torstai 12. heinäkuuta 2012
PANEROITUA KUHAA JA KANTARELLIKASTIKETTA
Rakensimme keväällä kasvihuoneen ja istutimme sinne yrttejä, salaattia, kirsikkatomaatteja, kurkkuja, chilejä ja paprikan. Kasvihuoneen viereen jäi mukavasti tilaa pienelle perunamaalle. En olisi ikinä uskonut, että minä, joka onnistun tappamaan tekokukatkin, saan vielä maistella kasvihuoneeni aarteiata. Vaan kuinkas sitten kävikään, istuttamani pienet yrtintaimet hujahtivat polvenkorkuiseksi pöheiköksi ja siemenestä kasvattamani tillit ja salaatitkin kasvavat niin ettei niitä ehdi tätä tahtia syödäkään! Tällaiselle kaupungissa kasvaneelle pessimistille, jonka multapeukalo pahasti keskellä kämmentä, on aivan käsittämätön tunne valmistaa itse kasvatettua ruokaa.
Suurta ylpeyttä tuntien nostimme eilen ensimmäiset perunat omasta maastamme. Tein niiden kanssa hapankorpuilla, timjamilla ja parmesaanilla paneroitua kuhaa sekä salvialla ja rakuunalla maustettua kantarellikastiketta. Lisukkeena oli vielä pieni mummonkurkku-salaatti. Perunoiden lisäksi kaikki yrtit, salaatti ja kurkku olivat omasta maastamme, ja jäin vain harmittelemaan ettei tarjolla ollut mökiltä pyydettyä kalaa ja anoppilasta kerättyjä sieniä.
Ruuan valmistamiseen meni noin 45 minuuttia. Hyvää, helppoa, nopeaa, terveellistä!
PANEROITU KUHA
3 suurehkoa nahatonta kuhafilettä
muutama timjamin oksa
suuri kourallinen parmesaania raasteena
n.6kpl hapankorppuja
1 kananmuna
valkopippuria, suolaa
öljyä paistamiseen
Riivi timjamista lehdet ja tiputa ne monitoimikoneeseen hapankorppujen kanssa. Surauttele hapankorput karkeahkoksi jauhoksi. Yhdistä korppuseokseen raastettu parmesaani. Riko kananmuna lautaselle ja sekoita koostumus rikki. Kasta kalat filee kerrallaan ensin kananmunaan ja sitten korppu-parmesaaniseokseen molemmin puolin. Kuumenna paistinpannulla öljy ja paista hyvin nopeasti (noin minuutti per puoli) fileisiin kauniin ruskea panerointipinta. Mausta fileet paistamisen yhteydessä molemmin puolin kevyesti ripauksella valkopippuria ja muutamalla ripauksella suolaa. Jos monen asian yhtä aikaa hallitseminen on sinulle vaikeaa, paista fileiden pinta vielä nopeammin ja siirrä fileet tässä vaiheessa uunipannuun odottamaan, lämmitä uuni n.230 asteeseen ja paista kaloja muutama minuutti kypsiksi uunissa samaan aikaan kun valmistat kantarellikastiketta.
KANTARELLIKASTIKE
250g kantarelleja
1 sipuli
nokare voita
2dl ruokakermaa
pari isoa salvianlehteä (=lehti n.10x4cm, tai vastaava määrä pienilehtistä salviaa)
kourallinen rakuunaa
½-1rkl vehnäjauhoja
½-1rkl kantarellifondia
suolaa, valkopippuria
Puhdista kantarellit ja pilko suurimpia hieman. Hienonna sipuli. Hienonna yrtit. Sulata pannussa voi ja kuullota hetki sipulia. Lisää kantarellit ja pyörittele hetki pannulla. Ripottele jauhot kantarellien päälle ja pyörittele taas. Lisää fondi ja kerma. Sekoita hyvin ja anna poreilla niin että kerma saostuu. Mausta makusi mukaan suolalla ja valkopippurilla ja lisää lopuksi yrtit. Älä keittele kantarelleja pehmeiksi, riittää että kerma kiehehtaa hieman sakeammaksi parin minuutin ajan.
MUMMONKURKKUSALAATTI
1 avomaankurkku, pieni luomukurkku tai puolikas tavallinen kurkku
kourallinen tilliä
ripaus sokeria
pari ripausta suolaa
pari lorausta valkoviinietikkaa
salaattia
Siivuta kurkku ohuiksi siivuiksi, hienonna tilli. Lisää näiden sekaan pienehköön kannelliseen rasiaan suola, sokeri ja etikka. Laita kansi päälle ja ravistele. Jätä maustumaan ja ravistele aina välillä valmistaessasi kalaa ja kastiketta. Pese salaatti ja revi lautaselle pediksi, ja kun muu ruoka on valmista, kaada kurkut salaattipedille.
maanantai 9. heinäkuuta 2012
RAPARPERIA JA POSSUA NUUDELIEN KANSSA (Jamie Oliverin ohjeella)
Jamie kertoo kirjassaan Jamien kotona (joka muuten kuuluu lemppareihini) reseptin olleen silkkaa nappiin osunutta kokeilua - siis juuri sellaista makutestailua jota itse tykkään harrastaa. "Voittaja-ainesta", kuvailee idolini. Itse en löytänyt lähikaupoistamme krassia joten korvasin sen erilaisilla raikkailla yrteillä ja jouduin turvautumaan valmiiksisiivutettuun ja pakattuun possunkylkeen, mutta hyvin sekin toimi, etenkin kun tein annoksen vain kahdelle.
4 annosta
1kg luutonta ja kamaratonta possunkylkeä (leikkaa 3-4cm kuutioiksi)
merisuolaa ja vastajauhettua mustapippuria
maapähkinä- tai kasviöljyä
300-400g munanuudeleita
4 kevätsipulia (puhdista ja leikkaa viipaleiksi)
1(tai maun mukaan) tuore punainen chili viipaloituna (voit myös poistaa siemenet jos haluat)
2 isoa kourallista erilaisia krasseja
nippu tuoretta korianteria
2 limettiä
Marinadi
400g raparperia
4rkl juoksevaa hunajaa
4rkl soijakastiketta
4 kuorittua valkosipulin kynttä
2 tuoretta punaista chiliä (halkaise ja poista halutessasi siemenet)
1 kukkurainen tl viismaustetta (tein itse morttelissa sekoituksen tähtianiksesta, fenkolinsiemenistä, kanelista ja neilikasta)
peukalonkokoinen pala tuoretta inkivääriä (kuori ja silppua)
Kuumenna uuni 180 asteeseen. Pane porsaanlihat uunipannuun ja jätä odottamaan. Kumoa kaikki marinadin ainekset monitoimikoneeseen ja hurisuttele, kunnes saat seoksesta sileän tahnan. Kaada se lihojen päälle ja lisää joukkoon lasillinen vettä. Sekoita kaikki ja peitä uunipannu tiiviisti foliolla. Kypsennä noin 1,5h eli kunnes se on mureaa, mutta ei ole vielä saanut väriä.
Nosta porsaanlihat uunipannusta ja jätä odottamaan. Jos pannuun jäänyt kastike kaipaa mielestäsi sakeuttamista, keitä sitä hiljalleen matalalla lämmöllä kunnes se muistuttaa paksuudeltaan ketsuppia (itse tein ruokaa niin pienen annoksen, ettei pannuun jäänyttä seosta voinut kutsua kastikkeeksi, joten lisäsin pannuun vettä ja irrottelin makuaineita pannusta). Mausta maun mukaan, lisää tarvittaessa joukkoon hieman soijakastiketta. Nosta kastike lämmöltä ja jätä odottamaan.
Kiehauta kattilallinen suolalla maustettua vettä. Nosta iso paistinpannu/wokki liedelle ja kaada siihen kunnon loraus maapähkinä/kasviöljyä. Lisää pannuun possunlihat ja paista muutama minuutti, kunnes ne ovat rapeita ja kullanruskeita (kannattaa tehdä kahdessa erässä jos teet näin suuren annoksen). Pudota samaan aikaan nuudelit kiehuvaan veteen, keitä muutama minuutti ja valuta vesi pois. Jaa nuudelit vielä kosteina neljälle lämmitetylle keittolautaselle.
Annostele nuudeleille reilusti raparperikastiketta, jaa lautasille seuraavaksi rapeat porsaanlihat ja ripottele pinnalle reippaasti kevätsipuliviipaleita, chiliä, krassia ja korianteria. Viimeistele jokainen annos limetinpuolikkaalla.

