torstai 14. maaliskuuta 2019

VÄLIMERELLINEN LIHAPULLAPELTI

Viime vuoden puolella yksi somehittiruuista oli lihapullapelti, josta liikkui useita eri variaatioita. Tämä Soppa 365 -sivuilta löydetty Kodin Kuvalehden resepti jäi meillä viikonloppuruokien lohturuokalistalle. Niin simppeliä ja nopeaa, että lopputulos pääsi yllättämään herkullisuudellaan. 


lihapullat
 1½ dl korppujauhoja
 2½ dl vettä
 600 g jauhelihaa
 1 muna
 1½ tl suolaa
 ½ tl mustapippuria rouhittuna

lisäksi
 600 g kirsikkatomaatteja
 1 pieni kesäkurpitsa
 2 sipulia
 1 (300 g) vaalea leipä
 3/4 dl oliiviöljyä
 1½ tl suolaa
 ripaus mustapippuria rouhittuna
 2 palloa mozzarellaa
 1 ruukku basilikaa

tarjoiluun
pestokastiketta

Valmista lihapullamassa. Sekoita korppujauhot ja vesi kulhossa ja anna turvota pari minuuttia. Lisää jauheliha, muna ja mausteet ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.

Huuhdo kirsikkatomaatit ja siirrä ne leivinpaperin päälle uunipellille tai isoon uunivuokaan. Paloittele kesäkurpitsa ja kuori ja viipaloi sipuli. Siirrä ainekset tomaattien joukkoon.

Revi tai kuutioi leipä uunipellille. Valuta ainesten päälle öljy ja mausta suolalla ja pippurilla.
Muotoile lihapullat ja nostele ainesten päälle pellille. Revi lopuksi mozzarella ainesten päälle.

Paista ruokaa 200-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia, kunnes lihapullat ovat kypsiä ja muut ainekset paahtuneita.

Koristele ruoka basilikan lehdillä ja tarjoa pestokastikkeen kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...