keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

SAVUSTETTU ANKANRINTA JA RAPARPERI-CHILIKASTIKE

Tänä kesänä otin itseäni niskasta kiinni, ja päätin viimeinkin kokeilla jonkun muun kuin kalan savustamista. No okei, mies meillä hoitaa savustamisen, mutta otin itseäni niskasta kiinni ja houkuttelin miehen savustamaan jotain muuta kuin kalaa. Savustettu ankanrinta kuulosti houkuttelevalta. Reseptejä löytyi pilvin pimein. Monessa reseptissä rintafileet savustettiin ensin ja vasta sitten paistettiin niihin pinta. Joissain resepteissä rinnat loppukypsennettiin uunissa. Itse päädyin sulattamaan ihanan ankanrasvan ja paistamaan kultaisen pinnan ensin pannulla ja suorittamaan kypsentämisen savustuslaatikossa. Lopputulos oli maukas, mutta ankka ehti vähän turhan kypsäksi, vaikkakaan ei kuivunut liikaa. Koska ankan kanssa tarjotaan usein jotain makeahkoa tai hieman kirpeää, kehittelin sen kaveriksi raparperi-chilikastikkeen. Kastike maistui sellaisenaan hieman turhan tuliselle, mutta savuisen ankan kanssa se sopi loistavasti. Lisukkeeksi teimme tällä kertaa paistettuja perunoita ja majoneesia. Majoneesi pehmensi ja täydensi mukavasti muita makuja.


3 annosta:

2 ankanrintaa
suolaa
vastarouhittua mustapippuria

4 raparperinvartta
1dl vettä
½ dl sokeria
1tl tuoretta inkivääriä raastettuna hienoksi
1 keltainen chili
1 rkl hunajaa

(timjamin oksia koristeeksi)

Ota ankanrinnat huoneenlämpöön vähintään tunti ennen valmistamista.

Valmista sillä välin kastike. Kuori raparperit ja pilko ne. Raasta inkivääri. Hienonna chili. Kiehauta vesi pienessä kattilassa ja lisää sekaan raparperinpalat sekä sokeri, inkivääri ja chili. Kiehuttele niin kauan, että raparperi pehmenee. Pienennä lämpöä ja anna porista hiljalleen kattilassa noin vartin verran. Voit antaa kastikkeen jäähtyä sillä välin, kun valmistelet ankat.

Leikkaa ankan nahkaan veitsellä ristikkäisiä viiltoja, mutta älä viillä lihaan asti. Aseta rinnat (ankan!) nahkapuoli alaspäin kylmälle paistinpannulle ja kuumenna pannu (Huom! Juju on nimenomaan kuumenevalla pannulla valmistamisessa, vaikka yleensä kaikki liha valmistetaankin mahdollisimman kuumalla pannulla ruskistaen). Et tarvitse paistamiseen rasvaa, koska sitä irtoaa ankasta yllin kyllin. Paista nahkapuolta, kunnes rasvaa on sulanut runsaasti ja nahka on kullanruskea. Käännä ankanrinnat ja paista vielä nopeasti toista puolta alle minuutin ajan niin, että pinta saa väriä. Laita ankanrinnat savustuslaatikkoon ja anna savustua 15-20 minuuttia.

Ankkojen savustuessa voit valmistella haluamasi lisukkeet. Lisää kastikkeeseen vielä hunaja ja kuumenna kastike. Kun ankanrinnat ovat savustuneet, lepuuta niitä muutama minuutti folion sisällä ja leikkaa sopiviksi, n. 1cm siivuiksi. Tarjoile raparperi-chilikastikkeen ja vaikkapa paistettujen perunoiden sekä majoneesin kanssa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...