Tunnisteet:
Alastoman kokin ohjeet puolialastoman käsissä,
nuudelit,
possu,
salaatti
sunnuntai 8. heinäkuuta 2012
PASTASALAATTI (Jamie Oliverin ohjeella)
Jamie hehkuttaa tätä salaattia parhaaksi pastasalaatikseen. Omasta mielestäni resepti ei ole hääppöinen, mutta ihan kiva ja helppo lisukesalaatiksi.
300g simpukkapastaa
3 valkosipulinkynttä kuorineen
200g keltaisia kirsikkatomaateja
200g paunaisia kirsikkatomaatteja
1 kourallinen mustia kivettömiä oliiveja
2rkl tuoretta silputtua ruohosipulia
1 kourallinen tuoretta silputtua basilikaa
½ kurkku
n.4rkl valkoviinietikka
7rkl ektraneitsytoliiviöljyä
suolaa ja vastarouhittua mustapippuria
Pane iso kattilallinen vettä kiehumaan, mausta suolalla. Kumoa kiehuvaan veteen pasta ja kuorimattomat valkosipulinkynnet ja keitä pastapaketin ohjeen mukaan juuri ja juuri kypsäksi. Kaada pasta siivilään ja jäähdytä juoksevan kylmän veden alla. Anna valua. Nouki valkosipulinkynnet talteen pastan joukosta.
Leikkaa tomaatit ja kurkku pieniksi kuutioiksi ja oliivit viipaleiksi. Silppua yrtit. Kumoa pastat, kasvikset ja yrtit suoraan tarjoiluastiaan. Puserra valkosipulit kuoristaan ja soseuta ne morttelissa. Lisää sekaan viinietikka, öljy, suolaa ja pippuria. Lusikoi kastike pastasalaatin sekaan ja sekoita kevyesti nostellen. Ripottele joukkoon vielä maun mukaan suolaa ja pippuria.

