tiistai 20. tammikuuta 2015

PHAT NYA TAO JIAW DAM, naudanlihaa mustapapukastikkeella

Tulipas pitkästä aikaa kokeiltua uutta thaireseptiä! 
Pikapaistetut thaikkuruuat ovat suosikkejani, koska niissä kasvikset on jätetty tuoreen napakoiksi ja liha on mureaa ja herkullista. Tämä resepti oli kuitenkin jäänyt kokeilematta, koska ainekset eivät kuulostaneet hääppöisiltä. Lopputulos olikin hämmästyttävän hyvä. Tässä alunperin kiinalaisessa ruuassa käytetään ilmeisesti säilöttyjä mustia papuja, mutta koska en sellaisia löytänyt, liottelin reilun vuorokauden ajan kuivia mustia papuja pehmeiksi.


1rkl mustia papuja huuhdeltuna ja muussattuna
3rkl kasvis- tai kanafondia
1rkl kalakastiketta
1rkl osterikastiketta
1rkl seesamiöljyä
½tl (palmu)sokeria
3-4 valkosipulinkynttä hienonnettuna
250g naudan ulkofileetä ohuina suikaleina
½ porkkana tulitikkumaisina suikaleina
muutama vihreä, pitkä papu
2 kevätsipulia leikkattuna vinottain 2,5cm pätkiksi
öljyä paistamiseen
muutama korianterin lehti koristeluun

Sekoita mustat pavut, liemi, kalakastike, osterikastike, seesamiöljy sekä sokeri pienessä kulhossa.

Kuumenna öljyä wokkipannulla ja lisää puolet valkosipulista ja puolet lihasta. Pikapaista 3-4 minuuttia, tai kunnes liha on juuri ja juuri kypsää. Siirrä syrjään ja paista samaan tapaan jäljellä olevat valkosipulit ja lihat. Kun ne ovat valmiit, kaada joukkoon ensin paistamasi ainekset.

Lisää porkkanatikut, muussatut pavut sekä kastikesekoitus wokkipannulle ja pikapaista vielä minuutin ajan. Laita lopuksi sekaan kevätsipulit ja paista vielä muutama sekunti.

Aseta tarjoilulautaselle ja koristele korianterin lehdillä.


torstai 15. tammikuuta 2015

YAM WUN SEN, tulinen riisinuudelisalaatti

Pohjois-Thaimaassa, Chiang Maissa valmistimme kokkauskurssilla mm. yam wun sen - nuudelisalaattia. Tulinen chili, hapan lime ja suolainen kalakastike on mieleiseni yhdistelmä ja sen raikkaus korostuu riisinuudelisalaateissa. Salaatin valmistamisessa olennaista on se, ettei kastiketta sekoita etukäteen nuudelien sekaan, koska nuudelit imevät nopeasti nestettä ja niistä tulee liian mössöä.


100g lasinuudeleita
100g possun jauhelihaa
5 valkosipulin kynttä
3 salottisipulia
10-20 pientä thaichiliä
30g (kiinalaista) varsiselleriä
3rkl kalakastiketta
2rkl limemehua
1 tomaatti
korianterin lehtiä
(jättikatkaravun pyrstöjä)

Liota nuudeleita 10 minuuttia ja leikka ne n.15cm pituisiksi. Keitä noin minuutin ajan ja valuta. Siirrä kylmään veteen minuutiksi ja valuta uudelleen.

Keitä possun jauheliha vähässä vedessä (tai kookosmaidossa) niin, että saat hakattua sen pieneksi muruksi kypsyessä. Kun jauheliha on kypsää, ota talteen 4rkl keitinliemestä ja valuta loput pois .

Hienonna tai raasta valkosipuli hyvin hienoksi. Leikkaa salottisipulit ohuiksi siivuiksi. Siivuta myös chilit ohuenohuiksi siivuiksi. Siivuta varsiselleri. 

Kaada valutetut nuudelit kulhoon. Lisää jauheliha, säästämäsi keitinliemi, sekä kaikki muut ainekset, paitsi korianteri ja jättikatkaravun pyrstöt.

Sekoita huolellisesti ja tarkista maku. 

Tarjoile jättikatkaravun pyrstöillä ja korianterilla koristeltuna.




torstai 8. tammikuuta 2015

THAIKKUHENKINEN PAELLA CHORIZOLLA JA JÄTTIKATKARAVUN PYRSTÖILLÄ

Loppuvuoden herkutteluista jäi reilusti yli kaikenlaisia aineksia. Chorizoa ja paprikaa raclette-illalliselta, kevätsipulia ja vihreitä papuja thaikkuherkuista... Kyhäsin niistä loppiaisillalliseksi thaikkuhenkistä paellaa. Vaikka jämäruuat harvemmin kuulostavatkaan houkuttelevilta, tämä oli todella maukasta. Paellan tapaan pannun pohjaan paistettu riisi ja pikapaistetut kasvikset toivat kivaa rapeutta ja keveyttä, siinä missä mausteinen ja rasvainen chorizo antoi tukevuutta ja makua.

Tyttökin antoi ruualle 10/10 pistettä ja söi ensimmäistä kertaa elämässään jättikatkaravun pyrstöjä hyvällä ruokahalulla.



