keskiviikko 23. tammikuuta 2013

EEPPINEN KANASALAATTI (Jamie Oliverin ohjeella)

Pitkällisen selailun ja kuolailun jälkeen oli aika korkata Jamie's Great Britain -kirja.


oliiviöljyä
n. 1kg kokonainen broileri
suolaa ja vastarouhittua mustapippuria
nippu tuoretta timjamia
1 sitruuna
400g keltaisia ja punaisia kirsikkatomaatteja
1 valkosipuli

muutama kourallinen maalaisleipää
paketti pekonia
200g vihreitä papuja
ekstraneitsytoliiviöljyä
1rkl kokojyväsinappia (tai maun mukaan)
viinietikkaa
nippu sileälehtistä persiljaa
nippu tuoretta minttua
6 kevätsipulin vartta

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Roiskuta oliiviöljyä joka puolelle broileria ja ripottele päälle suolaa ja pippuria. Nypi timjamista lehdet ja säästä varret. Ripottele timjaminlehdet broilerille ja hiero kaikki maut broilerin nahkaan. Puolita sitruuna ja tunge sitruunanpuolikkaat sekä timjaminvarret broilerin vatsaonteloon. Aseta kana uunivuokaan ja paista uunissa tunnin ajan.

Puolita sillä aikaa kirsikkatomaatit ja murskaa valkosipulin kynnet vaikkapa lihanuijalla tai morttelissa niin että saat kuoret helposti irti. Kun broileri on ollut uunissa puoli tuntia, levitä kirsikkatomaatit ja valkosipulin kynnet broilerin alle ja sivuille uunivuokaan ja jatka paistamista loput puoli tuntia.


Siirrä broileri jäähtymään kevyesti foliolla peitettynä. Revi leipä (muutama kourallinen) suupalan kokoisiksi paloiksi uunivuokaan kirsikkatomaattien ja valkosipulin kynsien päälle. Sekoita hieman, niin että paistonesteet maustavat leipää (mutta niin etteivät ne kastu läpimäriksi). Puolita pekonisiivut ja levitä leipäpalojen päälle. Laita uunivuoka takaisin uuniin 15-20 minuutiksi, eli kunnes kaikki on ihanan rapeaa.

Poista sillävälin broilerista nahka ja siirrä nahka sivuun. Revi broilerin liha luista kahta haarukkaa käyttäen. Kasaa liha kulhoon ja kaada sekaan loput paistonesteet leikkuulaudalta, mikäli nesteitä on irronnut (itse puristin joukkoon puolikkaan mehukkaaksi paistuneen sitruunan mehut). Keitä papuja suolalla maustetussa vedessä viitisen minuuttia, eli kunnes ne ovat juuri ja juuri kypsiä. Valuta pavut ja heitä ne revityn broilerin sekaan, lisää muutama loraus hyvää ekstraneitsyt oliiviöljyä sekä maun mukaan kokojyväsinappia (ohjeessa oli tosiaan 1rkl, mutta omaan makuuni sinappia sai olla ainakin tuplasti enemmän) ja pari lorausta viinietikkaa. Hienonna persiljan ja mintun lehdet ja siivuta kevätsipulin varret ohuiksi siivuiksi. Lisää nämä kulhoon ja sekoita. Maista ja mausta lisää makusi mukaan.


Kun leipäpalat ovat kullanruskeita, revi broilerin nahka uunivuokaan päällimmäiseksi (voit toki jättää nahkan pois jos haluat) ja laita vuoka takaisin uuniin hetkeksi, niin että nahka paistuu uudelleen rapsakaksi. Levitä kulhon sisältö tarjoiluastialle ja sekoita joukkoon herkut uunivuoasta. Tarjoile välittömästi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...