tiistai 15. helmikuuta 2011

SAIKKUPÄIVÄN SANKARIKEITTO


Ruokablogia on näköjään päivitettävä vaikka makaisi sohvan pohjalla vatsataudissa. Pari päivää tästä ikävästä taudista kärsittyäni vatsa vaati ruokaa ja oli kehiteltävä jotain, joka korjaisi neste- ja suolatasapainoa, täyttäisi vähän vatsaa sekoittamatta sitä tyystin ja jonka valmistaminen olisi niin helppoa ja nopeaa että kykenisin siihen itse parissa minuutissa, sillä kauempaa en tolpillani pysynyt. Keitto helpotti oloa kummasti, ja uskon että sitä on mukava siemailla flunssaisenakin (tai mikä hulluinta, jopa terveenä!) - ei tarvitse olla nimenomaan vatsataudissa... Tätä keittoa on nyt litkitty muutama päivä ja hyvin uppoaa edelleen. Samalla heitän hyvästit kaikille veteen sekoitettaville valmiskeitoille, niihin teennäisen makuisiin jauholitkuihin en enää koske.

1-2 terveen ihmisen annosta, 3-4 sairaslomalaisen annosta

1rkl voita
1 keltasipuli silputtuna
pari kevätsipulin vartta silputtuna
100g jauhelihaa
1-2rkl vasikkafondia
1rkl tomaattipyrettä
1rkl oreganoa
mustapippuria
n.1/2l kiehuvaa vettä
1/2 "kiekko" Blue Dragon litteää munanuudelia
(ripaus suolaa)

Sulata voi kattilassa, wokkipannussa tai ihan missä tahansa liedelle sopivassa astiassa minkä saat käsiisi napattua. Heitä joukkoon silputtu keltasipuli ja kevätsipuli, pyörittele hetki ja lisää sitten jauheliha pieneksi murustettuna. Muistathan ettet sörki pöpöisine näppeinesi mitään ruokaa minkä säilytys jatkuu raakana jääkaapissa tai jonka joku muu syö (esim. loppu raaka jauheliha). Hakkaa jauheliha pannulla mahdollisimman hienoksi muruksi mikäli voimasi riittävät moiseen hurjasteluun.

Heitä joukkoon oregano, lorauta fondia, rouhi mustapippuria ja turauta hieman tomaattipyrettäkin. Keitä noin litra vettä vedenkeittimessä ja lisää kiehuvaa vettä n.1/2l tai tarpeen mukaan jauhelihaseokseen. Murskaa nuudelit (laita esim. pakastepussiin ja paukuttele lihanuijalla, kahvikupilla, paistinpannulla tai vaikka leikkuulaudan alle laitettuna nyrkillä) pieniksi palasiksi ja heitä keitoksen joukkoon. Istu hetkeksi alas ja pyyhi hikeä, niistä nenä tai käy vessassa jos on tarve - muista pestä kädet! Noin minuutin päästä keitto on valmis - voit vielä maistaa että suolaa on sopivasti ja lisätä sitä ripauksen jos kaipaat lisämakua (itse tein keitosta tosi suolaista koska kroppa huusi suoloja). Kaada kuumajuomalasiin ja nautiskele varoen viltin sisälle kääriytyneenä.

maanantai 7. helmikuuta 2011

KAENG PHET PLA KUP NAW MAI, thaimaalainen punainen curry kalalla ja bambunversoilla


1/2 dl kookoskermaa
2rkl punaista currytahnaa
4dl kookosmaitoa
2rkl palmusokeria
3rkl kalakastiketta
350g kiinteää nahatonta vaaleaa kalaa n.3cm kuutioina
1prk (n.225g) veteen säilöttyjä bambunversoja leikattuna tikuiksi
peukalon pään kokoinen pala inkivääriä kuorittuna ja ohueksi siivutettuna
5 kaffirlimen lehteä
kourallinen thaibasilikan lehtiä koristeluun
1 pitkä punainen chili (tai kolme pienempää) ohuina viipaleina koristeluun


Hauduta kookoskermaa wokkipannulla tai kattilassa n.5min, kunnes öljy alkaa erottua pinnalle. Sekoita kermaa jos se alkaa ruskistua reunoilta. Lisää punainen currytahna ja sekoita hyvin. Kypsennä kunnes seos alkaa tuoksua. Kaada sekaan kookosmaito ja lisää sokeri sekä kalakastike, anna kypsyä pari minuuttia.
Lisää kalapalat ja bambunversotikut, hauduta noin 5min, kunnes kala on kypsää, sekoittele välillä. Lisää inkiväärisiivut sekä kaffirlimen lehdet. Maista ja lisää tarvittaessa mausteita. Kaada varovasti tarjoiluastiaan, sirottele päälle chilisiivut ja thaibasilikan lehdet.

