torstai 25. heinäkuuta 2019

PARMESAANILOHI JA PARSAPANZANELLA

Juhannuksena testiin pääsi lohiresepti Glorian Ruoka & Viini - lehden numerosta 5/19 sekä parsapanzanellaresepti numerosta 3/19.


Lohireseptiä muokkasimme sen verran, että savustimme kalan uunissavalmistamisen sijasta. 
Kopioin silti tähän alkuperäisen reseptin.


kylmä uunilohi ja parmesaanikastike
800g lohifileetä
2 l vettä
2 dl merisuolaa

parmesaanikastike
1 kananmuna
1 rkl dijonsinappia
1/4 dl valkoista balsamiviinietikkaa
1 1/4 dl oliiviöljyä
1 1/4 rypsiöljyä
50 g parmesaania raasteena
1/4 tl mustapippuria myllystä

 parmesaanilastuja
rucolaa

Tee suolaliemi lohelle. Kiehauta vesi ja liuota suola joukkoon. Leikkaa selkä- ja vatsarasva lohifileestä. Laita lohi laakeaan reunalliseen astiaan. Kaada jäähtynyt liemi päälle, niin että filee peittyy kokonaan. Anna kalan suolautua liemessä 30 minuuttia.

Kuumenna uuni 120 asteeseen. Ota kala liemestä. Pyyhi pinta. Aseta filee uunivuokaan leivinpaperin päälle. Paina paksuimpaan kohtaan paistomittari. Kypsennä 35 minuuttia tai kunnes sisälämpö on 44 astetta. 

Tee kastike. Riko huoneenlämpöinen muna kapeaan ja korkeaan astiaan. Lisää sinappi ja etikka. Laita sauvasekoitin kulhon pohjalle ja kaada päälle huoneenlämpöiset öljyt. Käynnistä sauvasekoitin kulhon pohjalla ja vatkaa kunnes kastike on majoneesimaista. Raasta parmesaani ja lisää se kastikkeeseen. Mausta mustapippurilla. 

Valele parmesaanikastike nauhoina jäähtyneen kalan päälle. Koristele rucolalla ja parmesaanilastuilla.



parsapanzanella
6 isoa viipaletta maalaisleipää
1½ rkl oliiviöljyä
1kg vihreää parsaa
200g litteitä herneenpalkoja
1 ruukku lehtipersiljaa
1 kevätsipuli
2 rs (100g) salaatinversoja
2 rkl lpieniä kapriksia

kastike
1 salottisipuli
2 rkl valkoviini- tai samppanjaetikkaa
1 tl juoksevaa hunajaa
1tl dijonsinappia
½ tl sormisuolaa
1/4 tl mustapippuria myllystä
3/4 dl oliiviöljyä

Tee kastike salaattikulhoon salmiiksi. Kuori ja hienonna sipuli. Sekoita sipulit, etikka, hunaja, sinappi, suola ja pippuri kulhossa. Valuta joukkoon öljy ohuena nauhana koko ajan sekoittaen.

Kuumenna uuni 200-asteiseksi. Revi leipä paloiksi leivinpaperille uunipellille. Pirskottele öljy leiville ja paahta uunissa 5 minuuttia.

Poista parsoista kovat tyvet. Keitä suolavedessä noin 3 minuuttia. Lisää herneet ja keitä vielä 3 minuuttia. HUOM! Omasta mielestäni 6 minuuttia on parsoille aivan liikaa ja parsoille olisi riittänyt sama keittoaika herneiden kanssa. 

Laita parsat ja herneet jääkylmään veteen, jotta kypsyminen loppuu ja kasvikset säilyvät vihreinä ja rapeina.

Hienonna persiljanlehdet ja kevätsipuli. Valuta parsa ja herneet. Leikkaa parsa suupaloiksi. Laita leipäpalat, parsat, herneenpalot, versot ja kaprikset kulhoon kastikkeen joukkoon. Sekoita hyvin.


Nauti lohi ja panzanella yhdessä tai erikseen!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...