SCOTTIGLIA CON POLENTA ALLA SPIANATORA (lihaa ja polentaa Antonio Carluccion ohjeella)

Tämäkin peri-italialainen ruoka on peräisin Antonio Carluccion ja Gennaro Contaldon Italialaiset mestarit -kirjasta. "Alla spianatora" viittaa pyöreään pöytään tai Abruzzi-alustaan, jolta ruoka tarjoillaan ja jonka ympärille ruokailijat kerääntyvät yhteiselle, seuralliselle aterialleen.

Minun täytyy myöntää, että kun ensimmäisen kerran Italiassa maistoin polentaa, en ihastunut. Toisella kerralla polenta herätti mielenkiinnon, vaikken jaksanutkaan syödä kokonaista annosta. Kolmannen kerran söin polentaa kokeiltuani tätä reseptiä ja taisin hieman rakastua. Maukas, juustoinen polenta ja yksinkertaisen herkullinen lihapata olivat täydellinen valinta italialaiselle sunnuntai-illallisellemme.

800g karjalanpaistilihoja (ohjeessa: erilaisia lihoja, kuten porsasta, karitsaa tai villisikaa)
1prk Mutti -tomaattimurskaa
½dl oliiviöljyä
1 sellerinvarsi
1 pieni sipuli
1 porkkana
1-2 valkosipulinkynttä
1dl punaviiniä
1tl katajanmarjoja
1tl mustapippureita
4 salvianlehteä
1rkl rosmariininneulasia
½tl muskottipähkinäraastetta
1rkl tomaattipureeta
suolaa ja jauhettua mustapippuria

polenta concia:
1l vettä
7g suolaa
200g pikavalmisteista polentaa
40g fontina-juustoa (tai gruyerea, jos et löydä fontinaa)
30g parmesaaniraastetta
30g voita

Jos käytät isoja lihapaloja, kuutioi ne muutaman sentin kokoisiksi paloiksi. Kuumenna öljy isossa pannussa ja lisää kasvikset ja valkosipuli. Ruskista kunnes pehmeitä (n. 7min) ja lisää sitten lihat.

Anna lihan ruskistua hieman molemmin puolin (n. 8-10min), lisää sitten viini ja laske kuumuutta miedolle lämmölle. Lisää katajanmarjat, mustapippurit, salvia, rosmariini ja tomaattimurska ja keitä noin 5 minuuttia. Lisää sitten muskottipähkinä ja tomaattipuree. Keitä ilman kantta vielä noin tunnin verran, kunnes liha on kypsää. Mausta suolalla ja pippurilla oman maun mukaan.

Kun liha on lähes kypsää, ala valmistaa polentaa. Kiehauta suolattu vesi isossa pannussa. Kaada joukkoon polenta ja keitä hämmentäen muutama minuutti, kunnes se on paksuuntunutta ja tasaista (n.5min). Varo polttamasta itseäsi, sillä seos kuplii voimakkaasti! Lisää juustot ja voi ja hämmennä voimakkaasti pannun ollessa poissa liedeltä. Pidä kuumana hyvin pienellä lämmöllä. Kutsu kaikki pöytään, levitä polenta keskelle valitsemaasi alustaa. Tarkista padan mausteet ja kaada se sitten keskelle polentaa. Buon appetito!

LOHTA TAIKINAKUORESSA, MINTULLA MAUSTETTUA HOLLANDAISEA SEKÄ KERMAISTA PURJOA (Gordon Ramsayn ohjeella)

 

Minulla on pari Gordon Ramsayn reseptikirjaa. Olen testannut niistä muutamia reseptejä ja todennut olevan täysin arpapeliä onko resepti toimiva vai ei. Verrataanpa nyt vaikka Jamie Oliverin resepteihin, joiden makumaailma on selkeä ja osaan jo uutta reseptiä valitessa maistella mielessäni sen toimivuutta. Jamien reseptejä olen kokeillut kymmeniä, ja ehkä paria poikkeusta lukuunottamatta kaikki ovat olleet loistavia. Sitten on Gordon, jonka resepteissä on usein joku oudompi makuyhdistelmä, jota en ihan osaa kuvitella ja lopputulos on joko huippumenestys tai täysi fiasko. Joku mitäänsanomattomuuskin on joukkoon mahtunut. Koska en halua uhrata herkutteluhetkiä pettymyksiin, olen suosiolla jättänyt Gordonin kirjat takariviin ja kokkaillut läpi Jamien takuuvarmoja vanhoja ja uusia reseptejä.

Satuin olemaan pitkästä aikaa uhkarohkean kokeiluhaluisella tuulella ja kaivoin esiin Gordonin Sunnuntairuokaa -kirjan. Päätimme kokeilla lohta paketissa. Kokonaiseen sunnuntaiateriaan olisi kuulunut alkupalaksi paistettua hanhenmaksaa puy-linsseillä, lohipaketin lisukkeeksi haudutettua roomansalaattia ja jälkiruuaksi raparperi-murupaistosta. Karsimme kaikki nämä listalta ja jätimme lohen lisukkeeksi kermaisen purjon mintulla maustetun hollandaisen. Tämä oli oivallinen ratkaisu, sillä taikinakuorinen lohi oli todella tuhti ruoka ollakseen kala-ateria. 

