torstai 1. elokuuta 2019

DOLMADES HERUKANLEHDISTÄ




Viininlehtikääryleet ovat melko suuritöisiä näperrettäviä, mutta niin julmetun herkullisia, että niitä tekisi mieli valmistaa useamminkin. Kaupasta löytyy kuitenkin valitettavan harvoin säilöttyjä viininlehtiä, ja niiden ehjänä purkista ulos saaminen on välillä työn ja tuskan takana. Kerättyäni muutaman litran verran herukoita pensaista jäin miettimään, että herukanlehdethän muistuttavat erehdyttävästi viininlehtiä - miksei siis kääryleiden tekeminen onnistuisi niistä? Ja kyllä, netistäkin löytyi herukanlehtikääryleille reseptejä, joten ei muuta kuin tuumasta toimeen! Täytteen suhteen päädyin kuitenkin käyttämään vanhaa, hyväksi toteamaani reseptiä. Lisäksi tein osan kääryleistä vegaanisina. 

Herukanlehdistä syntyikin niin herkullisia ja ihanan tuoksuvia kääryleitä, etten enää koskaan aio metsästää kaupasta säilöttyjä viininlehtiä!



n. 60 kpl mustaherukan lehtiä
2 kesäsipulia varsineen
1 valkosipulin kynsi
½ dl oliiviöljyä
2dl sushiriisiä
2 tl hienonnettua kuivaa minttua
2 rkl hienonnettua tilliä
pieni kourallinen persiljaa hienonnettuna
3 dl vettä
suolaa
pippuria
½ sitruunan mehu
1 rkl vasikkafondia
400 g luomukaritsan jauhelihaa

½ sitruunan mehu
2 dl vettä
½ dl oliiviöljyä

Valmista täyte. Hienonna sipulit, niiden vihreät varret sekä valkosipuli ja kuullota oliiviöljyssä. Lisää riisi sekä yrtit ja mausteet. Huomioi mausteiden ja suolan käytössä, että seokseen lisätään myöhemmin vielä maustamaton karitsanjauheliha - teelusikallinen suolaa riittää maustamaan jauhelihan, riisi vaatii oman osansa, joten seos saa olla melko suolaista. 

Sekoittele kunnes riisi alkaa kiiltää läpikuultavana pinnastaan - varo ettei riisi ala saada yhtään väriä pintaan - ja lisää 2dl vettä sekä ½ sitruunan mehu. 



Hauduta lähes kypsäksi ja lisää välillä loput vedet ettei riisi kuivahda liikaa. Jätä riisi hieman pureskeltavaksi. Jäähdytä seos ja sekoita joukkoon raaka karitsan jauheliha.

Poista herukanlehdistä varsi (ei lehtiruotia) ja upota ne kiehuvaan, reilusti suolalla maustettuun veteen n. 1,5 minuutiksi, kunnes lehtien väri muuttuu hieman tummemmaksi ja lehdet taipuisammiksi. Valuta.

Täytä kääryleet: Levitä lehti alustalle ja laita lehden kannan päähän vajaa ruokalusikallinen täytettä. Kääri kuten kaalikääryleet, eli käännä ensin sivut keskelle täytteen päälle ja rullaa kääröksi. Älä kääri liian tiukasti, riisi paisuu vielä kypsyessään. Kääryleistä pitää tulla kuitenkin napakoita, joten älä jätä ylimääräistä "tyhjää tilaa". Täytteestä tulee noin 50-60 käärylettä.


Voitele suuri vuoka oliiviöljyllä. Lado kääryleet vuokaan. Sekoita vesi, oliiviöljy ja sitruunamehu ja kaada vuokaan. Paista 175 asteessa 60% kosteudella noin tunti. Jos sinulla ei ole höyryuunia, peitä kääryleet kevyesti foliolla.


Tarjoile tsatsikin ja sitruunalohkojen kanssa - sitruunaa voi puristaa kääryleen päälle piristämään makua.



Vegaaniset kääryleet, n. 20kpl:
20 kpl mustaherukan lehtiä
loraus öljyä
1/2 kesäsipulia ja hieman vartta hienonnettuna
1 valkosipulin kynsi hienonnettuna
2 tl persiljaa hienonnettuna
2 tl tilliä hienonnettuna
1 tl kuivattua minttua hienonnettuna
ripaus suolaa
mustapippuria myllystä
ripaus valkopippuria
1 rkl kasvisfondia
3/4 dl sushiriisiä
3/4 dl vaaleaa soijarouhetta
2 dl vettä + lisää tarvittaessa
1/2 sitruunan mehu ja raastettu kuori
3/4 dl vettä + 2 rkl oliiviöljyä + 2 rkl sitruunamehua

Valmista kuten karitsakääryleet, mutta lisää soijarouhe jo pannulle maustumaan kun vesi ja sitruunamehu on lisätty.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...