja Smakbyn puodissa. Alkoholijuomien lisäksi ostimme muutaman pullon ahvenanmaalaisen Amalian limonaatitehtaan lisäaineettomia, aidoista marjoista ja hedelmistä tehtyjä limppareita ja Björklundin Lähiruokaa-keittokirjan. 

Michael Björklundin idea ruokamatkailijan taivasta hipovasta matkailukokonaisuudesta on kunnianhimoinen - kohde laajenee edelleen ja luvassa on kuulemma myös majoitusta alueella. Mielenkiintoista. Hieman kalsean suunnitelmallista ja kaupallista, mutta mielenkiintoista.

Smakbystä jatkoimme matkaa Bomarsundin linnoituksen raunioille. Linnoitus tuhottiin Oolannin sodassa vuonna 1854. Kivikasoja enemmän minua kiinnostivat jälleen kerran merimaisemat. Etenkin Notvikin tornin raunioilta, korkealta kukkulalta avautuu upea näkymä merelle.

Mukavan ja aurinkoisen retkipäivän päätteeksi poikkesimme paluumatkalla vielä Godbyn Höga C -näköalatornissa ihastelemassa maisemia. 

Parin euron maksusta Uffe på berget -kahvilasta pääsi torniin, jonka raput kyllä laskimme, mutta niiden määrän ehdin jo unohtaa. 

Hemmetin korkea se torni silti oli. 

Itse kärsin rappuskammosta ja mies pelkää korkeita paikkoja. Tyttärellä oli naurussa pidättelemistä seuratessaan meidän tutisevaista etenemistämme puisessa, paikoin nitisevän ja notkuvarappuisen tornin kerroksissa. Näköalat olivat kuitenkin kauhunhetkien arvoiset.

Sää suosi meitä neljäntenäkin päivänä. Olimme varanneet Stallhagenin pienpanimosta panimokierroksen ja olutmaistelun iltapäivälle. Lounaan olimme suunnitelleet nauttivamme HavsViddenissä, Ahvenanmaan pohjoisrannalla Getassa sijaitsevan lomakylän ravintolassa. Suunnitelmamme ei kuitenkaan ollut täysin vedenpitävä. Matkalla jumituimme tietyöpätkälle. Odotimme ikuisuudelta tuntuvan ajan tietyön alkupäässä liikennevaloissa. Ketään ei näkynyt missään, mutta valo paloi meille punaisena. Lopulta meidät tuli noutamaan "luotsiauto", joka ohjasi liikennettä tietyön alku- ja loppupään välillä. Kun viimein pääsimme ohi työmaasta, tajusimme tarkistaa navigaattorista sijaintimme ja totesimme ajaneemme ohi HavsViddeniin johtavasta tiestä juuri ennen tietyöpätkää. Ja eikun takaisin odottamaan luotsiautoa. Voihan Vidden.

HavsViddeniin saavuttuamme päätimme herätellä ruokahaluja nauttimalla maisemista ja meri-ilmasta. Kävelimme rantaan ja kiipeilimme kallioilla ihastellen upeita Selkämeren maisemia. 

Tyttären mielestä maisemat olivat vailla vertaansa ja kallioranta hienoin paikka, missä hän on koskaan käynyt. Tämä tietenkin nostatti entisestään venekuumettani ja aloin jälleen kerran unelmoida omasta matkaveneestä ja kesistä merellä. Toinen vaihtoehto olisi tietenkin palata jonain kesänä HavsViddeniin ja vuokrata sieltä hulppea mökki loman ajaksi. Pieni hintagooglettelu palautti kuitenkin maanpinnalle. Jatkan unelmoimista.

Tarpeeksi kauan kallioilla hypeltyämme aloimme olla nälkäisiä ja suuntasimme hotellin ravintolaan.

HavsViddenin nettisivut antoivat olettaa, että lounasta olisi kesäkuun viimeisinä päivinä tarjolla, vaan eipäs ollutkaan. Lounasta alettiin tarjoilla vasta heinäkuussa. Auts.

Jotain murkinaa oli saatava ennen olutmaistelua. Kävimme kurkkaamassa Smakbyn lounaslistaa, mutta se ei oikein napannut ja lounasaika veti ravintolaan sen verran porukkaa, että minua alkoi ahdistaa ehdimmekö ajoissa olutmaistajaisiin. 