pasta,
salaatti,
vege
keskiviikko 4. heinäkuuta 2012
RAPARPERI-VALKOSUKLAAMUFFINSSIT
Kokeilin tehdä raparperimuffinsseja ja yhdistelin taas eri reseptejä. Taikinasta tuli herkullista - inkivääri, kaneli, kardemumma ja vanilja sopivat kivasti yhteen, mutta jostain syystä muffinssit hieman lässähtivät paiston jälkeen. Niistä tuli kuitenkin aivan mainion kosteita ja hyvän makuisia. Seuraavalla kerralla kokeilen laittaa vähän vähemmän mascarponea - laiton sitä nimittäin koko purnukallisen, vaikka vähempikin olisi taatusti riittänyt.
12 kpl amerikanmuffinssivuokia
250-300g raparperia pieninä kuutioina
2dl vettä
½dl sokeria
½tl kanelia
3½dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
1tl kardemummaa
½tl kanelia
1½dl sokeria
150g leivontamargariinia
2munaa
250g mascarponea
1 vaniljatangon siemenet kaavittuna halkaistusta tangosta
1rkl tuoretta inkivääriä pieninä kuutioina (tulitikun paksuisista suikaleista n.½cm pätkiä)
100g valkosuklaata rouhittuna/pieninä paloina
(sulatettua valkosuklaata koristeluun)
Sekoita sokeri ja kaneli veteen ja kiehauta. Lisää pieniksi paloiksi kuutioitu raparperi ja kiehauta uudestaan niin että raparperi pehmenee. Siivilöi tarvittaessa ylimääräinen vesi pois (jollei vesi ole kiehunut ja imeytynyt kokonaan). Anna seoksen jäähtyä.
Sekoita kuivat aineet keskenään. Vaahdota pehmeä margariini ja sokeri keskenään, vatkaa joukkoon munat yksi kerrallaan. Siivilöi sekaan kuivat aineet ja sekoita hyvin. Sekoita vaniljatangon siemenet mascarponen sekaan ja lisää mascarpone taikinaan. Lisää raparperiseos, inkivääri ja rouhittu valkosuklaa.
Lusikoi taikina muffinssivuokiin ja paista 200-asteisessa uunissa n.15min.

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012
MANSIKKAMUFFINSSIT
"Äiti mitä muffinsseja me tällä viikolla tehdään?"
Tehdään vaikka kesän kunniaksi mansikkamuffinsseja! Ohjeita selaillessani päätin taas luottaa Kinuskikissan reseptiin, mutta muuttelin sitä hieman. En välitä keinotekoisista maku- ja väriaineista, joten vaniljarahkan sijasta käytin luottotuotettani luomumascarponea, jonka maustoin aidolla vaniljalla. Kuorrutuksen tein niinikään simppelisti vaniljalla, tomusokerilla ja limellä maustetusta mascarponesta. Lopputulos oli raikas ja makea, niinkuin kesäleivonnaisen kuuluukin.