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

KANAPITAT

Vähän puolivalmisteiden ja säilykkeiden käyttöä sunnuntailounaan nopeuttamiseksi...

4kpl

4 maustamatonta (ohutta) broilerin rintafileetä
suolaa
mustapippuria
chilijauhetta
paprikajauhetta
juustokuminaa
4 pitaleipää
4 rengasta punaisesta paprikasta
salaattia
jalapenoja
4 siivua cheddarsulatejuustoa
1 pieni punasipuli
1/2 prk Santa Maria hot Taco Saucea (1prk = 230g)
2dl Lindahlsin "partaäijä"jogurttia
ropaus currymaustetta
1 pieni valkosipulin kynsi
liraus hunajaa

Valmista jogurttikastike sekoittamalla jogurtin sekaan hienoksi silputtu valkosipuli, n. 1/2-1tl currymaustetta, hieman suolaa ja liraus hunajaa. Siivuta punasipuli ohuiksi renkaiksi. Ota valmiiksi myös muut täytteet. Paista pannulla rintafileitä oliiviöljyssä n.10min ja mausta ripauksella suolaa, mustapippuria, chiliä, paprikaa ja juustokuminaa. Kypsennä loppuun 200-asteisessa uunissa n.10min.

Lämmitä pitaleivät paketin ohjeen mukaan. Siivuta tällä välin kanafileet. Avaa ja täytä pitaleivät salaatilla, cheddar-siivulla, paprikarenkaalla, jalapenoilla, jogurttikastikkeella, Taco-kastikkeella sekä kanasiivuilla. Nauti!

lauantai 5. helmikuuta 2011

BLINIT

koosta riippuen n.10-15kpl

4 dl kevytmaitoa
20 g hiivaa
3 1/2 dl tattarijauhoja
2 1/2 dl vehnäjauhoja
3 munaa (erottele keltuaiset ja valkuaiset)
3 rkl sulatettua voita
1/2 pulloa olutta (tai kivennäisvettä)
1 tl suolaa
kirkastettua voita

Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää puolet jauhoista. Anna tekeytyä huoneenlämmössä yön yli. Lisää sitten taikinaan keltuaiset, loput jauhot, voisula ja olut sekä suola. Vaahdota valkuaiset ja lisää taikinaan varovasti käännellen.

Paista blinipannulla noin sentin paksuisia blinejä, kääntele blinejä moneen kertaan. Tarjoile mieleistesi lisukkeiden, kuten smetanan, sipulin ja kirjolohen mädin kanssa. Juomaksi sopii olut, kuohuviini tai samppanja.

TOM KHA KAI, thaimaalainen kookos-kanakeitto

Hyvin tyypillinen thaimaalainen ruoka, jonka valmistuksessa käytetään ruokalajin nimenkin mukaan galanga-juurta. Koska galangan saatavuus Suomessa on melko heikkoa, korvaan galangan yleensä inkiväärillä, jossa tosin on vahvempi maku kuin sukulaisessaan galangassa. Keiton maku ei tietenkään ole yhtä autenttinen ja huumaava jos käyttää galangan sijasta inkivääriä ja kuivattua kaffirlimen lehteä ja murskattua sitruunaruohoa tuoreiden sijasta, mutta tällä reseptillä pääsee jo lähelle oikeita makuja. Tämän keiton ei kuulu olla tulinen, vaan happaman, pehmeän, suolaisen ja raikkaan yhdistelmä. Inkivääriä/galangaa, kaffirlimen lehtiä ja sitruunaruohoa EI kuulu syödä, vaan ne ovat keitossa vain tuomassa makua.


5dl kookosmaitoa
2-3dl vettä
1 sitruunaruohon varsi (tai 1tl sitruunaruohotahnaa jos et saa sitruunaruohoa käsiisi), valkoinen osa paloiteltuna
parin sentin mittainen pala galangaa (tai inkivääriä) ohuehkoina siivuina
3 banaanisalottisipulia hienonnettuna
2 broilerin rintafileetä ohuina siivuina
2rkl kalakastiketta
1tl palmusokeria (tai vaikkapa ruokosokeria ellet löydä palmusokeria)
200g kypsiä miniluumutomaatteja
100g herkkusieniä
3rkl limettimehua
6 pientä kaffirlimen lehteä
3-5 linnunsilmächiliä hienonnettuna tai 2 pitkää punaista chiliä hienoksi viipaloituna ilman siemeniä
muutama korianterin lehti koristeluun


Laita kookosmaito, sitruunaruoho, inkivääri sekä salottisipulit kattilaan. Kuumenna kunnes kiehahtaa. Lisää kana, kalakastike sekä palmusokeri ja kiehuta hiljalleen 5min tai kunnes kana on kypsää (älä ylikypsennä!). Lisää kuumaa vettä jotta keitosta tulee sopivan ohutta. Lisää tomaatit ja sienet ja kiehauta pari minuuttia. Lisää viimehetkellä limettimehu, kaffirlimen lehdet ja chilit. Pidä huoli etteivät tomaatit mene rikki. Maista ja mausta makusi mukaan lisää. Koristele korianterilla ja tarjoile.


