keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

MANSIKKAMUFFINSSIT

"Äiti mitä muffinsseja me tällä viikolla tehdään?"

Tehdään vaikka kesän kunniaksi mansikkamuffinsseja! Ohjeita selaillessani päätin taas luottaa Kinuskikissan reseptiin, mutta muuttelin sitä hieman. En välitä keinotekoisista maku- ja väriaineista, joten vaniljarahkan sijasta käytin luottotuotettani luomumascarponea, jonka maustoin aidolla vaniljalla. Kuorrutuksen tein niinikään simppelisti vaniljalla, tomusokerilla ja limellä maustetusta mascarponesta. Lopputulos oli raikas ja makea, niinkuin kesäleivonnaisen kuuluukin.



12kpl isoja muffinsseja

2 munaa
1½dl sokeria
2½dl vehnäjauhoja
1½tl leivinjautetta
50g sulatettua leivontamargariinia
200g mascarponea
½ vaniljatangon siemenet
200g tuoreita mansikoita

kuorrutus:
300g mascarponea
½ vaniljatangon siemenet
½dl tomusokeria
n.½ limen mehu

12kpl mansikoita
12 mintun lehteä

Kuutioi mansikat pieniksi paloiksi.


Vaahdota munat ja sokeri.


Sulata margariini. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin ja lisää siivilöiden sokeri-munavaahtoon vuorotellen margariinisulan kanssa. Puolita vaniljatanko ja kaavi veitsellä puolikkaasta tangosta siemenet taikinaan ja sekoita huolella. Lisää mascarpone ja mansikkakuutiot.


Lusikoi taikina 12 isoon amerikanmuffinssivuokaan.


Paista 200 asteessa uunissa 20min ajan.


Anna muffinssien jäähtyä ja sekoita sillä aikaa kuorrutteen ainekset: mascarpone, loput siemenet vaniljatangosta, tomusokeri ja makusi mukaan limemehua raikkautta antamaan. Pursota tai levitä muffinssien päälle ja koristele mansikoilla ja mintun lehdillä.


tiistai 5. kesäkuuta 2012

MUREAKSI HAUDUTETTUA MAUSTEISTA LIHAA VIETNAMILAISITTAIN RIISIPAPERIIN KÄÄRITTYNÄ

Vietnamin matkamme jätti tyydyttämättömän kaipuun kokeilla erilaisia makuyhdistelmiä wrap&roll -kääryleisiin. Pho-lihakeiton mausteet ja Nigella Lawsonin reseptillä tehty ihana murea potka toimivat muusana tälle makujen sinfonialle. Kombo toimi vähän liiankin hyvin - minä ja mies hotkimme ison satsin herkkuja alta aikayksikön, tällä kertaa kävi todella lähellä etten nielaissut kieltänikin ahmiessani. Hemmetin vaikea arvioida monelleko tämä annos riittää. Meidät kaksi se täytti juuri sopivasti, mutta jos nälkäisiä ruokailijoita on useampi, kannattaa lisäksi tarjota vietnamilaiseen tapaan muitakin ruokalajeja.



Uunissa haudutettu liha:
1 iso sipuli
2 isoa valkosipulin kynttä
muutaman sentin mittainen pala inkivääriä (noin peukalon paksuinen)
1tl jauhettua korianteria

pari lorausta öljyä
1dl konjakkia
½dl soijakastiketta
½dl palmusokeria
1l lihalientä
1rkl osterikastiketta
½dl riisiviinietikkaa
2 pientä kanelitankoa
1 tähtianis
6 maustepippuria
6 kokonaista neilikkaa

2 paksua naudanpotkapalaa (osso buco)

Lisukkeet:
n. 10 salaatinlehteä
n. 8 riisipaperia (puolitettuna)
1 porkkana
½ pieni kurkku (kaavi siemenet pois)
peukalon kokoinen pala inkivääriä
½ nippua minttua
½ nippua korianteria
½ nippua tilliä
½ nippua thaibasilikaa
kourallinen pavun ituja
1 pieni karambola
½ pieni punainen paprika
2-4 punaista chiliä

Tilli-valkosipulidippi:
2-3 limen mehu
loraus kalakastiketta
pari isoa lorausta soijakastiketta
1 iso valkosipulinkynsi hienonnettuna
kourallinen tilliä hienonnettuna

Wasabi-soijadippi:
töräys (n.1tl) wasabia
n. ½-1dl soijakastiketta

Ota lihat ajoissa huoneenlämpöön. Kuumenna uuni 150 asteeseen.