Sitten saavummekin siihen siihen arvuutteluosioon. Mintulla maustetun hollandaisen maun osasin kuvitella. Hyvä. Toimii varmasti kalan kanssa. Myönnettäköön, että hollantilaiskastikkeen tein omalla, hyväksi kokemallani reseptillä, vaikka maustoin sen Gordonin ohjeen mukaan. Näpyttelen molemmat reseptit, saatte valita kumpaa käytätte. Currylla maustettu kermainen purjo on takuulla ihanaa. Taikinoitua lohta olen tehnyt aiemminkin, nam. Mutta Gordonin ohjeessa lohifileiden väliin tulee... korintteja. What the...? Tiedän kyllä, että korintit ovat pikkuruisia, kuivattuja viinirypäleitä, mutta miten ihmeessä ne sopivat lohen täytteeksi? Kaupasta en löytänyt korintteja, joten ostin siemenettömiä rusinoita ja silppusin ne. Sekoitin täytteen aineet ja maistoin. Hei, tämähän toimii! Hassunkurisen oloinen täyte toimi myös kivasti lopputuloksessa eikä maistunut liian makealle. Rasvaisen taikinan, rasvaisen kalan ja rasvaisenmakean täyteen yhdistelmä teki kokonaisuudesta silti entistä raskaamman, ja oli todella tyytyväinen, etten lähtenyt valmistamaan koko settiä Gordonin laatimasta ateriasta. Pelkästä lohipaketista riitti meille syötävää useammalle aterialle.

Asteikolla 4-10 minä ja mieheni annoimme ruualle 8½, tyttö 11. 

LOHI TAIKINAKUORESSA

2 paksua nahatonta lohifileetä, noin 500g kumpikin

vähän oliiviöljyä

60g suolatonta voita huoneenlämpöisenä

1 sitruunan raastettu kuori

1rkl sokeroitua inkivääriä hienoksi pilkottuna (itse raastoin tuoretta inkivääriä noin teelusikallisen)

75g korintteja (itse käytin siemenettömiä luomurusinoita hienonnettuna)

½ tl vastaraastettua muskottia

½ tl rouhittua mausteneilikkaa

merisuolaa ja mustapippuria

1kg murotaikinaa (ks. alla)

vehnäjauhoja kaulitsemiseen

2 munankeltuaista vatkattuna

muutama timjaminoksa

murotaikina:

6dl vehnäjauhoja

2tl suolaa

280g suolatonta voita

8rkl jääkylmää vettä

Valmista murotaikina. Siivilöi vehnäjauhot monitoimikoneeseen, lisää suola. Lisää kylmä voi pieninä paloina ja anna koneen pyöriä 10 sekuntia, kunnes seos muistuttaa karkeita leivänmuruja. Kaada seos kulhoon ja lisää jääkylmä vesi. Sekoita veitsellä (tai kevyesti käsin, kunhan voi ei sula käsien lämmöstä). Muotoile seoksesta pallo, kääri muovikelmuun ja pane jääkaappiin vähintään 30 minuutiksi ennen käyttöä.

Poista lohifileistä ruodot. Vuoraa uunipelti ohuelti öljytyllä foliolla.

Sekoita täytettä varten voi, sitruunankuori, inkivääri, korintit ja rouhitut mausteet. Taputtele lohifileet kuiviksi talouspaperilla ja mausta suolalla ja pippurilla. Levitä voiseos toisen fileen päälle ruotopuolelle ja aseta toinen filee päälle vastakkaissuuntaisesti, jotta yhdistelmän molemmat päät ovat yhtä paksut.

Kauli taikina jauhotetulla työtasolla suorakulmaiseksi, noin 3mm paksuiseksi levyksi. Nosta lohifileet keskelle ja sivele ympäröivä taikina kananmunalla. Nosta taikinan reunat lohifileiden päälle niin, että muodostuu siisti paketti. Käännä paketti ympäri saumapuoli alaspäin ja aseta vuoratulle uunipellille. 

Sivele taikina vatkatulla munalla. Tee taikinaan matalia viiltoja, jotka jakavat paketin 6-8 osaan. Tee sitten pintaan kalanruoto- tai ristikkäiskuviointi koristeeksi. Ripottele päälle merisuolaa ja pippuria ja aseta timjaminoksat päällimmäisiksi. Pane jääkaappiin 15 minuutiksi.

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Kypsennä lohta 20-25 minuuttia sen mukaan, kuinka paksuja fileet ovat. Itse pidin pakettia uunissa vielä reilusti pidempään, koska pinta ei ollut saanut väriä ja oletin, että jääkaapista uuniin nostettu paksu paketti vaatii pidemmän ajan kypsyäkseen sisältä.

Anna lohen maustua 5 minuuttia ja leikkaa sitten paksuiksi viipaleiksi. Tarjoile lämpimänä lisukkeiden kanssa.