keskiviikko 2. helmikuuta 2011

MUNGPAPU-SAVOIJINKAALINYSSÄKÄT


Väitän usein kivenkovaa olevani ennakkoluuloton, mutta todellisuudessa minulla on pieni taipumus ajatella nyrpeästi vegeruuista. Toki on olemassa herkullisia vegeruokia, mutta useimmiten ne ovat mielestäni kelvollisia lähinnä alkupalaksi tai lisukkeeksi. Tänä vuonna aion karistella näitä ennakkoluuloja ja kokeilla avoimin mielin erilaisia kasvisruokia. Nämä kääryleet vetäisin ihan hatusta, kun jääkaapista ei löytynytkään jauhelihaa jota olin kääryleisiin alunperin suunnitellut. Vegeruuat ovat usein makuuni aika valjuja, joten terästin nyssäköitä thaihenkisesti ja se olikin ihan hyvä valinta. Nyssäköistä tuli vähän niinkuin suomalaisten kaalikääryleiden ja kreikkalaisten viininlehtikääryleiden thaiserkkuja.

Tämä kokeilu nyt ei vielä varsinaisesti murtanut käsityksiäni vegeruuista, mutta ei toisaalta ainakaan lannistanut intoani kokeilla niitä lisää.

1 keskikokoinen savoijinkaali
1dl kuivia mungpapuja
1 iso punainen chili
1/2pkt Arla Apetina pala
kourallinen tuoretta korianteria
1tl Santa Maria kaffirlimen lehtiä hiutaleina
suolaa, pippuria
sitruunan mehu

Liota papuja yön yli vedessä. Valuta vesi pois ja keitä puhtaassa vedessä kattilassa n. 15min, kunnes pavut ovat pehmeitä. Keitä samanaikaisesti toisessa kattilassa savojinkaalin lehtiä (irrota kannastaan n. 10-12 lehteä). Hienonna chili ja korianteri ja paloittele Apetina. Kun pavut ovat pehmeitä, valuta ne ja sekoita kulhossa chilin, korianterin, Apetinan ja kaffirlimen lehtisiutaleiden kanssa tahnamaiseksi seokseksi.
Valuta myös savoijinkaalin lehdet varovasti. Mausta paputahna makusi mukaan suolalla ja pippurilla. Kääri ruokalusikallinen tahnaa jokaisen savoijinkaalin lehden sisälle niin että lehdistä tulee pieniä nyyttejä.
Lado nyytit uunivuokaan ja paista 165 asteessa uunissa n. 30-45min, kunnes ne saavat hieman väriä. Itselläni oli käytössä höyryuuni 80% kosteudella. Purista tarjoiltaessa päälle hieman sitruunan mehua.

tiistai 1. helmikuuta 2011

PEURAPATA


500g peuran paistia
3 sipulia kuorittuna ja lohkoina
2-3 valkosipulin kynttä ohuina siivuina
5 pientä perunaa lohkoina
1 porkkana ohuehkoina siivuina
350g suolakangasrouskuja
pari ruokalusikallista voita
loraus öljyä
reilusti vastarouhittua mustapippuria
hieman suolaa
1rkl kuivattua timjamia
2tl kuivattua rosmariinia
1tl kuivattua rakuunaa
pari ruokalusikallista vasikka/riistafondia
pari ruokalusikallista tomaattipyrettä
loraus punaviiniä
vettä

Valuta, huuhtele siivilässä ja ryöppää sienet 1-2 kertaa. Paloittele hieman pienemmiksi jos sienet ovat kovin suuria. Ota liha huoneenlämpöön ajoissa. Poista siitä kalvot ja kuutioi liha. Paista lihaan kattilassa voi-öljyseoksessa kaunis ruskea pinta, mausta ripauksella suolaa (ole varovainen suolan kanssa, koska suolasienistä tulee ruokaan makua vielä ryöppäämisen jälkeenkin) ja ronskimmin mustapippurilla. Heitä sekaan sipulit ja valkosipulit, kääntele ja kuullottele hetki. Lisää perunat ja porkkanat, anna niiden ottaa kattilassa hieman väriä ja lisää tomaattipyre, punaviini, fondi ja yrtit. Lisää lopuksi ryöpätyt suolasienet, sekoita ja maista. Lisää niin paljon (kuumaa) vettä, että kaikki ainekset peittyvät. Hauduta miedolla lämmöllä kannen alla vähintään kaksi tuntia tai kaada ruoka uunipataan ja hauduttele uunissa 170 asteessa pari tuntia.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...