torstai 12. syyskuuta 2019

VEGAANINEN KASVIS-TOFUCURRY

Näin sekasyöjänä jaksan yhä uudelleen ihmetellä joidenkin nihkeää asennetta kasvisruokia ja etenkin vegaanisia ruokia kohtaan. Joillain tuntuu olevan hyvin tiukassa se asenne, että kasvisruoka on lähtökohtaisesti pahaa ja siitä jää nälkä. Etenkin facebookin ruokaryhmissä lähtökohtana on usein se, että jos kysyt ohjetta kasvisruualle, saat vastaukseksi enemmän ilkeilyä ja vitsailua kuin reseptejä. "Mulla on diili pupujen kanssa - ne ei syö mun ruokia ja mä en syö niiden ruokia". "Mitä tarjota vegaanille? - Jääpaloja ja porkkana. Turpiin. Ovea. Taksi kotiin". Öhöhö. Näille oman elämänsä koomikoille jos erehtyy jotakin vastaamaan, leimautuu välittömästi saarnaavaksi vegaaniksi ja vänkääväksi ituhipiksi. Vaikka olisikin sekasyöjä. Olisi helpottavaa syyttää tästä ilmiöstä suomalaisjuntteja, mutta ilmiö on valitettavasti kovin yleinen muuallakin maailmassa.

Jos ruokavaliosi on muu kuin sekaruokavalio, sinulta vaaditaan perusteluita valinnoillesi, mutta perustelut eivät kuitenkaan kelpaa. Jos syöt kasvisruokaa, mutta matkustat lentokoneella ja asut jossain savimajaa ylellisemmässä rakennelmassa, olet tekopyhä. No, pitänee sitten lopettaa kierrättäminen, alkaa ostamaan vain ulkomaalaisia lihoja ja lähteä kaduille potkimaan mummoja, koska olenhan jo muutenkin rappioitunut ekokriminaali matkustaessani lentokoneella useita kertoja vuodessa ja yksityisautoillessani pakolliset työmatkat.

Meillä tehdään kohtalaisen usein kasvisruokia ihan vain vaihtelun vuoksi ja sen takia, että ne ovat todella hyviä. Tämän todella herkullisen, vegaanisen curryn kanssa meillä tarjoiltiin riisiä ja sen kanssa ei-vegaanista, kalakastiketta sisältävää phrik nam plaata. Sekin oli jonkun sietokyvylle liikaa. Enhän voi sanoa currya vegaaniseksi, jos sen kanssa syödään ei-vegaanista soosia. Enkö? Watch me.

Jos siis etsit maukasta vegeruokaa, tässä sinulle yksi hyvä resepti. Jos haluat annoksen kalattomana ja vegaanisena, olet varmasti niin fiksu, että osaat sivuuttaa ei-vegaanisen kastikkeen, tai jopa muokata siitäkin vegaanisen.

Hyvää ruokahalua!


muutama rkl hyvää punaista currytahnaa (esim. Mae Ploy)
1 tl kuminansiemeniä hieman murskattuna
1 tlk (400ml) kookosmaitoa
1 rs So Finen Thai spiced tofukuutioita
1 tl palmu- tai ruokosokeria
½ pienestä kukkakaalista peukalonpään kokoisina nuppuina
1 keltainen paprika sopivina suupaloina
½ pienestä kurkusta kuutioina
1 kesäsipuli varsineen (sipuli kuuteen osaan lohkottuna, varsi ohueksi siivutettuna)
kourallinen maapähkinöitä hieman rouhittuna
½ limen mehu
4 kaffirlimen lehteä (1 kokonaisena, 3 suikaloituna)
kourallinen tuoretta korianteria
limelohkoja
jasmiiniriisiä

phrik nam pla (ei vegaaninen!):
1 limen mehu
1/3 dl kalakastiketta
loraus soijakastiketta
ripaus palmu- tai ruokosokeria
2 valkosipulin kynttä hienonnettuna
10 kynnenkärjen kokoista thaichiliä hienonnettuna tai oman maun mukaan isompaa thaichiliä hienonnettuna

Valmista ensin phrik nam pla sekoittamalla ainekset keskenään.

Nakkaa currytahna ja kuminansiemenet wokkipannuun ja lisää pari rkl kookosmaitoa, niin että saat tahnan pehmeämmäksi. Paista seosta pannulla, kunnes se alkaa tuoksua. Lisää puolet jäljellejääneestä kookosmaidosta ja sekoita hyvin. Anna porista, kunnes rasva alkaa erottua seoksesta ja seos on paksun kastikkeen paksuista. Lisää kukkakaalit ja tofut ja pyörittele ne seoksessa niin, että ne maustuvat kauttaaltaan. Lisää loput kookosmaidot, sokeri ja kokonainen kaffirlimen lehti. Keittele pari minuuttia. Lisää paprika ja kurkku ja keittele taas pari minuuttia hyvin sekoitellen. Lisää sipulilohkot ja maapähkinät ja keittele noin minuutti. Lisää lopuksi sipulinvarret, pyörytä vielä kaikki ainekset kunnolla sekaisin ja lisää vielä limemehu. Älä enää kiehuta. Älä päästä kasviksia pehmeiksi, vaan jätä ne hieman rouskuviksi.


Tarjoile curry kaffirlimesuikaleilla ja korianterilla koristeltuna riisin ja phrik nam plan sekä limelohkon kanssa. Limen voi puristaa curryn joukkoon juuri ennen ruokailua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...