MINTULLA MAUSTETTU HOLLANTILAISKASTIKE (Gordonin ohjeella)

3rkl valkoviinietikkaa

½tl korianterinsiemeniä hienoksi murskattuina

6 munankeltuaista

1,5dl vaaleaa oliiviöljyä

2rkl mintunlehtiä hienoksi silputtuna

½ sitruunan mehu

merisuolaa ja mustapippuria

Laita viinietikka ja murskatut korianterinsiemenet pieneen kattilaan. Keitä, kunnes etikka on vähentynyt puoleen. Laita munankeltuaiset vesihauteeseen. Siivilöi etikka munankeltuaisten päälle koko ajan vatkaten, kunnes seos on vaaleaa ja kuohkeaa ja sen tilavuus on kaksinkertaistunut. Nosta kulho pois vesihauteesta ja pirskota päälle oliiviöljyä koko ajan vatkaten. Lisää minttu ja sitruunamehu ja mausta suolalla ja pippurilla. Peitä kannella ja säilytä huoneenlämmössä tarjoiluun asti.

MINTULLA MAUSTETTU HOLLANTILAISKASTIKE (Elmerin ohjeella)

4rkl valkoviinietikkaa

1rkl vettä

½tl korianterinsiemeniä hienoksi murskattuina

2 munankeltuaista

n. 150g voita noin peukalonpään kokoisina kuutioina

2rkl mintunlehtiä hienoksi silputtuna

½ sitruunan mehu

merisuolaa ja mustapippuria

Laita viinietikka, vesi ja murskatut korianterinsiemenet pieneen kattilaan. Keitä, kunnes etikka on vähentynyt puoleen. Laita munankeltuaiset vesihauteeseen. Siivilöi jäähtynyt etikka munankeltuaisten päälle, vatkaa kunnes seos kuohkeutuu ja vaalenee. Lisää voita kuutio kerrallaan koko ajan vatkaten, kunnes seos on vaaleaa ja kuohkeaa. Lisää minttu ja sitruunamehu ja mausta suolalla ja pippurilla. Tarjoile heti.

KERMAISET PURJOT

3-4 purjoa

1rkl oliiviöljyä

15g voita

merisuolaa

1rkl curryjauhetta

1,5dl kuohukermaa (ruoka-kaurakerma käy myös varsin hyvin)

Puolita purjot, puhdista ne huolellisesti ja pätki noin 15cm pituisiksi pätkiksi. Kuumenna oliiviöljy paistinpannussa. Lisää purjot ja mausta suolalla ja curryjauheella. Jauduta keskilämmöllä 4-5 minuuttia välillä sekoittaen, kunnes purjot ovat pehmeitä. Sekoita mukaan kerma ja kiehauta. Tarjoile lämpimänä.

MUU PHAT KRA-TIAM PHRIK THAI, porsaanlihaa valkosipulilla ja pippurilla

"Tästä kiinalaistyylisestä ruokalajista löytyy 

klassinen yhdistelmä valkosipulia ja pippuria"

- Löytöretki Thaimaan keittiöihin

1½ tl mustia pippurinmarjoja

1 kokonainen valkosipuli, kynnet paloiteltuna

8-10 korianterinjuurta paloiteltuna (tai 1tl korianterijauhetta)

3rkl kasvisöljyä

500g porsaanfileetä leikattuna 5cm siivuiksi

1rkl kalakastiketta

1rkl soijakastiketta

½tl sokeria

valkosipuli-chilikastiketta tarjoiluun:

4 valkosipulin kynttä hienonnettuna

3 linnunsilmächiliä kevyesti murskattuna

2rkl limettimehua

1rkl kalakastiketta

1tl sokeria

Valmista ensin valkosipuli-chilikastike. Sekoita kaikki ainesosat keskenään pienessä kulhossa. Kastike säilyy jääkaapissa purkitettuna useita viikkoja. 

Survo mustat pippurinmarjat karkeasti morttelissa ja laita ne pieneen kulhoon. Survo valkosipuli ja korianterinjuuret tahnaksi ja sekoita pippurinmarjojen kanssa.

Kuumenna öljy wokki- tai paistinpannussa ja pikapaista puolet valkosipuli-pippuritahnasta keskilämmöllä noin minuutin ajan, kunnes valkosipuli alkaa ruskistua ja tuoksua. Lisää puolet lihasta ja pikapaista korkealla lämmöllä minuutin ajan. Laske lämpöä ja kypsennä pari minuuttia. Poista lämmöltä. Toista jäljellä olevan tahnan ja lihan kanssa. Laita lopuksi kaikki liha takaisin pannulle.

Lisää kalakastike, soijakastike sekä sokeri pannulle. Pikapaista viitisen minuuttia, tai kunnes liha alkaa ruskistua. Tarjoile riisin ja valkosipuli-chilikastikkeen kanssa. 

YÖK, EN SYÖ!!!

