tiistai 26. huhtikuuta 2016

STIFADO, kreikkalainen lihapata

Todellinen välimeren ruoka valmistetaan laadukkaista, tuoreista aineksista.
Onneksi pääsiäisen alla kaupasta löytyi hyvä valikoima tuoretta lammasta ja karitsaa. Lampaan paistikimpaleesta valmistin tätä erinomaista stifadoa eli kreikkalaista lihapataa Andalusian auringossa -blogin reseptillä. 

Ja kun sanon erinomainen, tarkoitan fantastista. Usein kreikkalaisten reseptien kohdalla maku jää latteaksi ja siitä puuttuu se jokin "sielu" mitä välimeren ruoista kuuluu löytyä niin, että rinnassa tuntuu lämmin, kotoisa läikähdys ruokaa maistaessa. Jos kanelia tai neilikkaa on liikaa muihin aineksiin nähden, lopputulos on tympeä ja kitkerä. Tässä reseptissä oli kaikki kohdallaan. Padan muhiessa uunissa herkullinen punaviinin ja kanelin tuoksu valloitti kodin ja maukkaan kastikkeen joukossa lampaan paisti hautui hajoavan mureaksi ja salottisipulit pehmeiksi ja makeiksi.  

Täydellistä.


(neljälle)
  1 kg lampaan luutonta paistia
suolaa, pippuria
öljyä paistamiseen
 5 valkosipulinkynttä, hienonnettuna
10 maustepippuria
2 kanelitankoa
3 laakerinlehteä
2 rkl punaviinietikkaa
1,5 rkl tomaattipyrettä
1 tl jauhettua neilikkaa
3,5 dl paseerattua tomaattia
1 rkl sokeria
4 dl punaviiniä
750 gr paistisipuleita/ pikkusipuleita
 Jos käytät esim. lapaa, puhdista se ylimääräisestä rasvasta ja kalvoista.
Leikkaa liha muutaman sentin kuutioiksi.

 Ruskista lihapalat erissä kuumalla pannulla,
suolaa ja pippuroi reilusti ja siirrä pataan odottamaan.

 Lisää pataan sitten muut ainekset sipuleita lukuun ottamatta ja kiehauta.

Anna porista kannen alla keskilämmöllä 1-1,5 tuntia.
Tarkista välillä, onko nestettä vielä tarpeeksi.
 Kuori sipulit ja ruskista niihin kaunis väri.
Lisää pataan ja jatka kypsentämistä vielä tunnin verran.


Tarjoile perunoiden, riisin, couscousin, tai bulgurin (ja tsatsikin!!!) kanssa.

2 kommenttia:

  1. nöyrästi kiitän (ilon kyneleitä ehkä hieman nieleskellen) :-) xxx

    VastaaPoista
  2. Kyllä tämä pataruokien ystävän mieltä lämmittää ihan oikeesti! :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...