torstai 29. elokuuta 2019

OSKARINLEIPÄ

Kunnon kastike kruunaa ruuan. En keksi yhtään ruokaa, josta ei sopivan kastikkeen kanssa tulisi vieläkin herkullisempi, enkä voi käsittää usein kuulemaani lausetta "kunnon pihvi ei kastiketta kaipaa".

Kastikkeiden tekemisen opettelu kannattaa aloittaa peruskastikkeista. Kun niiden tekeminen sujuu, onnistuu melkeinpä mikä tahansa kastike ja vain mielikuvitus on rajana uusien reseptien kehittelemisessä. 

Choron-kastike on muunnelma béarnaisesta. Choron-kastike sopii niin lihan, kalan, kanan kuin kananmunienkin kanssa ja se kuuluu vasikanleikkeestä valmistetun Oskarinleikkeen oheen parsan ja hummerin kanssa.

Itse valmistin choron-kastikkeen jonkinlaiselle Oskarinleivälle - leike tosin oli possua ja hummerinvirkaa esittävät katkaravunpyrstötkin unohtuivat annoksesta. Herkullista se silti oli!


3 siivua vaaleaa maalaisleipää
3 kpl  porsaan sisä- tai ulkofileepihvejä tai pihvifileetä
nippu vihreää parsaa
12-15 kpl jättikatkaravun pyrstöjä (pakaste)

vehnäjauhoa
2  kananmunaa
korppujauhoa
suolaa ja mustapippuria myllystä
voita

mausteliemi
2  salottisipulia hienonnettuna
1 dl valkoviiniä
5 rkl valko- tai omenaviinietikkaa
2 rkl sitruunamehua
½ tl  kokonaisia valkopippureita
½ tl  kokonaisia mustapippureita

choron-kastike
mausteliemi
3  keltuaista
150 g  voita kuutioina

1 rkl  Mutti tuplakonsentroitua tomaattipyreetä
1 tl  kuivattua rakuunaa
suolaa
mustapippuria myllystä


Valmista ensin choronkastikeen mausteliemi. Laita kaikki ainekset kattilaan ja keitä, kunnes nestettä on jäljellä enää noin 1/3 dl. Siivilöi ja jäähdytä. 

Nuiji porsaan sisäfileepihvit mahdollisimman isoiksi ja ohuiksi. 


Laita yhdelle lautaselle vehnäjauhoa, toiselle kaksi kananmunaa kevyesti vatkattuna ja kolmannelle suolalla ja mustapippurilla maustettu korppujauho. Kasta possupihvit ensin tasaisesti vehnäjauhoon ja karistele ylimääräiset jauhot pois leikkeen pinnasta. Kasta ne sitten vatkattuun kananmunaan ja lopuksi jauhota huolellisesti pihvit maustetuilla korppujauhoilla. Paista voissa kuumalla paistinpannulla kullanruskeiksi.


Leikkeiden ruskistuessa kiehauta kattilassa suolalla maustettua vettä ja kiehauta parsoja siinä parin minuutin ajan. Nosta parsat pois ja keitä samassa vedessä jäisiä katkaravun pyrstöjä parin minuutin ajan. Valuta siivilässä.

Valmista kastike. Sekoita pyöreäpohjaisessa kulhossa keltuaiset mausteliemen joukkoon ja kypsennä seosta kattilan päällä vesihauteessa koko ajan vatkaten, kunnes kastike saostuu. Vatkaa joukkoon voikuutiot yksi kerrallaan varoen kastikkeen ylikuumenemista - kattilassa ei saa olla liikaa vettä eikä se saa kiehua, vaan "hymyillä" hiljakseen poreillen. Mausta kastike tomaattipyreellä, kuivatulla rakuunalla, suolalla sekä mustapippurilla.

Paista leipäsiivut kullanruskeiksi voissa pannulla.

Jaa leivät lautasille ja aseta niiden päälle pihvit sekä parsat. Valuta päälle kastiketta kasaa kruunuksi  katkaravunpyrstöjä. Viimeistele halutessasi lehtipersiljalla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...