Ruoka on aika tärkeä juttu ihmiselämässä. Noin niin kuin välttämättömyys elossa pysymiselle. Syötkö elääksesi vai elätkö syödäksesi? Ruokaan liitetään myös paljon tunteita ja muistoja. Jokainen osaa varmasti mainita ainakin yhden lempiruokansa, ja on ehkä joskus miettinyt mikä olisi se ruokalaji, jota söisi jos saisi koko loppuelämänsä syödä vain yhtä ruokaa. Entä mitä söisi kuolemaantuomittuna viimeiseksi ateriakseen? Ruokaan liittyy paljon eettisiä ja vähemmän eettisiä periaatteita veganismista karppaukseen. Ruuasta voi kehitellä jopa jonkinlaisen uskonnon. Ruoka on hyvä, ruoka on paha. Milloin demonisoidaan rasvaa, milloin sokeria. Kasviksia pitää syödä puoli kiloa päivässä. Maito on luustolle välttämätöntä. Tai sitten se haurastuttaa luita. Joku ruoka ehkäisee syöpää, joku aiheuttaa sitä. Joku syö itsensä hengiltä. Kuinka paljon ruokaa voi rakastaa?

Osteri. Afrodisiakki vai yökötys?

Ruualla osoitetaan välittämistä ja rakkautta. On afrodisiakkeja ja ikimuistoisia ensitreffien illallisia. Tie miehen sydämeen vie vatsan kautta. Thaimaalaisen sanonnan mukaan vastavihitty pariskunta on kirjaimellisesti ”riisi tuore, kala hyvä”. Jo imeväisikäisestä lähtien lapsi saa ruokailun yhteydessä läheisyyttä, oli ruokintaväline sitten rinta tai tuttipullo. Lasta hemmotellaan lempiruuilla. Jokainen meistä varmasti muistaa jonkun ruuan lapsuudestaan hyvin selvästi. Mummon valuraudalla paistamat lihapullat. Äidin leipoma tuore pulla. Koulun kamala läskisoosi ja kumiperunat. Lapsuudesta leijailevat ruuan tuoksut ja niihin liittyvät tilanteet voi palauttaa mieleensä sekunneissa. Ja mitenkäs se ensimmäinen hattara ja siitä seurannut oksennus huvipuistossa?

Ruoka on rakkautta. Vaan mitenkäs sitten suu pannaan, kun oma lapsi kieltäytyy siitä rakkaudesta? Yök, en syö. Tikarinisku äidin sydämeen. Lapsi ei huoli ruokaani. Rakkaudella tehtyä. Hyvää, ravitsevaa, vain parasta omalle kullannupulle. 

Sen minä jo tiedän, mitä siinä vaiheessa EI kannata tehdä. Ei kannata mennä netin anonyymeille keskustelupalstoille etsimään apua. Äitien susilauma hyökkää välittömästi ruokapöydässä loukkaantuneen uhrin kimppuun. Miksi teit niin? Miksi et tehnyt näin? Et toiminut loogisesti. Et ollut tarpeeksi johdonmukainen tai tiukka. Perheenne kuri on olematon. Et taida osata edes tehdä ruokaa. Ei kai teillä VAAN syödä eineksiä? Sen siitä saa, kun ei taaperoimetä. Sen siitä saa, kun taaperoimettää. Noin käy, kun antaa lapselle kaupan soseita. Neuvojia, päällepäsmäreitä ja ilkeilijöitä riittää. Taas kerran ollaan epäonnistuttu äitiydessä, mutta nyt siinä tärkeimmässä asiassa, lapsen ruokkimisessa. Rakkaudessa. Mutta mitä jos tekikin kaiken ihan oikein?

Lohikeitto taaperolle ja aikuiselle.

Minulle itselleni perhe ja ruoka ovat kaikki kaikessa, elämän a ja o. Rakastan ruokaa ja ruuanlaittoa, matkustelen ympäri maailmaa löytääkseni uusia makuelämyksiä ja ideoita kotikeittiöön. Eineksiä en syö. Nykyään on varmasti olemassa jopa loistavia eineksiä, mutta minä haluan tehdä ruokani itse. Valmistaa ja maustaa mieluiten alusta loppuun asti omin pikku kätösin. Tästä periaatteesta pidin kiinni myös lapsen synnyttyä. Tein kaikki vauvan soseet itse. Muistan varmasti ikuisesti sen soseshown, kun keitin omissa kattiloissaan perunaa, kukkakaalia, maissia ja porkkanaa ja soseutin niitä purkkeihin ja pussukoihin. Lapsen kasvaessa jätin soseet karkeammaksi. Lapsi oppi sormiruokailemaan ja alkoi harjoitella lusikalla syömistä. Voi sitä sotkua, kun jogurtti oli lätsytelty pitkin pöytää, naamaa ja lopuksi tipahtanut lattialle. Kohta lapsi alkoikin syödä samaa ruokaa kuin me – tosin tässä vaiheessa opettelin tekemään perinteisempää kotiruokaa, koska olimme tottuneet tekemään vähän eksoottisempia herkkua ja ruokaa, joka ei välttämättä täyttäisi kaikkia kasvavan lapsen ravitsemustarpeita. Ja lapselle ruoka maistui. Melkein kaikki tarjottu sapuska upposi.

Haarukankäytön harjoittelua lihapadalla.