12kpl isoja muffinsseja
2 munaa
1½dl sokeria
2½dl vehnäjauhoja
1½tl leivinjautetta
50g sulatettua leivontamargariinia
200g mascarponea
½ vaniljatangon siemenet
200g tuoreita mansikoita
kuorrutus:
300g mascarponea
½ vaniljatangon siemenet
½dl tomusokeria
n.½ limen mehu
12kpl mansikoita
12 mintun lehteä
Kuutioi mansikat pieniksi paloiksi.

Vaahdota munat ja sokeri.

Sulata margariini. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin ja lisää siivilöiden sokeri-munavaahtoon vuorotellen margariinisulan kanssa. Puolita vaniljatanko ja kaavi veitsellä puolikkaasta tangosta siemenet taikinaan ja sekoita huolella. Lisää mascarpone ja mansikkakuutiot.

Lusikoi taikina 12 isoon amerikanmuffinssivuokaan.

Paista 200 asteessa uunissa 20min ajan.

Anna muffinssien jäähtyä ja sekoita sillä aikaa kuorrutteen ainekset: mascarpone, loput siemenet vaniljatangosta, tomusokeri ja makusi mukaan limemehua raikkautta antamaan. Pursota tai levitä muffinssien päälle ja koristele mansikoilla ja mintun lehdillä.

tiistai 5. kesäkuuta 2012
MUREAKSI HAUDUTETTUA MAUSTEISTA LIHAA VIETNAMILAISITTAIN RIISIPAPERIIN KÄÄRITTYNÄ
Vietnamin matkamme jätti tyydyttämättömän kaipuun kokeilla erilaisia makuyhdistelmiä wrap&roll -kääryleisiin. Pho-lihakeiton mausteet ja Nigella Lawsonin reseptillä tehty ihana murea potka toimivat muusana tälle makujen sinfonialle. Kombo toimi vähän liiankin hyvin - minä ja mies hotkimme ison satsin herkkuja alta aikayksikön, tällä kertaa kävi todella lähellä etten nielaissut kieltänikin ahmiessani. Hemmetin vaikea arvioida monelleko tämä annos riittää. Meidät kaksi se täytti juuri sopivasti, mutta jos nälkäisiä ruokailijoita on useampi, kannattaa lisäksi tarjota vietnamilaiseen tapaan muitakin ruokalajeja.
Uunissa haudutettu liha:
1 iso sipuli
2 isoa valkosipulin kynttä
muutaman sentin mittainen pala inkivääriä (noin peukalon paksuinen)
1tl jauhettua korianteria
pari lorausta öljyä
1dl konjakkia
½dl soijakastiketta
½dl palmusokeria
1l lihalientä
1rkl osterikastiketta
½dl riisiviinietikkaa
2 pientä kanelitankoa
1 tähtianis
6 maustepippuria
6 kokonaista neilikkaa
2 paksua naudanpotkapalaa (osso buco)
Lisukkeet:
n. 10 salaatinlehteä
n. 8 riisipaperia (puolitettuna)
1 porkkana
½ pieni kurkku (kaavi siemenet pois)
peukalon kokoinen pala inkivääriä
½ nippua minttua
½ nippua korianteria
½ nippua tilliä
½ nippua thaibasilikaa
kourallinen pavun ituja
1 pieni karambola
½ pieni punainen paprika
2-4 punaista chiliä
Tilli-valkosipulidippi:
2-3 limen mehu
loraus kalakastiketta
pari isoa lorausta soijakastiketta
1 iso valkosipulinkynsi hienonnettuna
kourallinen tilliä hienonnettuna
Wasabi-soijadippi:
töräys (n.1tl) wasabia
n. ½-1dl soijakastiketta
Ota lihat ajoissa huoneenlämpöön. Kuumenna uuni 150 asteeseen.
Kuori ja lohko sipulit, kuori ja hienonna valkosipulin kynnet sekä inkivääri. Hienonna nämä kaikki monitoimikoneessa karkeahkoksi tahnaksi, lisää sekaan korianterijauhe. Kuumenna uuninkestävässä kasarissa tai padassa pari lorausta öljyä ja sekoittele siinä sipuli-inkivääritahnaa kymmenisen minuuttia; kunnes se alkaa saada väriä ja tarttua pannuun.
Kaada sekaan konjakki ja anna kiehahtaa. Lisää soijakastike, sokeri, lihaliemi, osterikastike ja viinietikka. Kiehauta, lisää hieman rikki taitellut kanelitangot, tähtianis, maustepippurit ja neilikat. Laita lihat liemeen, anna taas kiehahtaa, laita kansi päälle ja laita uuniin 2 tunniksi.
Valmistele sillä aikaa lisukkeet. Kuori ja suikaloi tulitikkumaisiksi inkivääri, porkkana ja kurkku. Poista siemenet paprikasta ja chileistä, suikaloi myös ne. Leikkaa tilli sormen pituisiksi nipuiksi ja nypi lehdet mintusta, thaibasilikasta ja korianterista. Leikkaa karambola ohuiksi siivuiksi ja puolita siivut. Aseta kaikki lisukkeet kauniisti tarjoiluastialle.
Valmista dipit. Sekoita kaikki tilli-valkosipulidipin ainekset keskenään ja kaada pienempiin ruokailijakohtaisiin pikkukupposiin tai tarjoile yhdestä suuremmasta kiposta. Töräytä pienen kupposen pohjalle wasabia ja kaada soijakastike päälle, wasabi saa siis jäädä kokonaiseksi kökkäreeksi soijan keskelle.
Kun liha on muhinut niin mureaksi, että se irtoaa itsekseen luista ja luuydin on sulanut, nosta liha liemestä ja revi pieniksi "roippeiksi" tarjoiluastiaan ja kaada pari kauhallista lientä päälle.
Aseta kaikki tarjolle. Jokainen ruokailija kasaa itse rullansa: riisipaperin päälle salaatinlehti ja sen päälle lihaa ja lisukkeita, rullataan kääröksi ja dipataan!
Jos riisipaperi hajoaa, voi ympärille kääriä vielä toisen, ehjän paperin. Jos riisipaperi on kuivaa ja halkeilee, voi sitä kostuttaa kevyesti lihan liemellä ennen käärimistä.