Mainittakoon tässä välissä, että myöskään olutmaistajaisiin ilmoittautuminen ei sujunut aivan mutkattomasti. Yritimme varata maistelua jo kotoa käsin, mutta suomeksi näpyteltyyn sähköpostiimme ei koskaan vastattu. Kävimme olutpanimolla paikan päällä kyselemässä, ja maistelutilaisuuksia tuntui olevan kehnosti tarjolla lyhyellä varoitusajalla englanniksi. Kun lopulta saimme nimemme osallistujalistaan, meille vielä myöhemmin soitettiin ja ilmoitettiin ajankohdan muuttuneen. Näistä pienistä aikatauluongelmista huolimatta tutustuminen Stallhagenin pienpanimoon oli ehdottomasti yksi reissun kohokohdista.

Päädyimme siis ruokailemaan Stallhagenin panimon pubiin. Nyt ei enää ollut perääntymismahdollisuutta. Ehtisimme juuri ja juuri syödä ennen panimokierrosta. Lounaslista oli lyhyt ja ytimekäs, ota tai jätä -henkinen kahden vaihtoehdon lista. Luurin nettiyhteys ei ollut kanssani yhteistyössä enkä saanut googletettua mitä kalaa oli tarjolla. Ihan hyvä niin, sillä jos olisin tiennyt kyseessä olevan hauki, en olisi välttämättä uskaltanut ottaa kalavaihtoehtoa.

Haukipihviksi tämä murekepläjäys oli kuitenkin kerrassaan mainio - ei lainkaan sellainen ruotoinen ja mauton piikkipallero, jonka lapsuuden kalapullakokemusten perusteella olisin olettanut saavani. Raikkaan kastikkeen, kermaisen pottumuusin ja kesäisen salaatin kanssa kala-annos oli hyvän mielen kotiruokaa. Maistui makoisalta - minkäs muunkaan kuin Stallhagenin oluen kanssa. 

Myös miehen valitsema lihavaihtoehto oli hyvä, lisukkeet olivat samat kastiketta lukuun ottamatta. 

Aurinkoinen kesäpäivä, hyvä olut ja simppeli, maistuva ruoka. 

Mikäs sen parempaa. 

Aloin nauttia panimon puitteissa vietetystä lounaasta täysin siemauksin.

Sitten panimokierrokselle. Kierroksen isäntänä ei toiminutkaan kuka tahansa kesähessu, vaan Christian Ekström. Jaa kuka? No, Stallhagenin pubin omistaja tietenkin, mutta varmaankin suurelle yleisölle tutumpi siitä, että hän sukelsi Ahvenanmaalla merenpohjaan uponneesta laivanhylystä parisataa vuotta vanhaa sampanjaa. Uskonette, että hänen kertomustensa ansiosta panimokierros sai aivan erilaista syvyyttä aiheeseen. Kierroksella pääsimme tutustumaan perinpohjaisesti oluen valmistukseen ja tarinoihin eri olutlaatujen ja makujen takana. 

Panimokierroksen jälkeen siirryimme pubin puolelle maistelemaan oluita ja niille valittuja makupaloja. Viimeistään tässä vaiheessa olin aivan myyty. Aivan. Täysin. Myyty. Tässä yhdistyi nyt kaikki se, mitä minä himoitsen, arvostan ja haluan tukea. Pieni panimo, pieni ravintola, paikallisten tuotteiden hyödyntäminen, paikallisten tuottajien tukeminen, simppeli idea, maanläheinen toteutus. Ei mitään prameilevaa tai kolkkoa, vaan hyvin kotoisa maalaistunnelma. Ekström kertoi, että ravintolassa ei varsinaisesti edes ole ruokalistaa, vaan ruokaa valmistetaan siitä, mitä milloinkin on tarjolla - raaka-aineet ovat paikallisia. Lihasta pyritään hyödyntämään kaikki osat. Joskus ruokatarjonta vaihtuukin useamman kerran päivässä. Lyhyen ytimekäs lounaslista sai nyt täyden hyväksyntäni.

Ekströmin tarinat ovat viihdyttäviä. Hän kertoi, miltä tuntui saada kuulla, että kotijääkaapissa nököttävän sampanjapullon arvo on noin 50 000 euroa. Hän kertoi minkälaiselta tilalta saadaan Stallhagenin hunajaoluen hunaja. Lumouduin tarinoista niin, että unohdin melkein maistella oluita. 

Ensimmäisenä maistoimme ahvenanmaalaisten mehiläisten hunajasta valmistettua Honungsöliä. Sen kevyt ja kukkainen maku sopi mukavasti sen kanssa tarjoillun paikallisen vuohenjuuston ja hillon kanssa. Seuraavaksi oli vuorossa Pale Ale ja sen pariksi yhdistetty suolattu naudanrinta lipstikkamajoneesilla. Hämmennyin taas hetkeksi makuparin nerokkuudesta. Pale Ale on huomattavasti ensimmäistä olutta vahvempaa ja hiivaisempaa. Ja niin täydellistä naudanrinnan kanssa. Stallhagenin nettisivuilla kerrotaan paikallisen olutharrastajan kuvaavan Pale Alea seuraavasti: "Pale Ale is like a soft, warm, comfortable blanket, but it tastes far better..." (Pale Ale on kuin pehmeä, lämmin, mukava viltti, mutta maistuu huomattavasti paremmalta).