Kunnes lapsi kasvoi edelleen ja alkoi nirsoilla. Kieltäytyä ruuasta ja yökkäillä sille. Älkää käsittäkö väärin, meidän lapsemme on ihan superkiltti. Hän ei yökkäillyt ilkeyttään, vaan fyysisenä reaktiona epäilyttävälle tai oudon tuntuiselle ruualle. Ei hän kieltäytynyt kiukutellakseen tai loukatakseen ruokafriikkejä vanhempiaan. Mutta kylläpä se kirpaisikin. 

Laivalla herkutellaan buffetissa. Oliiveilla.

Nirsoilussa kyse ei ollut erikoisista makuelämyksistä. Tyttö rakasti jo taaperona basilikaa, oliiveja, graavilohta ja sinihomejuustoa. Makuja, jotka eivät ole ehkä kaikille aikuisillekaan mieluisia, lapsista puhumattakaan. Tyttö ei syönyt kanaa. Ei juureksia. Ei kalaa. Ei makaronilaatikkoa. Ei jauhelihakastiketta. Ei kinkkukiusausta. Mitä näitä nyt on, lasten lemppariruokia. Ja uskokaa pois, lapsellemme tarjottiin kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä. Lapsi ei vain yksinkertaisesti pystynyt syömään mitään, missä ainekset olivat sekaisin. Jauheliha ja makaroni upposivat, jos ne olivat erillään lautasella. Mutta makaronilaatikko aiheutti yökkimisrefleksin. Salaatin ainekset olivat kaikki omissa kasoissaan. Kastikkeet olivat aivan mahdoton ajatuskin. Ei siis jauhelihakastiketta, ei nakkikastiketta, ei ruskeaa kastiketta eikä ainakaan mitään vaaleaa kastiketta. 

No johan alkoi mennä mahdottomaksi. Niin hyvin oli minunkin päähäni iskostettu, että kaikkien on syötävä samaa ruokaa samaan aikaan pöydässä. Perheen yhteisenä, harmonisen autuaana ruokailuhetkenä. Mikä avuksi? Kokeilimme läpi kaikki lapsenkasvatuksen peruspilarit: kiristys, lahjonta, uhkailu. Jos et syö, et saa katsoa Kaapoa koneelta. Jos syöt, saat jälkkäriä. Tai lelun. Tai oman ponin tai maailmanympärysmatkan tai ihan mitä vaan, kunhan nyt P**KELE söisit!!! Ei auttanut.

Johdonmukaisesti yritimme toteuttaa kasvatusmetodejamme, periksi antamatta ja säännöistä lipsumatta. Alkoi sadella ohjeita viisaammilta. Kyllä se syö, kun vaan sinnikkäästi tarjoat sitä ruokaa. Ei muuten syö, vaikka viikon tarjoaisin sitä ruokaa. Kyllä se syö, kun sillä on tarpeeksi nälkä. Ei muuten syö. Se itkee nälkäänsä ja huutaa kiukkuaan kun verensokerit laskevat, mutta se ei syö. Et vaan anna sille mitään muuta vaihtoehtoa. Lämmität sen saman ruuan aina vaan uudelleen kunnes se syö. Aijaa. Saako lapsen siis tappaa nälkään, koska se ei sittenkään syö? Tai jos loppuunuupuneena itkusta ja nälästä yrittää syödä, kun ei muutakaan ole tarjolla, mutta yökkää ruuan silti vessanpönttöön? Tai sitten se toinen konsti: Jos ei syö niin ei syö – syököön seuraavan aterian sitten jos maistuu. Näin mentiinkin jonkin aikaa. Lapsi söi aamupalajogurtin ja iltapuuron valtavaan nälkäänsä hotkien. Hetkinen. Sehän pystyy piru vie elämään noin. Jogurtilla ja puurolla. Liekö tuo nyt ihan terveellistä ja monipuolista ravintoa lapselle… Yritimme myös olla kiinnittämättä asiaan liikaa huomiota, tekemättä ruokailusta showta. Mutta kun lapsen pitäisi saada ruokaakin.

Mikä sitä vaivaa?! Miksi se ei syö!? Söihän se ennenkin ihan mitä vaan!!!

Tomaattikeittoa ja raejuustoa.

Niin me istuimme sen yhteisen ruokapöydän äärellä. Valmiiksi kireinä odottaen tulevaa katastrofia. Syö nyt. Maista. Edes vähän. Nyt. Istut siinä vaikka maailman tappiin, mutta syöt. Päivästä toiseen, viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen sama ralli. Samat lauseet toistuvat, kunnes turhautuminen kasvaa raivoksi ja volyymi alkaa nousta. Lapsi itkee: haluaisi yrittää mutta ei pysty. Ehkä jo vähän pelkääkin ruokailutilanteita. Isä on valmiina komentamaan, pitämään kuria ja järjestystä. Äidillekään ei enää ruoka maistu, ei vaan huvita syödä kun tunnelma on maassa, itkettää ja harmittaa. Siitä on kuulkaa idyllinen ruokailuhetki ja terve ruokakasvatus kaukana. Lopulta aloimme syödä eri aikaan, koska yhdessä syömisessä ei ollut enää mitään järkeä. Lapsi söi tai oli syömättä päivällisaikaan pöydässä. Tuolloin hän sai jonkinlaisen rauhan, eikä tilanne eskaloitunut heti infernaaliseksi. Minä ja mies söimme lapsen käytyä nukkumaan. Nautinnollinen, rauhallinen illallinen ilman kiukuttelua.

