keskiviikko 7. tammikuuta 2015

HERKULLISTA VUOTTA 2015 KAIKILLE!

Uusi vuosi on alkanut ja ilmassa satelee lupauksia kevyemmästä ruokavaliosta, terveellisemmistä elintavoista sekä erilaisista dieeteistä.

Puolialaston kokki haluaa toivottaa kaikille 
onnellista ja herkullista vuotta 2015!


Onnistukoon jokainen tavoitteissaan, ja mikäli jää onnistumatta, olkoon armollinen itselleen ja tyytyväinen valintoihinsa. 

Vuoden 2014 herkuttelut kerryttivät taas mukavasti elopainoa ja itsekin pyrin keventämään ruokailutottumuksia, mutta ruuan mausta en suostu tinkimään! Annoskokojen pienentäminen ja järkevämpi syöminen olkoon sopiva tavoite, mutta sen mitä suuhuni laitan, pitää olla silti hyvää ja tärkeintä on, että olen tyytyväinen syömisteni laatuun ja määrään. 

Vuonna 2014 näpyttelin blogiini entistä vähemmän reseptejä ja se näkyi myös katsojamäärissä. Syynä reseptien vähyyteen lienee se, että kokkailin pääsääntöisesti jo aiemmin hyväksi testattuja ja blogista löytyviä ruokia. En aio tänäkään vuonna ottaa paineita blogin täyttämisestä uusilla resepteillä, mutta lupaan laittaa jakoon kaikki uudet, herkulliset ohjeet! 


Vaikka katsojaluvut ovat pienentyneet uusien reseptien määrän hiipuessa, olen saanut olemassa olevista resepteistä ja blogistani kuluneen vuoden aikana aivan mahtavaa palautetta. Blogiani on kehuttu inspiroivaksi ja reseptejäni toimiviksi ja maukkaiksi. Eniten mieltäni lämmittää se, että vaikka reseptieni ainekset eivät miellyttäisi kaikkia lukijoita, reseptejä on innostuttu kokeilemaan ja niitä hieman muokkaamalla on saatu aikaan kokkailijan suuhun sopivia herkkuja. 

Kiitos JOKAIKISELLE palautetta antaneelle! 


t. Puolialaston kokki Elmeri


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...