3 annosta:

reilusti ekstraneitsytoliiviöljyä
2 chorizomakkaraa
2 valkosipulin kynttä
2dl jasmiiniriisiä
5dl hummerilientä (fondista)
suolaa

1 iso punasipuli
1 iso punainen paprika
2 varsisellerin vartta
3 kevätsipulin vartta
muutama kirsikkatomaatti
kourallinen pitkiä, vihreitä papuja
n. 10 kpl jättikatkaravun pyrstöjä (pakaste)
loraus (n.1tl?) kalakastiketta
mustapippuria

tuoretta chiliä siivuina
sriracha-kastiketta

Valmistele ainekset: Kuori chorizo ja siivuta n. 1cm paksuisiksi siivuiksi. Raasta tai hienonna veitsellä valkosipulit. Leikkaa punasipuli "veneiksi" (sipuli päästä päähän halki ja puolikkaat n.½cm kapeiksi lohkoiksi), varsisellerit, kevätsipulit ja pavut n. 1cm leveiksi, vinoiksi siivuiksi sekä kirsikkatomaatit puoliksi. Huuhtaise siivilässä jättikatkaravun pyrstöt pintasuliksi ja tarkista, ettei niissä ole peräsuolta.

Kuumenna suuressa pannussa reilusti öljyä ja paista siinä pikaisesti chorizosiivut molemmin puolin rapsakan ruskeiksi. Siirrä chorizot sivuun. Vähennä hieman lämpöä ja heitä valkosipulisilppu pannulle ja paista muutamia sekunteja niin, että sipuli alkaa saada väriä, mutta ei ruskistu. Heitä sitten pannulle riisi, sekoita nopeasti ja lisää hummerilientä sen verran, ettei riisi pala pohjaan - noin puolet liemestä. Vähennä tarvittaessa vielä lämpöä ja anna riisin porista hiljalleen liemessä. Lisää lientä sitä mukaa, kun se imeytyy riisiin. Maista ja lisää hieman suolaa, mikäli tarvis.

Kun riisi on vielä napakkaa, mutta antaa hampaissa hieman myöden, kuumenna toisessa pannussa loraus oliiviöljyä. Nakkaa pannulle sipuli ja kuullota hetki. Lisää paprika ja anna taas kuullottua. Lisää vielä varsiselleri ja pavut ja kuullota taas. Kasvisten kuuluu jäädä hieman rapsakoiksi, joten niitä paistetaan vain muutaman minuutin ajan. Ota kasvispannu pois liedeltä.

Hoida paella loppuun. Aseta jättikatkaravut riisin päälle, heitä joukkoon paistetut chorizot ja päälle pikapaistetut kasvikset, kevätsipuli sekä tomaatin puolikkaat. Mausta roiskaisemalla sinne tänne pari tippaa kalakastiketta sekä rouhimalla päälle mustapippuria. Laita sitten kansi päälle ja anna muhia keskilämmöllä niin, että chorizo ja jättikatkaravun pyrstöt lämpenevät ja riisi ruskistuu pannun pohjaan sen verran, ettei se pala, mutta jää kullanrusehtavaksi, rapeaksi pinnaksi riisille.


Annostele lautasille kaapimalla rapeaa kerrosta myöten riisi pannusta. Ripottele päälle vielä chiliä ja mausta halutessasi tulisella sriracha-kastikkeella ja HERKUTTELE.

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

HERKULLISTA VUOTTA 2015 KAIKILLE!

Uusi vuosi on alkanut ja ilmassa satelee lupauksia kevyemmästä ruokavaliosta, terveellisemmistä elintavoista sekä erilaisista dieeteistä.

Puolialaston kokki haluaa toivottaa kaikille 
onnellista ja herkullista vuotta 2015!


Onnistukoon jokainen tavoitteissaan, ja mikäli jää onnistumatta, olkoon armollinen itselleen ja tyytyväinen valintoihinsa. 

Vuoden 2014 herkuttelut kerryttivät taas mukavasti elopainoa ja itsekin pyrin keventämään ruokailutottumuksia, mutta ruuan mausta en suostu tinkimään! Annoskokojen pienentäminen ja järkevämpi syöminen olkoon sopiva tavoite, mutta sen mitä suuhuni laitan, pitää olla silti hyvää ja tärkeintä on, että olen tyytyväinen syömisteni laatuun ja määrään. 

Vuonna 2014 näpyttelin blogiini entistä vähemmän reseptejä ja se näkyi myös katsojamäärissä. Syynä reseptien vähyyteen lienee se, että kokkailin pääsääntöisesti jo aiemmin hyväksi testattuja ja blogista löytyviä ruokia. En aio tänäkään vuonna ottaa paineita blogin täyttämisestä uusilla resepteillä, mutta lupaan laittaa jakoon kaikki uudet, herkulliset ohjeet! 


Vaikka katsojaluvut ovat pienentyneet uusien reseptien määrän hiipuessa, olen saanut olemassa olevista resepteistä ja blogistani kuluneen vuoden aikana aivan mahtavaa palautetta. Blogiani on kehuttu inspiroivaksi ja reseptejäni toimiviksi ja maukkaiksi. Eniten mieltäni lämmittää se, että vaikka reseptieni ainekset eivät miellyttäisi kaikkia lukijoita, reseptejä on innostuttu kokeilemaan ja niitä hieman muokkaamalla on saatu aikaan kokkailijan suuhun sopivia herkkuja. 

Kiitos JOKAIKISELLE palautetta antaneelle! 


t. Puolialaston kokki Elmeri


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...