Kolmantena maistiaisena on vuorossa maltainen IPA ja suolasilliä ruohosipulilla. Tutun makumaailman löytäneenä hihkaisin itse "joulu on taas, joulu on taas!" ja seurasin mielenkiinnolla saksasta saapuneiden turistien reaktioita silliin. Ja olueen. Pelkkiä ilahtuneita ilmeitä ja positiivisia kommenteja. Viimeisenä maistoimme vielä Baltic Porteria ja lammasmakkaraa. Taas loistava yhdistelmä. Olut on tehty käsityönä koivusavustetuista maltaista ja siinä on karamellimainen tuoksu.

Panimokierroksesta ja maistelusta jää sydänalaan lämpöinen tunne. Eikä se johdu pelkästään oluen tuomasta hiprakasta, sillä minä maistoin jokaista olutta vain pienen kulauksen, koska toimin kuskina palatessamme panimolta kämpille. Ensin suoritimme toki tuliaisostokset panimon pienessä puodissa. Ihan jo pelkän kannatuksen vuoksi teki mieli tyhjentää koko putiikki.

Kiitos ja ylistys, Stallhagen! Ei tätäkään yritystä varmasti pyöritetä pelkällä intohimolla ja kutsumuksella, mutta puitteista ja asiakkaalle näkyvästä tuotteesta puuttuu näkyvän kaupallinen ja kylmän kolkko leima. Se alkuperäinen viehattävys ja kotoisa lämpö, minkä kliininen Smakbyn oli syönyt Tjudöstä, oli tallella Stallhagenissa. Kotiin palattuamme kävin kaupassa ja kun näin Stallhagenin oluita hyllyssä, nämä mukavat kesäpäivän tunnelmat palasivat mieleeni ja nostivat hymyn huulille. 

Kotiinpaluupäivänä pörräsimme vielä hieman Maarianhaminassa. Piipahdimme pikkuisessa Sittkoffin ostoskeskuksessa (eli "kauppagalleriassa") täydentämässä juomatuliaislastiamme Alkossa sekä pyörähtämässä Fyndet kök & trivsel -keittiötarvikeliikkeessä. 

Ennen laivan lähtöä ehdimme vielä mainiosti käydä Lilla holmenissa. Lilla holmen on pieni saari, jolle pääsee näppärästi satamasta siltaa pitkin. Olimme suunnitelleet käyvämme siellä piknikillä jonain päivänä, mutta suunnitelmat elivät niin paljon, että piknik jäi väliin. 

Saaressa liikuu vapaana hauskan näköisiä kanoja ja kukkoja sekä riikinkukkoja. Lisäksi aitauksissa on nähtävillä kaneja. 

  

Lilla holmen on rauhallinen keidas. Se olisi houkutellut pidemmällekin kävelylenkille, mutta meillä aikaa oli rajoitetusti. Saaresta löytyi myös jäätelökioski ja pieni hiekkaranta. Loistava retkikohde etenkin lapsiperheille.

Olen rakastunut Ahvenanmaahan kahdesti. Tällä kertaa vielä palavammin. Myös tytär ihastui Ahvenanmaahan niin, että suunnitteli muuttavansa sinne aikuisena. Oli hieman toppuuteltava: vaikka kesä saaristossa jättääkin lämpimän kaihon sydämeen, syksyn myötä Maarianhaminakin viilenee ja hiljentyy. Kuitenkin tätä blogikirjoitusta näpytellessä saan palautettua iholleni auringon ja merituulen hyväilyn, mieleeni kesäisen autuaan rauhan ja kielenkärjelle kaikki ne makumuistot, jotka muutaman päivän aikana onnistuimme matkalla haalimaan.

Toki niiden palauttamisessa voi hyödyntää myös reissusta tuotuja tuliaisia.

Ahvenanmaa kutsuu minua palaamaan takaisin.

P.S: En toimi minkään ravintolan, laivayhtiön, firman tai tuotteen kätyrinä, eli kaikki mielipiteeni, arvosteluni ja kritiikkini on vilpitöntä ja aitoa, tavallisen asiakkaan saamaan palveluun pohjautuvaa riippumatonta huttua.