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012
HITAASTI PAISTETTUA LUOMUBROILERIA SALVIA-INKIVÄÄRI-RAPARPERIKASTIKKEELLA (Jamie Oliverin ohjeella)
Jamien alkuperäisessä ohjeessa tämä ruoka tehtiin (kahdesta 1,5kg) ankasta, mutta käytin broileria, koska pakastealtaaseen on ilmestynyt kotimaista luomubroileria. Pitkä kypsytysaika teki lihasta ihanan mureaa - linnun perkaaminen oli helppoa, kun liha irtosi luista melkein itsestään tipahdellen. Maukas ja mukava sunnuntairuoka!
1,5kg luomubroileri
suolaa ja vastarouhittua mustapippuria
peukalon kokoinen pala tuoretta inkivääriä
2 pientä raparperinvartta
2 kourallista tuoretta salviaa suurpiirteisesti silputtuna
1 kokonainen valkosipuli (tai n.5 suurehkoa kynttä) kynnet kuorittuna ja halkaistuna
2 punasipulia ohuina viipaleina
1 iso lasillinen valkoviiniä
3dl kanalientä
Pane uuni kuumenemaan 180 asteeseen. Mausta broileri reippaasti suolalla ja pippurilla sisältä ja päältä. Raasta puolet inkivääristä hienoksi raasteeksi ja leikkaa raparperi erittäin ohuiksi viipaleiksi. Kumoa raaste ja puolet raparperisiivuista kulhoon, lisää joukkoon puolet salviasta, kaikki valkosipulit ja sipuliviipaleet.
Tunge seos broilerin sisään. Nosta lintu uunivuokaan (mielellään uuninkestävä pannu jota voit käyttää myös liedellä) ja paista tunnin verran. Tiputa sitten lämpö 150 asteeseen ja paista vielä 1,5h. Ota kypsä broileri uunista, kaavi linnun sisältä täytteet uunivuokaan/pannulle ja siirrä lintu uuninkestävään astiaan ja takaisin uuniin jälkilämmölle pysymään lämpimänä siksi aikaa että valmistat kastikkeen. Kuumenna uunivuokaan jäänyt paistoneste ja täytteet, lisää valkoviini ja keittele kokoon, kunnes nestettä on jäljellä noin puolet. Siivilöi kastike.
Leikkaa loppu inkivääri ohuenohuiksi siivuiksi. Paista niitä kuumalla pannulla öljytilkassa kunnes ne alkavat saada väriä ja rapeutta. Lisää loput raparperisiivut ja salvia, paista hetki.
Leikkaa broilerista sopivia annospaloja ja aseta lautaselle. Ripottele päälle raparperipaistosta ja tarjoa kastikkeen kanssa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)