maanantai 16. tammikuuta 2012

NUGGETIT NIGELLAN TAPAAN SEKÄ CURRYDIPPI

Nyt meni joku pieleen. Jos ei muu, niin reseptivalinta. Näitä nuggetteja on kovasti kehuttu (!!!), mutta mielestäni lopputulos oli kovin valju - nuggetit olivat mitäänsanomattoman makuisia eikä kuorrute ollut mieleistäni tarpeeksi rapea jotta kyseessä olisi kunnon nuggetti. Ohjetta on testattu useammassakin blogissa, mutta oletan alkuperäisen respetin olevan Nigella Lawsonin. Minua nämä kanapalat eivät siis vakuuttaneet, mutta 8v tytär otti ensimmäistä kertaa ikuisuuksiin (tai ehkä ikinä) lisää ruokaa ja käskytti minua tekemään näitä "joka päivä". Eli lapsen hyväksynnän sapuska ainakin sai. Currydippi sen sijaan oli meidän vanhempien mieleen. Piimä kuitenkin mureutti mukavasti kanapaloja, joten taidanpa testata nuggetteja myöhemmin esim. nacho- tai murokuorrutteisina ja enemmän maustettuina!

500g kanan rintafileitä
2dl piimää
100g suolakeksejä

Paloittele rintafileet sopiviksi paloiksi. Laita ne kannelliseen rasiaan ja sekoita niihin piimä. Anna mureutua jääkaapissa vähintään vuorokauden verran. Valuta sitten paloista ylimääräinen piimä pois ja pyörittele palat murskatuissa suolakekseissä. Asettele palat leivinpaperin päälle uunipellille ja paista 225 asteessa n.20minuuttia (kunnes kana on kypsää ja keksikuorrute saa väriä). Tarjoile currydipin ja maalaisranskalaisten kanssa.

1,5dl majoneesia
0,5dl Lindahlsin maustamatonta turkkilaista jogurttia
2tl curryjauhetta
1tl dijonsinappia
muutama tippa tabascoa

Sekoita dipin ainekset ja anna maustua jääkaapissa nuggettien paistuessa.

7 kommenttia:

  1. Ehdottomasti täytyy käyttää paprikanmakuisia suolakeksejä tms., muuten ovat liian mauttomia! Ja mä olen aina paistanut vähän kuivaksi, ovat sitten rapeampia. Ja sitä suolakeksiä pitää olla paaaaljon. :)

    -Katja

    VastaaPoista
  2. Yritinkin paistella nuggetteja pidempään kun huomasin ettei niistä kovin rapeita tule, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna on ihan loogista, ettei niistä tulekaan niin rapeita kuin haluaisin, koska suolakeksit itsessään eivät ole rapeita eikä paistamiseen käytetä rasvaa.

    Veikkaan, että maustetutkaan suolakeksit ei riitä maustamaan näitä mulle mieluisiksi, mutta tästä innostuneena yritän kehitellä ihan oman, mieleisen reseptini :)!

    VastaaPoista
  3. Mun reseptissäni ainakin käytetään valmiiksi marinoitua broileria, joten kannattaa joko marinoida tai ainakin maustaa nuo broilerit jotenkin ennen piimässä muhittamista. Tai vaikka heittää mausteita edes sinne piimän sekaan :)

    Ja valuttaa nuggetit kannattaa kunnolla ennen kekseissä pyörittelyä. Itse aina pyyhin ylimääräiset piimät pois niin, että piimää jää pintaan vaan sen verran, että keksit tarttuu - muuten suolakeksit muhjuuntuvat ja rapeus häviää. Jotenkin vähännäköisesti keksiäkin sun nuggeteissasi..? Broilerin pinta ei sais juuri keksikuorrutteen alta näkyä, jotta tulos on tasaisen rapea ja keksitkin saa jättää melko isoksi murskaksi :)

    Harmi nyt, etteivät olleet sun mieleisiäsi! Ootko koittanut tehdä nuggetteja siemenrouheella kuorrutettuna/leivitettynä?

    VastaaPoista
  4. Kitinen: no mä huomasin heti alkuun, että tässä menee nyt joku pieleen, mut en osannut/tajunnut korjata asiaa. Mä en ikinä osta marinoitua tavaraa, ja ajattelin että marinadin maku joka tapauksessa lähtisi piimäliotuksessa. Olis toki pitänyt tajuta maustaa kanoja siinä vaiheessa kun tajusin, ettei niissä ole sitten mitään makua, paitsi suolakeksien suola. Ensin pyyhin piimän huolellisemmin pois, jolloin keksimurut eivät tarttuneet, ja kun jätin piimää vähän enemmän pintaa, murut kostuivat. Ei löytynyt kompromissia tällä erää, mut ensimmäinen kertahan on aina se kokeiluerä :D!

    En ole aiemmin tehnyt nuggetteja kuin tytölle ihan tavallisella korppujauho/jauho-leivityksellä, mutta kokonaisia fileitä olen kuorruttanut muro/juustoseoksella ja ne olivat ihanan rapeita.

    VastaaPoista
  5. Originaali ohjeessa on seuraavaa:
    When you are ready to cook them, heat the oil in a large frying pan.
    eli nuggetit paistetaan öljyssä pannulla. Ei uunissa. Eli siinä se rapeuden puute.
    omasta puolestani olisin varmasti heilauttanut keksimuruihin cayennea ja kuminaa
    Mutta minun lapseni söivät jo alle 2 vuotiaana raakoja valkosipulinkynsiä, eli tottumiskysymys

    VastaaPoista
  6. Juu, tokihan on ihan selviö, että öljyssä paistamalla tulee takuurapeaa. Olen kuitenkin nähnyt useita versioita näistä Nigellan nuggeteista blogeissa ja niissä nuggetteja on kutsuttu rapeiksi vaikka ne on paistettu uunissa. En haluaisi tiristää öljyssä lapsen ruokia, kun tuo tykkää nuggeteista pehmeämpinäkin, itse preferoin syntisen rasvaisia ja rapeita kuorrutuksia ;)

    VastaaPoista
  7. Piti sanomani, että tuossa linkittämässäni Nigellan reseptissä oli siis kaksi vaihtoehtoa: pannulla tai uunissa, ja tietty pannulla öljyssä tulee rapeampia :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...