Kuori ja lohko sipulit, kuori ja hienonna valkosipulin kynnet sekä inkivääri. Hienonna nämä kaikki monitoimikoneessa karkeahkoksi tahnaksi, lisää sekaan korianterijauhe. Kuumenna uuninkestävässä kasarissa tai padassa pari lorausta öljyä ja sekoittele siinä sipuli-inkivääritahnaa kymmenisen minuuttia; kunnes se alkaa saada väriä ja tarttua pannuun.



Kaada sekaan konjakki ja anna kiehahtaa. Lisää soijakastike, sokeri, lihaliemi, osterikastike ja viinietikka. Kiehauta, lisää hieman rikki taitellut kanelitangot, tähtianis, maustepippurit ja neilikat. Laita lihat liemeen, anna taas kiehahtaa, laita kansi päälle ja laita uuniin 2 tunniksi.

Valmistele sillä aikaa lisukkeet. Kuori ja suikaloi tulitikkumaisiksi inkivääri, porkkana ja kurkku. Poista siemenet paprikasta ja chileistä, suikaloi myös ne. Leikkaa tilli sormen pituisiksi nipuiksi ja nypi lehdet mintusta, thaibasilikasta ja korianterista. Leikkaa karambola ohuiksi siivuiksi ja puolita siivut. Aseta kaikki lisukkeet kauniisti tarjoiluastialle.



Valmista dipit. Sekoita kaikki tilli-valkosipulidipin ainekset keskenään ja kaada pienempiin ruokailijakohtaisiin pikkukupposiin tai tarjoile yhdestä suuremmasta kiposta. Töräytä pienen kupposen pohjalle wasabia ja kaada soijakastike päälle, wasabi saa siis jäädä kokonaiseksi kökkäreeksi soijan keskelle.

Kun liha on muhinut niin mureaksi, että se irtoaa itsekseen luista ja luuydin on sulanut, nosta liha liemestä ja revi pieniksi "roippeiksi" tarjoiluastiaan ja kaada pari kauhallista lientä päälle.



Aseta kaikki tarjolle. Jokainen ruokailija kasaa itse rullansa: riisipaperin päälle salaatinlehti ja sen päälle lihaa ja lisukkeita, rullataan kääröksi ja dipataan!



Jos riisipaperi hajoaa, voi ympärille kääriä vielä toisen, ehjän paperin. Jos riisipaperi on kuivaa ja halkeilee, voi sitä kostuttaa kevyesti lihan liemellä ennen käärimistä.



sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

HITAASTI PAISTETTUA LUOMUBROILERIA SALVIA-INKIVÄÄRI-RAPARPERIKASTIKKEELLA (Jamie Oliverin ohjeella)

Jamien alkuperäisessä ohjeessa tämä ruoka tehtiin (kahdesta 1,5kg) ankasta, mutta käytin broileria, koska pakastealtaaseen on ilmestynyt kotimaista luomubroileria. Pitkä kypsytysaika teki lihasta ihanan mureaa - linnun perkaaminen oli helppoa, kun liha irtosi luista melkein itsestään tipahdellen. Maukas ja mukava sunnuntairuoka!


1,5kg luomubroileri
suolaa ja vastarouhittua mustapippuria
peukalon kokoinen pala tuoretta inkivääriä
2 pientä raparperinvartta
2 kourallista tuoretta salviaa suurpiirteisesti silputtuna
1 kokonainen valkosipuli (tai n.5 suurehkoa kynttä) kynnet kuorittuna ja halkaistuna
2 punasipulia ohuina viipaleina
1 iso lasillinen valkoviiniä
3dl kanalientä

Pane uuni kuumenemaan 180 asteeseen. Mausta broileri reippaasti suolalla ja pippurilla sisältä ja päältä. Raasta puolet inkivääristä hienoksi raasteeksi ja leikkaa raparperi erittäin ohuiksi viipaleiksi. Kumoa raaste ja puolet raparperisiivuista kulhoon, lisää joukkoon puolet salviasta, kaikki valkosipulit ja sipuliviipaleet.

Tunge seos broilerin sisään. Nosta lintu uunivuokaan (mielellään uuninkestävä pannu jota voit käyttää myös liedellä) ja paista tunnin verran. Tiputa sitten lämpö 150 asteeseen ja paista vielä 1,5h. Ota kypsä broileri uunista, kaavi linnun sisältä täytteet uunivuokaan/pannulle ja siirrä lintu uuninkestävään astiaan ja takaisin uuniin jälkilämmölle pysymään lämpimänä siksi aikaa että valmistat kastikkeen. Kuumenna uunivuokaan jäänyt paistoneste ja täytteet, lisää valkoviini ja keittele kokoon, kunnes nestettä on jäljellä noin puolet. Siivilöi kastike.

