sunnuntai 29. tammikuuta 2012

HUMMERIRISOTTO TILLIÖLJYLLÄ

Merenelävien kanssa ei kuulemma kuuluisi laittaa parmesaania risottoon. Pyh ja pah sanon minä, vaadin saada risottooni parmesaania. Vertailin googlettelemiani hummeririsottoreseptejä - joissa kaikissa oli parmesaania - mutta päädyin kuitenkin tekemään risoton omien mieltymysteni mukaan ja herkullistahan siitä tuli. Yrttiöljy piristi mukavasti täyteläistä risottoa.


1 pakastettu esikeitetty hummeri
1 sellerin varsi
1 banaanisalottisipuli
1,5dl arborio-riisiä
2dl valkoviiniä
7dl hummerilientä (vettä+hummerifondia)
suolaa
hyppysellinen sahramia
2 kourallista raastettua parmesaania
n.20g voita
1 limen kuori raastettuna
½ limen mehu
hieman tilliä

nippu tilliä
½ nippua korianteria
2tl kuivaa minttua
hyppysellinen sormisuolaa
pari rouhausta mustapippuria myllystä
reilusti neitsytoliiviöljyä

Valmista ensin yrttiöljy. Silppua tilli ja korianteri, hienonna morttelissa mintun, suolan ja pippurin kanssa tasaiseksi massaksi. Lisää ensin pieni loraus öljyä ja hiero seos sileäksi. Lisää sitten limemehu ja reilusti öljyä niin että yrttiöljyn koostumus on mieleisesi ja hiero vielä tasaiseksi.

Keitä sulatettua hummeria kiehuvassa vedessä nelisen minuuttia. Anna jäähtyä ja irrota hummerista lihat. Paloittele pienet lihapalat ja puolita suurin pala, pyrstö.

Silppua salottisipuli ja sellerin varsi. Kuumenna loraus neitsytoliiviöljyä kattilassa ja kuullota siinä sipulia ja selleriä hetki. Lisää sitten riisi ja vähennä samalla lämpöä - riisi ei saa saada väriä pintaan. Pyörittele riisiä kattilassa hetki niin että se alkaa kiiltää lasimaisesti. Lisää viini, nosta taas lämpöä ja anna viinin imeytyä riisiin. Kun viini on imeytynyt ja haihtunut lähes kokonaan, vähennä lämpöä uudelleen ja lisää kauhallinen lientä sekä ripaus suolaa. Anna imeytyä hiljalleen ja kun neste on taas lähes imeytynyt, lisää taas kauhallinen lientä ja ripaus suolaa. Jatka samaan tapaan, kunnes liemi on loppu ja riisi sopivan kypsää eli siinä on vielä suutuntumaa. Huom. parhaan risoton saat kun annat liemen imeytyä riisiin rauhassa etkä kiehuttele sitä. Sekoita risottoa koko ajan: riisistä irtoaa tärkkelystä joka tekee risotosta silkkisen ja kermaisen. Risoton kuuluu olla hieman löysää. Lisää lopuksi hyppysellinen sahramia, limen kuori ja mehu. Sekoita. Lisää parmesaani ja voi, anna niiden sulaa risottoon. Sekoita joukkoon vielä pilkotut hummerin lihat ja annostele lautasille. Aseta päälle puolitettu hummerin pyrstö ja hieman tilliä. Valuta tilliöljy ympärille ja nauti välittömästi kuivan valkoviinin kanssa.

2 kommenttia:

  1. Rakastan risottoa ja laitan sitä usein. Tämä risotto näyttää eksoottiselta! Sinu kuvat ovat ihania!

    VastaaPoista
  2. En ole vielä uskaltanut jostain syystä tehdä hummeria. Sen syöminen onkin sitten ihan eri juttu... =)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...