Sinä siellä, takarivistä huutelija. Sinä, joka tiedät asian minua paremmin ja joka olisit hoitanut tilanteen paljon paremmin. Sinä, joka olet sitä mieltä, että kyllä se syö. Mikä on sinun inhokkiruokasi? Onko joku ruoka-aine, joka saa vatsasi kääntymään ympäri? Tai joka nyt ei vaan maistu. Kuvittele se ruoka, tai jos sellaista ei ole, niin kuvittele sellainen ruoka jota et ole koskaan maistanut, mutta et varmasti maistaisikaan. Vaikka joku härän kives tai apinan aivot tai tuhatvuotinen musta muna. Kuvittele, että sitä tarjotaan sinulle sinnikkäästi joka päivä, niin maistatko sitä, vaikka ajatuskin puistattaa? Jos olet tosi reipas ja maistat sitä, mutta ensimmäinen suupala tulee vatsalaukusta hissillä ylös, niin maistatko uuden suupalan? No, jos et tänään pysty syömään enempää, niin varmasti huomenna syöt enemmän, eikös juu? Kun olet viikon ollut nälkäinen ja nähnyt öisin painajaisia härän kiveksistä, limaisena löllyvistä aivoista ja mädältä haisevista munista, niin varmasti alatkin jo tykätä niistä uusista makuelämyksistä. 

SEIS. Aloin miettiä. Mikä hemmetin järki tässä koko rumbassa on? Mitä lapsi oppii tästä kaikesta? Ihanko oikeasti tämä nyt on tervettä ruokakasvatusta ja lapsi oppii arvostamaan hyvää ruokaa ja yhteistä ruokahetkeä? Eihän se näin voi mennä. Haluanko oikeasti, että lapseni syö tismalleen samaa ruokaa kuin me, vai riittääkö että lapsi saa monipuolista, terveellistä ruokaa? Eikös tarkoitus kuitenkin ole antaa lapselle ravintoa? Aloin valmistaa lapselle omat ruuat. En enää pakottanut syömään samaa ruokaa, kokeilemaan uusia makuja. Onneksi tyttö kelpuutti sen verran ruoka-aineita, että sain loihdittua niistä jonkin verran vaihtelevia ja tarpeeksi monipuolisia aterioita. Nyt moni oman elämänsä superkokki ja kasvatustieteilijä pyörittää siellä päätään. ”Minä en lähtisi tuollaiseen! Ihan liikaa vaivaa valmistaa lapselle erikseen ruuat!”. Minä säästin ihan hirvittävästi aikaa, vaivaa ja hermojani kun sutaisin lapselle pakkasesta itse tekemiäni lihapullia ja pilkoin salaattiainekset ja keitetyt perunat omiin kasoihinsa lapsen lautaselle sillä aikaa kun valmistelin meidän vanhempien illallista. Tyttö alkoi taas syödä samaan aikaan pöydässä meidän kanssamme eikä kukaan huutanut tai itkenyt.

Taas herkutellaan laivan buffetissa. 

Saisiko kelkan sittenkin vielä käännettyä oikeaan suuntaan? Voisinko onnistua ruokakasvatuksessa? Oppisiko lapsi syömään normaalisti tai… hui kauhistus… jopa nauttimaan ruuasta? Tyttö sai listata omat lemppariruokansa. Etsimme yhdessä netistä kuvia näistä ruuista, tulostimme ja liimasimme paperille. Tyttö sai kirjoittaa näiden lemppariruokiensa nimet kuvien alle. Hän sai valita kerran viikossa yhden näistä ruuista ja valmistin sitä koko perheelle. Tyttö pääsi vaikuttamaan perheen ruokailuun, mutta ei kaikkiin päätöksiin. Yksi ruoka viikossa oli täysin hänen päätettävissään. Tuosta lemppariruokalistasta tyttö oli kovin iloinen ja ylpeä.

Rauha palasi keittiöön. Kun ruokailu ja ruuanlaitto oli taas mukava tapa viettää iltaa, tyttö uskaltautui keittiön puolelle. ”Isi ja äiti laittavat ruokaa, voisitko kulta auttaa ja lukea meille reseptiä?”. Ja tyttöhän auttoi. Ei sillä, että juuri lukemaan oppineen lapsen reseptinluvusta olisi suunnatonta apua ollut. Tytön jäädessä tavaamaan vaikeita sanoja ja miettimään mittayksikköjen lyhenteitä vilkaisin hänen olkansa takaa reseptiä ja jatkoin ruuan valmistamista omaan tahtiini. Olimme saaneet tytön keittiöön. Pikkuhiljaa tyttö alkoi kiinnostua siitä mitä teimme. Mikä tuo on? Miltä se maistuu? Saanko maistaa vähän? Voinko pilkkoa tuon? Miten tämä kuuluu leikata? Annoin tytön kokeilla ainesten valmistelua kaikessa rauhassa. Puraisin itseäni kieleen, kun meinasin huomauttaa epätasaisista porkkanajulienneista. Vaikka eipä niissä juuri huomauttamista ollut, tarkka ja huolellinen tyttö. 