Leikkaa loppu inkivääri ohuenohuiksi siivuiksi. Paista niitä kuumalla pannulla öljytilkassa kunnes ne alkavat saada väriä ja rapeutta. Lisää loput raparperisiivut ja salvia, paista hetki.

Leikkaa broilerista sopivia annospaloja ja aseta lautaselle. Ripottele päälle raparperipaistosta ja tarjoa kastikkeen kanssa.

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

PÄHKIS

Olin pikkutyttönä hengenvaarallisen allerginen pähkinälle ja jäin paitsi kaikista pähkinäsuklaista. Iän myötä allergia hävisi ja olen jo pitkään haaveillut ottavani lapsuusvuosien vahingon takaisin ja tekeväni itse jonkun Snickersiä muistuttavan pläjäyksen pähkinöistä, kinuskista ja suklaasta. Tällainen PähKiS-namitorttu siitä sitten syntyi - on muuten sen verran makeeta tavaraa, että kannattaa nauttia suklaapatukan tapaan pieninä määrinä eikä kakun tapaan palana, vaikka lohkeava suklaa, rapeat pähkinät ja tahmainen kinuski houkuttelisivatkin lohkaisemaan tortusta jättimäisen palan.


200g Fazerin sinistä
200g Fazerin tummaa leivontasuklaata

1 pötkö Dominoita
n.50g voita

n.2dl suolapähkinöitä

4dl kuohukermaa
4dl ruokotomusokeria
4rkl tummaa siirappia

Sulata puolet molemmista suklaista ja sekoita hyvin. Kaada leivinpaperilla pohjustetun irtopohjavuoan (halkaisija n.19cm) pohjalle ja tasoita. Laita hetkeksi pakastimeen kovettumaan. Sulata voi pehmeäksi ja sekoita Dominoiden kanssa monitoimikoneessa tasaiseksi massaksi. Painele massa tasaisesti kovettuneen suklaakerroksen päälle vuokaan.

Rouhi suolapähkinöitä hieman pienemmiksi veitsellä ja levitä keksimassan päälle. Anna odotella jääkaapissa.

Kiehuta kuohukerma, tomusokeri ja siirappi koko ajan sekoitellen paksuksi kinuskiksi. Seos nousee poreillessaan voimakkaasti, joten varaa riittävän iso kattila. Kinuski on valmista, kun on tarpeeksi tanakkaa lusikoitavaksi. Anna kinuskin jäähtyä hieman ja levitä pähkinöiden päälle vuokaan. Viilennä jääkaapissa. Sulata loput suklaat ja levitä kinuskin päälle.

Anna jähmettyä jääkaapissa.

GRILLATTUA LIHAA JA KOTITEKOISTA BARBECUEKASTIKETTA (Jamie Oliverin ohjeella)

Liha kuin liha sopii grillattavaksi, mutta erilaiset lihat vaativat erilaisen kohtelun grillissä, jottei pinta pala ja liha jää raa'aksi sisältä. Tämän ohjeen juju on siinä, että liha kypsennetään ensin meheväksi uunissa, ja sitten grillataan pinnastaan rapean ruskeaksi. Lihan marinadista syntyy herkullinen bbq-kastike.

Jamien ohjeet ovat ihania, mutta usein herkullisia kastikkeita on turhan vähän lihan määrään nähden, joten puolitin lihan määrän. Jamie sanoo, että kastike riittää n.1,8kg luomubroilerille, 3kg luulliselle lampaanpaistille tai 2kg possun grillikyljelle. Valitsin lihaksi vajaan kilon palan possun grilikylkeä ja kastiketta oli juuri sopivasti.


n.1kg possun grillikylkeä

Marinadi
kukkurallinen teelusikallinen juustokuminansiemeniä (käytin teelusikallisen juustokuminajauhetta)
2rkl fenkolin siemeniä
5 mausteneilikkaa
merisuolaa ja vastajauhettua mustapippuria
tuoreen timjaminipun lehdet
muutaman rosmariinin oksan lehdet
1 appelsiinin kuori ja mehu
1 kokonainen valkosipuli, kynnet kuorittuna ja hienonnettuna
4 kukkurallista ruokalusikallista makeaa pimentonia (paprikajauhetta)
6rkl balsamietikkaa
1½dl ketsuppia
8rkl oliiviöljyä
5-10 laakerinlehteä

Jauha juustokuminan siemenet, fenkolinsiemenet ja neilikat morttelissa suolan ja pippurin kanssa. Silppua timjamin ja rosmariinin lehdet, appelsiininkuori ja valkosipuli hienojakoiseksi seokseksi. Yhdistä näihin seoksiin loput marinadin ainekset ja sekoita.

