torstai 12. toukokuuta 2016

LAMMASVARTAAT, APPELSIINIJOGURTTI JA COUSCOUSSALAATTI

Ei ole ensimmäinen kerta, kun Glorian ruoka & viini tuo keittiöömme jotain uutta ja jännittävää. Numerossa 2/2016 oli nimittäin ohje, jonka nähtyäni julistin välittömästi, että se päätyisi pääsiäispöytäämme. Lammasvartaissa itsessään ei mitään uutta ja kummallista ole, mutta niiden kanssa tarjoiltava appelsiinijogurtti vaikutti eksoottiselta. Appelsiinin kuorta ja tahinia? Ihan totta?

Vielä kastiketta maistaessanikin kysyin "ihan totta?", mutta vartaiden ja couscoussalaatin kanssa kastike maistui mahtavalta. Näiden lammasvartaiden kanssa resepti tarjosi manteliripotetta, jota en kuitenkaan valmistanut, koska en erityisemmin välitä manteleista. Varmasti ripotekin sopii vartaiden kanssa mainiosti. Itse valmistin lisukkeeksi couscoussalaatin.


400 g lampaan tai karitsan paistijauhelihaa
2 valkosipulinkynttä
1 rkl tuoretta rosmariinia hienonnettuna
1/2 tl mustapippuria myllystä
1 tl suolaa

2 rkl voita
2 oksaa tuoretta rosmariinia
lisäksi varrastikkuja

Ota jauheliha huoneenlämpöön. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Hienonna myös rosmariini.
Sekoita vartaiden aineet kulhossa. Ota taikinasta runsaan ruokalusikallisen kokoisia paloja ja muotoile ne kostutetuin käsin soikeiksi lihapyöryköiksi. Työnnä varrastikut pyöryköihin.
Kuumenna voi suuressa paistinpannussa. Lisää rosmariininoksat ja paista niitä noin 1 minuutti, jotta voi maustuu. Lisää vartaat pannuun ja paista niitä noin 8 minuuttia välillä käännellen. Paista vartaat muutamassa erässä. Tarjoa manteliripotteen ja appelsiinijogurtin kanssa.


appelsiinijogurtti

1/2 (luomu)appelsiinin kuori ja mehu
2 dl turkkilaista jogurttia
1 rkl tahinia (seesaminsiementahnaa)
1/2 tl sokeria
1/2 tl mustapippuria myllystä
1/4 tl sokeria

Raasta appelsiinin oranssi kuoriosa hienoksi raasteeksi. 
Purista hedelmästä mehu.
Sekoita appelsiinijogurtin aineet keskenään.


manteliripote

2 dl kuorellisia manteleita
1 rkl korianterinsiemeniä
1 tl suolaa

Rouhi mantelit veitsellä.
Paahda mantelirouhetta kuivassa kuumassa pannussa 2–3 minuuttia tai kunnes rouhe on vaaleanruskeaa. Lisää kori-anterinsiemenet ja jatka paah-tamista vielä noin puoli minuuttia.
Ota pannu liedeltä. Sekoita suola rouheeseen.

*****

puolialastoman kokin couscoussalaatti

3dl couscousia
3dl vettä
pari reilua lorausta ekstraneitsytoliiviöljyä
loraus kalakastiketta
1 limen mehu
2 punaista chiliä
lehtipersiljaa
pätkä kurkkua
maun mukaan savupaprikajauhetta
maun mukaan garam masala -maustetta
suolaa
mustapippuria

Kiehauta vesi ja lisää couscous. Sekoita koko ajan haarukalla, niin ettei couscous kökköönny. 
Anna porista hiljaa noin puoli minuuttia ja ota sitten pois liedeltä edelleen haarukalla sekoitellen. Lisää joukkoon oliiviöljy, kalakastike, limemehu, pieniksi kuutioiksi paloiteltu kurkku, hienonnettu lehtipersilja ja chilit sekä maun mukaan mausteita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...