Tarkkana kuin porkkana.

Kun lapsi oli huomannut miten hauskaa ruuanlaitto on, ja nähnyt miten ruokaa tehdään, alkoi hän innostua maistelusta enemmänkin. Tyttö ei ole koskaan syönyt kaupan valmisjogurtteja, mutta on aina rakastanut maustamatonta turkkilaista jogurttia. Hänen hämmästyksekseen sitä tuli myös tsatsikiin. Siihen tuli myös kurkkua ja sitruunaa. Tuttuja, mieleisiä aineita. Niistähän tuli loistava yhdistelmä! Tytöstä tuli perheemme tsatsikivastaava. Hän sai tehdä tsatsikin alusta loppuun asti itse. Välillä maistellen, mausteita lisäten. En itsekään osaa tehdä parempaa tsatsikia.

Tyttö valmisti koko perheelle Jamie Oliverin ohjeella possua raparperipedillä.

Ruuanlaitosta tuli perheen yhteinen harrastus. Tyttö oppi maistelemaan uusia ruokia ja rakastumaan uusiin aineksiin. Monta vuotta siinä kestikin. Nyt nuo nirsoiluvuodet tuntuvat kaukaisilta painajaisilta. On vaikeaa palauttaa mieleensä millainen sotatanner tuo samainen ruokapöytä oli muutama vuosi sitten. Nyt tyttö syö oikeastaan kaikkea. Hänen lemppariruokiaan ovat vietnamilainen, mausteinen pho-keitto ja thaimaalainen pad thai. Tyrskähdän vieläkin pieneen itkuun kun muistelen hetkeä, jolloin lapsi ylisti medium miinukseksi jätetyn pihvin täydellistä kyspyyttä ja sen kanssa tarjottua bearnaisekastiketta lempparikseen. Minun lapseni söi kastiketta. KASTIKETTA! Hallelujaa! 

Venäläinen illallinen ja tytön uusi lemppariherkku: karitsanlihapelmenit.

Viime talvena matkustimme Thaimaahan ja tyttö söi autenttisissa, pienissä muovituoliravintoloissa kuluneista padoista muovisille lautasille kaavittuja aitoja thaikkuherkkuja laidasta laitaan. Tom kha kaista tuli hänen uusi suosikkinsa. Ensi talvena suuntaamme Vietnamiin maistamaan autenttista pho-keittoa. Täytyy myöntää, että en minä vaan tuon ikäisenä uskaltanut maistella noin ennakkoluulottomasti. Ihmiset ovat erilaisia. Se, mikä toimi teidän perheessä kun Pirkko-Petteri alkoi kiukutella ruokapöydässä, ei välttämättä toimi meillä. Se, että meidän ruokatarinallamme oli onnellinen loppu, ei tarkoita että muissa perheissä sama kaava toimisi alkuunkaan. Muistan niin elävästi miten besserwissereiden ohjeet ja halveksuvat oletukset sattuivat, ettei tulisi pieneen mieleenikään jaella omia kokemuksiani universaaleina totuuksina. Olkoonkin, että jonkun Nobelin palkinnon vähintäänkin ansaitsisin saavutuksistani ruokanirsoilijan käännytystyössä pikkukulinaristiksi.

Pad thai ja taidokasta syömäpuikkojen käyttöä.

P.S: Tulevana maanantaina 26.10.2015 lasten ruokanirsoilu on aiheena Marja Hintikka live –ohjelmassa. En ole vielä varma uskallanko katsoa.

P.P.S: Tämän kirjoitus on tehty täydessä yhteisymmärryksessä tyttäreni kanssa ja siihen liitetyt kuvat ovat tyttäreni hyväksymiä.

PUOLIALASTOMAN KOKIN MAUSTEKURKUT

En löydä kaupasta mieleisiäni maustekurkkuja. Valtaosa kaupan kurkuista on makeita ja löysiä - itse pidän suolaisista, etikkaisista ja napakoista maustekurkuista. Kun pari vuotta takaperin päätin säilöä itse kurkkuni, hoksasin että voin maustaa ne ihan miten haluan. Ja niin tein. Tuloksena koukuttavan maukkaita maustekurkkuja.

1,5kg avomaankurkkuja tai tavallisia kurkkuja
3 valkosipulin kynttä siivutettuna
peukalonpään kokoinen pala inkivääriä ohueksi siivutettuna
4 keskikokoista punaista chiliä
1rkl kokonaisia mustapippureita
4cm pätkä sitruunaruohoa
muutama mustaherukan lehti

mausteliemi:
9dl vettä
2dl sokeria
1½ rkl suolaa
2dl väkiviinaetikkaa
1rkl sinapinsiemeniä

Liuota säilytyspurkkeja sekä kansia yön yli ja pese ne huolellisesti. Keitä kannet ja uunita purkit 100 asteessa 15 minuuttia.