Hiero valitsemasi liha kauttaaltaan marinadilla, laita juuri ja juuri sopivan kokoiseen uunivuokaan ja kaada päälle vielä loppu marinadi. Kypsennä uunissa. Jamie ei antanut mitään speksejä asteista, mutta iskin lihaan mittarin ja paistoin 160 asteisessa uunissa (60% kosteudella) 72-asteiseksi, tähän aikaa kului vajaa tunti.

Viimeistele liha keskilämpöisessä grillissä. Nosta liha varovasti ritilälle ja paista vähän väliä käännellen ja uunivuoasta marinadi-paistolientä lihan pintaan sivellen, kunnes pinta on tahmean rapea. Tähän käytin aikaa noin puolisen tuntia, tosin liha olisi ollut valmis jo aiemmin, mutta odottelin kasvisten kypsymistä samassa grillissä folionyyteissä.

Kun liha on sopivan rapsakkaa, nosta se lepäämään hetkeksi ja leikkaa sitten annospaloiksi. Lihan levätessä siivilöi loppu marinadi-paistoliemi pienehköön kattilaan ja kiehuttele kokoon kunnes kastike on lähes ketsuppimaisen sakeaa kastiketta.

Tarjoile grillattujen kasvisten kanssa. Esim. folionyytissä paistetut, sitruunalla ja chilillä maustetut fenkolilohkot ja rosmariinilla maustetut punasipulit maistuivat herkulle lihan ja kastikkeen kyljessä.

PERSIKKA-MOZZARELLASALAATTI (Jamie Oliverin ohjeella)

Tässä ei kestä kauempaa kuin pari minuuttia - revitään vaan ainekset lautaselle ja raikas kesäsalaatti on valmis nautittavaksi!


2:lle

2 kypsää persikkaa
ripaus kuivattua chiliä hienonnettuna
kourallinen rucolaa tai mieleistäsi raikasta salaattia
1 pallo puhvelimozzarellaa
muutama viipale prosciuttoa
muutamia mintunlehtiä
suolaa
mustapippuria
2rkl sitruunamehua
5rkl oliiviöljyä


Leikkaa persikka neljään osaan. Reseptissään Jamie kuorii persikat, minä en. Revi mozzarella ja prosciutto riekaleiksi. Levitä kaikki ainekset lautasille. Rouhi mozzarellan päälle kevyesti suolaa ja mustapippuria sekä hyppysellinen chiliä. Voit sekoittaa sitruunamehusta, oliiviöljystä, suolasta ja mustapippurista salaattikastikkeen salaatin sekaan tai yksinkertaisesti lorotella sitruunamehua ja oliiviöljyä suolalla ja mustapippurilla maustetun salaatin päälle.

perjantai 18. toukokuuta 2012

SOUVLAKI, kreikkalaiset lammasvartaat

Vappuaattona avasimme grillikauden kreikkalaisittain. Souvlaki-vartaiden lisäksi paistoimme halloumia ja loukaniko-makkaroita. Lisäksi teimme tsatzikia, kreikkalaista salaattia ja melitzanosalataa. Vartaat onnistuivat muuten hyvin, mutta jäivät kaipaamaan hieman suolaa. Muista maustaa hyvin!


varrastikkuja

2 paprikaa
n.500g lampaan ulkofileetä

2 sitruunan mehu
1dl oliiviöljyä
2 valkosipulin kynttä hienonnettuna
kourallinen tuoretta oreganoa ja minttua silppuna
suolaa
mustapippuria

Sekoita marinadin ainekset keskenään. Siisti lihasta mahdolliset kalvot pois ja kuutioi muutaman sentin kuutioiksi ja pane marinadiin. Anna marinoitua mielellään yön yli, sekoita pari kertaa niin että marinadia on varmasti joka puolella lihaa.

Poista paprikoista kannat ja siemenet ja leikkaa suurehkoiksi paloiksi (niin että paprikapalat sopivat hyvin lihapalojen väliin vartaissa. Pujota vartaisiin vuorotellen lammas- ja paprikapaloja. Paista grillissä kypsiksi (n.200 astetta, noin vartti).

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...