torstai 4. huhtikuuta 2019

LYONIN KANA

Monen muun klassikon tapaan Lyonin kana syntyy yksinkertaisista aineksista, mutta maistuu taivaalliselta. Ei ehkä kaikista perinteisin, mutta herkullinen ja helppo Glorian Ruoka & Viinin resepti löytyi Soppa 365 -sivuilta. Tällä kertaa en löytänyt kaupasta tuoretta rakuunaa, mutta ropaus kuivattuakin rakuunaa toi ruokaan ihanasti makua.


800 g broilerinkoipia
 1 tl suolaa
 ½ tl mustapippuria myllystä
2 rkl + 2 rkl voita
 1½ dl punaviinietikkaa
 6 valkosipulinkynttä
 1 laakerinlehti
 1½ dl kanalientä
 2 rkl tomaattipyreetä
 1 prk (200 g) ranskankermaa
 ½ ruukkua rakuunaa

päälle:
 ½ ruukkua rakuunaa

Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. Mausta broilerinkoivet suolalla ja pippurilla ja paista molemmin puolin padassa 2 rkl:ssa voita. Lisää loppu voi ja viinietikka, anna sihahtaa. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet karkeasti ja lisää ne laakerinlehden kanssa pataan. Laita pata uuniin 20 minuutiksi.

Siirrä koivet hetkeksi syrjään ja lisää pataan kanaliemi ja tomaattipyree. Keitä, kunnes jäljellä on puolet nesteestä. Lisää ranskankerma ja hienonnettu rakuuna sekä koivet pataan. Nosta uuniin noin 35 minuutiksi.

Hienonna lopuksi rakuunaa pinnalle. Tarjoa esimerkiksi paistettujen perunoiden ja kasvisten kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...