Pese kurkut ja siivuta ne. Lado kurkut ja mausteet purkkeihin. Kiehuta mausteliemen ainekset ja kaada kuuma liemi purkkeihin kurkkujen ja mausteiden päälle. Sulje purkit kansilla ja anna jäähtyä. Siirrä purkit jääkaappiin ja anna maustua ainakin viikon ennen kuin annat pirulle pikkusormen ja päästät pedon irti...

KESÄINEN HERKKUHAMPURILAINEN

Vieläkö grilli tönöttää ulkona, vai onko se raahattu haikein mielin 

varastoon odottamaan seuraavaa grillauskautta?

Kesä meni jo, mutta mikään ei estä valmistamasta näitä hampurilaisia

 kirpsakassa syysssäässäkin. 

parmesaanisämpylät (8kpl):

3dl täysmaitoa

25g hiivaa

2rkl sokeria

½ dl oliiviöljyä

1½ dl raastettua parmesaania

1tl suolaa

n. 7dl vehnäjauhoja (durum)

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. 

Sekoita maitoon hiiva, sokeri, öljy, juustoraaste ja suola. 

Lisää jauhoja taikinaan vähän kerrallaan käsin vaivaten, kunnes taikina ei enää tartu sormiin. Jatka vaivaamista vielä noin 5 minuuttia. Kohota liinan alla lämpöisessä paikassa noin 45 minuuttia. Jaa taikina 8 osaan ja pyöritä sämpylöiksi. Paina sämpylöitä kämmenellä hieman matalammiksi ja laakeammiksi. Kohota pellillä 30 minuuttia. 

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. 

Paista uunissa 12-14 minuuttia. 

Voit valmistaa sämpylät etukäteen ja lämmittää ne grillissä samalla kun paistat pihvit.

mummonkurkut:

muutaman sentin pätkä kurkkua

½ dl etikkaa

muutama ripaus suolaa

ripaus sokeria

tilliä

Siivuta kurkku hyvin ohuiksi siivuiksi. Hienonna tilli. Sekoita kaikki ainekset keskenään kannellisessa rasiassa. Anna maustua jääkaapissa ainakin tunti ja ravistele rasiaa välillä niin että kurkut maustuvat tasaisesti.

pihvit:

400g jauhelihaa

1tl suolaa

1tl mustapippuria

Sekoita mausteet jauhelihan sekaan ja muotoile jauhelihasta neljä suurta pihviä. Grillaa kuumassa grillissä kauniin ruskeiksi ja sisältä hieman punertavan meheviksi.

paprikamajoneesi:

1dl itsetehtyä majoneesia

savupaprikajauhetta

Sekoita makusi mukaan paprikajauhetta majoneesiin ja anna makujen tasaantua puolisen tuntia.

lisäksi:

kevätsipulia

paahdettua sipulirouhetta

cheddaria

salaatinlehtiä

Kokoa hampurilaiset ja nauti. 

MARENKIMOKKAPALAT

Syntisen viettelevä yhdistelmä - tahmean pehmeä, suklainen pohja ja paksu, kuohkea marenkipilvi...

Nähtyäni reseptin Glorian Ruoka & Viini -lehdessä en saanut sitä enää pois mielestäni, vaan se jäi kummittelemaan kunnes annoin periksi ja leivoin näitä herkullisia suklaaruutusia. Tein vain puolet reseptin määrästä ja nautiskeltavaa riitti yllin kyllin kolmihenkisen perheen viikonlopuksi.

Täydellistä vahvan soijalatten kanssa nautittuna!

pohja:
170g tummaa suklaata (70 %)
1 rkl + 300g voita
1½ dl vahvaa espressoa
½ dl maitoa
6 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
3 kananmunaa
4 dl sokeria

marenki:
10 kananmunanvalkuaista
4 dl tomusokeria

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Tee ensin marenki. Vatkaa valkuaiset kulhossa sähkövatkaimella kevyeksi vaahdoksi. Lisää tomusokeri erissä ja vatkaa, kunnes vaahto on kiiltävää ja jäykkää. Jätä sivuun odottamaan.

Valmista pohja. Paloittele suklaa kulhoon. Mittaa 1 rkl voita joukkoon ja sulata mikrossa sykäyksittäin, sekoita tasaiseksi. Ota 2–3 rkl suklaasulaa erikseen pieneen astiaan marenkia varten. Sulata 300g voita kattilassa. Valmista kahvi, kuumenna maito ja sekoita se kahvin joukkoon. Kaada maitokahvi voin joukkoon.

Yhdistä jauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri keskenään.

Vatkaa munat ja sokeri sähkövatkaimella kulhossa kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää voi-maitokahviseos ja jauhoseos vuorotellen 3 erässä munavaahtoon. Hämmennä isompi määrä suklaasulaa taikinaan. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun uunipellille. Levitä nuolijalla tasaiseksi levyksi.
Nostele marenki isoina nokareina taikinan päälle ja levitä varovasti ruokalusikalla. Valuta ruokalusikkaa apuna käyttäen ohuita suklaaraitoja marengille ja pyörittele kuvioita lusikalla.

Paista uunissa 25–30 minuuttia.